Katutappelu

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
RL11/6
Watson itse
Viestit: 5612
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Katutappelu

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

Tässä olen pohtinut katutappelun eroa normaaliin surmaamistarkoitukselliseen "tappeluun". Muuan Markku Salminen joskus humalassa sanoi minulle, että: "eihän ketään surmata kotiinsa, lähde vittuun siitä". Olin itse tuolloin humalassa niin kuin oli hänkin. Hänen vastaus tuli viiksien alta hänen humalapersoonan omaisesti ja hyvin spontaanisti.

Olimme lähijunassa, molemmat aseistettuina. Kummallakaan ei ollut matkaan oikeuttavaa matkalippua, mutta emme lentäneet junasta tarkastajien toimesta ulos, vaan omista haluistamme, samalle junaseisakkeelle.

Tuo mies oli perinteisen, sekä klassisen katutappelun osaaja, pitkän uran väkivallan parissa tahkonut väkivallan erikoisasiantuntija.

Tämän vuoksi pidimme toisiimme välimatkaa, kun tarjosimme toisillemme milloin tulta, tupakkaa ja joimme yhdessä tyhjäksi viinapullon jonkinlaisen hiekoitussepelisäiliön päällä.

On selvä ero karhulla, lampaalla ja sudella.

Lammas osaa sekin "tapella", mutta vain humalassa ja pikkujouluissa kauluspaita ja puku päällä.

Susi, ei juurikaan halua tapella ja harkitsee, mutta osaa "pelin", jolloin lampaan kauluspaita repeää ja silmät tummuu sekä läski saa syvää mureutta.

Karhu, on koko luomakunnan kovin väkivaltaelin ja se ei koskaan pyyhäise kuin isolla tassullaan.

Näiden veijareiden lisäksi on "lumikko", joka on oman alansa mestari. Häntä ei koskaan tavata huume-, poliisi- tai muissakaan paskapiireissä. Eikä varsinkaan erikoisjääkäripataljoonan koulutusriveissä, koskaan.

Lumikko, tappamisen mestari on luonto- ja eläinhahmoltaan suomalaisen sarjamurhaajan pyhimys. Kiinnisaamaton, nopea, notkea, äärimmäisen ketterä ja kykeneväinen väkivallan todellinen ammattilainen. Hänen ei tarvitse tapella kadulla koskaan, koska hän on ihmishahmossaan hikkytyyppinen naatiskelija, joka ei koskaan uhraisi mitään tämän yhteiskunnan eteen. Oppinsa hän on saanut ministeritasolta.

Katutappelun todellinen voittaja on siis henkilö, joka syö kotonaan jäätelöä, kun toiselta menee pää nyrkiniskun seurauksena katuun kaatuessa hajalle.

Katuväkivalta on osa yhteiskuntamme sosiaalipoliittista toimea, mutta, jos ihmistä ei olisi, ei olisi katuja ja ihmisiä, jotka harjoittavat katuväkivaltaa.

Olisi vain susia, karhuja, lampaita ja lumikkoja, jotka pärjäisivät hyvin ja jopa paremmin, ilman katuväkivaltaista ihmistä.

Ihminen koskaan edes ole ollut katujensa väkivallan mestari, eikä edes omistaja. Sen ovat todistaneet rottien levittämät rutto- ja muut kulkutaudit ja se karu fakta, että lumikon isompi ihmissyöjäversio, jääkarhu, kun laskettaisiin vapaaksi vaikka Korson juna-asemalle kesälauantaisena aanuyönä, ei sille tosiasiallisesti olisi todellista haastajaa edes niistä karkuun juoksevista viranonanoijista, tai heidän virkaveljistään.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Takarivi
Poliisikoira Rex
Viestit: 258
Liittynyt: Su Syys 21, 2025 8:40 am

Re: Katutappelu

Viesti Kirjoittaja Takarivi »

Jääkarhu on pelkkä hassunhauska logo herkullisen kermajäätelön kääreessä enemmistölle ihmisiä. Alueilla jossa niitä urbanisoituneita juopporetkuja vielä vaeltelee, paikalliset kohtelevat samoin kuin suomen susia kohdellaan itäisen karjalan metsissä. Jääkarkutkin ovat halveksittuja paskahousu reppanoita, jotka myrkytetään ruokintapaikoille henkihieveriin ennen kuin niistä paskoista päästetään tuska pihalle pistämällä veret ulos. Jääkarhut ovat susien lailla luonnon omia lapsenraiskaajia, joiden paikka on taljana seinällä, ja hassuna logona karkkipapereissa.
RL11/6
Watson itse
Viestit: 5612
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Katutappelu

