”Ei enää jälkiruokia, eikä joogamattoja” – Ruotsi siirtää satoja vankeja Viroon

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17456
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

”Ei enää jälkiruokia, eikä joogamattoja” – Ruotsi siirtää satoja vankeja Viroon

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Ruotsin ääriään myöten täynnä olevien vankiloiden ahdinko voi helpottua ensi vuonna, kun vankien siirrot Viroon käynnistyvät
Viron yleisradioyhtiön ERR:n mukaan maan parlamentti Riigikogu on aloittanut kesäkuussa allekirjoitetun Ruotsin ja Viron välisen vankienvaihtosopimuksen ratifioinnin. Kun prosessi on saatu päätökseen, Tarton vankilaan voidaan siirtää jopa 600 ruotsalaisvankia ensi kesästä alkaen.

Viron oikeusministeri Liisa Pakosta toppuutteli keskiviikkona ERR:n jutussa niitä huolia, joita vankien siirto on Tartossa herättänyt.
Pakostan mukaan riskit ovat pieniä, koska Viro seuloo maahan tulevat vangit. Tavalliset murhaajat ja raiskaajat kelpaavat, mutta esimerkiksi rikollisverkostoihin kuuluvia, radikalisoituneita tai terveysongelmaisia vankeja ei oteta Viroon.

Ministeri ei myöskään pitänyt pelkoa vankien mahdollisista turvapaikkahakemuksista relevanttina. Ruotsi on turvallinen maa palauttaa vankeja, mikä tarkoittaa sitä, että tällaisilla hakemuksilla ei olisi mitään mahdollisuuksia tulla hyväksytyiksi, hän totesi.

Ruotsalaislehti Expressenin mukaan virolaiset ovat neuvotelleet itselleen varsin hyvän sopimuksen. Ruotsi maksaa jokaisesta Viroon siirrettävästä vangista 8 500 euroa kuukaudessa, mikä tarkoittaa yli 1,1 miljoonaa kruunua (102 000 euroa) vuodessa.
Viron laskennalliset kustannukset yhdestä vangista ovat 460 000 Ruotsin kruunua vuodessa, mikä tarkoittaa 650 000 kruunun eli 59 000 euron voittoa jokaisesta ruotsalaisvangista joka vuosi.
Diili on silti hyvä Ruotsillekin, koska Ruotsissa 1,1 miljoonaa kruunua ei riitä lähimainkaan yhden vangin vuosittaisten kustannusten kattamiseen. Menot ovat noin 300 000 kruunua suuremmat.
Ero johtuu pääosin Viron halvemmasta työvoimasta, mutta myös vankiloiden palvelutasossa on iso ero. Tartoon siirrettävillä vangeilla ”ei ole enää luvassa jälkiruokia, eikä joogamattoja”, Expressen kirjoittaa, ja hengellistä ohjaustakin pystyy tällä hetkellä tarjoamaan vain vankilan ortodoksikristitty pappi. Kuri Viron vankiloissa on Ruotsia selvästi tiukempi.

Virossa vankilahenkilökunnan ei tarvitse osata englantia, mikä aiheuttaa haasteensa. Ministeri Liisa Pakostan mukaan kieli- ja kulttuurierojen käsittelyyn liittyvää koulutusta ollaan kuitenkin järjestämässä Viron sisäisen turvallisuuden akatemiassa (Sisekaitseakadeemia).

https://www.savonsanomat.fi/uutissuomalainen/8976800
Siehän_Sherlokki_oot
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: To Tammi 09, 2025 1:10 pm

Re: ”Ei enää jälkiruokia, eikä joogamattoja” – Ruotsi siirtää satoja vankeja Viroon

Viesti Kirjoittaja Siehän_Sherlokki_oot »

Suomi vois neuvotella samanlaisen Pohjois-Korean kanssa.
RL11/6
Watson itse
Viestit: 5613
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: ”Ei enää jälkiruokia, eikä joogamattoja” – Ruotsi siirtää satoja vankeja Viroon

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

Tarton vankilassa henkilökunta kyllä osaa engklantiania ja ruokailussa on jälkiruokaa. Ruoka on itse asiassa parempaa kuin Ruotsistaniassa. Nämä Con Air -uutisoinnit on kyllä mukavia. Jotenkin olen kyllä pettynyt, että vain tavallisia murhaajia ja raiskaajia paapotaan. Rikollistappeluverkostojen ukkeleita ja isis-miehiä ei kuitenkaan oteta Virostaniin. Kenties Ålandiassa piilee tähän vastaus. Kyseessähän on tuleva vankilasaari, jossa on ollut ennen muinoin vankilatoimintaa. Nyt näille rikkaille spedeille koittaa aika, kun koko saari täytetään dödspatrullenin lapsisotilailla ja isis-terroristeilla. Susiakin vierailee välillä alueella niin kyllähän sinne sopii ihmissusiakin korvaamaan oikean suden puuttuvaa populaatiota. Ei muuta kuin pommien ja kiväärien pauketta saaristohinttareille.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Avatar
McCall
Michael Knight
Viestit: 4054
Liittynyt: Ma Kesä 25, 2007 9:35 pm

