Tällaiseen vankilaan Ruotsi haluaa lukita jopa 13-vuotiaita

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Avatar
Eräs1
Axel Foley
Viestit: 2072
Liittynyt: La Tammi 01, 2022 5:36 pm

Tällaiseen vankilaan Ruotsi haluaa lukita jopa 13-vuotiaita

Viesti Kirjoittaja Eräs1 »

Ruotsissa vankiloita valmistellaan alaikäisten vangitsemista varten.
Tähän saakka 15–17-vuotiaat ovat kärsineet rangaistuksensa erityisissä nuorisokodeissa.
Hallitus haluaa myös laskea rikosvastuun ikärajan 13 vuoteen.
Lapsioikeusjuristit kritisoivat muutosta ja sanovat sen olevan ristiriidassa lasten oikeuksien kanssa.
Ruotsin rikosseuraamuslaitos on ilmoittanut, ettei se ole valmis ottamaan vastaan 13-vuotiaita. Myös poliisi ja syyttäjäviranomainen kritisoivat muutosta.

Nyt kahdeksaa ruotsalaisvankilaa valmistellaan alaikäisiä varten. Kahteen niistä sijoitetaan myös tyttöjä.
Varsinaisia rakennustöitä ei ole vielä aloitettu mutta valmista pitäisi olla ensi kesänä. Kesäkuun alusta alkaen Ruotsissa vakavasta rikoksesta tuomitut alaikäiset joutuvat nuorisokodin sijaan vankilaan.

Tällä hetkellä rikosvastuun ikäraja on Ruotsissa sama kuin Suomessa, 15 vuotta. Ruotsin oikeistohallitus päätti ensin laskea ikää vuodella. Syksyllä hallitus totesi, ettei se riitä: ikäraja halutaan alimmillaan 13 vuoteen.

Kun nämä kaksi muutosta laskee yhteen, se tarkoittaa, että Ruotsin vankiloissa tulee istumaan jopa 13-vuotiaita lapsia.

Lapsille pitää esimerkiksi järjestää mahdollisuus käydä koulua, sillä osa alaikäisistä on yhä oppivelvollisuuden piirissä.

Pelastakaa lapset järjestön juristin Karin Sjömillan mukaan rangaistusten koventaminen ei auta vähentämään rikollisuutta.

Tämä on todettu naapurimaassa Tanskassa, missä rikosvastuun ikärajaa laskettiin, mutta nuorisorikollisuus lisääntyi.

– Vankeustuomio on myös hyvin leimaavaa näille lapsille, ja he alkavan nähdä itsensä rikollisena jo hyvin nuorena, hän sanoo.

https://yle.fi/a/74-20189775
Avatar
Sarjahurmaaja
Jack Bauer
Viestit: 979
Liittynyt: To Loka 19, 2023 11:22 pm

Re: Tällaiseen vankilaan Ruotsi haluaa lukita jopa 13-vuotiaita

Viesti Kirjoittaja Sarjahurmaaja »

Jos puhuttaisiin valkoisista lapsista niin Yleä tuskin kiinnostaisi tippaakaan.
Avatar
Eräs1
Axel Foley
Viestit: 2072
Liittynyt: La Tammi 01, 2022 5:36 pm

Re: Tällaiseen vankilaan Ruotsi haluaa lukita jopa 13-vuotiaita

Viesti Kirjoittaja Eräs1 »

Tässä vielä kartta, että mihin nuoriso-osastot sijoittuvat:

Kuva

https://yle.fi/a/74-20189775
Matti Ja Maija
Adrian Monk
Viestit: 2858
Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 10:32 am

Re: Tällaiseen vankilaan Ruotsi haluaa lukita jopa 13-vuotiaita

Viesti Kirjoittaja Matti Ja Maija »

Sarjahurmaaja kirjoitti: To Marras 20, 2025 2:08 pm Jos puhuttaisiin valkoisista lapsista niin Yleä tuskin kiinnostaisi tippaakaan.
AL-Yle ei julkaissut edes kommentiani siellä, kun sanoin että voisi tänne suomeenkin kokeilla samaa. Emme tänään julkaise kommentisia, koska liipa laapa sösön sössön.
Slava Ukraini! <3

