Veikko Ennala

[Tampereen Tyttö]

Tässä eräs näkemys Veikko Ennalasta.
http://teknokekko.vuodatus.net/blog/14569

Lehtimies Veikko Ennala (1922 tai 1928-1991) aloitti kirjallisen uransa Nyyrikki-lehdessä, joka julkaisi Ennalan esikoisnovellin Kuolemaantuomittu Ennalan ollessa 9-vuotias. Humalaista näytellyt Ennala menetti poikuutensa 11-vuotiaana 70-vuotiaalle mummelille sillä ehdolla että Ennala hakisi ensin vettä kaivosta. Ennala oli jatkosodassa maailman nuorin sotakirjeenvaihtaja. Siviiliin päästyään Ennala toimi eri lehdissä kunnes hänet poimittiin 1955 Apuun. Avussa Ennala sai roolin Matti Jämsän sivustapelkääjänä. Jämsä oli 1950-luvun sankarireportteri, joka hyppäsi Puijon hyppyrimäestä, paini karhun kanssa, kokeili turvavöitä ajamalla romuautolla sorakuopan reunalta alas, ja sijoittui kolmanneksi missikisoissa Rovaniemellä. 1955 Ennala yritti kahdesti itsemurhaa, joista toisesta hän tokeni itse, ja toisesta hänet pelasti Matti Jämsä. Ennala erehtyi sänkyyn tyttöystävänsä tyttären kanssa ja sai tuomion alaikäiseen sekaantumisesta, jota seurasi puolittaiset potkut Avusta. Puolittaiset, koska Apu vaati Ennalaa jatkamaan toimittamista salanimellä ja puolella palkalla. 1966 Urpo Lahtinen kutsui Ennalan tähtitoimittajaksi Hymy-lehteen.

Kaikki ylläoleva oli lämmittelyä. Vasta Ennalan ura Hymyssä tekee hänestä kiinnostavan.

Jos gonzo on sitä, että kirjoittaja asettaa itsensä täysillä likoon ja tekee itsestään juttujensa päähenkilön (perustava väite kuuluu, että objektiivisuutta ei ole olemassa) niin siinä tapauksessa Veikko Ennala oli gonzojournalisti ennen kuin gonzoa oli edes keksitty, ja vieläpä syvällisemmässä merkityksessä kuin gonzon keksijäksi väitetty Hunter S. Thompson.

Nykynuorisolle on ehkä paikallaan kertoa, millainen lehti oli 1960-1970-lukujen Hymy. Hymy, jonka levikki oli parhaimmillaan mykistävä 500 000, oli ainoa suomalainen aikakauslehti, joka tavoitti niin maaseudun poikamiesisännät kuin kaupunkien duunarit. Kaikkein katkerinta ja syrjäytyneintä lukijakuntaa varten Lahtisen Lehtimehet Oy julkaisi lehteä Nyrkkiposti. Kaupunkilaista modernia lukijakuntaa taas tavoitteli Playboy-tyyppinen lukulehti Vip, johon kirjoittivat sellaiset nimimiehet kuin Matti Kurjensaari ja myöhempi suosittu erikoisasiantuntija Juhani Mäkelä. Hymyn toimittajia oli Ennalan lisäksi mm. Juha Numminen, ja Hymyyn kirjoitti jatkokertomuksia muuan Jörn Donner. Jos näitä julkaisuja siihen aikaan oli tapana kutsua "roskalehdiksi", voi vain kysyä, mitä niiden rinnalla ovat nykyiset Seitsemät Päivät, joiden yhdessä numerossa on yhtä paljon tekstiä ja asiajournalismia kuin kymmenessä sivussa Hymyä sen huippukauden aikana.

1960-luvulla Ennala oli yksinään toimittanut kannesta kanteen oululaiselle Kolmio-kirjalle Elämä -nimistä julkaisua, joka perustui yksinomaan lukijoiden kirjeisiin ja Ennalan niiden pohjalta kirjoittamiin vastauksiin ja pohdiskeluihin. Ennala ei kaihtanut käsittelemästä kahta ikuisesti kiistanalaisinta puheenaihetta, seksiä ja uskontoa, ja Ennalan suorapuheisuus oli lopulta liikaa. Kun Ennala siirtyi Hymyyn, hän toi mukanaan postipalstansa, joka alkoi suoraan Hymyn sivulta kolme. Aikana, jolloin lukijoiden kirjeitä oli tapana käsitellä pehmeästi "Leelian lepotuoli"-tyylisillä palstoilla, Ennalan palsta oli nimetty räväkästi "Veikko-sedän piinapenkki".