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

Takarivi kirjoitti: Su Loka 12, 2025 10:07 am Jääkarhu on pelkkä hassunhauska logo herkullisen kermajäätelön kääreessä enemmistölle ihmisiä. Alueilla jossa niitä urbanisoituneita juopporetkuja vielä vaeltelee, paikalliset kohtelevat samoin kuin suomen susia kohdellaan itäisen karjalan metsissä. Jääkarkutkin ovat halveksittuja paskahousu reppanoita, jotka myrkytetään ruokintapaikoille henkihieveriin ennen kuin niistä paskoista päästetään tuska pihalle pistämällä veret ulos. Jääkarhut ovat susien lailla luonnon omia lapsenraiskaajia, joiden paikka on taljana seinällä, ja hassuna logona karkkipapereissa.
On teillä vasikoilla ja mummojen raiskaajilla melkoiset uhofantasioinnit. Onko sinulla V.V.S -jengin nahkafetissiliivit ja persereiän paljaana pitävät kaljamiesten bikerkulttuuriin oleellisesti kuuluvat homoiluchapsit? Tehtiinkö sinulle semmoiset jo Nokalla pelkääjien osastolla muovipusseista?
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Avatar
AlsSie
Agentti Scully
Viestit: 677
Liittynyt: La Kesä 28, 2025 12:52 am

Re: Katutappelu

Viesti Kirjoittaja AlsSie »

Bruce Lee on sanonut katutappelusta/tappelemisesta ilman sääntöjä näin :" If you talk about fighting without rules, well then baby you better train every part of your body."

Mä en ole innostunut katutappelemisesta, en olisi siinä edes hyvä ja toisekseen väkivalta ei innosta; haluan mieluummin pyrkiä rauhaan. Yietenkin on sitten se sanonta, että tie rauhaan käy sodan kautta. Mutta toisaalta, joka juttuun on sanontansa.

Parasta on väkivallan välttäminen ja tilanteen rauhoittaminen, niin ettei keillekään käy mitään jos mahdollista - se osoittaa henkistä voimaa. Ainahan se ei edes ole mahdollista. Mind over matter, kuten sanotaan. Taas sanonta... joku juttuun.... aivan.

Aloituksen eläinkuvaukset olivat kiintoisia. Siinä ehtii miettimään, mihin itse sijoittuisi tai kuuluisi. Ja sitten alan miettiä, josko eläintyyppejä voisi vielä lisätä tuohon?

Esimerkiksi ampiainen tai paarma, kettu, jokin lintu, käärme? Jotenkin huvittaa ajatella käärmettä noiden muiden eläinten kanssa kadulla. Käärmehän ei liikkuisi, väijyisi sivummalla, näkymättömisssä, ja iskisi juuri kun on oikea aika - tavallaan hidas ja kuin liikkumaton, mutta liikkuessaan kykenee yllättävään vaaralllisuuteen.

Mitenkä ampiaisen tai paarman kanssa? Se vaikuttaa näistä eläimistä ehkä eniten altavastaajalta (jos ei oteta lammasta huomioon), se on moninkertaisesti pienempi kuin muut, mutta se pystyy liikkumaan ilmassa miten vain ja iskemään piikillään mitä tahansa ja muut pötkivät pörrääjää pakoon - kadusta tulee rauhaisa, jos ampiainen pistää hulinaksi eikä väkivaltaa ilmene siinä hötäkässä juurikaan. 8)

Minkä linnun tuohon kaartiin voisi lisätä? Tai jos lisäisi jonkin turistityyppisen eläimen, josta ei tiedä, mitä sitten tapahtuisikaan. Kuten esimerkiksi panda. Bambunsyönnin sensei, ei osallistuisi tappeluun eikä mihinkään, mutta katsoisi ettei kukaan myöskään ota bambujaan. Tao tao. Panda voisi näin olla omien ja toisten rajojen vetäjä, ulkopuolelta tullut diplomaatti.

