louvren koruvarkaus, saalis 88 miljoonaa euroa

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Tuohirulla
Nikke Knatterton
Viestit: 152
Liittynyt: La Kesä 29, 2024 10:42 pm

louvren koruvarkaus, saalis 88 miljoonaa euroa

Viesti Kirjoittaja Tuohirulla »


Ranskan presidentti Emmanuel Macron on vaatinut pikaisesti tiukempia turvatoimia Louvren taidemuseoon.
DEMOKRAATTI/STT
Demokraatti

Macron esitti vaatimuksensa tänään kokouksessa Ranskan hallituksen ministerien kanssa, kertoi hallituksen tiedottaja Maud Bregeon.

Louvre avasi tänä aamuna ovensa vierailijoille Pariisissa ensimmäistä kertaa kohutun koruvarkauden jälkeen. Museon mukaan varkauden kohteena ollut Apollonin galleria pysyy kuitenkin toistaiseksi suljettuna.

Taidemuseo oli ollut suljettuna siitä asti, kun neljä henkilöä vei sunnuntaiaamuna erittäin arvokkaita koruja sen kokoelmasta. Varkaudesta koitui 88 miljoonan euron vahingot sekä mainehaittaa Ranskalle.

Louvre on maailman vierailluin museo. Viime vuonna siellä kävi yhdeksän miljoonaa ihmistä.

Poliisi etsii yhä tekijöitä, jotka pakenivat paikalta skoottereilla. Viranomaiset uskovat operaation olleen järjestäytyneen rikollisjärjestön tekemä. Varkaat toimivat museon aukioloaikana ja saivat vietyä saaliinsa vain minuuttien sisällä.

RANSKAN sisäministeri Laurent Nunez kertoi toimittajille keskiviikkona, että yli sata tutkijaa on määrätty selvittämään tapausta ja etsimään rikollisia.

-  Tutkinta etenee. – – Olen varma, että tekijät löytyvät, ministeri sanoi.

Museon johtaja Laurence des Cars ei ole antanut lausuntoa varkaudesta julkisuudessa. Des Cars on johtanut museota vuodesta 2021 lähtien. Hänen on määrä puhua tänä iltana maan parlamentin ylähuoneen kulttuurikomitealle. Puoli kuudelta Suomen aikaa järjestettävässä kuulemisessa hänen on määrä kertoa museon turvallisuusjärjestelyistä.

Louvren varkaus on nostanut keskustelua Ranskan museoiden heikoiksi kuvaillusta turvatoimista, joiden on kerrottu johtuvan ainakin osittain työntekijöiden vähentämisestä.
Varkaiden kohteena oli museon sisällä sijaitseva Galerie d'Apollon (Apollonin galleria), jossa säilytetään Ranskan kruununjalokiviä.

Ryhmä neljää miestä (arvioitu) pääsi sisään noin klo 9.30 paikallista aikaa sunnuntaiaamuna.

He poistuivat kahdessa lasikaapissa olleista koreista yhteensä kahdeksan koru-/jalokiveä, joiden historiallinen arvo on “arvaamaton” (inestimable).

Varastettujen joukossa oli esimerkiksi:
Emeraali­kaulakoru ja -korvakorut, jotka kuuluvat Marie‑Louisen (hänen kauttaan Napoléonin puolison) kokoelmaan.

Sappireristi (tiara), kaulakoru ja yksi korvakoru, jotka kuuluvat Marie‑Amélien ja Hortense de Beauharnaisin smaragdisiin ja safiiriin liittyviin settiin.

Lisäksi koru-, rintalehti- (brooch) ja tiaratyylisiä esineitä, jotka olivat osa Empress Eugénie de Montijon (Napoléon III:n puoliso) korukokoelmaa.