Ennalan palstan kiistelty luonne oli sikäli outoa, että Ennala ei sanonut yhdestäkään asiasta mitään ennenkuulumatonta. Hän oli parhaimmillaan, kun hän provosoi riitaa typerysten kanssa. Ennalan tähtihetkiä oli, kun hän sai esimerkiksi Martti Huuhaa Innasen kimpaantumaan, ja julkaisi luonnollisesti sanasta sanaan Innasen kiukkuisen kirjeen, jossa kansantaiteilija luonnehti Ennalaa kuusi kertaa "turvenuijaksi". Ennala vastasi rauhallisesti "Älkää hyvä mies pilkatko hikiäläisiä tai ylipäänsä maaseudun asukkaita, sillä se saattaa kostautua pahasti. Mitäpä jos Teitä ja yhtyettänne ei enää eräänä päivänä tilatakaan maaseudun lavoille soittamaan?" ja "Tänne tuhka tiheään lähettämiänne häväistyskirjeitä ei tosiaan ole kaikkia julkaistu, johtuen siitä että olemme pitäneet niiden sisältöä liian häpeällisenä itsellenne." Ennala yritti virittää keskustelua kaikesta taivaan alla olevasta, mutta joutui tuon tuostakin toteamaan, että hän joutuu kirjoittamaan palstallaan edelleenkin sukupuoliasioista ja uskonnosta, koska hänelle lähetetyissä kirjeissä ei paljoa muuta käsitelty.

Psykologista silmää Ennalalla ehdottomasti oli. Kun meidän aikanamme suurinpiirtein jokaiselle piilolasinsa metsään hukanneelle ollaan tarjoamassa kriisiapua, niin kahdesti itsemurhaa yrittäneen sotaveteraani Ennalan vastaus itsemurhaa hautovalle miehelle on suoruudessaan virkistävä ja ratkaisevasti tehokkaampi kuin nykypsykologien luritukset. Näin Ennala: "Jos Sinä olet kundi joka ei puhele eikä kirjoittele tyhjiä, niin Sinä tapat itsesi vaikka Sinua kuinka kiellettäisi. Annankin tässä vain käytännön neuvoja miten nirristä parhaiten pääsee. Älä ainakaan unitableteilla ala pelleillä, ei niillä henki lähde, tulee vain sairaalamatka ja lääkäreille lisätyötä. Bladan taas on vanhanaikaista ja aiheuttaa helvetin kivuliaan kuoleman eikä sitä kai tätä nykyä ole saatavissakaan. Jos Sinulla on pyssy, niin ammu aivosi mäelle. Tai mene sitten ja aseta pääsi kiskoille, kyllä juna tekee selvää. Ikkunastakin voit hypätä jos vain asut korkeammalla kuin 4. kerroksessa. Mutta ennen kuin loikkaat, niin tuumaa nyt asioita vielä kerran ja muista ainakin se, että kuoleman rajan takaa ei enää palatakaan takaisin tälle rannalle tirkistelemään millaisen säväyksen se lähtö mahtoikaan tehdä jälkeenjääviin. Voin sanoa Sinulle, että ei se tee minkäänlaista säväystä." Voi vain kuvitella, mitä Ennala olisi keksinyt, jos hän olisi ehtinyt nähdä blogit ja ottanut niihin osaa.

Nämä ja vastaavat häikäisevän epäomaperäiset mielipiteet olivat tietysti asiantuntijoille myrkkyä, jo tuolloin. Ennalan Hymy otti asiakseen kysyä, miksi itsemurha on tabu, ja miksi siihen päätyneiden kuuluisten kansalaisten ratkaisua ei saa uutisoida. Professori Kalle Achté kirjoitti vastineen, joka ilmestyi Hymy-lehdessä 7/1970. Seuraavassa Hymyn numerossa julkaistiin värikuvasarja Oulussa koskeen hypänneestä naisesta ja hänen pelastamisestaan. Achtén ajatukset oli poimittu kuvateksteiksi.



