Poliisi pyytää havaintoja Espoossa 27.10. tapahtuneesta epäillystä törkeästä ryöstöstä

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17456
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Poliisi pyytää havaintoja Espoossa 27.10. tapahtuneesta epäillystä törkeästä ryöstöstä

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Länsi-Uudenmaan poliisi sai tiedon Espoon Kuitinmäessä tapahtuneesta epäillystä törkeästä ryöstöstä maanantaina 27.10. hieman ennen kello kymmentä aamulla
Ensitietojen perusteella rikoksesta epäilty henkilö oli uhannut osoitteessa Kuunkehrä sijaitsevan kioskin työntekijää aseella. Hän sai haltuunsa käteistä rahaa.
Kioskissa oli tapahtumahetkellä asiakkaita. Kukaan ei loukkaantunut tilanteen yhteydessä.

Rikoksesta epäilty poistui paikalta ennen poliisipartion saapumista paikalle. Silminnäkijöiden havaintojen mukaan hän poistui kioskista Kuutamokadun suuntaan. Poliisi suoritti lähietsintää alueella, mutta epäiltyä ei tavoitettu.

Poliisi pyytää nyt havaintoja tapahtuneesta rikoksesta epäillyn tavoittamiseksi. Epäillyllä oli yllään aurinkolasit, musta takki ja housut sekä karvahattu. Jalassa hänellä oli punavalkoiset kengät. Lisäksi hän kantoi mustaa kassia.
Epäilty.jpg
Epäilty.jpg (250.53 KiB) Katsottu 1896 kertaa
Havainnot voi soittaa vihjepuhelimeen (ympärivuorokautinen puhelinvastaaja) 0295 438 488 tai lähettää sähköpostiin [email protected].

https://poliisi.fi/-/poliisi-pyytaa-hav ... -ryostosta
viivahattu
Watson itse
Viestit: 5794
Liittynyt: Ti Touko 02, 2023 10:10 am

Re: Poliisi pyytää havaintoja Espoossa 27.10. tapahtuneesta epäillystä törkeästä ryöstöstä

Viesti Kirjoittaja viivahattu »

Eilen tapahtunut keissi ja nyt haetaan jo kuvan kanssa. Kukas se nyt olikaan kun väitti toisessa ketjussa, että esitutkintalain mukaan poliisin on pakko käyttää kaikki mahdolliset muut keinot henkilöllisyyden selvittämiseksi ennen kuin saa julkaista kuvan? Tehokasta toimintaa, kun ne on tässä tapauksessa ehditty käyttää alle vuorokaudessa...
vanhellsing

Re: Poliisi pyytää havaintoja Espoossa 27.10. tapahtuneesta epäillystä törkeästä ryöstöstä

Viesti Kirjoittaja vanhellsing »

Luulisi että tulee hiki tuolaisessa asustuksesta, toisaalta väliilä olen kesähelteilläkin nähnyt jotain heroinisteja tai muiden opiaattejen käyttäjiä tuon tyylisissä asusteissa, vissiin vieroitus oireissa ei termostaatti niin hyvin toimi ja voi paleltaa helteilläkin.
--Madonna--
Remington Steele
Viestit: 225
Liittynyt: Ke Elo 24, 2022 4:18 pm

Re: Poliisi pyytää havaintoja Espoossa 27.10. tapahtuneesta epäillystä törkeästä ryöstöstä

Viesti Kirjoittaja --Madonna-- »

Ensin kioskille ja sitten apteekkiin. Ei tarvitse kuin vähän vähentää puettua vaatetusta. Autolla selviää noin puolessa tunnissa paikasta toiseen rajoitusten mukaan ajellen.
Bah!
teppo1
Nikke Knatterton
Viestit: 191
Liittynyt: Ma Marras 13, 2023 5:01 pm

Re: Poliisi pyytää havaintoja Espoossa 27.10. tapahtuneesta epäillystä törkeästä ryöstöstä

Viesti Kirjoittaja teppo1 »

Onko tolla tekonenä vai muuten vitivalkonen?
sörsse
Javier Pena
Viestit: 1716
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2017 12:30 am

Re: Poliisi pyytää havaintoja Espoossa 27.10. tapahtuneesta epäillystä törkeästä ryöstöstä

Viesti Kirjoittaja sörsse »

vanhellsing kirjoitti: Ti Loka 28, 2025 12:56 pm Luulisi että tulee hiki tuolaisessa asustuksesta, toisaalta väliilä olen kesähelteilläkin nähnyt jotain heroinisteja tai muiden opiaattejen käyttäjiä tuon tyylisissä asusteissa, vissiin vieroitus oireissa ei termostaatti niin hyvin toimi ja voi paleltaa helteilläkin.
Minulle tuli kuvasta mieleen, että tuon alla on parempaa batistiinia ja kassissa vaihtokengät, mitkä tuollaisenaan ovat todella silmiinpistävät.
Jotenkin habitus tuollaisenaan ei täsmää feissistä saatavaan mielikuvaan

PS. Itse asiassa katoin, että Roope Salminenhan se siinä köpöttelee😆
SuoMiko
Neuvoja-Jack
Viestit: 539
Liittynyt: Su Syys 28, 2025 4:37 pm

Re: Poliisi pyytää havaintoja Espoossa 27.10. tapahtuneesta epäillystä törkeästä ryöstöstä