Kettuhan taas olisi sellainen "viuhahtaja", käy kyllä paikalla, mutta viuhahtaa jo nopeasti sinne minne onkaan menossa. Kettu ei osallistu tappelemiseen, mutta saattaa nälkäpäissään lähteä lampaan perään. Kun kadulla ollaan, niin kettu pian löytää hodarin tai muuta ja lammas jää eloon. Kehittelen näin tarinaa, jossa tuossakaan ei ollut väkivaltaa. :P

Kettu, kuten ei susi tai karhu, jääkarhu tai lumikkokaan ei yleensä lähde kekkuloimaan, kuin vaan jos on resursseista ja selviytymisestä kyse.
Eläimissä on yksilöitä kuten ihmisissäkin, vaikka laji määrittelee yleisiä ehtoja samaan lajiin kuuluville. No joo, tämä alkaa nyt kuulostaa vähän pitkästyttävältä. Tarina menisi niin, että eläimet menisivät illan tullen metsään. Kadut eivät jäisi niitä liikaa houkuttamaan. Zzzz.
Mahdollisesti näin.
Stonedar
Axel Foley
Viestit: 2219
Liittynyt: Ma Joulu 11, 2023 8:45 am

Re: Katutappelu

Viesti Kirjoittaja Stonedar »

AlsSie kirjoitti: Ti Loka 14, 2025 4:11 am Ja sitten alan miettiä, josko eläintyyppejä voisi vielä lisätä tuohon?
Minä lisään tyrannosaurus rexin, tyranniliskon, kaikkien koskaan maan pinnalla kävelleiden kuninkaan. Se syö kaikki.
RL11/6
Watson itse
Viestit: 5612
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Katutappelu

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

Stonedar kirjoitti: Ti Loka 14, 2025 9:19 am

Pyydä käymään täällä Stadissa niin tapan sen heti. Todellisia, oikeita tappajia on hyvin vähän. Ihmismaailmassa niitä on vain niiden joukossa, jotka kuuntelee Pave Maijasta. Biisissä "Lähtisitkö" kerrotaan tappamisen mekanismi suomalaisittain. Se on kovempi biisi kuin yksikään jenkkien tekemä "Vietnam war song". Toinen on eräs Sir Elwoodin "Viimeisellä rannalla", jonka tahdissa olen yhden lesbon kanssa potkinut Oopperatalon snägärillä miehestä hetkellisesti elon kokonaan pois niin, että ei varmasti ensihoidon sähkökään palauttanut tehdasasetuksiin. Sai konjakinväristä sivuvetoketjullista bootsia ja lesbojen suosimaa 20 reikäistä Dr Martinin maiharia. En muista löinkö stiletillä.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Avatar
AlsSie
Agentti Scully
Viestit: 677
Liittynyt: La Kesä 28, 2025 12:52 am

Re: Katutappelu

Viesti Kirjoittaja AlsSie »

^ Toivottavasti toi ei oikeasti pidä paikkaansa. Mikä siinä väkivallassa ja tappamisessa kiehtoo sinua, RL11/6? Ja miksi sinulla on Rikoslain 11/6 - kohta joukkotuhosta nimimerkkinä? Ei kai sinulla ole oikeasti mitään joukkotuohon aiheuttavia suunnitelmia mielessä :?:
Muista mitä sanoin tien valitsemisesta ja asioiden luomisesta ihan ajatuksista lähtien.
Mahdollisesti näin.
Avatar
AlsSie
Agentti Scully
Viestit: 677
Liittynyt: La Kesä 28, 2025 12:52 am

Re: Katutappelu

Viesti Kirjoittaja AlsSie »

Stonedar kirjoitti: Ti Loka 14, 2025 9:19 am
AlsSie kirjoitti: Ti Loka 14, 2025 4:11 am Ja sitten alan miettiä, josko eläintyyppejä voisi vielä lisätä tuohon?
Minä lisään tyrannosaurus rexin, tyranniliskon, kaikkien koskaan maan pinnalla kävelleiden kuninkaan. Se syö kaikki.
Hyvin keksitty, tuo ei tullut mulla mieleenkään. Ja se ei ole kuvitteellinen laji, vaan on todellakin joskus muinoin ollut olemassa maan päällä - vaikka nyt kuulostaakin korvaan kuin mielikuvituksen tuottamalta lajilta. :)

Siihen seitinohuesti liittyen postaan hauskan/hyvän mielen videopätkän: https://www.youtube.com/shorts/88AYfkOzmsw . :P
Mahdollisesti näin.
RL11/6
Watson itse
Viestit: 5612
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Katutappelu