Yhteiskunnallisesti merkittävintä Ennalan tuotantoa oli pitkä juttusarja suomalaisten vankiloiden oloista. Pytty eli pakkolaitos oli kuritusmenetelmä, jota sovellettiin taparikollisiin, jotka oli tuomittu kolme kertaa. Vankilaoikeus saattoi määrätä henkilön pyttyyn määräämättömäksi ajaksi, mikäli rikollinen katsottiin yhteiskunnalle vaaralliseksi henkilöksi. Ennala löysi lehtimiehen vainullaan näitä yhteiskunnan vihollisia, mm. 30 vuotta pakkolaitoksessa istuneen rikollisen, jonka ratkaiseva kolmas rikos oli ollut tulitikkurasian varkaus. Ennalan artikkelit johtivat lopulta pakkolaitoskäytännön kumoamiseen.

Suomalaisen gonzon huipentuma oli Ennalan tapa käsitellä omaa avioliittohelvettiään Hymyn sivuilla. Alku oli vaatimaton, muutama kappale Veikko-sedän piinapenkissä, joissa hyvin tavanomaiseen tapaan äkäiltiin vaimolle ja naisväen kotkotuksille. Tilanteen kärjistyessä Ennala julkaisi avioliittohistoriansa sen kaikessa raadollisuudessaan. "Kun kerran olen joskus rääpinyt jutuissani sivullisten avioliittoja, täytyy minulla olla rohkeutta kertoa avoimesti omastanikin. Että tämän lopultakin kirjoitan, se johtuu siitä kummallisesta pyrkimyksestä rehellisyyteen, joka tekee minut niin epäilyttäväksi". Asia rauhoittui väliaikaisesti asumuseroon. Ennalan vaimo teki itsemurhan 1977. Ennala moitti vaimoaan pelkuriksi, koska tämä ei ollut uskaltanut hypätä ylempää kuin neljännestä kerroksesta. Kun lukijat ihmettelivät, miksei vaimovainajan ruumista oltu siunattu, Ennala vastasi "saanen siunata hänet näin jälkikäteen jotta muotomenot tulisivat pilkulleen täytetyiksi: Herrajjessussiunakkoon!"

Toisaalta, harvemmin gonzojournalistia on syytetty "rehellisyydestä". Tunnemme esimerkiksi Ennalan avioliitosta vain toisen puolen tarinasta, ja miksi meidän pitäisi sitäkään purematta niellä. Ennala itse: "Älkää siis kuvitelko kirjoitusteni perusteella tuntevani minut. Tekstini on laskelmoitua olkoon se sitten ollakseen naurattavaa, surumielistä, kiukuttavaa, kaikki on tekemällä tehtyä niin että saisin sydämenne sekasortoiseen tilaan ja itsenne ymmälle." Tai, kuten Veikko-sedän piinapenkissä syytettiin: Ajat kirjoituksillasi takaa vain rahaa. Ennala myönsi auliisti: "Ihan oikein arvattu. En kirjoittaisi riviäkään ilmaiseksi, palkkaa saan ja vielä enemmän tahtoisin, mutta eivät anna. Juuri päästyäni kahteenkin kertaan toivomasta, ettei kirjeissä ihan vähään aikaan rahaa pyydettäisi, kun ei satu olemaan, niin rahapyyntöjä tulee entistä tiuhempaan tahtiin. Laskin huvikseni paljonko pitäisi viimeksi kuluneen kuukauden sisällä tulleiden kirjeiden mukaan lähimmäisiä avustaa (kyseenalainen huvi muuten) ja päädyin summaan 10700 markkaa. Kuka antaisi minulle 600 markkaa, jotta saisin maksuun vekselin, joka lankeaa 2 viikon kuluttua?"

On liioiteltua kutsua Ennalaa neroksi, mutta taiteilija hän ilman muuta oli. Hän ymmärsi, että elämä on tragikomedia, ja hänen tapauksessaan tragedia oli siinä, että hän ei lopulta jaksanut nauraa kovinkaan kuuluvasti, eikä pitkään. Matti Jämsä, joka ehkä sittenkin oli se henkilö, joka tunsi Ennalan parhaiten, kuvaili "Veikko oli rehellisistä kirjoituksistaan huolimatta henkilönä avautumaton, lukkiintunut. Hänestä oli vaikeaa saada irti sellaistakaan mikä olisi häntä itseään helpottanut jos hän olisi kertonut." Ennalan tuotanto oli valtava. Kiistanalaisenakin hän edusti parasta suomalaista lehtikirjoittamisen taidetta. Sen veroista luettavaa näkee nykyään surullisen vähän.