Re: ”Ei enää jälkiruokia, eikä joogamattoja” – Ruotsi siirtää satoja vankeja Viroon

Viesti Kirjoittaja McCall »

Stubbin vanhassa twiitissä on edelleen järkeä: Ruotsi on turvallinen maa. (kun heitetään rikolliset muualle).
ViidakonCasanova

Re: ”Ei enää jälkiruokia, eikä joogamattoja” – Ruotsi siirtää satoja vankeja Viroon

Viesti Kirjoittaja ViidakonCasanova »

Pitäisi kyllä tehdä joku reality sarja kun muhametit laitetaan virolaiseen vankilaan. Aina kun löytyy valitettavaa, vartijat vastaa "ei ummarra" ja antaa pamppua jos käy aggressiiviseksi. Samaan tapaan kun somalit tuli hakemaan turvapaikkaa, rajavartijat sanoi ettei saanut puheesta selvää niin ei voitu ottaa hakemusta vastaan.
Avatar
SYLWAR
Perry Mason
Viestit: 3665
Liittynyt: La Elo 20, 2011 1:24 am
Paikkakunta: Norrland SWE

Re: ”Ei enää jälkiruokia, eikä joogamattoja” – Ruotsi siirtää satoja vankeja Viroon

Viesti Kirjoittaja SYLWAR »

McCall kirjoitti: To Marras 06, 2025 4:51 pm Stubbin vanhassa twiitissä on edelleen järkeä: Ruotsi on turvallinen maa. (kun heitetään rikolliset muualle).
Älä nyt viitsi, ei täällä mitenkään turvatonta ole heheh.
Kaukana Tukholmasta asutaan, ihan vaan pelkästään huvin vuoksi kolme laumanvartijaa kiertää pihaa, naapurilla kaksi samaa lajia mut eri rotua, kameroita tuli kesällä ruuvattua muutamat pihalle ja just kävin viimeviikolla hakemassa lisää kuustoistasia kaappiin, oli tarjouksessa, kun on metsästyskausi kuitenkin menossa ja sitärataa...
Se nää perkeleen jengipaviaanit on alkaneet leviämään nyt myös tänne pohjoisemmille pikkupaikkakunnillekin, aiemmin oli rauhallista, ei enää. En nää ny vielä oo alkaneet paukuttelemaan toisiaa, mutta viimeksi yksi saatanan huppupääpaviaani kanniskeli naapurin muorin rollaattoria bussipysäkin suuntaan, lähti hyppyyn kun pantiin autoa seis ja oltais haluttu vähän saada selvyyttä mihin nuori koneinssinalku niin kovasti rollattoria tarvitsee lainaksi...
Taumata­whakatangihanga­koauau­o­tamatea­turi­pukaka­piki­maunga­horo­nuku­pokai­whenua­ki­tana­tahu
40.346°S 176.5402°E
Avatar
McCall
Michael Knight
Viestit: 4054
Liittynyt: Ma Kesä 25, 2007 9:35 pm

Re: ”Ei enää jälkiruokia, eikä joogamattoja” – Ruotsi siirtää satoja vankeja Viroon

Viesti Kirjoittaja McCall »

SYLWAR kirjoitti: To Marras 06, 2025 5:21 pm
McCall kirjoitti: To Marras 06, 2025 4:51 pm Stubbin vanhassa twiitissä on edelleen järkeä: Ruotsi on turvallinen maa. (kun heitetään rikolliset muualle).
Älä nyt viitsi, ei täällä mitenkään turvatonta ole heheh.
Kaukana Tukholmasta asutaan, ihan vaan pelkästään huvin vuoksi kolme laumanvartijaa kiertää pihaa, naapurilla kaksi samaa lajia mut eri rotua, kameroita tuli kesällä ruuvattua muutamat pihalle ja just kävin viimeviikolla hakemassa lisää kuustoistasia kaappiin, oli tarjouksessa, kun on metsästyskausi kuitenkin menossa ja sitärataa...
Se nää perkeleen jengipaviaanit on alkaneet leviämään nyt myös tänne pohjoisemmille pikkupaikkakunnillekin, aiemmin oli rauhallista, ei enää. En nää ny vielä oo alkaneet paukuttelemaan toisiaa, mutta viimeksi yksi saatanan huppupääpaviaani kanniskeli naapurin muorin rollaattoria bussipysäkin suuntaan, lähti hyppyyn kun pantiin autoa seis ja oltais haluttu vähän saada selvyyttä mihin nuori koneinssinalku niin kovasti rollattoria tarvitsee lainaksi...
Mikä on yleinen mielipide kaupan kassalla tai bussipysäkillä, onko mielipiteet muuttuneet kymmenen vuoden aikana?
Avatar
SYLWAR
Perry Mason
Viestit: 3665
Liittynyt: La Elo 20, 2011 1:24 am
Paikkakunta: Norrland SWE

