Lakossa siis muitakin kuin Milan Jaff joten pitäisin hyvänä jos pysyisi ihan omana ketjuna.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0fb7 ... 180b286a94
Milan Jaff nälkälakossa
Suomesta karkotettavat ihmiset eivät ole tyytyväisiä kohteluunsa.
Kahdeksan asukasta on 8. lokakuuta allekirjoittanut laitoksen johtaja Jari Kähköselle osoitetun valituksen. Johtajan antamassa vastauksessa tuodaan esille se, että päivällisen yhteydessä asukkaille annettaisiin tarvikkeita iltapalan ja aamupalan valmistamiseen. Tästä lakkolaiset ovat eri mieltä.
– Emme ole vankeja, mutta meitä kohdellaan huonommin kuin vankeja, eräs nälkälakkoon osallistuva kertoo Iltalehdelle.
Lakkoilijoiden mukaan yksi iäkäs henkilö on ollut syömättä jo viikon, useat muut kaksi päivää.
Ongelmat eivät rajoitu lakkolaisten näkemyksen mukaan vain ruokahuoltoon. Säilöön otetut kertovat, että omien tavaroiden saaminen haltuun on hankalaa ja viivästyy toisinaan ilman selvää syytä.
Myös tapaamisjärjestelyt herättävät närää: Tapaamiset läheisten kanssa kestävät vain muutaman tunnin, vaikka monilla perheillä kestää matkustaa paikalle koko päivän. Tapaamistila on pieni huone ilman lapsille soveltuvaa tekemistä tai leluja.
Joutsenon säilöönottoyksikössä nälkälakko - syynä ruoka, omat tavarat ja tapaamiset
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11490
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Joutsenon säilöönottoyksikössä nälkälakko - syynä ruoka, omat tavarat ja tapaamiset
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
-
Matti Ja Maija
- Adrian Monk
- Viestit: 2858
- Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 10:32 am
Re: Joutsenon säilöönottoyksikössä nälkälakko - syynä ruoka, omat tavarat ja tapaamiset
Kyllähän sitä possua nyt leivän päälle on saatava! Ja heti. 
Slava Ukraini! <3
JanitaSlima nauraa joka paikkaan.
Bänniä hänelle.
JanitaSlima nauraa joka paikkaan.
Bänniä hänelle.
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17448
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Joutsenon säilöönottoyksikössä nälkälakko - syynä ruoka, omat tavarat ja tapaamiset
Ongelmahan ratkeaisi sillä, että unohdettaisiin asukkien ruokatarjoilu täysin pariksi viikoksi.
Kustannussäästökin olisi huomattava...
Kustannussäästökin olisi huomattava...
Re: Joutsenon säilöönottoyksikössä nälkälakko - syynä ruoka, omat tavarat ja tapaamiset
Olisivat aikoinaan poistuneet vapaaehtoisesti tai jättäneet valitukset valittamatta, niin ei tarvitsisi odotella säilöönottoyksikössä karkotusta odottamassa.
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...