22 000 pizzalaatikon arvoitus Valkeakoskella
-
Schimanski
- Adrian Monk
- Viestit: 2908
- Liittynyt: To Helmi 15, 2024 1:02 am

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut kolme Valkeakoskella pizzeriaa pyörittänyttä veljestä noin vuoden mittaisiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Jokainen miehistä syyllistyi kahteen törkeään veropetokseen ja törkeään kirjanpitorikokseen.
Kolmikko vältti teoillaan veroja hieman yli 242 000 euroa.
Rikokset tapahtuivat vuosien 2015–18 aikana. Ravintolayrityksensä yhtiömiehinä toimineet veljekset laiminlöivät liiketapahtumien kirjaamista lainsäädännön edellyttämällä tavalla.
Veljekset jättivät suunnitelmallisesti ja jatkuvasti lyömättä käteisostoja kassaan. Kirjanpidosta puuttui näin merkittävä määrä myyntituloja.
Yhtiön käytössä olleita maksupäätelaitteita veljekset eivät liittäneet kassakoneeseen. Lisäksi veljekset hävittivät maksupäätelaitteiden tuottamat raportit.
Käytännössä pizzeria myi valtavan määrän tuotteita ohi kassan. Kuvaavaa on, että tarkasteluaikana pizzeriaan ostettiin noin 22 000 pizzalaatikkoa enemmän kuin pizzoja myytiin.
Syyttäjän arvion mukaan kirjanpidosta puuttui arvonlisäverollista myyntituloa vuosien 2015–17 ajalta yhteensä noin 541 000 euroa. Liikevaihtoa kirjanpidosta puuttui vastaavasti 473 000 euroa.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008736650.html

Pohjois-Korea on maailman suurimpia menestystarinoita
-rikkalapio-
-rikkalapio-
Re: 22 000 pizzalaatikon arvoitus Valkeakoskella
Lisätään vielä tämä:
----
Samalla yrittäjäkolmikko vältti henkilökohtaisten verojensa maksua. Veljeksistä vanhin, nyt lähes 50-vuotias mies, aiheutti verottajalle lähes 54 000 euron tappion kolmen vuoden aikana.
Noin 40-vuotias pikkuveli vältti henkilökohtaisia veroja noin 63 500 euroa ja nuorin, hieman yli 30-vuotias, sai vastaavalla tavalla rikoshyötyä noin 58 500 euroa.
Vain veljeksistä vanhin tuomittiin liiketoimintakieltoon. Oikeus perusteli ratkaisuaan sillä, että hän oli yrityksen ”moottori” ja toimi linkkinä kirjanpitotoimiston suuntaan.
– (Vanhin veli) on kertomansa mukaan aloittanut yritystoiminnan heti Suomeen saavuttuaan. Hän on ennen nyt käsiteltävänä ollutta ajanjaksoa toiminut siis yrittäjänä noin 10 vuoden ajan. Tänä aikana hänelle olisi pitänyt kertyä tietämystä yritystoiminnan kirjanpitovelvoitteista ja myös niiden sisällöstä, oikeus kuvasi isoveljen vastuuta.
Vanhin veli on maksanut petoksella välttämiään henkilökohtaisia veroja takaisin valtiolle tähän mennessä hieman yli 12 000 euroa.
Veljeksistä keskimmäinen on palauttanut verottajalle kaiken henkilökohtaisessa verotuksessa rikoksella saamansa hyödyn. Nuorin veli ei ollut tuomion antohetkeen mennessä maksanut vielä euroakaan.
----
Koko artikkeli: https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008736650.html

"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson
Pamela Anderson
-
Schimanski
- Adrian Monk
- Viestit: 2908
- Liittynyt: To Helmi 15, 2024 1:02 am
Re: 22 000 pizzalaatikon arvoitus Valkeakoskella
Jos tänne eksyy koskilaisia niin olisi mukava tietää onko tämä se pizzeria mikä on siinä linja-autoasemaa vastapäätä?
Ei tuossa kaupungissa tosin kovin montaa vaihtoehtoa taida olla. Minä tiedän tasan kolme joista yksi on jonkinlainen kioski.

Viimeksi muokannut Schimanski, Ti Loka 14, 2025 8:04 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pohjois-Korea on maailman suurimpia menestystarinoita
-rikkalapio-
-rikkalapio-
-
Schimanski
- Adrian Monk
- Viestit: 2908
- Liittynyt: To Helmi 15, 2024 1:02 am
Re: 22 000 pizzalaatikon arvoitus Valkeakoskella
Poisto
Viimeksi muokannut Schimanski, Ti Loka 14, 2025 8:03 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pohjois-Korea on maailman suurimpia menestystarinoita
-rikkalapio-
-rikkalapio-
-
Schimanski
- Adrian Monk
- Viestit: 2908
- Liittynyt: To Helmi 15, 2024 1:02 am
Re: 22 000 pizzalaatikon arvoitus Valkeakoskella
Poisto
Viimeksi muokannut Schimanski, Ti Loka 14, 2025 8:04 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pohjois-Korea on maailman suurimpia menestystarinoita
-rikkalapio-
-rikkalapio-
-
Schimanski
- Adrian Monk
- Viestit: 2908
- Liittynyt: To Helmi 15, 2024 1:02 am
Re: 22 000 pizzalaatikon arvoitus Valkeakoskella
Poisto
Pohjois-Korea on maailman suurimpia menestystarinoita
-rikkalapio-
-rikkalapio-
Re: 22 000 pizzalaatikon arvoitus Valkeakoskella
Jos paikkakunnalla X on kolme pizzeriaa, joista yksi laiminlyö veronsa, niin onko kilpailullisesti mahdollista, että kaksi muuta hoitavat veronsa täysimääräisesti?
Itä-Pasilassa virastotalossa oli joskus pizzeria, joka myi 3,50 euron pizzoja. Kaupungin seuraavaksi halvin pizza taisi silloin olla 5-6 euroa. Samaisessa kolossaalisessa virastotalossa toimi myös verottajan yritysveroyksikkö.