JanitaSlima nauraa joka paikkaan. :D

Bänniä hänelle.
Sipi
Perry Mason
Viestit: 3767
Liittynyt: Ke Tammi 03, 2018 9:58 pm

Re: Tällaiseen vankilaan Ruotsi haluaa lukita jopa 13-vuotiaita

Viesti Kirjoittaja Sipi »

Eräs1 kirjoitti: To Marras 20, 2025 2:01 pm Hallitus haluaa myös laskea rikosvastuun ikärajan 13 vuoteen.
Lapsioikeusjuristit kritisoivat muutosta ja sanovat sen olevan ristiriidassa lasten oikeuksien kanssa.
Niin. Ne helvetin oikeudet.

Pohjana tälle muutoksenhaulle on rikostyyppi, jossa järjestäytyneet aikusryhmittymät värväävät lapsia tekemään likaiset työt, vakavat henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset. Suurin suostumusta edistävä asia on tämän ilmiön kohdalla se, että sekä värvääjät että nuoret itse tietävät, etteivät tekijät joudu juuri mihinkään ongelmiin. Tämän ilmiön ympärille on kehittynyt termi "nelosella satanen", eli neljän vuoden istumisella (nuorisokodilla = verrataan lepokotiin) saa vapauduttuaan jengin sadan prosentin jäsenyyden.

Mielestäni siis lakimuutos on paikallaan, jos sitä sovelletaan tähän jengirikollisuuteen ja lasten värväämiseen henkirikosten/ iskujen tekijöiksi.

Sen sijaan muiden rikosten kohdalla, siis yksittäiset hölmöilyt ilman jengikytköksiä, tulisi pitää edelleen rikosvastuuiän alapuolella ennen 15 vuoden ikää.

Sanatarkasti sanonta menee näin: https://yle.fi/a/74-20052478
– Nuoret jengiläiset ovat luoneet ”brösta fyra för att bli en hundra” -nimellä tunnetun konseptin.

Vapaasti suomennettuna se kuuluu: ota neljä, jotta sinusta tulee satanen.

– Tämä tarkoittaa sitä, että tapat jonkun, otat vastaan neljän vuoden tuomion, joka ei Ruotsissa koskaan ole oikeasti neljää vuotta, ja vapautuessasi olet jengin sataprosenttinen jäsen.
RL11/6
Watson itse
Viestit: 5612
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Tällaiseen vankilaan Ruotsi haluaa lukita jopa 13-vuotiaita

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

Tuo Ystad voi olla aika hyvä paikka leudon ilmaston ansiosta. Millaistakohan ruokaa siellä tarjotaan nuarelle väkivaltamiähelle? Itse näkisin perinteisen kansankodin lihapullat ja perunamuusin ruskeakastikkeella aika hyvänä ravintona suolakurkun ja punajuuriviipaleiden kanssa. Sitten vielä runsaasti maitoa, juustoa ja piimää niin pysyy luusto kunnossa. Aikuiseksi vartuttuaan nimikin on jo valmiina: Ystadin jengi.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Schimanski
Adrian Monk
Viestit: 2908
Liittynyt: To Helmi 15, 2024 1:02 am

Re: Tällaiseen vankilaan Ruotsi haluaa lukita jopa 13-vuotiaita

Viesti Kirjoittaja Schimanski »

Eräs1 kirjoitti: To Marras 20, 2025 2:01 pm Tällä hetkellä rikosvastuun ikäraja on Ruotsissa sama kuin Suomessa, 15 vuotta. Ruotsin oikeistohallitus päätti ensin laskea ikää vuodella. Syksyllä hallitus totesi, ettei se riitä: ikäraja halutaan alimmillaan 13 vuoteen.

