Espanjassa asunut lahtelaispari nosti Kelalta huijattuja tukia vuosikaudet

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17448
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Espanjassa asunut lahtelaispari nosti Kelalta huijattuja tukia vuosikaudet

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Kelalta perusteettomasti tukia nostanut lahtelainen noin 40-vuotias mies on tuomittu Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa törkeästä petoksesta vuodeksi ja kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen
Näytetyksi tuli, että mies harhautti Kelaa maksamaan yleistä asumistukea ja toimeentulotukea yhteensä lähes 50 000 euroa.
Lisäksi mies huijasi Kelaa maksamaan hänen vaimolleen lapsilisää, lastenhoidon tukea, yleistä asumistukea, toimeentulotukea sekä epidemiakorvausta yhteensä noin 34 400 euroa.

Myös jälkimmäinen, aviovaimon hyväksi tehty rikos katsottiin törkeäksi petokseksi. Tästä rikoksesta syyttäjä vaati rangaistusta sekä miehelle että vaimolle, mutta jälkimmäisen saama syyte hylättiin.
Kelan kärsimä vahinko oli yhteensä noin 84 400 euroa.
Nainen kertoi, ettei hän ymmärrä Kela-etuuksien hakemisesta mitään.

Kaikkia edellä mainittuja etuuksia nostettiin vuosina 2017–2020. Pariskunta lapsineen oli joulukuusta 2017 alkaen asunut pääosin ulkomailla ja erityisesti Espanjassa.

Mies myönsi oikeudessa syytteet sellaisinaan ja otti puolisonsa tekemiksi väitetyt teot omalle kontolleen.
Nainen puolestaan kertoi, ettei hän ymmärrä Kelan kanssa asioimisesta mitään eikä hän ymmärrä suomea. Pariskunnan äidinkieli on venäjä, ja oikeudessa heillä oli apunaan venäjän kielen tulkki.
Törkeistä petoksista tuomittu mies haki ja sai useita eri Kela-tukia. Väärennetyt tiliotteet toimitettiin Kelaan sähköisesti.
Rikokset toteutettiin niin, että pariskunnan oleskelu ulkomailla salattiin Kelalta.
Lisäksi etuushakemusten mukana toimitettiin väärennettyjä tiliotteita, joissa pariskunnan saamia tuloja oli pienennetty ja menoja osin suurennettu. Tilitapahtumia poistettiin myös kokonaan.

Toiminnan suunnitelmallisuus, tekotapa ja kestoaika tekivät rikoksesta oikeuden mielestä törkeän.
Vaikka naisen saama syyte hylättiin, hän joutuu silti siviilioikeudellisilla perusteilla maksamaan miehensä kanssa yhteisvastuullisesti osan korvauksista, vajaat 15 000 euroa.
Rikoksissa oli näet käytetty naisen verkkopankkitunnuksia ja vahvaa tunnistautumista. Niitä hän ei olisi saanut luovuttaa kenenkään muun käyttöön.

Kun väärinkäytökset alkoivat lopulta paljastua, Kela teki maksamistaan tuista takaisinperintäpäätökset.

https://www.ess.fi/paikalliset/8976269
Puheenjohtaja
Olivia Benson
Viestit: 709
Liittynyt: Ma Syys 22, 2025 7:00 pm

Re: Espanjassa asunut lahtelaispari nosti Kelalta huijattuja tukia vuosikaudet

Viesti Kirjoittaja Puheenjohtaja »

Ryssä on ryssä vaikka voissa paistais.
Avatar
Villeri
Michael Knight
Viestit: 4215
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 7:40 am

Re: Espanjassa asunut lahtelaispari nosti Kelalta huijattuja tukia vuosikaudet

Viesti Kirjoittaja Villeri »