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

AlsSie kirjoitti: Ti Loka 14, 2025 11:58 pm ^ Toivottavasti toi ei oikeasti pidä paikkaansa. Mikä siinä väkivallassa ja tappamisessa kiehtoo sinua, RL11/6? Ja miksi sinulla on Rikoslain 11/6 - kohta joukkotuhosta nimimerkkinä? Ei kai sinulla ole oikeasti mitään joukkotuohon aiheuttavia suunnitelmia mielessä :?:
Muista mitä sanoin tien valitsemisesta ja asioiden luomisesta ihan ajatuksista lähtien.
Minulla on ydinasekaapissa pari luvatonta matkalaukkuydinpommia made in Neuvostoliitto, joilla meinaan palauttaa Neuvostoliiton takaisin vanhaan loistoonsa. Neuvostoliitto perustui suurimmilta osin radioaktiivisuuteen ja säteilyyn sekä vodkaan. Strontium-90 oli kylmässä palelevalle köyhälle kansalle ennen kaikkea lämmönlähde generaattorin muodossa, mutta ilman vodkaa koko neuvostokansa olisi kuollut sukupuuttoon. Mielestäni maailmassa on liian vähän ydinsotia ja tavanomainen sodankäynti droonipelleilyineen on nyt nähty. Haluan ydinasejoukkotuhotappeluita. Mikään maailmassa ei ole niin hienoa kuin ydinseet ja Neuvostoliitto. Eräässä täysin tositapahtumiin perustuvassa dokumenttielokuvassa nimeltään Punainen vaara, paljastettiin Arnold Schwarzeneggerin olevan todellisuudessa neuvostoliittolainen miliisi, eikä Hitlerin Natsi-Saksasta, josta ydinaseet ja ohjusteknologia on peräisin, kotoisin oleva kehonrakentajanäyttelijä. Kapitalismi on sama asia kuin peukku ja kokaiini, rikkaiden ja liian hyvinvoivien ihmisten juttuja. Ihminen ei todellisuudessa tarvitse roskaperheelleen omakotitaloa, vaan sovhoosimajoituksen, josaa heitä pystytään valvomaan. Savimaa on paras viljelymaaperä, koska ihminen ei tarvitse perunan lisäksi kuin unikkoa, joista paras tunnetaan nimellä the giant. Siinä on suurin tebaiinipitoisuus. En ymmärrä sinunlaisia ihmisiä, jotka väittävät, että ydinaseet, heroiini ja vodka sekä peruna ei ole ratkaisu kaikkeen. Olet kuin poliisi, joka kuvittelee voivansa ratkaista kaiken partiokiväärillään, joka soveltuu lähinnä perhesurmaan ja metsäkanalintujen metsästykseen. Ihmisellä pitää olla uskoa ja toivoa elämässä. Tämän vuoksi mielessäni red armyn divisioonat marssii naton transu- ja homoarmeijoita vastaan. Haluan sotaa, enkä mitään radio-ohjattaviin lastenleluihin perustuvaa hinttipaskaa. Tätä voi tarjota ainoastaan ydinaseet. Mustan miehen hyväksikäytön tulee loppua Yhdysvalloissa. Sanon tämän, vaikka olenkin välillä Ku Klux Klanin puolella, koska he vihasivat sisäsiittoisia suomalaismatuja niin kuin minäkin.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Avatar
AlsSie
Agentti Scully
Viestit: 677
Liittynyt: La Kesä 28, 2025 12:52 am

Re: Katutappelu

Viesti Kirjoittaja AlsSie »

RL11/6 kirjoitti: Ke Loka 15, 2025 1:12 am

No hyvä että joukkotuhohomma perustuu ennemmin tällaiseen idealistiseen ajatteluun kuin oikeasti pahaa tuottavaan toimintaan. Tuo kohta, osana muuta kokonaisuutta oli oiva "ihmisellä pitää olla uskoa ja toivoa elämässä." Hehhe. :) Ja sitä paitsi, en minäkään ole maailmanloppua vastaan, jotkut ovat näistä asioista (esim ilmastot, yms) hyvinkin ahdistuneita ja pelkäävät maailmanloppua ja ihmislajin katoamista, minä en, on muita asioita joista voi ahdistua ja pelätä mutta ei maailmanloppu (mielipiteenä tämä vain) mutta en laillasi kannata siltikään ydinsotia. Tästä ajattelusta voi olla vaikea päästä kiinni, toivottavasti ei tule väärinkäsityksiä.

Lopussa mainitset että mustia edelleen hyväksikäytettäisiin Yhdysvalloissa - itse en usko siihen, käsittääkseni ovat ihan tasa-arvoisia ja ennemmin pulmana tuntuu nykyään olevan ns. rasisimikortin vilauttelu mihin väliin vain, tekosyyksi tai helpoksi keinoksi tilanteisiin - samalla en kiellä ettei rasisimia olisi, mutta niin on muutakin kuin etnistä rasismia - tilanne kerrallaan.

