Joosua kirjoitti: Pe Elo 29, 2025 12:34 am
Ja mitä silminnäkijöiden kertomuksiin tulee, hehän ovat voineet unohtaa jotakin.
Ei ihmisen muisti ole erityisen hyvä tallennusväline.
**************************************************
Täytyy palata tuohon Joosuan lausumaan sen verran , että minulla on erilainen käsitys siitä .
Muistia on luultavasti ainakin kahdenlaista tai saattaa sitä olla useampaakin lajia,mutta mieleen tulee mutama esimerkki,miten muistini on toiminut kohdallani tietyissä tilanteissa.
Täytyy olla jollain tavalla erityisen altis tai poikkeava tapahtuma jolloin muisti ikäänkuin tallentaa tapahtuneen muistin syvimpään osaan ja joka säilyy luultavasti eletyn elämän loppuun asti.
Kohdalleni on sattunut useitakin tapahtumia menneiden vuosikymmenten aikana jolloin muisti on käyttäytynyt e.m. tavalla.
Valitettavasti nämä tapahtumat tai useimmat ovat liian pitkiä kirjoitettavaksi tälle sivustolle,eikä kai se olisi tarkoituksellistakaan , mutta yhden tapahtuman lapsuudesta voin kertoa,jonka muistan vielä nytkin 78 vuotiaana
aivan tarkkaan .
Elettiin -50 lukua ,siis viime vuosisadalla jolloin olin vielä alle kymmenvuotias .
Naapuriimme maaseudulle oli tullut kaupungista kesävieraita,jotka olivat aikoinaan muuttaneet siitä paikasta kaupunkiin,(Poriin), olivat avioituneet ja saaneet lapsia , suunnilleen kaksi samanikäistä poikaa kuin minä ja pari vuotta vanhempi veljeni.
Oli kaunis aurinkoinen heinäkuun päivä jolloin tapani mukaan menin ,tosin tällä kertaa yksin naapuriin tapaamaan sitä minun ikäistäni Karia.
Lähistöllä n. 1,5 km päässä oli pienehkö joki n. 2-3 m leveä mutta jossa kesälläkin oli virtausta.
Nuoret ja vähän vanhemmatkin tapasivat käydä kesällä uimassa joessa ,jossa oli ns. uimaprunni nimeä kantava uimapaikka ,jossa oli hiukan leveämpi lampimainen kohta ja johon oli muodostunut matalampi ja syvempi pääty.
Matala hiekkapohjainen pää sopi hyvin käsipohjauintiin kun en vielä ollut uimataitoinen ja uskoin tuolloin ,että
Karikaan ei osannut uida,joten me molemmat emme olisi voineet mennäkään siihen syvempää päähän.
Kerroin Karille tästä prunnista ja ehdotin ,että voisimmeko mennä sinne uimaan. Kari oli kyllä kiinnostunut ,mutta sanoi että hänen täytyy kysyä mummltaan lupa.
Hän kävi ja sai mummultaan luvan lähteä kanssani sinne prunnille.
Matka taittui jalkapatikassa melko nopsaan ja pian saavuimmekin joen rantaan
Heitin vaatteet pois päältäni ja riensin siitä metrin korkuiselta penkalta siihen matalaan päähän olin jo polvia myöten vedessä kun katsoin penkalla seisovaa kari ,joka seisoi vain tuijottaen sitä vettä jossa seisoin.
Sanoin hänelle ,että tule tänne vaan ,että kyllä tämä on jo lämmintä vettä.
Ihmettelin kun hän vaan edelleen tuijotti eikä vastanut mitään .
Aloin jo huolestua ,että miksi hän ei edes riisu vaatteitaan vaan seisoo siinä penkalla ja tuijottaa minua ja
siinä samassa hän sanoi "mää meen kottii" jota toisti useamman kerran ja lähti juokesemaan sitä rantapenkkaa ylävirtaan päin .
Pelästyin hirveästi kun näytti siltä että hän kohta horjahtaa sinne syvään päätyyn.
Koitin huuta hänelle ,että älä mene,mutta hän ei huutoani koskaan kuullut.
Ymmärsin jotenkin ,että kaikki ei ole nyt hyvin ja nousin itsekin sinne penkalle ja lähdin juoksemaan hänen peräänsä.
Sitten näin kuinka hän kierähti siitä korkealta penkalta sinne virtaavaan jokeen ,mutta onneksi hän oli jo ohittanut sen syvän pään muutamalla metrillä ja näin kuinka hän painui veden alle ja yritti edelleen pyrkiä joka suuntaan .
Mitään ajattelematta hyppäsin hnen perään ja sain hänen päänsä nostettua pinnalle.
Huomasin myös kuin hänen suustaan valui vaahtoa ,enkä tiennyt yhtään mitä se oli.
Sain hänet kuitenkin jotenkin vedettyä sitä melko jyrkkää pengertä rannalle ja olin täysin neuvoton ,mitä tässä tulisi tehdä.
En ollut edes varma voisiko häntä jättää yksin kun olisi pitänyt hakea apua.
En muista miten pitkään siinä rannalla meni ,mutta vihdoin näin siinä n. 150m päässä kulkevalla tiellä meni joku ihminen polkupyörällä ja huusin ja viitoin häntä tulemaan auttamaan .
Pyörällä ajava oli erään toisen lähinaapurin poika joka sitten siihen tuli ja pyysin häntä jäämän siihen ,jotta voisin lähteä hakemaan apua.
Juoksin niin lujaa kun pääsin kotiini . Olin aivan läkähtyneenä pyytänyt isää ,joka sattumalta oli kotona lähtemään sinne rantaa katsomaan kun se Kari sai sellasen kohtauksen.
Isä lähti hetken kuluttua ja minä jäin kotiin .
En uskaltanut enää lähteä sinne takaisin kun pelkäsin ,että jos Kari oli jo kuollut.
Tässä kävi kuitenkin niin onnellisesti ,että joku lähinaapureista oli ilmeisesti kuullut myös ne huutoni ja oli rientänyt ennen isääni sinne rantaan ja eräs kesälomalainen jolla oli auto ,oli lähtenyt viemään Karia lääkäriin.
Myöhemmin kävi ilmi että Kari oli saanut kaatumatautikohtauksen ja oli hoidettavana silloisessa Noormarkun EVA Ahlströmin sairaalassa ,jossa häntä hoidettiin lähes koko loppukesän ja hän selvisi tuosta koettelemuksestaan .
Minä puolestani sain joskus myöhemmin ison pussillisen appelsiineja hänen vanhemmiltaan kun olin pelastanut hänet varmalta hukkumiskuolemalta.
Tämä edellinen kertoo vain siitä ,että tapahtunut täytyy olla todella poikkeuksellinen ,jotta se säilyy muistissa vuosikymmenet.
Samoin isäni kertoma tapaus ,jolloin hän oli joutua venäläisten vangiksi talvisodassa, miten siinä vangitsemisen aikana tai huomatessaan joutuvansa vangiksi, näki silmissään vilisevänä kuin elokuvan elämästään , mutta onneksi se aseensa laukeaminen käsiään ylös nostaessaan pelesti hänet varmalta tuntuneelta vangitsemiselta, josta olen tänne jo aiemmin kertonut.
Myös tämä Mazda Autoni myyntitapahtuma v.-06 oli niin poikkeuksellinen ,että vaikka olen paljonkin tehnyt autokauppoja elämäni aikan ,mikään muu niistä ei ole siten jäänyt mieleen kuin ainoastaan tämä yksi.