Yksi esineistä – kruunu, joka kuului Empress Eugénielle – jäi kuitenkin varastamatta tai se pudotettiin pakomatkalla ja löydettiin vaurioituneena museon ulkopuolelta. �
MrEhtivä

Re: louvren koruvarkaus, saalis 88 miljoonaa euroa

Viesti Kirjoittaja MrEhtivä »

Tuo 88M on fyysinen arvo esineille, siihen vielä lisätään X- summa historiallisesta arvosta. Tätä arvoa taitaa olla vaikea edes laskea ja siksi ne ovat "korvaamattoman arvoisia"
Haades
Neuvoja-Jack
Viestit: 535
Liittynyt: Su Syys 07, 2025 8:52 am

Re: louvren koruvarkaus, saalis 88 miljoonaa euroa

Viesti Kirjoittaja Haades »

MrEhtivä kirjoitti: Ke Loka 22, 2025 5:38 pm Tuo 88M on fyysinen arvo esineille, siihen vielä lisätään X- summa historiallisesta arvosta. Tätä arvoa taitaa olla vaikea edes laskea ja siksi ne ovat "korvaamattoman arvoisia"
"Ranskassa viranomaiset arvioivat Louvren museon koruvarkauden aiheuttaneen 88 miljoonan euron vahingot.

Syyttäjä Laure Beccuaun mukaan arvion on tehnyt museon kuraattori. Syyttäjän mukaan varkaat eivät kuitenkaan tätä summaa saisi, jos he päättäisivät sulattaa korut."

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011575078.html
Kun kaikki rötöstelevät ja Kela-tuilla elävät matut lähetetään täältä kotimaahansa, kummasti rasismikin vähenee.
MrEhtivä

Re: louvren koruvarkaus, saalis 88 miljoonaa euroa

Viesti Kirjoittaja MrEhtivä »

Haades kirjoitti: Ke Loka 22, 2025 6:20 pm
MrEhtivä kirjoitti: Ke Loka 22, 2025 5:38 pm Tuo 88M on fyysinen arvo esineille, siihen vielä lisätään X- summa historiallisesta arvosta. Tätä arvoa taitaa olla vaikea edes laskea ja siksi ne ovat "korvaamattoman arvoisia"
"Ranskassa viranomaiset arvioivat Louvren museon koruvarkauden aiheuttaneen 88 miljoonan euron vahingot.

Syyttäjä Laure Beccuaun mukaan arvion on tehnyt museon kuraattori. Syyttäjän mukaan varkaat eivät kuitenkaan tätä summaa saisi, jos he päättäisivät sulattaa korut."

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011575078.html
Romukullan ja korujen hinta on tosiaan hyvin erilainen ja "kuumatavara" pakko myydä pois halvemmalla.

Eiköhän nämäkin varastetut korut ole jonkun rikkaan salaisessa holvissa ja 100-200 vuotta myöhemmin jostain löydy taas.
Cavis
Nikke Knatterton
Viestit: 164
Liittynyt: La Marras 18, 2023 10:07 am

Re: louvren koruvarkaus, saalis 88 miljoonaa euroa

Viesti Kirjoittaja Cavis »

Varastettuja ne jalokivet muutenkin ovat
hikkykostaja2002

Re: louvren koruvarkaus, saalis 88 miljoonaa euroa

Viesti Kirjoittaja hikkykostaja2002 »

Toivottavasti tekijät eivät jää kiinni 8)
Täytekakku Koskinen
Adrian Monk
Viestit: 2746
Liittynyt: Ti Huhti 12, 2022 6:55 pm

Re: louvren koruvarkaus, saalis 88 miljoonaa euroa

Viesti Kirjoittaja Täytekakku Koskinen »

hikkykostaja2002 kirjoitti: Ke Loka 22, 2025 7:51 pm Toivottavasti tekijät eivät jää kiinni 8)
Varmasti jäävät kiinni. Ranskan presidentti on luvannut näin.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron lupasi myöhään sunnuntai-iltana, että varkaat saadaan kiinni ja varastetut esineet palautetaan.

https://yle.fi/a/74-20189204
Ainut kakku mikä maistuu, on täytekakku. :D
Avatar
Jarkallas
Martin Beck
Viestit: 757
Liittynyt: La Elo 29, 2020 1:34 pm
Paikkakunta: Annalan Heilan persesilmä

Re: louvren koruvarkaus, saalis 88 miljoonaa euroa

Viesti Kirjoittaja Jarkallas »

Haades kirjoitti: Ke Loka 22, 2025 6:20 pm
MrEhtivä kirjoitti: Ke Loka 22, 2025 5:38 pm Tuo 88M on fyysinen arvo esineille, siihen vielä lisätään X- summa historiallisesta arvosta. Tätä arvoa taitaa olla vaikea edes laskea ja siksi ne ovat "korvaamattoman arvoisia"
"Ranskassa viranomaiset arvioivat Louvren museon koruvarkauden aiheuttaneen 88 miljoonan euron vahingot.