Vanhoilla päivillään sotaveteraani Ennala julkaisi miestenlehdissä "novelleja", jotka eivät novellin nimeä ansaitse, juonettomia jorinoita joiden lähtökohtana oli jokin jo yksinään epähauska maalaisvitsi. Erakoitunut Ennala säilytti eteisessä tunkeilijoita varten kirvestä ja vieteripamppua. Hänen itsensä suunnittelemassaan hautakivessä lukee lakonisesti "Veikko Ennala, syntyi ja kuoli". Hänet haudattiin samalle Lamminpään hautausmaalle kuin hänen vaimonsa, mutta "riittävän etäälle, ettei syntyisi sielläkin kärhämää".

Tutkimus Veikko Ennalasta
Aika Ennalan ei koskaan enää palaa

[Toecutter]

Ennala oli loistava kirjoittaja Hymy-lehdessä. Mutta taisi olla monella tavalla traumatisoitunut ihminen. Jos Veikko Ennala+Hymy-lehti kiinnostaa, kannattaa katsoa Risto Jarvan elokuva, kun taivas putoaa. Tullut Teemalta kahdesti. Kertoo fiktiivisesti ja osittain todenperäisesti Hymy-lehden tarinaa.
Leffa on ajankohtaisempi kuin koskaan, vaikka tehty vuonna 1972..
Seiska on lässy lehti kun vertaa Hymy-lehteen 60-70-luvulla.

[Eräs1]

Veikko Ennala (10. syyskuuta 1922 Mänttä – 29. elokuuta 1991 Tampere) oli suomalainen toimittaja ja eräs aikansa tunnetuimmista mediapersoonista.

Lapsuus

Veikko Ennalan isä oli kansankoulunopettaja Atte Ennala, jolla oli kunnianhimoiset suunnitelmat poikansa suhteen. Vaatimattoman ruoan ja kovan kurin avulla hän aikoi kasvattaa Veikosta suurmiehen ja tulevan Suomen presidentin.

Myönteinen asia lapsuuskodissa oli kuitenkin isän laaja kirjasto. Veikko Ennala tutustui jo varhain maailmankirjallisuuden klassikoihin ja alkoi myös itse kirjoittaa. Ennalan ensimmäinen novelli julkaistiin lehdessä hänen ollessaan 9-vuotias, tosin lehdistä vain Nyyrikki suostui silloin tällöin julkaisemaan Ennalan lähettämiä kirjoituksia.

Sodasta itsemurhan partaalle

Ennala toimi jatkosodassa rivimiehenä, mutta sai melko nopeasti siirron ensin kirjuriksi ja sitten sotakirjeenvaihtajaksi. Kirjurina toimiessaan Ennala alkoi kirjoittaa rintamakuvauksia, joita julkaistiin Suomen Kuvalehdessä. Päämajan tiedotuskomppaniassa palvellut kirjailija Olavi Paavolainen kiinnitti huomiota Ennalan juttuihin ja hänen suosituksestaan Ennala pääsi tk-mieheksi jo 20-vuotiaana. Tässä toimessa hän oli maailman nuorimpia.

Sodan jälkeen Ennala vajosi alkoholismiin ja lyhytjännitteiseen kiertolaiselämään, mikä johdatteli hänet Valkeakosken Sanomista Turunmaahan ja Jämsän Lehteen. Tämän boheemivaiheensa aikana Ennala kierteli myös talvella 1945–1946 neljä kuukautta kulkurina ympäri Turun ja Porin lääniä ja sai lyhyen tuomion sotilaspassinsa myymisestä.

Apu-lehden toimittaja Veikko Ennala juo itsensä humalaan ja hankkiutuu putkaan vuonna 1955

Viinanpiru ei laskenut irti sille kerran antautuneesta Ennalasta.
Vuonna 1955 Ennala rekrytoitiin Apu-lehteen, jonka palkkalistoilla hän kirjoitti toimittajalegenda Matti Jämsän reportaasikumppanina. Jämsän tavaramerkkejä olivat kokeilevat tutkivan journalismin tempaukset, joiden nimissä hän ajoi auton mereen tai mitteli karhun kanssa. Näissä juttusarjoissa Ennala otti yleisön edustajan roolin ja raportoi, miltä Jämsän tempaukset näyttivät ulkopuolisen silmin katsottuna.