Hyvä ettet ärsyyntynyt liiaksi kyselyistäni, olen vain naiivi maalainen. 8) Kuvitellaan että kuin Punahilkka kysymässä sinulta korvista ja niin poispäin, mutta sinä et ole susi, vaan ehkä henkinen eläimesi on sitten se lumikko ja ehkö lumikkokin on muuta kuin ns. tappaja. Onhan se muutakin, kaikki ovat.
Mahdollisesti näin.
RL11/6
Watson itse
Viestit: 5612
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Katutappelu

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

AlsSie kirjoitti: Ke Loka 15, 2025 1:37 am

Minä en vihaa usalaisia neekereitä, vaan afrikkalaisia ja valkoihoisia hämäläis- ja savolais- sekä lappalaisneekereitä. Aivan tuikitavallinen togolaisnekru ei minua vituta kunhan hän ei ole siellä omassa kotimaassaan, vaan Suomessa naimassa näiden muumipeikkojen vaimoja ja syömässä. Jos olet joskus syönyt punavalkoraidallisia piparmintun makuisia karkkikeppejä, tiedät miksi amerikkalaiset liittävät ne jouluun ja joulukuusen koristeiksi, kun meillä taas kuusessa roikkuvat punaiset pallot, jotka kuvastavat suuren pöllöeläimen tunnekylmiä silmiä. Suomessa joulu on perheväkivallan juhla siinä missä keskikesällä naidaan metsässä, eli sukurutsataan. Glögi on joulujuoma, mutta ennen kaikkea alkoholijuoma, jonka alkuperäiseen saksalaiseen natsiversioon tuli Mumia vera aegypticaa sekä hiukan mentolia niin kuin jenkkien karkkikeppeihin. Natseista vielä sen verran, että he ovat risukeittimien ja spetsnazien lisäksi parasta maailmassa. Pääsin pikkupoikana näkemään, kun mummilassa jouluaattona Aribert Heimin opissa ollut suomalainen SS-lääkäri löi Lotta Svärd -järjestön lotan yhdellä iskulla tajuttomaksi kaukasialaisen kasakan kutoman maton päälle. Tuolloin minäkin aloin kiinnostumaan lääketieteestä sekä katu- ja perheväkivallasta. Vaikka en pidäkään italialaisista yhtään, rakastan spqr -tunnuksellisia kaivonkansia siellä, jotka muistuttaa Mussolinin ajoista. Rooman valtakunta oli siitä upea, että siellä muuan Jeesukselle näytettiin kuinka käy, jos uhkaa todellista auktoriteettia. Myös juutalaiset ja heidän huoransa poltettiin roviolla. Kaikenlainen humaanius on myrkkyä ja tätä oppia tulisi peruskoulussa opettaa Pekka Siitoimen luoman kirjallisuuden muodossa. Kakaroille tulisi antaa remmiä ja heidän vanhemmilkeen nyrkkiä. Joulupukki on siitä uoea hahmo, että se antaa turpaan isälle sekä äidille. Onneksi kohta on taas joulu. Kyllä sitä onkin jo odotettu. Kunnon sinappihunnutettua kinkkua, porkkanalaatikkoa ja viinaa. Joulu on kaiken lisäksi siitäkin loistava juhla, että se hoitelee suolaisuutensa vuoksi kaikenlaiset koronaaritautiset roskaihmiset vittuun!
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Avatar
AlsSie
Agentti Scully
Viestit: 677
Liittynyt: La Kesä 28, 2025 12:52 am

Re: Katutappelu

Viesti Kirjoittaja AlsSie »

RL11/6 kirjoitti: Ke Loka 15, 2025 2:37 am
AlsSie kirjoitti: Ke Loka 15, 2025 1:37 am
RL11/6 kirjoitti: Ke Loka 15, 2025 1:12 am