Syyttäjä Laure Beccuaun mukaan arvion on tehnyt museon kuraattori. Syyttäjän mukaan varkaat eivät kuitenkaan tätä summaa saisi, jos he päättäisivät sulattaa korut."

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011575078.html
Tässä jutussa KRP:n taidevarkauksia tutkineen ex poliisin mietteitä:
– Ensimmäisenä tulee mieleen, että jalokivet irrotetaan esineistä ja metallit sulatetaan. Niistä saa rahaa, koska varastetuissa koruissa oli valtavasti timantteja ja jalokiviä. Esineistöä on lähes mahdotonta muuttaa rahaksi sellaisenaan, Nokkonen arvioi.

Tähänkin liittyy kuitenkin riskejä.

– Louvren esineistä on varmasti tehty tarkat materiaalitutkimukset, joten kivet ja metalliseokset voidaan jäljittää, Nokkonen sanoo.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/krp ... ys/9243916

Mielenkiintonen kohta tuo että metalliseokset ja kivet voisi jäljittää. Ehkäpä voisikin jos osaisi asiaa epäillä, mutta jos metallit sulatetaan ja jalokiville tehdään uusi hionta sekä ne myytäisiin erikseen sinne sun tänne vuosien päästä, miksi kukaan epäilisi että kyseessä on juuri nämä varastetut korut?

Tuossa mtv linkissä on muutakin pohdintaa tältä ex KRP Nokkoselta.
-jarkko, white nigger


immigrants are like sperm
millions get in only one works
hikkykostaja2002

Re: louvren koruvarkaus, saalis 88 miljoonaa euroa

Viesti Kirjoittaja hikkykostaja2002 »

Täytekakku Koskinen kirjoitti: Ke Loka 22, 2025 9:15 pm
hikkykostaja2002 kirjoitti: Ke Loka 22, 2025 7:51 pm Toivottavasti tekijät eivät jää kiinni 8)
Varmasti jäävät kiinni. Ranskan presidentti on luvannut näin.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron lupasi myöhään sunnuntai-iltana, että varkaat saadaan kiinni ja varastetut esineet palautetaan.

https://yle.fi/a/74-20189204
Veikkaan / pidän mahdollisena myös että tämä on inside job jonka tarkoituksena on hommata rahoitusta "pimeälle politiikalle". Eli Ranska yhdessä GloboHomon (mossad yms) kanssa tekee jotain niin kyseenalaista, ettei sitä voi budjetoida julkisista varoista, joten rahoitus asialle on hoidettava huumekaupalla (CIA tyylisesti) tai muuten. Esimerkki vastaavasta oli rigattu eurojackpot 2014 arvonta joka muka sattumalta meni sille supon tyypille.
ed_gein
Christopher Lorenzo
Viestit: 1685
Liittynyt: Ma Touko 30, 2011 2:19 pm

Re: louvren koruvarkaus, saalis 88 miljoonaa euroa

Viesti Kirjoittaja ed_gein »

Cavis kirjoitti: Ke Loka 22, 2025 7:39 pm Varastettuja ne jalokivet muutenkin ovat
Miten niin? Ei Afrikassa ollut 1800-luvulla mitään käsitystä timanttien arvosta saatikka kykyjä niitä myydä.
ed_gein
Christopher Lorenzo
Viestit: 1685
Liittynyt: Ma Touko 30, 2011 2:19 pm

Re: louvren koruvarkaus, saalis 88 miljoonaa euroa

Viesti Kirjoittaja ed_gein »

Tämä on sukua tälle:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suo ... sa/9243942

Patsaat romuksi ja messinki, pronssi tai kupari myyntiin.

– Tampereen poliisi selvitti kolme tapausta nopeasti ja hienosti. Tekijät saivat noin kahden ja puolen vuoden tuomiot. Se oli ennaltaehkäisevästi tärkeää työtä, Nokkonen sanoo.

