Hallitsemattomasti Näsijärven Koljonselällä kehää pyörinyt kuusimetrinen katettu uisteluvene kiinnitti ohi ajaneen veneilijän huomion perjantaina alkuillasta. Koska veneen kuljettajaa ei näkynyt, veneilijä otti yhteyttä pelastuslaitokseen.
Kun pelastuslaitoksen veneyksiköt saapuivat paikalle, uisteluvarustuksessa olleessa veneessä havaittiin olevan yksi henkilö.
”Tämä makasi reagoimattomassa tilassa veneen pohjalla, eikä häneen saatu kontaktia”, Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Juha Toivonen kertoi perjantai-iltana Aamulehdelle.
Myös muita veneilijöitä oli alkanut kerääntyä tapahtumapaikalle, joka sijaitsee Taulakylän ja Kuljun välisellä alueella.
Toivosen mukaan kuljettaja oli ilmeisesti menettänyt veneen hallinnan, ja koska ohjaus oli jäänyt toiselle suunnalle, vene oli alkanut ajamaan kehää keskellä järveä. Alkoholilla epäillään olevan osuutta tapahtuneeseen.
Koska vene pyöri kehää kohtalaisen kovalla nopeudella, sitä ei päästy pysäyttämään.
”Veneestä heitettiin veteen köysi sillä ajatuksella, että kun vene ajaa köyden ylitse, köysi takertuu potkuriin ja sammuttaa moottorin”, Toivonen kertoi.
Tämä toimi ja pelastajat pääsivät veneen pohjalla makaavan henkilön luokse.
Sen jälkeen pelastuslaitoksen ensimmäinen venepartio evakuoi henkilöön rantaan, missä ensihoito tarkasti hänet. Toinen venepartio toi kehää kiertäneen veneen rantaan.
Paikalle hälytettiin myös poliisi, ja poliisi jatkaa asian selvittelyä.
https://www.aamulehti.fi/pirkanmaa/art- ... 37604.html
Uisteluvene kiersi kehää Näsijärvellä – Kun pelastajat saapuivat paikalle, veneen pohjalla makasi tiedoton mies, 3.10.25
-
Mansen Maisteri
- Armas Tammelin
- Viestit: 87
- Liittynyt: Ma Kesä 24, 2024 9:13 pm
Re: Uisteluvene kiersi kehää Näsijärvellä – Kun pelastajat saapuivat paikalle, veneen pohjalla makasi tiedoton mies, 3.1
Kukaas tää uhvatti on ollu, ihan vaan mielenkiinnosta kun on mökki tuolla korkeudella...
Re: Uisteluvene kiersi kehää Näsijärvellä – Kun pelastajat saapuivat paikalle, veneen pohjalla makasi tiedoton mies, 3.1
Haukut tyyppiä, eli onko sulla jotain parempaa tietoa syystä?Mansen Maisteri kirjoitti: Pe Loka 03, 2025 8:43 pm Kukaas tää uhvatti on ollu, ihan vaan mielenkiinnosta kun on mökki tuolla korkeudella...
Hyvinkin voi olla sairaskohtaus!
-
Mansen Maisteri
- Armas Tammelin
- Viestit: 87
- Liittynyt: Ma Kesä 24, 2024 9:13 pm
Re: Uisteluvene kiersi kehää Näsijärvellä – Kun pelastajat saapuivat paikalle, veneen pohjalla makasi tiedoton mies, 3.1
ei ..ttu, ihan Aamulehdessä luki epäily alkoholista, lue sinäkin pöhlö ensin fakta tiedot...sammunut legendaarinen kännikala...erittäin harvinainen saalis missä tahansa Suomen järvissä, edes Kuusamon uistimella ei ole tälle kalalajille olemassa olevaa uistinta... 
-
Täytekakku Koskinen
- Adrian Monk
- Viestit: 2746
- Liittynyt: Ti Huhti 12, 2022 6:55 pm
Re: Uisteluvene kiersi kehää Näsijärvellä – Kun pelastajat saapuivat paikalle, veneen pohjalla makasi tiedoton mies, 3.1
Luulin jo, että tämän vuoden känniveneilyt on jo veneilty.
Ainut kakku mikä maistuu, on täytekakku. 
Re: Uisteluvene kiersi kehää Näsijärvellä – Kun pelastajat saapuivat paikalle, veneen pohjalla makasi tiedoton mies, 3.1
Alkoholinkäyttö ei sulje pois sairauskohtauksen mahdollisuutta, pikemmin päinvastoin. Tai alkoholista johtuva tapaturma, horjahtanut ja kolauttanut päänsä, sitten maataan tajuttomana. Yhtä kaikki luulen, että viina tässä on se lopputulokseen johtanut tekijä.
- LiamNeeson
- Theo Kojak
- Viestit: 1198
- Liittynyt: Su Joulu 10, 2023 11:19 am
- Paikkakunta: Sattumakunta
Re: Uisteluvene kiersi kehää Näsijärvellä – Kun pelastajat saapuivat paikalle, veneen pohjalla makasi tiedoton mies, 3.1
Joku käsittänyt väärin "nyt nappaa" sanonnan. Vai yksinäinen lätkäjätkä särvintä hakemassa?
☆Yksi kerta on sattumaa, toinen kerta on yhteensattumaa, ja kolmas kerta on järjestelmällistä toimintaa♤