Minulla on ydinasekaapissa pari luvatonta matkalaukkuydinpommia made in Neuvostoliitto, joilla meinaan palauttaa Neuvostoliiton takaisin vanhaan loistoonsa. Neuvostoliitto perustui suurimmilta osin radioaktiivisuuteen ja säteilyyn sekä vodkaan. Strontium-90 oli kylmässä palelevalle köyhälle kansalle ennen kaikkea lämmönlähde generaattorin muodossa, mutta ilman vodkaa koko neuvostokansa olisi kuollut sukupuuttoon. Mielestäni maailmassa on liian vähän ydinsotia ja tavanomainen sodankäynti droonipelleilyineen on nyt nähty. Haluan ydinasejoukkotuhotappeluita. Mikään maailmassa ei ole niin hienoa kuin ydinseet ja Neuvostoliitto. Eräässä täysin tositapahtumiin perustuvassa dokumenttielokuvassa nimeltään Punainen vaara, paljastettiin Arnold Schwarzeneggerin olevan todellisuudessa neuvostoliittolainen miliisi, eikä Hitlerin Natsi-Saksasta, josta ydinaseet ja ohjusteknologia on peräisin, kotoisin oleva kehonrakentajanäyttelijä. Kapitalismi on sama asia kuin peukku ja kokaiini, rikkaiden ja liian hyvinvoivien ihmisten juttuja. Ihminen ei todellisuudessa tarvitse roskaperheelleen omakotitaloa, vaan sovhoosimajoituksen, josaa heitä pystytään valvomaan. Savimaa on paras viljelymaaperä, koska ihminen ei tarvitse perunan lisäksi kuin unikkoa, joista paras tunnetaan nimellä the giant. Siinä on suurin tebaiinipitoisuus. En ymmärrä sinunlaisia ihmisiä, jotka väittävät, että ydinaseet, heroiini ja vodka sekä peruna ei ole ratkaisu kaikkeen. Olet kuin poliisi, joka kuvittelee voivansa ratkaista kaiken partiokiväärillään, joka soveltuu lähinnä perhesurmaan ja metsäkanalintujen metsästykseen. Ihmisellä pitää olla uskoa ja toivoa elämässä. Tämän vuoksi mielessäni red armyn divisioonat marssii naton transu- ja homoarmeijoita vastaan. Haluan sotaa, enkä mitään radio-ohjattaviin lastenleluihin perustuvaa hinttipaskaa. Tätä voi tarjota ainoastaan ydinaseet. Mustan miehen hyväksikäytön tulee loppua Yhdysvalloissa. Sanon tämän, vaikka olenkin välillä Ku Klux Klanin puolella, koska he vihasivat sisäsiittoisia suomalaismatuja niin kuin minäkin.
No hyvä että joukkotuhohomma perustuu ennemmin tällaiseen idealistiseen ajatteluun kuin oikeasti pahaa tuottavaan toimintaan. Tuo kohta, osana muuta kokonaisuutta oli oiva "ihmisellä pitää olla uskoa ja toivoa elämässä." Hehhe. :) Ja sitä paitsi, en minäkään ole maailmanloppua vastaan, jotkut ovat näistä asioista (esim ilmastot, yms) hyvinkin ahdistuneita ja pelkäävät maailmanloppua ja ihmislajin katoamista, minä en, on muita asioita joista voi ahdistua ja pelätä mutta ei maailmanloppu (mielipiteenä tämä vain) mutta en laillasi kannata siltikään ydinsotia. Tästä ajattelusta voi olla vaikea päästä kiinni, toivottavasti ei tule väärinkäsityksiä.

Lopussa mainitset että mustia edelleen hyväksikäytettäisiin Yhdysvalloissa - itse en usko siihen, käsittääkseni ovat ihan tasa-arvoisia ja ennemmin pulmana tuntuu nykyään olevan ns. rasisimikortin vilauttelu mihin väliin vain, tekosyyksi tai helpoksi keinoksi tilanteisiin - samalla en kiellä ettei rasisimia olisi, mutta niin on muutakin kuin etnistä rasismia - tilanne kerrallaan.

