Harmaassa kivessä on seitsemän nimeä, jokaisen alla sama kuolinpäivä: 3.5.1919.
Kaikilla vainajilla on sama sukunimi, Fastman. Suurin osa heistä oli kuollessaan vasta lapsia, nuorin seitsemänvuotias.
- Fastman.jpg (444.14 KiB) Katsottu 1483 kertaa
K. Fastman oli työskennellyt Lusin Rapakosken myllyssä parikymmentä vuotta. Hän oli nuorempana sairastanut kaatumatautia, mutta miehen aloitettua työnsä myllärinä tuntui tautikin hellittävän.
Sairauskohtaukset katosivat vuosiksi, mutta eivät lopullisesti. Kun ne palasivat, katosi itse mylläri.
Muutamia vuosia sitten, kun hän tuli sattumalta Lusin kylän kauppapuodista, oli jälleen kaatumataudin puuska kohdannut hänet, ja kertovat ihmiset hänen panneen sen niin pahaksensa, että hän oli uhannut tehdä lopun onnettomasta elämästään ja sitten pannut uhkauksensa täytäntöön. Hän oli hukuttanut itsensä, kertoi Heinolan Sanomat myöhemmin.
Myllyn omistaja lupasi mylläristä löytöpalkkion, mutta tämän ruumis löytyi vasta pari vuotta myöhemmin Pohjattoman lammesta.
Myllärin perheen murhenäytelmässä isän kuolema oli vasta ensimmäinen näytös.
Rapakosken myllärin toimen sai perheen vanhin poika Robert eli Roope, vaikka hän oli isänsä kuollessa vielä teini. Täysi-ikäisyyden raja oli siihen aikaan 21 vuotta.
Tapahtui jotain, mikä muutti Robertin hiljaisen tylsyyden silmittömäksi raivoksi.
Aluksi kaikki näytti sujuvan hyvin, ja perhe jatkoi elämäänsä Vanhan-Tuusjärven kartanon Rajakallion torpassa lähellä myllyä.
Vain pari vuotta myöhemmin Robert – kuten siihen aikaan sanottiin – menetti järkensä tullen tylsämieliseksi. Siitä lähtien hän vain lojui kotona vuoden toisensa jälkeen.
Fastman piilotti ruumiit kellariin
Toukokuun kolmas 1919 oli lauantai. Siihen aikaan se oli työpäivä ja koulupäivä, ja osa Fastmanin lapsista lähti aamulla läheiseen Lusin kansakouluun.
Iltapäivällä kello yhden ja kello neljän välillä tapahtui jotain, mikä muutti 25-vuotiaan Robertin hiljaisen tylsyyden silmittömäksi raivoksi.
Parissa tunnissa hän surmasi puukolla ja kirveellä koko kotiväkensä.
Vanhin sisar murhatuista, noin 21-vuotias, oli nähtävästi tehnyt jonkin verran vastarintaa, koska oli hame repeentynyt. Nuorimman sisaren päässä oli ohimon kohdalla vielä puukko, kun hänen ruumiinsa, ollen päällimmäisenä, muiden sisarien ja veljien kanssa nostettiin lattian alta kuopasta, jonne tuo ihmispeto ne oli sullonut ja ruvennut sen jälkeen veritahroja tuvan permannolta poistamaan sekä eläimille ruokaa valmistelemaan, kuvaili Heinolan Sanomat.
Hautakiven mukaan kolmesta tyttärestä vanhin, Ida Maria, oli vasta 20-vuotias, Tilda 14 ja Saimi 9. Pojista Antti oli 18, Kalle 12 ja Väinö 7. Äiti Maria oli täyttänyt keväällä 50 vuotta.
Piilotettuaan ruumiit kellariin Robert yritti jatkaa kotiaskareita kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tiiviissä maalaisyhteisössä veriteon peittely jäi kuitenkin lyhyeksi.
Kun lähellä olevasta torpasta kaksi vanhanpuoleisia naisia osui menemään Rajakallioon, tuli Roope Fastman ulos porstuaan heitä vastaan, sanoen: ”Älkää tänne tulko, ei täällä ole ketään kotona. Toinen naisista, epäillen jotakin tapahtuneen, meni Rapakosken naapuritaloon kertomaan tämän omistaja Malmströmille epäilyksensä, jolloin tämä muiden seuraamana meni Rajakallioon ja pidätti Fastmanin, kertoi Heinolan Sanomat.
Fastmanin kuulustelut eivät juuri tuoneet valoa surmapäivän tapahtumiin. Hänen vastauksensa olivat sekavia ja poikkesivat tiedetyistä tosiasioista.
Varmana tietona lehdet julistivat, että veriteko oli mielipuolen työtä. Käsitys vahvistui vain neljä päivää surmien jälkeen pidetyillä Heinolan pitäjän välikäräjillä.
Oikeus passitti Fastmanin Mikkelin lääninvankilaan odottamaan seuraavia käräjiä lääkärin valvonnan alaisena. Lopullisen tuomionsa se antoi 1. elokuuta 1919:
Oikeus katsoi selvitetyksi, että syytetty oli tehnyt tekonsa mielisairaudesta johtuneen raivokohtauksen tuloksena ja siis tekoa tehdessään ollut syyntakeeton, jonka vuoksi oikeus vapautti syytetyn muusta rangaistuksesta, mutta määräsi hänet yhteiskunnalle hyvin vaarallisena henkilönä suljettavaksi yleiseen mielisairashoitolaan, kertoi Heinolan Sanomat.
Lähteet: Heinolan Lehti 18.11.1913, Heinolan Sanomat 6.5.1919, 8.5.1919 ja 2.8.1919, Etelä-Suomi 6.5.1919, Hämetär 8.5.1919, Länsi-Savo 6.8.1919, Karjalainen 10.8.1919; Kokkonen, Jyri & Rautanen Toivo, Mikkelin vesi- ja ympäristöpiirin alueen vanhat vesilaitokset. Vesi- ja ympäristöhallitus 1995.
https://www.ess.fi/paikalliset/8983862