Koulu kielsi lumileikit Kotkassa Karhulan koulussa, 20.11.25

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Avatar
Eräs1
Axel Foley
Viestit: 2072
Liittynyt: La Tammi 01, 2022 5:36 pm

Koulu kielsi lumileikit Kotkassa Karhulan koulussa, 20.11.25

Viesti Kirjoittaja Eräs1 »

Karhulan koulu Kotkassa lähetti Wilmassa torstaiaamuna koululaisille ja heidän huoltajilleen viestin, jossa kielletään kaikki lumileikit jälki-istunnon uhalla.

Kaupunkiin satoi torstaina lumikerros.

”Karhulan koulussa lumileikit ja lumipallojen teko/heittely on kiellettyä ja luvattomista leikeistä rangaistuksena tulee jälki-istunto”, viestissä kirjoitetaan.

Peruskoulun rehtori Tuomo Pesonen kertoo, että viesti lähetettiin, koska kokemus on osoittanut, että lumi saa nuoret helposti innostumaan väärällä tavalla.

Tarkoituksena ei kuitenkaan ole, että kaikki leikit lumessa kiellettäisiin. Hänen mukaansa ilmaisu ”lumileikki” saattaa olla huono.

– Kysymys ei tietenkään ole siitä, että lumipallojen pyörittely tai lumihenkilöiden tekeminen olisi kiellettyä. Mutta yleensähän, kun innostus tulee, niin homma lähtee käsistä, rehtori sanoo.

Kuva

Rehtori Pesonen toivoo, että yläkoululaiset pelaisivat enemmän erilaisia liikuntaleikkejä, esimerkiksi mölkkyä tai jalkapalloa.

Hän sanoo, että esimerkiksi lumipesutyyliset leikit voivat helposti johtaa harmiin ja vähintäänkin märkiin vaatteisiin.

Pesonen toteaa, että koulussa tarvitaan rajojen asettamista. Taustalla on kaikkien turvallisuudesta huolen pitäminen.

Pesosen mukaan hän ei ole saanut huoltajilta yhteydenottoja aiheesta.

Enemmän aiheesta:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011639973.html
Avatar
Jarkallas
Martin Beck
Viestit: 757
Liittynyt: La Elo 29, 2020 1:34 pm
Paikkakunta: Annalan Heilan persesilmä

Re: Koulu kielsi lumileikit Kotkassa Karhulan koulussa, 20.11.25

Viesti Kirjoittaja Jarkallas »

Tuo sama sääntö on ikiaikoja vanha. Sillon 1900-luvulla kun ala-astetta kävin oli lumipallojen heittely kielletty ja muut lumipesut ja sen sellaset. Mites muilla? Lumileikkejähän rehtori ei edes omien sanojensa mukaan tuossa kiellä, vaan ilmaisu oli huono. Klikkiotsikko taas medialta. Täysin normaali ohjeistus ja muistutus koululaisille tuo. Lumileikit sanana tässä typerä koska kyllähän lapset välitunneilla leikkiä saa.

Toimittelija haistoi tässä klikkaukset kun muotoili otsikon niin että ensimmäinen reaktio on "LEIKIT KIELLETTY". Vittu nuo toimittajat on alentunut säälittävään asemaan mediassa, varmasti monia niistä (ainakin jos mitään ammattiylpeyttä ja kunnianhimoo omaa) vituttaa ihan perkeleesti kun pomot painostaa kirjottamaan kaikenlaista vitun paskaa klikkien toivossa. Oi aikoja kun paperinen lehti tuli kerran päivässä ja siinä oli tietty määrä sivuja ja juttuja. Ei tarvinnut väkisin keksiä paskaa joka saatanan sekuntti niiden klikkauksien toivossa. Internet on saatanasta.
-jarkko, white nigger


immigrants are like sperm
millions get in only one works
Avatar
acp
Axel Foley
Viestit: 2274
Liittynyt: Ma Syys 02, 2019 9:48 pm

Re: Koulu kielsi lumileikit Kotkassa Karhulan koulussa, 20.11.25

Viesti Kirjoittaja acp »

Jarkallas kirjoitti: To Marras 20, 2025 8:07 pm Tuo sama sääntö on ikiaikoja vanha. Sillon 1900-luvulla kun ala-astetta kävin oli lumipallojen heittely kielletty ja muut lumipesut ja sen sellaset. Mites muilla?
Meillä oli rajattu alue missä sai leikkiä lumisotaa. Eli omalla vastuulla :D.
Huutaja Jaana
Horatio Caine
Viestit: 6166
Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am

Re: Koulu kielsi lumileikit Kotkassa Karhulan koulussa, 20.11.25

Viesti Kirjoittaja Huutaja Jaana »

