Nia Glassien tarina ansaitsisi paikan ulkomaisista henkirikoksista, eikä täältä ajankohtaisiin hautautuneena.
Tästä henkirikoksesta uutisoitiin tänään ulkomaisessa lehdistössä. Nia Glassien äidin Lisa Kukan ehdonalaishakemus on hyväksytty ja hänet tullaan vapauttamaan vankilasta 22.9. Ehdonalainen päättyy vuonna 2017.
Kuka tuomittiin vuonna 2009 yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen taposta, joka johtui kykenemättömyydestä suojella ja vastata 3-vuotiaan tyttärensä tarpeisiin.
Lisa Kuka.
Kukan ehdonalaishakemus hyväksyttiin ensimmäisen kerran jo helmikuussa, mutta se peruttiin, koska hänellä oli vaikeuksia löytää asuntoa.
Kukan entinen poikaystävä Wiremu Curtis ja hänen veljensä Michael istuvat elinkautista, jota he suorittavat vähintään 17 vuotta ennen mahdollisuutta ehdonalaiseen.
Wiremu ja Michael Curtis.
Nia Glassieta pahoinpideltiin yleensä silloin, kun hänen äitinsä oli töissä. Hänet laitettiin vaatteet päällä kuivausrumpuun tai ripustettiin pyykkitelineeseen ja pyöritettiin ympäri. Häntä myös heiteltiin tavaroilla, heitettiin roskikseen ja kylvetettiin kylmässä vedessä. Michael Curtis oli nostanut Nia Glassien katonrajaan ja pudottanut sieltä alas. Pahoinpitelyä oli yleensä jatkettu vielä senkin jälkeen, kun Nia Glassie oli vuotanut verta.
Kuivausrumpu oli tuotu oikeuteen. Ahdasta siellä on ollut. Luin jostain, että Nia Glassie oli jopa onnistunut potkaisemaan kuivausrummun oven auki, mutta hänet oli tungettu sinne takaisin.
Nia Glassien kuolinsyy oli aivoverenvuoto, joka oli aiheutunut päähän potkaisuista.
Nia Glassie oli jo kerran haettu kotoaan ja viety turvaan tädilleen, kun Wiremu Curtis oli pidätetty kotoaan varkaudesta epäiltynä. Täti oli palauttanut Nia Glassien kuitenkin takaisin kotiinsa.
