Malmin tai Pukinmäen asemat siis todennäköisiä savupanoksen heitto- tai jättöpaikkoja.
Kyse on ollut liikenteessä olleesta paikallisjunasta, joka tyhjennettiin ilkityön jälkeen.
Ikävämminkin olisi voinut käydä jos vaunun sisätiloissa olisi syttynyt tulipalo.
Myös matkustajia on saattanut vaunussa olla.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/88bd ... e3b99c3102
Junavaunuun heitettiin savupommi Helsingissä
Pelastuslaitos kertoo poliisin selvittävän tapausta.
Junavaunuun heitettiin savupommi Helsingissä Malminkaaressa.
Pelastuslaitos sai tapauksesta ilmoituksen puolen päivän jälkeen perjantaina. Savupommi ei aiheuttanut tulipaloa, eikä kukaan loukkaantunut tilanteessa.
Päivystävä palomestari Toni Kannikoski Helsingin pelastuslaitokselta kertoo, että pelastuslaitos ei ole aivan varma, oliko kyse savupommista vai savukranaatista tai -panoksesta. Pelastuslaitoksella ei ole myöskään tarkkaa tietoa siitä, miten savupommi on päätynyt junavaunuun.
Kannikoski kertoo, että alun perin epäiltiin junavaunun syttyneen tuleen. Ilmoitus paloepäilystä tuli junasta.
Paikan päällä pelastuslaitos varmisti, että savupommi ei ole aiheuttanut tulipaloa. Juna oli jo ehditty tyhjentää matkustajista. Kannikoski sanoo, että ei tiedä, oliko matkustajia siinä vaunussa, jossa epäilty savupommi oli.
Malminkaari (ruots. Malmbågen) on 4,3 kilometriä pitkä katu Koillis-Helsingissä Pukinmäen, Ala-Malmin, Tapanilan ja Malmin lentokentän alueilla. Se rakennettiin vuosina 1978–1983 nopeasti kasvavan Malmin aluekeskuksen pääväyläksi Malminkaari alkaa Kehä I -tien liittymästä Pukinmäen rautatieaseman kohdalta, kulkee koilliseen pääradan itäpuolta Malmin rautatieaseman ja kauppakeskus Malmin Novan ohi alittaen pääradan tavoin Kirkonkyläntien. Ormuspellon kohdalla se kaartaa oikealle kohti itää, sitten Fallkullan kotieläintilan kohdalla jyrkästi vasemmalle kohti pohjoista ja seuraa entisen Malmin lentokentän länsilaitaa Fallkullan kerrostaloalueelle, jossa se päättyy itä-länsisuuntaiseen Suurmetsäntiehen Puistolan etelärajalla. (Wikipedia)
Junavaunuun heitettiin savupanos Helsingin Malminkaaressa
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11491
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Junavaunuun heitettiin savupanos Helsingin Malminkaaressa
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
- Sarjahurmaaja
- Jack Bauer
- Viestit: 980
- Liittynyt: To Loka 19, 2023 11:22 pm
Re: Junavaunuun heitettiin savupanos Helsingin Malminkaaressa
Joidenkin kulttuurien tapoihin kuuluu heitellä julkisiin kulkuneuvoihin savupommeja eksoottisen tunnelman luomiseksi. Eihän tällaista nyt kuuluisi tuomita.
Re: Junavaunuun heitettiin savupanos Helsingin Malminkaaressa
Ihan leppoisaa meininkiä vielä tämmöinen. Ruotsissa nakataan parit kranut vaunuun, tai mihin sattuu milloinkin huvittamaan. Ja semmoisten kanssa tulee helposti muutakin kuin vaan tippa linssiin.Sarjahurmaaja kirjoitti: Pe Marras 21, 2025 7:22 pm Joidenkin kulttuurien tapoihin kuuluu heitellä julkisiin kulkuneuvoihin savupommeja eksoottisen tunnelman luomiseksi. Eihän tällaista nyt kuuluisi tuomita.
Re: Junavaunuun heitettiin savupanos Helsingin Malminkaaressa
Jos ei erottanut savuheitettä ja painekäsikranaattia?Joosua kirjoitti: Pe Marras 21, 2025 8:16 pm Ihan leppoisaa meininkiä vielä tämmöinen. Ruotsissa nakataan parit kranut vaunuun, tai mihin sattuu milloinkin huvittamaan. Ja semmoisten kanssa tulee helposti muutakin kuin vaan tippa linssiin.
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
Re: Junavaunuun heitettiin savupanos Helsingin Malminkaaressa
Muuten ihan mahdollista. Nykyään ei tosiaan lähellekään kaikki miehet käy armeijaa. Jostain syystä pipo kiristää liikaa.Rescuer kirjoitti: Pe Marras 21, 2025 8:20 pmJos ei erottanut savuheitettä ja painekäsikranaattia?Joosua kirjoitti: Pe Marras 21, 2025 8:16 pm Ihan leppoisaa meininkiä vielä tämmöinen. Ruotsissa nakataan parit kranut vaunuun, tai mihin sattuu milloinkin huvittamaan. Ja semmoisten kanssa tulee helposti muutakin kuin vaan tippa linssiin.
Re: Junavaunuun heitettiin savupanos Helsingin Malminkaaressa
Hyvää vauhtia ollaan menossa Ruotsin suuntaan. Kohta alkaa täälläkin rajahtelemään vähän muutakin kuin paikallisten jalkapallohuligaanien savupanokset.Joosua kirjoitti: Pe Marras 21, 2025 8:16 pmIhan leppoisaa meininkiä vielä tämmöinen. Ruotsissa nakataan parit kranut vaunuun, tai mihin sattuu milloinkin huvittamaan. Ja semmoisten kanssa tulee helposti muutakin kuin vaan tippa linssiin.Sarjahurmaaja kirjoitti: Pe Marras 21, 2025 7:22 pm Joidenkin kulttuurien tapoihin kuuluu heitellä julkisiin kulkuneuvoihin savupommeja eksoottisen tunnelman luomiseksi. Eihän tällaista nyt kuuluisi tuomita.
Kun kaikki rötöstelevät ja Kela-tuilla elävät matut lähetetään täältä kotimaahansa, kummasti rasismikin vähenee.
-
Georgie Davis
Re: Junavaunuun heitettiin savupanos Helsingin Malminkaaressa
Matujengit neekeröi. Nothing to see here...
Re: Junavaunuun heitettiin savupanos Helsingin Malminkaaressa
Tuolla alueella myös "Malmin kreikkalaiset" ovat varteenotettava vaihtoehto.