Ennalan yksityiselämä ei kuitenkaan selkiintynyt vakituisen työpaikan myötä. Toukokuussa 1955 Ennala ja hänen silloinen morsiamensa yrittivät kaksoisitsemurhaa kaliumsyanidilla terästetyillä juoma-annoksilla. Ennalan tyttöystävä menehtyi hänen silmiensä edessä. Ennalan vatsakatarri koitui hänen pelastuksekseen ja hän antoi myrkyn ylen vaivuttuaan tajuttomuuteen. Viikon kuluttua toimittaja yritti uudelleen nielemällä yli sata unitablettia. Matti Jämsä aavisti mitä oli tulossa, ja ennätti ajoissa paikalle. Itsemurhakandidaatti elvytettiin Marian sairaalassa. Risto Jarva on käsitellyt Ennalan itsemurhayritystä sensaatiolehdistöä kritisoivassa elokuvassaan Kun taivas putoaa (1972).

Suosion vuodet

Saatuaan Avusta potkut Ennala siirtyi aikansa rajoja koettelevaan oululaiseen Elämä-lehteen, jonka toimittajana hän pääsi toteuttamaan suorapuheista, radikaalia ja sosiaalipornon käsitettä ennakoivaa kirjoitustyyliään. Lestadiolaisten piirien painostuksen vuoksi Ennala kuitenkin erotettiin, mutta Urpo Lahtinen palkkasi skandaalinkäryisen toimittajan vuonna 1966 Hymy-lehteen. Tässä tehtävässä Ennala pääsi suosionsa huipulle ja suuren yleisön tietoisuuteen. Omalta osaltaan Ennala auttoi Hymy-lehden hetkelliseen supersuosioonsa. Lehden levikki oli huippuvuosinaan 500 000:n kappaleen tietämillä. Numeron 12/1968 painos oli peräti 520 000.

Hymyssä Ennala pääsi toteuttamaan ristiriitaista ja skandaalinhaluista persoonaansa, kirjoittaen niin seksinhaluisista kotirouvista ja prostituoiduista, kuin omasta strindbergiläisestä aviohelvetistään. Hän kirjoitti Hymyyn kahta omalaatuista pakinapalstaa: vuosina 1970–1975 lukijakirjeisiin perustunutta Veikko-sedän piinapenkkiä ja vuosina 1975–1983 Maailman menoa, jota hän jatkoi vuosina 1987 alkaen Alibi-lehdessä. Rankat avioliittokuvaukset johtivat osaltaan avioeroon, ja lopulta Ennalan vaimon Marja-Leena Ennalan itsemurhaan kesällä 1977.

Viimeiset vuodet

Lopetettuaan Hymyssä Ennala isännöi vastaavaa juttusarjaa Alibi-lehdessä 1980-luvun loppupuolella.
Viimeisiksi vuosikseen Ennala muutti Tampereelle. Erakoitunut toimittaja piti talonsa eteisessä käyttövalmista kirvestä kutsumattomien vieraiden varalta. Veikko Ennala on haudattu Tampereen Lamminpään hautausmaalle. Hänen itse suunnittelemassaan hautakivessä on vain teksti "Veikko Ennala, syntyi ja kuoli". Kivi oli teetetty jo Ennalan vaimon hautajaisten järjestelyjen yhteydessä. Syntymäpäivää ja kuolinpäivää ei tarvittu, koska ne eivät Ennalan mukaan kuuluneet ulkopuolisille. Kiveä esiteltiin Hymyssä jo vuonna 1977.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Veikko_Ennala

[Eriksson]

Täältä löytyy yksi innokas Ennalan kirjoitusten lukija. Minulla on nuo kaikki kolme Tommi Liimatan kirjoittamaa Ennala-kirjaa eli "Lasteni isä on veljeni", "Elämään tuomittu" ja "Piinapenkki ja Elämän meno".

"Lasteni isä on veljeni" sisältää Ennalan Hymyyn, Apuun ja Rattoon kirjoittamia juttuja elämän ei alueilta.

