Helsinkiläisen päiväkodin hoitajalle syyte 8 lapsen pahoinpitelystä
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17456
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Helsinkiläisen päiväkodin hoitajalle syyte 8 lapsen pahoinpitelystä
Kolmekymppiselle miehelle vaaditaan ehdollista vankeusrangaistusta kahdeksan lapsen pahoinpitelystä
Syyttäjä vaatii 34-vuotiaalle päiväkodin ohjaajalle ehdollista vankeusrangaistusta lukuisista lapsiin kohdistuneista pahoinpitelyistä.
Väitetyt rikokset tapahtuivat Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevassa yksityisessä päiväkodissa tammi–kesäkuun aikana 2023.
Kokonaisuudessa on yhteensä kahdeksan uhria. He ovat olleet tapahtumien aikaan 2–5-vuotiaita.
Syyttäjän mukaan lapsiin kohdistunut väkivalta oli moninaista: kolmekymppinen lastenhoitaja muun muassa painoi lapsia seinää vasten, kääri tiukasti peiton sisään, puristi ja repi poskia, väänsi korvia, nipisteli, raapi ja löi lapsia päähän ja kehoon.
Mieshoitaja oli syyttäjän mukaan lyönyt lapsia sekä leluilla että käsillään. Lisäksi syyttäjän mukaan mieshoitaja kutitti lapsia voimakkaasti useita kertoja.
Syyttäjän mukaan mies oli istunut nelivuotiaan lapsen päälle tai muulla tavoin pitänyt tätä maassa siten, ettei lapsi saanut henkeä.
Mieshoitajan käytös herätti kevättalven aikana huolta sekä työntekijöissä että asiakasperheissä. Kolme perhettä irtisanoi sopimuksensa.
Mies lopetti työnsä päiväkodissa kesällä 2023. Kyseinen yksityinen päiväkoti sulki ovensa loppuvuonna 2023. Toiminta päättyi taloudellisesti kannattamattomana.
Helsingin käräjäoikeus antaa ratkaisunsa asiassa myöhemmin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/46f6 ... c7a2e7b1a7

Re: Helsinkiläisen päiväkodin hoitajalle syyte 8 lapsen pahoinpitelystä
Mamututka värisee nyt oikein huolella.
-
jekkumaisteri
- Jane Marple
- Viestit: 1068
- Liittynyt: Ke Tammi 03, 2018 9:55 am
Re: Helsinkiläisen päiväkodin hoitajalle syyte 8 lapsen pahoinpitelystä
Toivottavasti saa tuntuvat tuomiot ja sellaiset merkinnät kaikkiin rekistereihin ettei enää ikinä pääse töihin lasten eikä nuorten pariin ja eikä myöskään mihinkään hoitoalalle mm vanhusten/ vammaisten pariinOikeus ennen kaikkea kirjoitti: To Loka 16, 2025 9:20 am Kolmekymppiselle miehelle vaaditaan ehdollista vankeusrangaistusta kahdeksan lapsen pahoinpitelystä
Syyttäjä vaatii 34-vuotiaalle päiväkodin ohjaajalle ehdollista vankeusrangaistusta lukuisista lapsiin kohdistuneista pahoinpitelyistä.
Väitetyt rikokset tapahtuivat Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevassa yksityisessä päiväkodissa tammi–kesäkuun aikana 2023.
Kokonaisuudessa on yhteensä kahdeksan uhria. He ovat olleet tapahtumien aikaan 2–5-vuotiaita.
Syyttäjän mukaan lapsiin kohdistunut väkivalta oli moninaista: kolmekymppinen lastenhoitaja muun muassa painoi lapsia seinää vasten, kääri tiukasti peiton sisään, puristi ja repi poskia, väänsi korvia, nipisteli, raapi ja löi lapsia päähän ja kehoon.
Mieshoitaja oli syyttäjän mukaan lyönyt lapsia sekä leluilla että käsillään. Lisäksi syyttäjän mukaan mieshoitaja kutitti lapsia voimakkaasti useita kertoja.