Hyvä ettet ärsyyntynyt liiaksi kyselyistäni, olen vain naiivi maalainen. 8) Kuvitellaan että kuin Punahilkka kysymässä sinulta korvista ja niin poispäin, mutta sinä et ole susi, vaan ehkä henkinen eläimesi on sitten se lumikko ja ehkö lumikkokin on muuta kuin ns. tappaja. Onhan se muutakin, kaikki ovat.
.. Suomessa joulu on perheväkivallan juhla siinä missä keskikesällä naidaan metsässä, eli sukurutsataan. Glögi on joulujuoma, mutta ennen kaikkea alkoholijuoma, jonka alkuperäiseen saksalaiseen natsiversioon tuli Mumia vera aegypticaa sekä hiukan mentolia niin kuin jenkkien karkkikeppeihin. Natseista vielä sen verran, että he ovat risukeittimien ja spetsnazien lisäksi parasta maailmassa. Pääsin pikkupoikana näkemään, kun mummilassa jouluaattona Aribert Heimin opissa ollut suomalainen SS-lääkäri löi Lotta Svärd -järjestön lotan yhdellä iskulla tajuttomaksi kaukasialaisen kasakan kutoman maton päälle. Tuolloin minäkin aloin kiinnostumaan lääketieteestä sekä katu- ja perheväkivallasta.
En tiedä, onko tuo kertomus lapsuuden ajalta totta vai ei, mutta aiempi kokemustausta vaikuttaa nykyisyyteen. Jos lapsuudessa on nähnyt tai kokenut väkivaltaa, niin henkistä ja/tai fyysistä ja kodista on vaikkapa puuttunut ns perusturvallisuus niin sillä on vaikutuksensa. Voi olla että kiinnnostumisesi väkivaltaan jne on sieltä (osin?) peruja. Kaikilla se ei vaikuta samaan tapaan. Puhutaan että on olemassa sukupolvista väkivallan yms kierrettä, siitä pääsee tiedostaen ja valinnan vapauden kautta irti. Ja varmaan itsensä voi ikäänkuin ehdollistaa uusiksi huonojen asioiden suhteen (siis jos kokee mielihyvää väkivallan suuntaan), kaikki on mahdollista - tuomittua tietä ei ole. Heitän nyt vaan näitä, osin yleisellä tasolla. Kaikki lapset haluaisivat perusturvallisen ihanan kodin, mutta moniko sellaisessa oikeasti saa elää - ei tietoa. Ei minulla ole ollut mitään ns. "mallikotia", ymmärrän miten asiat vaikuttavat ja jos olisin saanut valita, niin totta kai olisin valinnut olla syntymättä kokonaan - se (syntyminen) ei ollut valintaani. Olen liian herkkä tähän maailmaan. Mutta ei siitä enempää.
Vaikka en pidäkään italialaisista yhtään, rakastan spqr -tunnuksellisia kaivonkansia siellä, jotka muistuttaa Mussolinin ajoista. Rooman valtakunta oli siitä upea, että siellä muuan Jeesukselle näytettiin kuinka käy, jos uhkaa todellista auktoriteettia. Myös juutalaiset ja heidän huoransa poltettiin roviolla. Kaikenlainen humaanius on myrkkyä ja tätä oppia tulisi peruskoulussa opettaa Pekka Siitoimen luoman kirjallisuuden muodossa. Kakaroille tulisi antaa remmiä ja heidän vanhemmilkeen nyrkkiä. Joulupukki on siitä uoea hahmo, että se antaa turpaan isälle sekä äidille. Onneksi kohta on taas joulu. Kyllä sitä onkin jo odotettu. Kunnon sinappihunnutettua kinkkua, porkkanalaatikkoa ja viinaa. ..
Joulun odotusaika on parasta. Mutta ensiksihän tässä on edessä Halloween, ja siis sen kausiaika. Voi laittaa vähän tunnelmaa. Kurpitsalyhdyt palamaan ja sitä rataa. En ottanut lainaukseen mukaan lopun toivotusta, se ei tee hyvää sellaisten toivotukset.
Mahdollisesti näin.
RL11/6
Watson itse
Viestit: 5612
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Katutappelu

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

AlsSie kirjoitti: Ke Loka 15, 2025 3:20 am

Halloween on pyhäinmiestenpäivä. Tarkemmin dokaamiseen perustuva ruumisjuhla. Silloin saa ilmeisesti laillisesti tappaa niin paljon kuin haluaa. Dokausjuomaksi suosittelen saatana jaffaa, eli vahvaksi käytettyä rukiista kotikaljaa. Myös guinnes käy oikein hyvin. Irlannista tulee paljon hyvää esim. Baaritappelukulttuuri. Siellä ei Mr Tokmannin näköiset elvistelijät elä kauaa.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Avatar
AlsSie
Agentti Scully
Viestit: 677
Liittynyt: La Kesä 28, 2025 12:52 am

Re: Katutappelu

Viesti Kirjoittaja AlsSie »

