RL11/6 kirjoitti: Pe Loka 17, 2025 4:30 am
AlsSie kirjoitti: Pe Loka 17, 2025 2:09 am
RL11/6 kirjoitti: Ke Loka 15, 2025 7:53 am
Pitää käydä katsomassa jouluvaloja siellä muutenkin sekä ostamassa sikaflexiä. Meinaan laittaa jokaiseen ikkunaan joulu- ja huumevalot. Sikaflex on nimensä mukaan tarkoitettu sikailuun, eli edim. Narkkarikämpän ulko-oven liimaamiseen pysyvästi kiinni niin loppuu se rapussa ravaaminen. Toimii siinä kuin uretaani pakoputkessa. Muistan joskus hyvään aikaan, kun Viro oli vielä jokseenkin Neuvosto-Viro pitkälle loppuvuoteen 2003 asti, eräässä pienessä maaseutukaupungissa, jollainen Tallinnakin todellisuudessa on, Manowar saattoi soida aamuyöllä kerrostaloissa. Silloin ei vielä ollut Suomesta matkittua hiljaisuutta ja muuta typerää säännöstöä. Itsekin soitin viime jouluaattona Klamydian Metanol manin ja pari hyvää amerikkalaista vinosilmien tappobiisiä Katri Helenan jouluyön lisäksi. Pari kertaa alakerran kääkän vuoksi olen laittanut kaiuttimet patteriin kiinni ilosanoman soimaan niin lujalla, kun kaikkiuttimista on lähtenut ja ottanut hieman savuviskiä.
https://areena.yle.fi/1-50418695
Ei ainakaan jää epäselväksi, että jatkosota on päättynyt. On saanut kuulla myös Hitlerin kiivasluonteista puhetta ja neuvostoministerien mielipiteitä ehdalla venäjän kielellä suoraan svengaavalta 60-luvulta. Lisäksi Moon Manin Notorius KKK -biisi on tullut tutuksi ja samoin neuvostoaikojen reipas albaanimusiikki.
Mitä ovat "huumevalot"? Yritän visioida tuota näkymää. Toivottavasti et käytä huumeita, luulisi että ajoittainen pieni määrä alkoa tai tosi hyvät leivokset/keksit, karkit tms riittäisi - siis tarkoitan, ettei sun tarvitsisi sortua huumehisiin.
Itsehän toivon että kykenisin edes välillä ottamaan hieman konjakkia tai viskiä tai rommitotia, mutta elimistö sanoo ei. Täysraittius vastoin tahtoa. Hehe. Mutta oikeasti toivoisin että voisin, ihan kuten muutkin ihmiset, moni ottaa vähän viiniä illalla tai konjakkia, on jopa hyväksi terveydelle sanotaan. Että näin.
Nyt juon vihreää kofeiinitonta teetä triplana, isoon mukiin 3 teepussia... Tämä ei ole makeaa vaan hyvällä tapaa kitkerää, otin sen kanssa Rostenin toffeetäytteisen ison keksin ja puolikkaan allergiatabletin.
Joko sulla on kummitusmuki tms Tokmannilta.
Huumevalo on kirkkaan sävyistä kasvivaloa, mielellään muumilaakson tarinoista tuttua purppuran väristä, tai oranssia. Huumevalojen kanssa sopii oleellisesti huumetukka, joka on siis pitkähkö sivukaljuksi kotiparturoitu kosteissa, homeisissa ja ulostebakteerisissa kylpyhuoneolosuhteissa.