Syyttäjän mukaan mies oli istunut nelivuotiaan lapsen päälle tai muulla tavoin pitänyt tätä maassa siten, ettei lapsi saanut henkeä.
Mieshoitajan käytös herätti kevättalven aikana huolta sekä työntekijöissä että asiakasperheissä. Kolme perhettä irtisanoi sopimuksensa.
Mies lopetti työnsä päiväkodissa kesällä 2023. Kyseinen yksityinen päiväkoti sulki ovensa loppuvuonna 2023. Toiminta päättyi taloudellisesti kannattamattomana.
Helsingin käräjäoikeus antaa ratkaisunsa asiassa myöhemmin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/46f6 ... c7a2e7b1a7
-
siiantaika
- Vic Mackey
- Viestit: 1939
- Liittynyt: Su Loka 18, 2020 6:58 pm
Re: Helsinkiläisen päiväkodin hoitajalle syyte 8 lapsen pahoinpitelystä
Eikös puolet näistä päivähoitoaiheisista ketjuista täällä perustu siihen, etteivät päiväkodit tarkista mitään näistä rekistereistä. Sokkona palkataan kaikki samoin kuin lähihoitajatkin. Tämäkin päiväkoti oli jo ihan p.a. ja ovat varmasti palkanneet halvimmat mahdolliset työntekijät rahaa säästääkseen.jekkumaisteri kirjoitti: To Loka 16, 2025 12:21 pm Toivottavasti saa tuntuvat tuomiot ja sellaiset merkinnät kaikkiin rekistereihin ettei enää ikinä pääse töihin lasten eikä nuorten pariin ja eikä myöskään mihinkään hoitoalalle mm vanhusten/ vammaisten pariin
-
jekkumaisteri
- Jane Marple
- Viestit: 1068
- Liittynyt: Ke Tammi 03, 2018 9:55 am
Re: Helsinkiläisen päiväkodin hoitajalle syyte 8 lapsen pahoinpitelystä
Sepä se kun taustoja ei tutkita.siiantaika kirjoitti: To Loka 16, 2025 12:31 pmEikös puolet näistä päivähoitoaiheisista ketjuista täällä perustu siihen, etteivät päiväkodit tarkista mitään näistä rekistereistä. Sokkona palkataan kaikki samoin kuin lähihoitajatkin. Tämäkin päiväkoti oli jo ihan p.a. ja ovat varmasti palkanneet halvimmat mahdolliset työntekijät rahaa säästääkseen.jekkumaisteri kirjoitti: To Loka 16, 2025 12:21 pm Toivottavasti saa tuntuvat tuomiot ja sellaiset merkinnät kaikkiin rekistereihin ettei enää ikinä pääse töihin lasten eikä nuorten pariin ja eikä myöskään mihinkään hoitoalalle mm vanhusten/ vammaisten pariin
- ajanpatina
- Javier Pena
- Viestit: 1787
- Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 5:08 pm
- Paikkakunta: Loimaa, Tampere
- Viesti:
Re: Helsinkiläisen päiväkodin hoitajalle syyte 8 lapsen pahoinpitelystä
En ymmärrä tuon kaltaista ´kurinpitoa´, sehän on jo pahoinpitelyä.Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: To Loka 16, 2025 9:20 am Kolmekymppiselle miehelle vaaditaan ehdollista vankeusrangaistusta kahdeksan lapsen pahoinpitelystä
Syyttäjä vaatii 34-vuotiaalle päiväkodin ohjaajalle ehdollista vankeusrangaistusta lukuisista lapsiin kohdistuneista pahoinpitelyistä.
Väitetyt rikokset tapahtuivat Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevassa yksityisessä päiväkodissa tammi–kesäkuun aikana 2023.
Kokonaisuudessa on yhteensä kahdeksan uhria. He ovat olleet tapahtumien aikaan 2–5-vuotiaita.