"lumihenkilö". Jepjep.
punch kirjoitti: Su Heinä 20, 2025 2:44 am Tällaisella foorumilla te ihmiset kirjoittelette.
blindpedestrian
Agentti Scully
Viestit: 691
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2016 9:26 pm

Re: Koulu kielsi lumileikit Kotkassa Karhulan koulussa, 20.11.25

Viesti Kirjoittaja blindpedestrian »

https://yle.fi/a/74-20173122
Sopimattoman käytöksen vuoksi erotettu rehtori sai töitä yläkoulusta Kotkassa
“It's easier to fool people than to convince them that they have been fooled.”
Iranilla on oikeus puolustautua israelin laittomalta hyökkäyssodalta
aivoriihi
David Starsky
Viestit: 4538
Liittynyt: Su Loka 04, 2015 8:16 am

Re: Koulu kielsi lumileikit Kotkassa Karhulan koulussa, 20.11.25

Viesti Kirjoittaja aivoriihi »

Huutaja Jaana kirjoitti: Pe Marras 21, 2025 4:38 am "lumihenkilö". Jepjep.
Kiinnitin huomiota samaan.

Ilmeisesti kohta pikkulapset jännittävät jouluaattona Jouluhenkilön tuloa :shock: !
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson
QwertyKeyboard
Javier Pena
Viestit: 1744
Liittynyt: To Huhti 25, 2019 4:05 pm

Re: Koulu kielsi lumileikit Kotkassa Karhulan koulussa, 20.11.25

Viesti Kirjoittaja QwertyKeyboard »

Jarkallas kirjoitti: To Marras 20, 2025 8:07 pm Tuo sama sääntö on ikiaikoja vanha. Sillon 1900-luvulla kun ala-astetta kävin oli lumipallojen heittely kielletty ja muut lumipesut ja sen sellaset. Mites muilla? Lumileikkejähän rehtori ei edes omien sanojensa mukaan tuossa kiellä, vaan ilmaisu oli huono. Klikkiotsikko taas medialta. Täysin normaali ohjeistus ja muistutus koululaisille tuo. Lumileikit sanana tässä typerä koska kyllähän lapset välitunneilla leikkiä saa.

Toimittelija haistoi tässä klikkaukset kun muotoili otsikon niin että ensimmäinen reaktio on "LEIKIT KIELLETTY". Vittu nuo toimittajat on alentunut säälittävään asemaan mediassa, varmasti monia niistä (ainakin jos mitään ammattiylpeyttä ja kunnianhimoo omaa) vituttaa ihan perkeleesti kun pomot painostaa kirjottamaan kaikenlaista vitun paskaa klikkien toivossa. Oi aikoja kun paperinen lehti tuli kerran päivässä ja siinä oli tietty määrä sivuja ja juttuja. Ei tarvinnut väkisin keksiä paskaa joka saatanan sekuntti niiden klikkauksien toivossa. Internet on saatanasta.
Joo itse kävin peruskouluni 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa ja nuo oli jo silloin kielletty koulussa. Ei myöskään saanut kaivaa mitään tunneleita lumikasoihin. Tosin kun opettajan silmä vältti heiteltiin me silti lumipalloja ja annettiin lumipesuja. Se ero kyllä nykypäivään on, että silloin kukaan ei tehnyt noista kielloista baitti uutisia klikkausten toivossa. :lol:
QwertyKeyboard
Javier Pena
Viestit: 1744
Liittynyt: To Huhti 25, 2019 4:05 pm

Re: Koulu kielsi lumileikit Kotkassa Karhulan koulussa, 20.11.25

Viesti Kirjoittaja QwertyKeyboard »

Huutaja Jaana kirjoitti: Pe Marras 21, 2025 4:38 am "lumihenkilö". Jepjep.
Miksiköhän nää ketkä keksii näitä uusi termejä ei koskaan vaadi, että varusmiespalvelus muutetaan varushenkilöpalvelukseksi ja kaikki laitetaan sinne myös naiset, koska laissa lukee, että se koskee kaikkia henkilöitä? :lol:

Näppärästi aina tässä kohtaa näiltä unohtuu sukupuolineutraali kielenkäyttö kun siitä tulisi itselle lisää velvollisuuksia.
aivoriihi
David Starsky
Viestit: 4538
Liittynyt: Su Loka 04, 2015 8:16 am

Re: Koulu kielsi lumileikit Kotkassa Karhulan koulussa, 20.11.25

Viesti Kirjoittaja aivoriihi »