RL11/6 kirjoitti: Ke Loka 15, 2025 4:12 am

Halloweenia voi viettää kausityyliin, eli tunnelmat ja koristamiset voidaan laittaa käyntiin syksyllä - vaikka joitain viikkoja ennen Halloweenin aattoa. Vrt. joulu, jota vietetään myös kausityyliin huipentuen sitten aattoon. Suomessa käytäntö Halloweenin suhteen on vaihtelevaa, jotkut eivät vietä sitä ollenkaan. Halloween ja Pyhäinpäivä ovat erikseen. Pyhäinpäivä on vainajien ja pyhimysten muistopäivä ja sen viettopäivä vaihtelee vuosittain, niin kuitenkin että ensimmäisenä lauantaina marraskuuta. Googlasin tuon varuiksi. :)

Periaattessa Halloweenia voi viettää kukin miten vaan, olen lukenut joistain, jotka ovat aloittaneet vähitellen sen viettämisen jo elokuun lopusta alkaen ja jatkuen joulukuun alkuun asti, siis ohi Halloweenin aaton, yleisintä on stopata Halloweenin vietto 1. marraskuun jälkeen (virallisesti niin) , mutta mikään ei estä tekemästä "liukumatyyliä" Halloweenista Jouluun ja jopa yhdistämästä näitä liukuma-ajan puitteissa. :P

Pyhäinpäivä on vakavaa, Halloween ei niinkään. Tosin Halloweeniin liittyy uskomus, että henkisen ja fyysisen maailman välinen ero olisi silloin ohuimmillaan ja siten yhteys esi-isiin/äiteihin ja henkiin, korkeimpiin olentoihin siis henkimaailman puoleen olisi enemmän auki. Halloween on kehittynyt elokorjuukauden juhlasta kristillisen Pyhäinpäivän vieton kautta nykyiseksi rennoksi Halloweenin vietoksi.

Tokmannilla on ollut/on joitain hyviä Halloweeniin liittyviä somisteita. Ehdin jo syksyn alussa hommaamaan sieltä kurpitsamukin, vinkki sinullekin, siitä voi hyvin juoda kuumaa kaakaota tai kurkumalattea/kultaista maitoa tai teetä tms! Siellä on valikoimassa myös söpö kummitusmuki ja kissaihmisille oiva mustan kissan muki. Käyvät astianpesukoneeseen että mikroon.
Mahdollisesti näin.
RL11/6
Watson itse
Viestit: 5612
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Katutappelu

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

AlsSie kirjoitti: Ke Loka 15, 2025 5:13 am Tokmannilla on ollut/on joitain hyviä Halloweeniin liittyviä somisteita. Ehdin jo syksyn alussa hommaamaan sieltä kurpitsamukin, vinkki sinullekin, siitä voi hyvin juoda kuumaa kaakaota tai kurkumalattea/kultaista maitoa tai teetä tms! Siellä on valikoimassa myös söpö kummitusmuki ja kissaihmisille oiva mustan kissan muki. Käyvät astianpesukoneeseen että mikroon.
Pitää käydä katsomassa jouluvaloja siellä muutenkin sekä ostamassa sikaflexiä. Meinaan laittaa jokaiseen ikkunaan joulu- ja huumevalot. Sikaflex on nimensä mukaan tarkoitettu sikailuun, eli edim. Narkkarikämpän ulko-oven liimaamiseen pysyvästi kiinni niin loppuu se rapussa ravaaminen. Toimii siinä kuin uretaani pakoputkessa. Muistan joskus hyvään aikaan, kun Viro oli vielä jokseenkin Neuvosto-Viro pitkälle loppuvuoteen 2003 asti, eräässä pienessä maaseutukaupungissa, jollainen Tallinnakin todellisuudessa on, Manowar saattoi soida aamuyöllä kerrostaloissa. Silloin ei vielä ollut Suomesta matkittua hiljaisuutta ja muuta typerää säännöstöä. Itsekin soitin viime jouluaattona Klamydian Metanol manin ja pari hyvää amerikkalaista vinosilmien tappobiisiä Katri Helenan jouluyön lisäksi. Pari kertaa alakerran kääkän vuoksi olen laittanut kaiuttimet patteriin kiinni ilosanoman soimaan niin lujalla, kun kaikkiuttimista on lähtenut ja ottanut hieman savuviskiä.

https://areena.yle.fi/1-50418695

Ei ainakaan jää epäselväksi, että jatkosota on päättynyt. On saanut kuulla myös Hitlerin kiivasluonteista puhetta ja neuvostoministerien mielipiteitä ehdalla venäjän kielellä suoraan svengaavalta 60-luvulta. Lisäksi Moon Manin Notorius KKK -biisi on tullut tutuksi ja samoin neuvostoaikojen reipas albaanimusiikki.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Vastaa Viestiin