Syyttäjän mukaan lapsiin kohdistunut väkivalta oli moninaista: kolmekymppinen lastenhoitaja muun muassa painoi lapsia seinää vasten, kääri tiukasti peiton sisään, puristi ja repi poskia, väänsi korvia, nipisteli, raapi ja löi lapsia päähän ja kehoon.
Mieshoitaja oli syyttäjän mukaan lyönyt lapsia sekä leluilla että käsillään. Lisäksi syyttäjän mukaan mieshoitaja kutitti lapsia voimakkaasti useita kertoja.
Syyttäjän mukaan mies oli istunut nelivuotiaan lapsen päälle tai muulla tavoin pitänyt tätä maassa siten, ettei lapsi saanut henkeä.
Mieshoitajan käytös herätti kevättalven aikana huolta sekä työntekijöissä että asiakasperheissä. Kolme perhettä irtisanoi sopimuksensa.
Mies lopetti työnsä päiväkodissa kesällä 2023. Kyseinen yksityinen päiväkoti sulki ovensa loppuvuonna 2023. Toiminta päättyi taloudellisesti kannattamattomana.
Helsingin käräjäoikeus antaa ratkaisunsa asiassa myöhemmin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/46f6 ... c7a2e7b1a7
Vanha konsti parempi kuin pussillinen uusia, mutta sehän on kriminalisoitu jo -70-luvulla. Niinpä maamme kakaroista ja nuorisosta on yli puolet kuulemma psykiatrisen ´hoidon´ ja terapian tarpeessa!? Öööö..., ´tarpeessa ja tarpeessa´, kuin sen nyt ottaa... Psyyke- ja mielialalääkkeillä ei ketään ´paranneta´, vaan siirretään ongelmia tuonnemmaksi ja samalla tehdään ´potilaasta´ narkomaani.
Nykyään kasvatuksessa menee puurot ja vellit sekaisin, kuten yhteiskunnan oikeus- ja moraalikäsitteet jo muutenkin on. Hyvän ja pahan, oikean ja väärän ero on hämärtynyt ja monilla ihan kateissa. Ei ihme, vaikka ´pöntöt´ alkaa rakoileen ja sekoileen, mikä näkyy kouluissa, kaduilla ja kodeissa. Samoin lisääntyvänä päihde- ja mielenterveysongelmina, kuten rikollisuuden lisääntymisenä, vaikka laitkin on jo valmiiksi liberalisoitu, ettei sieltä enään "oikeutta" tunnista.
Kaikella on aikansa.
- H.Moilanen
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4975
- Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 1:30 pm
Re: Helsinkiläisen päiväkodin hoitajalle syyte 8 lapsen pahoinpitelystä
Viime vuosina maahanmuuttajien määrä on lisääntynyt. Myös Nato-maista tulleita maahanmuuttajia on pk-seudulla enenevässä määrin. Kantakaupungissa törmää tuon tuosta nuoriin miehiin, jotka ovat innostuneita juttelemaan. Monen kotimaa on ollut Yhdysvallat, Kanada tai Ranska. Myös aika oudon oloisia yksityisiä päiväkoteja on noussut kantakaupungin liiketiloihin. Useimmat niistä ovat englanninkielisiä ja vapaita hoitopaikkoja vaikuttaa olevan koko ajan. Muun muassa Facebookin keskusteluryhmissä aika ajoin näkee mainintoja kyseisistä vapaista paikoista, minkä lisäksi silmiin on osunut kyseisten päiväkotien mainoksia. Siihen olen kiinnittänyt huomiota, että ainakin osa näistä päiväkodeista tarjoaa lapsiperheille lisäpalveluita kuten valmennusta koulunaloitukseen, lasten kielikursseja (erit. englannin kieli) jne. Myös koiluikäisten kielikurssitus ja kielipäiväleirit kesäisin ovat lisääntyneet ainakin mainonnan tasolla. Laatu ei välttämättä ole sellaista, mihin kantasuomalaiset ovat tottuneet ja ainakin kouluikäisten