2,5 vuotta. Romania/Liettua/Bulgaria-akselin rosvot ovat tuosta puolet Suomen lepokotimaisessa vankilassa.

Kuinka helppoa varastaminen on. Finlandia- ja Oopperatalojen kaiteet on varastettu, kukaan ei puutu vaikka näkisi varkaat rälläköimässä.
Cavis
Nikke Knatterton
Viestit: 164
Liittynyt: La Marras 18, 2023 10:07 am

Re: louvren koruvarkaus, saalis 88 miljoonaa euroa

Viesti Kirjoittaja Cavis »

ed_gein kirjoitti: To Loka 23, 2025 9:12 am
Cavis kirjoitti: Ke Loka 22, 2025 7:39 pm Varastettuja ne jalokivet muutenkin ovat
Miten niin? Ei Afrikassa ollut 1800-luvulla mitään käsitystä timanttien arvosta saatikka kykyjä niitä myydä.
Niinpä niin
Avatar
qurqo
Jessica Fletcher
Viestit: 3338
Liittynyt: Ma Syys 13, 2021 1:25 pm

Re: louvren koruvarkaus, saalis 88 miljoonaa euroa

Viesti Kirjoittaja qurqo »

DEI politiikka tähänkin johti. Tärkeintä oli saada virkaan nainen, eikä pätevää henkilöä.

Sipi
Perry Mason
Viestit: 3770
Liittynyt: Ke Tammi 03, 2018 9:58 pm

Re: louvren koruvarkaus, saalis 88 miljoonaa euroa

Viesti Kirjoittaja Sipi »

MrEhtivä kirjoitti: Ke Loka 22, 2025 5:38 pm Tuo 88M on fyysinen arvo esineille, siihen vielä lisätään X- summa historiallisesta arvosta. Tätä arvoa taitaa olla vaikea edes laskea ja siksi ne ovat "korvaamattoman arvoisia"
Tämä on ihan käsittämätön konsepti. Siis tuo taidemaailman arvolaskenta sekä vakuutukset, joista ei käytännössä ole mitään hyötyä.

Mieti nyt vaikka, että seinälläsi olisi aito Rembrandt. Kun mökkisi sitten palaa, ei se 26 miljoonaa Ifiltä paljon lohduta siinä mielessä, että uutta et tilalle saa. Et koskaan, et millään summalla.

joten tuo arvio koituneista tappioista, 88 miljoonaa, on laskennallinen vakuutusarvo metetetyille arvoesineille. Jos niistä ei koskaan saada mitään takaisin, ei Louvre kykene mitenkään paikkaamaan kokoelmaansa entiselleen, vaikka saisi vakuutuksesta tuon summan.
MrEhtivä

Re: louvren koruvarkaus, saalis 88 miljoonaa euroa

Viesti Kirjoittaja MrEhtivä »

Sipi kirjoitti: To Loka 23, 2025 1:30 pm
MrEhtivä kirjoitti: Ke Loka 22, 2025 5:38 pm Tuo 88M on fyysinen arvo esineille, siihen vielä lisätään X- summa historiallisesta arvosta. Tätä arvoa taitaa olla vaikea edes laskea ja siksi ne ovat "korvaamattoman arvoisia"
Tämä on ihan käsittämätön konsepti. Siis tuo taidemaailman arvolaskenta sekä vakuutukset, joista ei käytännössä ole mitään hyötyä.

Mieti nyt vaikka, että seinälläsi olisi aito Rembrandt. Kun mökkisi sitten palaa, ei se 26 miljoonaa Ifiltä paljon lohduta siinä mielessä, että uutta et tilalle saa. Et koskaan, et millään summalla.

joten tuo arvio koituneista tappioista, 88 miljoonaa, on laskennallinen vakuutusarvo metetetyille arvoesineille. Jos niistä ei koskaan saada mitään takaisin, ei Louvre kykene mitenkään paikkaamaan kokoelmaansa entiselleen, vaikka saisi vakuutuksesta tuon summan.
Louvressa taisi olla turvajärjestelmissä vielä jotain aukkoja, saattaa olla etteivät saa mitään korvauksia.
Ei rahalla tosiaan saa samoja arvokkaita esineitä takaisin koskaan. Olivat aika iso palanen historiaa omalta ajaltaan.
Vastaa Viestiin