85 000 euroa irtosi ihan vain sillä, että jätettiin ilmoittamatta, että ollaankin Espanjassa, ja lähetettiin jotain Paintilla tehtyjä tiliotteita. Rapiat 3 vuotta meni ennen kuin joku sattui huomaamaan jotain. Ja sitten Kela kertoo, että joku promille menee väärinkäytöksiin.
Screenshot_20251105_202841_Drive.jpg
Screenshot_20251105_202841_Drive.jpg (79.67 KiB) Katsottu 6416 kertaa
Oikeasti Kelalla ei ole mitään hajua, paljonko niitä kusetetaan.
Kummisetä
Michael Knight
Viestit: 4281
Liittynyt: Ma Joulu 16, 2019 3:52 pm

Re: Espanjassa asunut lahtelaispari nosti Kelalta huijattuja tukia vuosikaudet

Viesti Kirjoittaja Kummisetä »

Villeri kirjoitti: Ke Marras 05, 2025 8:27 pm Oikeasti Kelalla ei ole mitään hajua, paljonko niitä kusetetaan.
Miksei kusetettaisi kun se on niin helppoa että umpityhmät ryssätkin pystyy sitä tekemään ulkomailta useita vuosia ennen kuin jäävät kiinni. Täällä loisivista mutakuonoista puhumattakaan.
Täysin satavarmasti Kelan vuosittain perusteettomasti maksamat tuet on miljardiluokassa.
Oulun_Kungas kirjoitti: To Elo 28, 2025 8:35 pm täh? elää kerrostalossa. varmaan yli puolet suomalasista elää. tekeekö se heistä huonoissa oloissa eläviä? itekeki asun vittu
Huutaja Jaana
Horatio Caine
Viestit: 6170
Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am

Re: Espanjassa asunut lahtelaispari nosti Kelalta huijattuja tukia vuosikaudet

Viesti Kirjoittaja Huutaja Jaana »

Puheenjohtaja kirjoitti: Ke Marras 05, 2025 6:05 pm Ryssä on ryssä vaikka voissa paistais.
Näille ei tarttis Kelan tukia maksella.
punch kirjoitti: Su Heinä 20, 2025 2:44 am Tällaisella foorumilla te ihmiset kirjoittelette.
Avatar
H.Moilanen
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4973
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 1:30 pm

Re: Espanjassa asunut lahtelaispari nosti Kelalta huijattuja tukia vuosikaudet

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Villeri kirjoitti: Ke Marras 05, 2025 8:27 pm 85 000 euroa irtosi ihan vain sillä, että jätettiin ilmoittamatta, että ollaankin Espanjassa, ja lähetettiin jotain Paintilla tehtyjä tiliotteita. Rapiat 3 vuotta meni ennen kuin joku sattui huomaamaan jotain. Ja sitten Kela kertoo, että joku promille menee väärinkäytöksiin.
Screenshot_20251105_202841_Drive.jpg
Oikeasti Kelalla ei ole mitään hajua, paljonko niitä kusetetaan.
Kelassa on paljon rikollisia töissä. Osa heikäläisistä tekee tahallaan myönteisiä tukipäätöksiä huijareille esim. oman rikollisverkoston jäsenen pyynnöstä/käskystä tai pientä palkkiota vastaan. Kuulostaa ehkä epäuskottavalta, mutta näin se menee. Sama kuntien sossuissa jne.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Avatar
Birch Tree Headland
Martin Riggs
Viestit: 633
Liittynyt: Ma Maalis 20, 2023 5:03 pm

Re: Espanjassa asunut lahtelaispari nosti Kelalta huijattuja tukia vuosikaudet

Viesti Kirjoittaja Birch Tree Headland »

H.Moilanen kirjoitti: To Marras 06, 2025 2:23 am
Villeri kirjoitti: Ke Marras 05, 2025 8:27 pm 85 000 euroa irtosi ihan vain sillä, että jätettiin ilmoittamatta, että ollaankin Espanjassa, ja lähetettiin jotain Paintilla tehtyjä tiliotteita. Rapiat 3 vuotta meni ennen kuin joku sattui huomaamaan jotain. Ja sitten Kela kertoo, että joku promille menee väärinkäytöksiin.
Screenshot_20251105_202841_Drive.jpg
Oikeasti Kelalla ei ole mitään hajua, paljonko niitä kusetetaan.
Kelassa on paljon rikollisia töissä. Osa heikäläisistä tekee tahallaan myönteisiä tukipäätöksiä huijareille esim. oman rikollisverkoston jäsenen pyynnöstä/käskystä tai pientä palkkiota vastaan. Kuulostaa ehkä epäuskottavalta, mutta näin se menee. Sama kuntien sossuissa jne.
Oletko ihan itse kehitellyt tämän jännittävän sadun?
"You Need A Fucking Kick Up The Ass For Being A Bitch, Cunt, Gold-digging Whore - With A Pussy Son."

