Kello 19.30 aikoihin poliisin partiot seurasivat varastettua pakettiautoa Kehä III:lla. Partio näytti kuljettajalle pysäytysvaloja, mutta tämä jatkoi ajoaan tehden välillä U-käännöksen ja ajaen välillä kevyen liikenteen väylillä. Kuljettaja osui matkallaan myös toisen ajoneuvon takapuskuriin ja jatkoi matkaansa.
Erään risteyksen kohdalla partio pysäytti edeltä poliisiauton tielle siten, että se osin sulki ajoväylän. Pakeneva kuljettaja kaahasi kuitenkin pienestä välistä poliisiauton ohi ja törmäsi sen takakulmaan. Kuljettaja osui matkallaan myös sivullisen henkilön käteen. Sivullinen säästyi vakavilta vammoilta.
Lopulta auton matka päättyi asuinalueen pihaan auton törmättyä puuhun ja jäätyä kiinni kiveen. Poliisi otti kuljettajan kiinni.
Miehen taustat hämmästyttivät.
Sen lisäksi, että miehen hallusta löytyi anastettua omaisuutta, hän luovutti virheelliset henkilötiedot. Samalla ilmeni, että miehen kuuluisi itse asiassa olla vankilassa, ja että hän oli aiemmin katkaissut jalkapantansa.
Auton epäillään olleen anastettu koeajon yhteydessä vaihtoautokaupasta. Lisäksi miehen epäillään olleen ajaessaan päihteiden vaikutuksen alaisena.
Miesttä epäillään nyt useista rikoksista, muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä väärän henkilötiedon antamisesta.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bbf2 ... 141df57990
Poliisi otti Espoossa kiinni torstai-iltana 25. syyskuuta, 2025 miehen, jonka olisi pitänyt olla vankilassa.
Re: Poliisi otti Espoossa kiinni torstai-iltana 25. syyskuuta, 2025 miehen, jonka olisi pitänyt olla vankilassa.
eikai vankilassa käytetä jalkapantaa?Sen lisäksi, että miehen hallusta löytyi anastettua omaisuutta, hän luovutti virheelliset henkilötiedot. Samalla ilmeni, että miehen kuuluisi itse asiassa olla vankilassa, ja että hän oli aiemmin katkaissut jalkapantansa.
Re: Poliisi otti Espoossa kiinni torstai-iltana 25. syyskuuta, 2025 miehen, jonka olisi pitänyt olla vankilassa.
Ehkä hänellä on ollut vanki-lomalla panta, katkaissut sen, ja jäänyt palaamatta vankilaan.SuoMiko kirjoitti: Ke Loka 01, 2025 1:52 pmeikai vankilassa käytetä jalkapantaa?Sen lisäksi, että miehen hallusta löytyi anastettua omaisuutta, hän luovutti virheelliset henkilötiedot. Samalla ilmeni, että miehen kuuluisi itse asiassa olla vankilassa, ja että hän oli aiemmin katkaissut jalkapantansa.
Kuudenikäinen: https://lyrics.lyricfind.com/lyrics/kat ... denikainen
- Countess Bathory
- Poliisikoira Rex
- Viestit: 278
- Liittynyt: La Touko 25, 2024 3:26 pm
Re: Poliisi otti Espoossa kiinni torstai-iltana 25. syyskuuta, 2025 miehen, jonka olisi pitänyt olla vankilassa.
Nyt olisi varmaan jo aika pitää heppu kalterien sisällä.
Ei mee huonosti mut ei mee Hyvinkää
-
Georgie Davis
Re: Poliisi otti Espoossa kiinni torstai-iltana 25. syyskuuta, 2025 miehen, jonka olisi pitänyt olla vankilassa.
No tuossapa on kunnon sankari 
-
Täytekakku Koskinen
- Adrian Monk
- Viestit: 2746
- Liittynyt: Ti Huhti 12, 2022 6:55 pm
Re: Poliisi otti Espoossa kiinni torstai-iltana 25. syyskuuta, 2025 miehen, jonka olisi pitänyt olla vankilassa.
Hänethän pitäisi päästää ehdottomasti vapaaksi odottamaan vankilaan siirtoa.Countess Bathory kirjoitti: Ke Loka 01, 2025 3:16 pm Nyt olisi varmaan jo aika pitää heppu kalterien sisällä.
Ainut kakku mikä maistuu, on täytekakku. 
-
Oulun_Kungas
- Theo Kojak
- Viestit: 1114
- Liittynyt: Su Maalis 09, 2025 3:20 pm
Re: Poliisi otti Espoossa kiinni torstai-iltana 25. syyskuuta, 2025 miehen, jonka olisi pitänyt olla vankilassa.
Jalkapannasta lähtee ilmoitus viranomaisille, jos sen irrottaa ja tulee haku päälle. Paskajournalisti ei varmaankaan taas ymmärrä ehdonalaisen ja vankeuden eroa.Eräs1 kirjoitti: Ke Loka 01, 2025 2:01 pmEhkä hänellä on ollut vanki-lomalla panta, katkaissut sen, ja jäänyt palaamatta vankilaan.SuoMiko kirjoitti: Ke Loka 01, 2025 1:52 pmeikai vankilassa käytetä jalkapantaa?Sen lisäksi, että miehen hallusta löytyi anastettua omaisuutta, hän luovutti virheelliset henkilötiedot. Samalla ilmeni, että miehen kuuluisi itse asiassa olla vankilassa, ja että hän oli aiemmin katkaissut jalkapantansa.
- H.Moilanen
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4974
- Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 1:30 pm
Re: Poliisi otti Espoossa kiinni torstai-iltana 25. syyskuuta, 2025 miehen, jonka olisi pitänyt olla vankilassa.
Mahtaako kovin nopeasti se ilmoitus edetä viranomaisviidakossa? Siis, siirtyykö tieto kädenkäänteessä esimerkiksi partioautoihin? Epäilen. Eikös avovankiloiden vangeillakin ole pantoja, kun käyvät oppilaitoksissaan ja työpaikoissaan?Oulun_Kungas kirjoitti: Ke Loka 01, 2025 4:49 pmJalkapannasta lähtee ilmoitus viranomaisille, jos sen irrottaa ja tulee haku päälle. Paskajournalisti ei varmaankaan taas ymmärrä ehdonalaisen ja vankeuden eroa.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Aiheesta lisää täällä.