kesäkursseilla on ollut tosi korkeita hintoja. Käsittääkseni monissa näissä on (pää)tarkoituksena maahanmuuttaneiden ihmisten työllistäminen. Oleskeluluvan saamiseksi tai jatkamiseksi työpaikan löytäminen on ehdottoman tärkeää.siiantaika kirjoitti: To Loka 16, 2025 12:31 pmEikös puolet näistä päivähoitoaiheisista ketjuista täällä perustu siihen, etteivät päiväkodit tarkista mitään näistä rekistereistä. Sokkona palkataan kaikki samoin kuin lähihoitajatkin. Tämäkin päiväkoti oli jo ihan p.a. ja ovat varmasti palkanneet halvimmat mahdolliset työntekijät rahaa säästääkseen.jekkumaisteri kirjoitti: To Loka 16, 2025 12:21 pm Toivottavasti saa tuntuvat tuomiot ja sellaiset merkinnät kaikkiin rekistereihin ettei enää ikinä pääse töihin lasten eikä nuorten pariin ja eikä myöskään mihinkään hoitoalalle mm vanhusten/ vammaisten pariin
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Aiheesta lisää täällä.
Re: Helsinkiläisen päiväkodin hoitajalle syyte 8 lapsen pahoinpitelystä
MITEN voi selvitä ehdollisella kun pahoipitelet kahdeksaa KAKSI-VIISIVUOTIASTA lasta??? 
Re: Helsinkiläisen päiväkodin hoitajalle syyte 8 lapsen pahoinpitelystä
Kevättalven aikana? Kauanko se juippi siellä sai huseerata niin että vaan äimisteltiin ja leviteltiin käsiä, eikä tehty mitään?
Tekikö Lilleri-Lalleri itsemurhan, vai tapettiinko hänet?
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11492
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Re: Helsinkiläisen päiväkodin hoitajalle syyte 8 lapsen pahoinpitelystä
Oikeus on voittanut ainakin hovissa. Huomioitakoon että lapsia on johdateltu kuulusteluissa. Päiväkodin tädit on varmaan tentanneet lapsia tyyliin "löiköhän se sinua" tai "kosketteliko se pimppaa/pippeliä" tai "kuinka monta kertaa se tarjosi suklaata" eikä suinkaan kyselleet että mitä oli hoidossa tapahtunut. Veikkaan että päiväkodissa katkeroituneiden akkojen tai naisasianaisten leegio, joka ei vain tykännyt, kun porukassa oli yksi miestyöntekijä. Erikoista tietenkin se, että esitetään monenlaista puristamista, repimistä, vääntämistä, nipistelyä, raapimista ja lyömistä tapahtuneen, mutta minkäänlaisia lääkärinlausuntoja ei tapahtuneista ole olemassa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d98c ... 9651bfbb4c
Käräjäoikeus on hylännyt kaikki syytteet helsinkiläisen päiväkodin työntekijää vastaan. 34-vuotiasta miestä syytettiin kahdeksan pikkulapsen pahoinpitelystä.
Syyttäjän mukaan mies pahoinpiteli 2–5-vuotiaita lapsia eri tavoin tammi–kesäkuussa 2023. Syyttäjän mukaan lastenhoitaja muun muassa puristi ja repi poskia, väänsi korvia, nipisteli, raapi ja löi lapsia päähän ja kehoon.
Päiväkodin johtaja jätti Helsingin poliisilaitokselle tutkintapyynnön hoitajan toimista kesäkuussa 2023 pari viikkoa aiemmin tapahtuneen välikohtauksen vuoksi: mieshoitaja oli saanut yhden lapsen itkemään.
Lasten vanhemmat kertoivat poliisille keskustelleensa asiasta kotona. Yksi vanhemmista kertoi 3-vuotiaan poikansa sanoneen:
– Päiväkodissa on mörkö, joka satuttaa. En halua enää mennä päiväkotiin.

– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.