Re: ”Ei enää jälkiruokia, eikä joogamattoja” – Ruotsi siirtää satoja vankeja Viroon

Viesti Kirjoittaja SYLWAR »

McCall kirjoitti: To Marras 06, 2025 5:25 pm Mikä on yleinen mielipide kaupan kassalla tai bussipysäkillä, onko mielipiteet muuttuneet kymmenen vuoden aikana?
No bussista en tiedä, kun siihen vehkeeseen en astu ellei ole ihan pakko, mutta ei esimerkiksi lähi-idästä tulleita tai afrikkalaisperäisiä maahanmuuttajia kukaan toljottele eikä karsastele kassalla tai kadulla sen enempiä kuin aiemmin, se on vaan tuon jengi-ilmiön leviäminen mikä alkaa nousta tapetille. Nyt pitää tietty muistaa se, että ruotsalainen ei välttämättä aina näytä ulospäin jos joku tilanne on hankala tai epämieluisa, kulttuurillisena erona suomalaisiin on kuitenkin se, että ruotsalaisethan usein välttelee viimeiseen asti ikäviä tilanteita ja pelkäävät kasvojen menettämistä. Mitä olen taas seuraillut nii paikalliset mamut, varsinkaan mulle tutut kaverit ei oikein ole kovinkaan innoissaan jengi-ilmiön saapumisesta näille nurkille, mikä on sinänsä ihan ymmärrettävää, kuka se haluaa kouluikäiset kakaransa kadulle jengien juoksupojiksi juoksemaan ase kädessä tai ottamaan reikää nahkaansa.

Jos mietitään taas sitä aiempaa turhankin suvaitsevaa käytöstä tulijoita kohtaan, niin kyllä se alkaa muuttumaan koko ajan enemmän kuitenkin siihen suuntaan, että ei tarvitse tulla ja näyttäisi ainakin meilläpäin siltä että monet vaikkapa sossuja aiemmin äänestelleet antaisi äänensä ennemmin oikeistopuolueille, koska nämä on saanet runnottua nyt läpi koko joukon tiukennuksia oleskeluoikeuksiin, kansalaisuuden saamisiin ja sensemmoisiin.

Lakia esimerkiksi rangaistuksen täytääntöönpanosta oli jo mun käsittääkseni aiemmin muutettu niin, että vakaviin rikoksiin syyllistyneitä todennäköisiä rikoksenuusijoita voi pitää vangittuna määrämättömiä aikoja ja sitä ei ole aiemmin juuri käytetty, mutta nyt sitä ollaan ottamassa käyttöön juuri esimerkiksi jengipomoille ja toki kai muillekin paatuneemmille tapauksille. En tiedä miten käytännössä meinaavat, olen vain syrjäsilmällä huomannut moisesta juttua esim. televisiossa uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa.

Sitten on esimerkiksi tämä meidän kylä, kuten aiemmin oon jo tainut jossain ketjussa mainita, niin meillä on täällä meidän nurkilla on viime vuosina nuossut esiin eräänlainen ns. nimby ilmiö, eli paikalliset ei oikein vuokraa ja varsinkaan myy talojaan kuin eurooppalaisille tulijoille, toki joku tais olla joku eteläamerikkalainen sekä muutama aasilainen, mutta muutoin pärstäkerroin vaikuttaa aika lailla asunnohankintaan.
Jos ostaja on just tullut Mogadishusta tai Bagdadista, niin vois sanoa että onnea vaan yritykselle ostaa taloa meidän tai lähikylien alueelta.
Taumata­whakatangihanga­koauau­o­tamatea­turi­pukaka­piki­maunga­horo­nuku­pokai­whenua­ki­tana­tahu
40.346°S 176.5402°E
Vastaa Viestiin