QwertyKeyboard kirjoitti: Pe Marras 21, 2025 8:58 pm
Miksiköhän nää ketkä keksii näitä uusi termejä ei koskaan vaadi, että varusmiespalvelus muutetaan varushenkilöpalvelukseksi
Varushenkilö vajosi veden alle ja hänen sydämensä pysähtyi – käräjäoikeudelta tänään tuomio Dragsvikin onnettomuudesta

Yhdeksän varushenkilöä joutui vaaratilanteeseen Uudenmaan prikaatin harjoituksessa lokakuussa 2022.
----
https://yle.fi/a/74-20190139

----

https://www.ilkkapohjalainen.fi/sana-va ... a/12270435

Mielipidekirjoitus:

09.12.2021

Sana ”va­rus­hen­ki­lö” ei ole suomea

Nyt on Ylekin alkanut kutsua asepalveluksessa olevia kansalaisia ”varushenkilöksi”. Sanahirviö on sinänsä ymmärrettävä, koska puolustusvoimissamme palvelee vuosittain kunnioitettavat lähes 2 000 nuorta naista – kunnia heille.

On sinänsä hyväksyttävää, että pyritään korvaamaan vahat sukupuolittuneet ala- ja ammattinimitykset neutraaleilla, mutta naurettavuuksiin tai kielenvastaisuuksiin ei pitäisi mennä. Siten ”varusmies” sanan voisi hyvin korvata sanalla sotilas, sillä sotilaitahan kaikki puolustusvoimissamme sotilastehtävissä palvelevat ovat arvoon tai asemaan katsomatta.

Sana varusmies on siitä jännä, ettei sen poistaminen taida ihan onnistua edes Ylen uutisten päätoimittaja Jouko Jokisenkaan mahtikäskyllä, koska asevelvollisuuslaki ja kahdeksan muuta lakia tuntee ja käyttää varusmies-sanaa.

Ehdottamani sotilas-sana taas viittaa sotaan ja siihenhän hirveyteen ei meidän rauhantahtoinen armeijamme tietystikään valmistaudu – ainakaan nykyhallitus ei sitä tunnusta. Eli eipä taida sotilas Jokiselle kelvata.

Oikeudenkäymiskaaressa puhutaan asiamiehistä – ei asiahenkilöistä. Raastuvassa nainenkin on lain mukaan asiamies.

Eduskunnassa on puhemies ja siinäpä pulma. Kun se on perustuslaissa säädetty, niin puhemies on puhemies, olipa tämän etunimi Laura tai Lauri: Olisihan tietysti hupaisaa, jos meillä alettaisiin perustuslakia 5/6 enemmistöllä tämän takia muuttamaan. Sitä paitsi onhan meillä ollut Riitta Uosukaisesta lähtien naispuhemiehiä, jotka ovat hoitaneet hommansa jämerämmin kuin monet mieskollegansa.

Entäs jos vihamies onkin naisoletettu? Pitääkö silloin puhua ”vihanaisesta”? Jos nimi ei saa ilmaista sukupuolta, vaadin ehdottomasti, että pesäpallojoukkue Jyväskylän Kirittäret hetimiten muuttaa nimensä sukupuolineutraaliksi.

Toisaalta olisihan se hupaista, jos Tampereen uusi halli olisi saanut pitää Uros-nimen ja siellä olisi pelannut maaotteluja ”naarasleijonat”.

Matti Jaakkola
varatuomari
Mustasaari
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson
QwertyKeyboard
Javier Pena
Viestit: 1744
Liittynyt: To Huhti 25, 2019 4:05 pm

Re: Koulu kielsi lumileikit Kotkassa Karhulan koulussa, 20.11.25

Viesti Kirjoittaja QwertyKeyboard »

aivoriihi kirjoitti: La Marras 22, 2025 7:36 am Varushenkilö vajosi veden alle ja hänen sydämensä pysähtyi – käräjäoikeudelta tänään tuomio Dragsvikin onnettomuudesta

Yhdeksän varushenkilöä joutui vaaratilanteeseen Uudenmaan prikaatin harjoituksessa lokakuussa 2022.
Eihän noi YLEN suomenkielen vastaiset ja lakiin perustumattomia termejä käyttävät kirjoitukset ole vaatimus muuttaa varusmiespalvelusta varushenkilöpalvelukseksi. Vasta sitten asia muuttuu kun lakiin kirjataan varushenkilö varusmiespalveluksen sijaan.

Vähän sama kun yle alkaisi kirjoittaa tottu-ukko palveluksesta ja alkaisi väittää, että nyt asia on hoidettu. Vaikka laissa lukee edelleen varusmiespalvelus eikä tottu-ukko palvelus kuten YLE kirjoittaa.
Vastaa Viestiin