"I Deserve To Be Blown - FIRST - Before The Fucking Jacuzzi."

- Mel
Avatar
H.Moilanen
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4973
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 1:30 pm

Re: Espanjassa asunut lahtelaispari nosti Kelalta huijattuja tukia vuosikaudet

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Birch Tree Headland kirjoitti: To Marras 06, 2025 10:06 am
H.Moilanen kirjoitti: To Marras 06, 2025 2:23 am
Villeri kirjoitti: Ke Marras 05, 2025 8:27 pm 85 000 euroa irtosi ihan vain sillä, että jätettiin ilmoittamatta, että ollaankin Espanjassa, ja lähetettiin jotain Paintilla tehtyjä tiliotteita. Rapiat 3 vuotta meni ennen kuin joku sattui huomaamaan jotain. Ja sitten Kela kertoo, että joku promille menee väärinkäytöksiin.
Screenshot_20251105_202841_Drive.jpg
Oikeasti Kelalla ei ole mitään hajua, paljonko niitä kusetetaan.
Kelassa on paljon rikollisia töissä. Osa heikäläisistä tekee tahallaan myönteisiä tukipäätöksiä huijareille esim. oman rikollisverkoston jäsenen pyynnöstä/käskystä tai pientä palkkiota vastaan. Kuulostaa ehkä epäuskottavalta, mutta näin se menee. Sama kuntien sossuissa jne.
Oletko ihan itse kehitellyt tämän jännittävän sadun?
En.

On tullut työskenneltyä useammassa julkisen sektorin organisaatiossa. Kelaakin tunnen jonkin verran - enkä tässä yhteydessä tarkoita asiakkaan näkökulmaa. Omat suvut ovat pullollaan rikollisia. On tullut oltua muillakin tavoin tekemisissä rikollisten & rikollisuuden kanssa. Näitä edellä mainittuja asioita en ryhdy tarkemmin selittelemään. Sen verran on tullut Murha.infoon vuosien varrella kirjoiteltua, että noistakin asioista olen jotain aina välillä herutellut. Ajat kuitenkin muuttuvat ja nykyään voisi puhua jo vapaammin eikä tyytyä pelkkään murusten heittelyyn. Valitettavasti aikaa palstailuun ei oikein löydy.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Haajamur
Lauri Hanhivaara
Viestit: 143
Liittynyt: To Marras 03, 2022 2:46 pm

Re: Espanjassa asunut lahtelaispari nosti Kelalta huijattuja tukia vuosikaudet

Viesti Kirjoittaja Haajamur »

Birch Tree Headland kirjoitti: To Marras 06, 2025 10:06 am
H.Moilanen kirjoitti: To Marras 06, 2025 2:23 am
Villeri kirjoitti: Ke Marras 05, 2025 8:27 pm 85 000 euroa irtosi ihan vain sillä, että jätettiin ilmoittamatta, että ollaankin Espanjassa, ja lähetettiin jotain Paintilla tehtyjä tiliotteita. Rapiat 3 vuotta meni ennen kuin joku sattui huomaamaan jotain. Ja sitten Kela kertoo, että joku promille menee väärinkäytöksiin.
Screenshot_20251105_202841_Drive.jpg
Oikeasti Kelalla ei ole mitään hajua, paljonko niitä kusetetaan.
Kelassa on paljon rikollisia töissä. Osa heikäläisistä tekee tahallaan myönteisiä tukipäätöksiä huijareille esim. oman rikollisverkoston jäsenen pyynnöstä/käskystä tai pientä palkkiota vastaan. Kuulostaa ehkä epäuskottavalta, mutta näin se menee. Sama kuntien sossuissa jne.
Oletko ihan itse kehitellyt tämän jännittävän sadun?
olen ollut kelassa töissä ja voin varmistaa tämän olevan totta. aina löytyy niitä jotka kikkailee omaksi edukseen
Joskus se vaan naurattaa
i was fat nigger. not anymore.
Avatar
Nokus
Martin Beck
Viestit: 837
Liittynyt: Su Helmi 28, 2021 5:10 pm