Kun nämä kaksi muutosta laskee yhteen, se tarkoittaa, että Ruotsin vankiloissa tulee istumaan jopa 13-vuotiaita lapsia.
Tämä johtuu siitä että mamujengit pestaavat alaikäisiä suorittamaan rikoksia ja jopa henkirikoksia juurikin siksi että seuraukset ovat lieviä. Tämä iskee juurikin siihen ongelmaan, mutta nähtäväksi jää onko siitä oikeasti mitään hyötyä.
Pohjois-Korea on maailman suurimpia menestystarinoita :mrgreen:

-rikkalapio-
siiantaika
Vic Mackey
Viestit: 1938
Liittynyt: Su Loka 18, 2020 6:58 pm

Re: Tällaiseen vankilaan Ruotsi haluaa lukita jopa 13-vuotiaita

Viesti Kirjoittaja siiantaika »

Schimanski kirjoitti: To Marras 20, 2025 3:45 pm
Eräs1 kirjoitti: To Marras 20, 2025 2:01 pm Tällä hetkellä rikosvastuun ikäraja on Ruotsissa sama kuin Suomessa, 15 vuotta. Ruotsin oikeistohallitus päätti ensin laskea ikää vuodella. Syksyllä hallitus totesi, ettei se riitä: ikäraja halutaan alimmillaan 13 vuoteen.

Kun nämä kaksi muutosta laskee yhteen, se tarkoittaa, että Ruotsin vankiloissa tulee istumaan jopa 13-vuotiaita lapsia.
Tämä johtuu siitä että mamujengit pestaavat alaikäisiä suorittamaan rikoksia ja jopa henkirikoksia juurikin siksi että seuraukset ovat lieviä. Tämä iskee juurikin siihen ongelmaan, mutta nähtäväksi jää onko siitä oikeasti mitään hyötyä.
Minun on vaikea nähdä, miten tämä ratkaisee sen ongelman, että rikollisjengit käyttävät varhaisteinejä rikosten välikappaleina. Ongelmahan ei silloin ole niinkään alaikäisten rikollisuus vaan jengien vaikutus siinä taustalla.

Lasten laittaminen vankilaan ei sitä ongelmaa korjaa: kyllä niitä lapsia löytyy kadulta vaikka osan pistäisikin lukkojen taakse. Vankilassahan se jengiytyminen vasta lähteekin käsistä ja kadulle palattua ei enää ole muita vaihtoehtoja kuin jatkaa mukana.

Todellista ongelmaa on toki mahdotonta korjata, koska se olisi pitänyt tehdä silloin 90-luvulla, kun näitä matuja ensimmäistä kertaa alettiin rahdata Eurooppaan. Joko kotiudut tai palaat kotiin, niin sen olisi pitänyt mennä jo silloin. Nyt ei voi mitään, kun kadulla häiriköivät matut ovat jo kolmatta sukupolvea ja koko perhe on saanut enoja ja tätejä myöten kansalaisuuden Ruotsiin (ja Suomi seuraa mallia).
Kräki
Jack Bauer
Viestit: 985
Liittynyt: Ti Heinä 07, 2020 8:34 am

Re: Tällaiseen vankilaan Ruotsi haluaa lukita jopa 13-vuotiaita

Viesti Kirjoittaja Kräki »

Minusta nämäkin pitäisi ulkoistaa suomessa. Puolaa,kosovoon..johonki maahan,missä ei ole mitkään lapsenoikedet spedet vinkumassa mitään ja ämnestille naurettaisiin.
canis lupus
Jessica Fletcher
Viestit: 3203
Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 10:35 pm

Re: Tällaiseen vankilaan Ruotsi haluaa lukita jopa 13-vuotiaita

Viesti Kirjoittaja canis lupus »

Kun nämä kaksi muutosta laskee yhteen, se tarkoittaa, että Ruotsin vankiloissa tulee istumaan jopa 13-vuotiaita lapsia.

---

Tämä on todettu naapurimaassa Tanskassa, missä rikosvastuun ikärajaa laskettiin, mutta nuorisorikollisuus lisääntyi.

– Vankeustuomio on myös hyvin leimaavaa näille lapsille, ja he alkavan nähdä itsensä rikollisena jo hyvin nuorena, hän sanoo.
Tanska näyttää vain tuota tilastototuutta että me ollaan hävitty jo tää peli. Rikosvastuun ikärajaa olisi pitänyt laskea siinä vaiheessa kun ensimmäiset apinat otettiin tänne loisimaan, olisin osannut kertoa tämän jo silloin.