En ole vielä ennättänyt Tokmannille. Tilasin vaatteita eräästä eurooppalaisesta nettikaupasta, joka on naamioitu jalkapallohuliganismiin, vaikka on tosiasiallisesti uusnatseille vaatemuitia tarjoava natsimyymälä. Kuuntelin samalla Moon Manin Notorius KKK -biisiä. Etelävaltioiden rotuerottelufiiliksissä kävin myös ostamassa kunnon sianniskaa, kassleria, josta Alabaman puuvillapelloilla orjatyövoimana työskennellyt neekerimies ei olisi voinut uneksiakaan joitakin vuosikymmeniä sitten. Olen pohtinut liittymistä johonkin varakkaaseen fasistiporukkaan. Poliittisesti vaihtoehdot ovat siis kokoomus ja perussuomalaiset. Ja siinä ne vaihtoehdot sitten kokonaan ovatkin. Nämä tarroja liimailevat lippukunnat olivat kyllä hauskoja, mutta nykyään lakkautettu. Siinä oli oikeasti tunnelmaa, kun hakaristiliput liehuivat Stadissa. On siis vastusta mustaihoisia neekereitä, vaan valkoihoisia. Valkoihoisia neekereitä tukemalla he tuntevat vahvistuvansa, kunnes vedän heiltä maton jalkojen alta mozzarellatikkuja ahmien. Arvostan kokoomusta yli kaiken, kun he ovat tuoneet Suomen täyteen baltialaista ja balkkanilaista paskahalpatyövoimaa. Romania on EU:n jäsenmaa ja näin ollen Suomen sosiaaliturvan alainen. Arvostan erityistä tunnekylmyyttä ja raakuutta sekä työttömyyttä. Työttömyys on Suomen uusi Nokia. Työttömyys yhdistettynä alkoholismiin, huumeisiin ja päihde- ja vankimielisairaanhoitoon, on kokoomusta parhaimmillaan. Kokoomuksen juonihan piilee nimessä, jossa on "vahingossa" Kirjoitusvirhe niin kuin Hurriganes, vai mikä sen paskabändin nimi nyt olikaan? Kokomusta Suomi, eli neekereitä täyteen ahdettu kaivosmaa, jossa on puutteellisen sosiaaliavun turvin eläviä romanialaisia telttakyliä. Sitä on tulevaisuus ja niin se pitääkin olla näiden hämäläis-, ja lappalais- sekä savolaisneekereiden jälkikasvulle. Kunnolla vaan veistä selkään. Kaveria ei jätetä. Vai miten se talvisodan slougani menikään. Eroan viikonloppuna reservistä. Kyllä sitä on aikoinaan ollut tyhmä. Olisi pitänyt mennä sivariin juomaan kaljaa susien keskelle, eikä näiden saatanan nörttien ja lampaiden keskelle armeijaan. Toivottavasti joskus vielä sota syttyy. Pelkkä ajatus siitä kuin Roopet, Nikot ja Jannet kiljuu metsässä tuskissaan, kun neuvostovalmisteinen perhosmiina on repinyt maiharin sisältöineen hajalle. Jotenkin hävettää näiden suomalaisten turaaniapinoiden puolesta, jotka ovat Cuckrainassa huudelleet pelonsekaisesti mediciä. Ryssä sen sijaan laittaa rynnäkkökiväärin piipun suuhunsa ja ampuu miehekkäästi aivonsa pellolle, eikä kilju kuin mikäkin elävältä kaltattava sika.
Googlasin tuon biisin, mutta on ilmeisesti, kkk-nimekkeestä päätellen natsismia edustava tekele. En kannata natsismia enkä fasismia. Erityinen tunnekylmyys ja raakuus, nämä menevät jonnekin psykopatian laariin, en kannata niitä, ellei sitten tunnekylmyyttä käytetä johonkin hyvään. Olen miettinyt, että tunnekylmillä on helpompaa, ei tule stressiä ei varmaan pelkoa tai ahdistusta, sen kun porskuttavat menemään ja mikään ei ole raskasta. Että helpompaa olisi, ja sitten voisi vaan päättää (valinnanvapaus) että ei tekisi pahaa, niin kaikki ok.
Toisaalta sä voit aina laajentaa ja muuttaa sitä, mitä pidät tärkeänä, ei siis tarvetta lukkiutua tuohon "putkeen".

Raakuus... se voi enssilmäykseltä varmaan tehdä jonkin "onpas kovaa" - vaikutuksen, mutta ei se sitä ole, se on häiriö siitä mikä vahvimmillaan on lempeyttä. Vahvuus on siinä, ettei mene raakuuden tielle, vaan hallitsee kapasiteettinsa. Jos kokee näihin houkutusta, niin se on sielun taistoa ja Saatanaa voi käskeä pysymään loitolla - way down in the hole...

Alat rukoilla joka päivä ja tiedostat kun tarpeita vikasuuntaan (esim. väkivalta/raakuusintoilu/huumeet/tms) tulee päälle, niin saman tien sanot rukouksen ylöspäin avoimin sydämin ja jos sulla on halu mukana, halu muutokseen, niin se vie sua eteenpäin ja voit pyytää Jumalaa mukaan/ apua kaikkeen, kuten sanotaan. Rukoileminen ei ole höpöhöötä.
Tein niin, että kysyin Raamatulta viestiä sinulle. Metodi menee niin, että silmät kiinni ja kädet rukoukseen ajatus samoin, sitten sokkona osoitetaan kohtaa... Sieltä tuli Sananlaskut 11 luku. Siinä on säikeitä niin, että en tähän postaa mutta esim. yksi säe (vai jae) menee näin "Joka etsii hyvää, löytää onnen, joka pahaan pyrkii, sen pahoin käy. " Mutta lue toi koko 11. luku, luvun nimi on "Joka auttaa, sitä autetaan."
Mahdollisesti näin.