siiantaika
- Vic Mackey
- Viestit: 1938
- Liittynyt: Su Loka 18, 2020 6:58 pm
Re: 22 000 pizzalaatikon arvoitus Valkeakoskella
No eikö anekdoottisi Itä-Pasilasta vastaa tähän? Jos yksi myy 3,50 euron pitsoja ja seuraavaksi halvin on kuuden euron tuntumassa, niin eikö se kerro siitä, että kaikki muut ovat todennäköisesti maksaneet veronsa?Villeri kirjoitti: Ti Loka 14, 2025 8:29 pm Jos paikkakunnalla X on kolme pizzeriaa, joista yksi laiminlyö veronsa, niin onko kilpailullisesti mahdollista, että kaksi muuta hoitavat veronsa täysimääräisesti?
Re: 22 000 pizzalaatikon arvoitus Valkeakoskella
Nämä tekevät tällaista koska me mahdollistamme tämän. Valvonta on lepsua, kirjanpito puutteellista, tilintarkastusta ei tehdä. Suomalainen yrittäjä ei tuollaista pystyisi tekemään kovinkaan kauaa.aivoriihi kirjoitti: Ti Loka 14, 2025 7:29 pm Lisätään vielä tämä:
----
-
– (Vanhin veli) on kertomansa mukaan aloittanut yritystoiminnan heti Suomeen saavuttuaan. Hän on ennen nyt käsiteltävänä ollutta ajanjaksoa toiminut siis yrittäjänä noin 10 vuoden ajan. Tänä aikana hänelle olisi pitänyt kertyä tietämystä yritystoiminnan kirjanpitovelvoitteista ja myös niiden sisällöstä, oikeus kuvasi isoveljen vastuuta.
-
Koko artikkeli: https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008736650.html
Re: 22 000 pizzalaatikon arvoitus Valkeakoskella
Miten ottaa. Kantisravintolat saavat kebabbiloiden hintoihin mahtumaan vasta osan kuluista.siiantaika kirjoitti: Ti Loka 14, 2025 9:45 pmNo eikö anekdoottisi Itä-Pasilasta vastaa tähän? Jos yksi myy 3,50 euron pitsoja ja seuraavaksi halvin on kuuden euron tuntumassa, niin eikö se kerro siitä, että kaikki muut ovat todennäköisesti maksaneet veronsa?Villeri kirjoitti: Ti Loka 14, 2025 8:29 pm Jos paikkakunnalla X on kolme pizzeriaa, joista yksi laiminlyö veronsa, niin onko kilpailullisesti mahdollista, että kaksi muuta hoitavat veronsa täysimääräisesti?
Re: 22 000 pizzalaatikon arvoitus Valkeakoskella
Yksi pizza pepperoni mukan, kateisela 8 euro, kortilla 10 
Re: 22 000 pizzalaatikon arvoitus Valkeakoskella
Maksupäätteitä ei ollut liitetty kassakoneeseen niin kortillakin meni ohi kassandamfin kirjoitti: Ke Loka 15, 2025 8:44 am Yksi pizza pepperoni mukan, kateisela 8 euro, kortilla 10![]()
-
Schimanski
- Adrian Monk
- Viestit: 2908
- Liittynyt: To Helmi 15, 2024 1:02 am
Re: 22 000 pizzalaatikon arvoitus Valkeakoskella
Hyvä kysymys.Villeri kirjoitti: Ti Loka 14, 2025 8:29 pm Jos paikkakunnalla X on kolme pizzeriaa, joista yksi laiminlyö veronsa, niin onko kilpailullisesti mahdollista, että kaksi muuta hoitavat veronsa täysimääräisesti?
Itä-Pasilassa virastotalossa oli joskus pizzeria, joka myi 3,50 euron pizzoja. Kaupungin seuraavaksi halvin pizza taisi silloin olla 5-6 euroa. Samaisessa kolossaalisessa virastotalossa toimi myös verottajan yritysveroyksikkö.
Tosin jos oikein muistan niin ei nuo veropetokset hinnoittelussa mitenkään näkyneet. Juuri noihin aikoihin kävin muutaman kerran kolmessakin eri paikassa ja hinnat oli halvimmissa pizzoissa 8-10 euron tuntumassa. Nykyisestä tilanteesta en tiedä mitään kun en ole kaupungissa vuosiin vieraillut.
Itä-Pasilan pizzeria oli kyllä mielenkiintoinen tapaus jo ihan paikan sijainnista johtuen
Pohjois-Korea on maailman suurimpia menestystarinoita
-rikkalapio-
-rikkalapio-
Re: 22 000 pizzalaatikon arvoitus Valkeakoskella
Kurdit taas tehny liiketoimintaa kun ei pärjää Turkissa?