Re: Espanjassa asunut lahtelaispari nosti Kelalta huijattuja tukia vuosikaudet

Viesti Kirjoittaja Nokus »

Mitenköhän paljon noita irakilaisia ynm on kotimaassaan ja nostelee kelan tukia samalla lailla, veikkaisin että 50000
Valkoinen Suomi
e18
Hetty Wainthropp
Viestit: 496
Liittynyt: To Syys 24, 2015 5:54 pm

Re: Espanjassa asunut lahtelaispari nosti Kelalta huijattuja tukia vuosikaudet

Viesti Kirjoittaja e18 »

Tossakin on tuet olleet jo parin tonnin luokkaa kuukaudessa pikku kikkailulla. Ja ei ole yksittäistapaus.
Avatar
Villeri
Michael Knight
Viestit: 4215
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 7:40 am

Re: Espanjassa asunut lahtelaispari nosti Kelalta huijattuja tukia vuosikaudet

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Nokus kirjoitti: La Marras 08, 2025 7:20 pm Mitenköhän paljon noita irakilaisia ynm on kotimaassaan ja nostelee kelan tukia samalla lailla, veikkaisin että 50000
Eikä Kelalla oikeasti ole mitään keinoa tietää, missä ihmiset ovat. Jos joskus täytyisi piipahtaa Kelan konttorilla, niin sinne voi lähettää vaikka sukulaisen selittämään. On muuten suomalaisilla sosiaalietuuksilla maksukykyä kehitysmaissa, ja siihen sitten päälle eteenpäin vuokratun kämpän tulot.

Valtaosassa maailman maista ei ole mitään totuudessa puhumisen painetta. Päinvastoin se on typeryyttä mennä puhumaan totta, jos sillä menettää vaikka ilmaisia etuuksia.
Avatar
Eräs1
Axel Foley
Viestit: 2072
Liittynyt: La Tammi 01, 2022 5:36 pm

Re: Espanjassa asunut lahtelaispari nosti Kelalta huijattuja tukia vuosikaudet

Viesti Kirjoittaja Eräs1 »

Pariskunta olisi ollut oikeutettu Kelan maksamiin etuisuuksiin, jos he olisivat oleskelleet koko ajan Suomessa, sillä heidän taloudellinen tilanteensa tosiasiassa oli heikko.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011611532.html
Tontta82
Harjunpää
Viestit: 323
Liittynyt: To Elo 10, 2023 5:09 pm

Re: Espanjassa asunut lahtelaispari nosti Kelalta huijattuja tukia vuosikaudet

Viesti Kirjoittaja Tontta82 »

siis verkkopankkiin vaan deletoimaan tilitapahtumia!. kuulostaa helpolta...mutta onko se siä mitä mies harrastnut
jotunheimen
Olivia Benson
Viestit: 731
Liittynyt: Ma Loka 19, 2020 8:34 am

Re: Espanjassa asunut lahtelaispari nosti Kelalta huijattuja tukia vuosikaudet

Viesti Kirjoittaja jotunheimen »

Ihan oikein, että kusee tätä systeemiä. Kellekään (poislukien oikeasti työkyvyttömät) ei pitäisi antaa sentin senttiä, vaan samalla kekseliäisyydellä voisi varmaan perustaa yrityksen, joka tekisi sitä sun tätä (yksityisyritteliäisyys pitäisi myös olla helpompaa mm. suuremman alv katon kautta) ja markkinat sitten päättäisivät, onko kysyntää. Mutta ei käy sosdem-Suomessa. Kaikki vaan yhtä onnettomina samaan kaivoon.
@veitera has blocked you
Vastaa Viestiin