Viesti Kirjoittaja SuoMiko »

sörsse kirjoitti: Ti Loka 28, 2025 2:45 pm
vanhellsing kirjoitti: Ti Loka 28, 2025 12:56 pm Luulisi että tulee hiki tuolaisessa asustuksesta, toisaalta väliilä olen kesähelteilläkin nähnyt jotain heroinisteja tai muiden opiaattejen käyttäjiä tuon tyylisissä asusteissa, vissiin vieroitus oireissa ei termostaatti niin hyvin toimi ja voi paleltaa helteilläkin.
Minulle tuli kuvasta mieleen, että tuon alla on parempaa batistiinia ja kassissa vaihtokengät, mitkä tuollaisenaan ovat todella silmiinpistävät.
Jotenkin habitus tuollaisenaan ei täsmää feissistä saatavaan mielikuvaan

PS. Itse asiassa katoin, että Roope Salminenhan se siinä köpöttelee😆
Itelle tuli mieleen, että vois yrittää kääntää syyllisyyttä slaavien suuntaan tuolla nerokkaalla pukeutumisella, mutta sitten ei tolvana kuitenkaan tajunnut, ettei slaaveilla ikinä olis varaa tollasiin kalliisiin nike airforceihin vai mitkä sillä onkaan.

Ja mitä sitten, jos vähän hiki tulee? Tuleehan monessa työssäkin hiki ja korvaus on paljon pienempi.
blindpedestrian
Agentti Scully
Viestit: 691
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2016 9:26 pm

Re: Poliisi pyytää havaintoja Espoossa 27.10. tapahtuneesta epäillystä törkeästä ryöstöstä

Viesti Kirjoittaja blindpedestrian »

viivahattu kirjoitti: Ti Loka 28, 2025 12:49 pm Eilen tapahtunut keissi ja nyt haetaan jo kuvan kanssa. Kukas se nyt olikaan kun väitti toisessa ketjussa, että esitutkintalain mukaan poliisin on pakko käyttää kaikki mahdolliset muut keinot henkilöllisyyden selvittämiseksi ennen kuin saa julkaista kuvan? Tehokasta toimintaa, kun ne on tässä tapauksessa ehditty käyttää alle vuorokaudessa...
Alkaa olemaan aika läpinäkyvää tuo poliisinkin toiminta.. Luulis että tämmöisessä sivistysvaltiossa kaikkia kohdeltais tasavertaisesti
“It's easier to fool people than to convince them that they have been fooled.”
Iranilla on oikeus puolustautua israelin laittomalta hyökkäyssodalta
Avatar
LiamNeeson
Theo Kojak
Viestit: 1198
Liittynyt: Su Joulu 10, 2023 11:19 am
Paikkakunta: Sattumakunta

Re: Poliisi pyytää havaintoja Espoossa 27.10. tapahtuneesta epäillystä törkeästä ryöstöstä

Viesti Kirjoittaja LiamNeeson »

Johtuuko kynnyksestä vai miksi tyyppi on selkä köyryssä? Koittaako näyttää lyhyemmältä?
Ei toi kyllä selkä suorassakaan mikään Roope ole.
☆Yksi kerta on sattumaa, toinen kerta on yhteensattumaa, ja kolmas kerta on järjestelmällistä toimintaa♤
vanhellsing

Re: Poliisi pyytää havaintoja Espoossa 27.10. tapahtuneesta epäillystä törkeästä ryöstöstä

Viesti Kirjoittaja vanhellsing »

sörsse kirjoitti: Ti Loka 28, 2025 2:45 pm PS. Itse asiassa katoin, että Roope Salminenhan se siinä köpöttelee😆
On muuten selkeästi Roope Salminen :D Sorry jos kevennyksiä väliin laittaa
Tupla
Rico Tubbs
Viestit: 1239
Liittynyt: Pe Kesä 14, 2024 9:49 am

Re: Poliisi pyytää havaintoja Espoossa 27.10. tapahtuneesta epäillystä törkeästä ryöstöstä

Viesti Kirjoittaja Tupla »

blindpedestrian kirjoitti: Ti Loka 28, 2025 4:30 pm
viivahattu kirjoitti: Ti Loka 28, 2025 12:49 pm Eilen tapahtunut keissi ja nyt haetaan jo kuvan kanssa. Kukas se nyt olikaan kun väitti toisessa ketjussa, että esitutkintalain mukaan poliisin on pakko käyttää kaikki mahdolliset muut keinot henkilöllisyyden selvittämiseksi ennen kuin saa julkaista kuvan? Tehokasta toimintaa, kun ne on tässä tapauksessa ehditty käyttää alle vuorokaudessa...
Alkaa olemaan aika läpinäkyvää tuo poliisinkin toiminta.. Luulis että tämmöisessä sivistysvaltiossa kaikkia kohdeltais tasavertaisesti
:roll:
Aloitusviestissä lukee, että uhkasi aseella.

Mutta uhriutukaa ja uliskaa ihmeessä lisää.
Potus:" – Tulee kaveri, jolla on hyvä puheenparsi. Sitten hänet valitaan, ja yhtäkkiä ollaan jumissa miehen kanssa, joka on idiootti, Trump sanoi skenaariosta, jossa presidentiksi valitaan henkilö, joka ei ole läpäissyt kognitiivista testiä."
Huutaja Jaana
Horatio Caine
Viestit: 6172
Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am

Re: Poliisi pyytää havaintoja Espoossa 27.10. tapahtuneesta epäillystä törkeästä ryöstöstä

Viesti Kirjoittaja Huutaja Jaana »

Toivottavasti sai niin paljon saalista että voi vetää O.D.:t ja kuolee. :!:
punch kirjoitti: Su Heinä 20, 2025 2:44 am Tällaisella foorumilla te ihmiset kirjoittelette.
Vastaa Viestiin