Öö. Jos vaikkapa 13v ottaa hommakseen tappaa jonkun tuikituntemattoman, eiköhän se itsensä rikolliseksi näkeminen ole ihan pääoletus että tällainen on jo tapahtunut.
Mens malus in corpore sano
Matti Ja Maija
Adrian Monk
Viestit: 2858
Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 10:32 am

Re: Tällaiseen vankilaan Ruotsi haluaa lukita jopa 13-vuotiaita

Viesti Kirjoittaja Matti Ja Maija »

RL11/6 kirjoitti: To Marras 20, 2025 3:08 pm Tuo Ystad voi olla aika hyvä paikka leudon ilmaston ansiosta. Millaistakohan ruokaa siellä tarjotaan nuarelle väkivaltamiähelle? Itse näkisin perinteisen kansankodin lihapullat ja perunamuusin ruskeakastikkeella aika hyvänä ravintona suolakurkun ja punajuuriviipaleiden kanssa. Sitten vielä runsaasti maitoa, juustoa ja piimää niin pysyy luusto kunnossa. Aikuiseksi vartuttuaan nimikin on jo valmiina: Ystadin jengi.
Toivottavasti paljon sianlihaa. :D
Slava Ukraini! <3

JanitaSlima nauraa joka paikkaan. :D

Bänniä hänelle.
Pesukarhu
Jane Marple
Viestit: 1087
Liittynyt: To Helmi 23, 2023 11:26 am

Re: Tällaiseen vankilaan Ruotsi haluaa lukita jopa 13-vuotiaita

Viesti Kirjoittaja Pesukarhu »

Lapsen oikeudet yhyy.

Mun puolesta rikosvastuun ikärajan voisi poistaa kokonaan. Tapauskohtaisesti katsottaisiin, onko lapsi ymmärtänyt tekonsa vai ei. Sillä perusteella sitten linnaan tai muualle.

Ikärajan laskeminen aiheuttaa vaan sen, että värvätään yhä nuorempia lapsia.
Nyt mä vittu kävelen täällä rannalla yksinäni.
viking
Armas Tammelin
Viestit: 76
Liittynyt: Ma Marras 04, 2019 3:57 pm

Re: Tällaiseen vankilaan Ruotsi haluaa lukita jopa 13-vuotiaita

Viesti Kirjoittaja viking »

Mietin, että tehokkain keino jengirikollisuuden torjumiseen ylipäänsä olisi näiden alaikäisten kohdalla yhdyskuntapalvelu tekohetkestä 5 vuotta vaikka silleen, että jos käy koulua, niin koulupäivän jälkeen siivoamaan muutamaksi tunniksi vessoja ilman palkkaa.
Avatar
McCall
Michael Knight
Viestit: 4054
Liittynyt: Ma Kesä 25, 2007 9:35 pm

Re: Tällaiseen vankilaan Ruotsi haluaa lukita jopa 13-vuotiaita

Viesti Kirjoittaja McCall »

viking kirjoitti: To Marras 20, 2025 8:58 pm Mietin, että tehokkain keino jengirikollisuuden torjumiseen ylipäänsä olisi näiden alaikäisten kohdalla yhdyskuntapalvelu tekohetkestä 5 vuotta vaikka silleen, että jos käy koulua, niin koulupäivän jälkeen siivoamaan muutamaksi tunniksi vessoja ilman palkkaa.
Sitähän jengien uudet jäsenet tekee muutenkin, joten homma pitäs olla hallussa.
vastarannansääski
Neuvoja-Jack
Viestit: 516
Liittynyt: Su Tammi 21, 2024 5:56 pm

Re: Tällaiseen vankilaan Ruotsi haluaa lukita jopa 13-vuotiaita

Viesti Kirjoittaja vastarannansääski »

Väestön vaihtamisen yhteydessä täytyy löytyä kykyä muuttaa lakeja vastaamaan muuttuneen väestön älykkyysosamäärää ym. ominaisuuksia.
Vastaa Viestiin