"Elämään tuomittu" on kooste Ennalan kirjoittamista novelleista ja pienoisromaaneista. Ovat muuten kyseiset kolme romaania sellaista luettavaa että huhhuh. "Kyttyrä", "Veljeni herrassa" ja "Vaimo jonka minulle annoit" eivät unohdu kun ne kerran on lukenut.

"Piinapenkki ja Elämän meno" puolestaan käsittelee sitä tunnetuinta Ennalaa eli hänen Hymyssä pitämiensä mielipidepalstojen tekstejä.

Minulla on joskus ollut Osmo Lahdenperän kirja "Neron heikkoudet - Veikko Ennalan elämä" jossa on osin noita samoja tekstejä mitä Liimatan kirjoissakin, mutta myös paljon uutta. Jonnekin ihmeeseen tuo kirja on kadonnut jonkun muuton yhteydessä, divariin sitä en ole vienyt mutta lienee pudonnut kuormasta muuten vaan.

Hymykin meille joskus tuli kun olin pikkupoika, mutta silloin ei juurikaan Ennalan jutut kiinnostaneet vaan lähinnä ne vähäpukeisten naisten kuvat joita lehden sivuilla vilisi valtoimenaan. Varmaan siitä syystä vanhemmat kyseiset lehdet minulta piilottivatkin, olinhan semmoinen alle 10-vuotias nassikka.

Ennala opetti Hymyn "Piinapenkissä" lukijoille mm. sen että Pillu kuuluu aina kirjoittaa isolla alkukirjaimella.

[RL11/6]

Veikko Ennalalla oli suurenmoinen kyky ymmärtää lukijaa. Tässä tapauksessa Suomen kansaa, joka on hyvin sukurutsainen. Lasteni isä on veljeni, kertoo hyvin, mitä hän ajatteli. Alkoholi on osa maamme päihdekulttuuria, kuten heroiiniluokan huumeet. Myös Ennala oli kirvesmiehiä, kuten minäkin. Itse suosin Ennalan tapaan pitkävartista Billnäsiä. Samuraimiekat ovat animehomojen fantasiavälineitä.

Enää ei Ennalat pääse kirjoittamaan lehdistötasolle, koska todellista kriittisyyttä ja avoimuutta ei sallita. Onneksi on tämä murha.info, joka vastaa 70-luvun Hymylehden lukijapalstaa.

[Eriksson]

Hymyssä oli aikanaan normaali lukijoiden palsta jonne lukijat saivat omia mielipiteitään lähettää mutta kun 90 prosenttia tulleista kirjeistä käsitteli Ennalan juttuja niin joku toimituspäällikkö sai kuningasidean perustaa Ennalalle oman palstan, eli "Piinapenkin".

Ennala sai valtavasti ruokottomia kirjeitä mutta kaikkein rivoimmat vitun- ja kyrvänhaistattelut tulivat "tosiuskovaisiksi" itsensä esitelleiltä kirjoittajilta ja kirjeet oli järjestään allekirjoitettu esimerkiksi nimimerkeillä "Siveytensä säilyttänyt" ja "Puhtaat ajatukset".

Ennala kehotti joskus lukijoitaan keksimään uusia haukkumasanoja ja termejä, ettei aina vaan sitä "myllynkiven kaulaan ripustamista ja helvettiin tuputtamista".

Kun lukijat kirjoittivat Ennalalle että "anna pois kaikki mikä sinulla on ja ota Jeesus sydämeesi niin hän pelastaa sinut", Ennala vastasi että "en piru vie annakaan, miksette anna itse kaikkea omistamaanne pois?".

Vastaavasti jos kirje alkoi sanoilla "Herra Ylijohtaja Ennala" tai "Pääjohtaja Ennala", Ennala tiesi jo näistä sanoista että nyt pyydetään rahaa. Hymyllähän oli tapana silloin lehden ja Ennalan kulta-aikoina 60-luvun lopussa ja 70-luvun alussa avustaa jotain vähävaraista ja suurissa vaikeuksissa olevaa ihmistä tai perhettä, jos lehden johto siihen katsoi olevan aihetta. Ennalahan ei näihin avustuksiin pystynyt millään vaikuttamaan mutta lukijat luulivat muuta.

[Schimanski]

Veikko Ennala järkytti, suututti ja teki Hymystä Suomen luetuimman lehden.

Ennala oli niin parjattu kuin rakastettu. ”Likasankojournalisti” ja ”pornoäijä”, jonka niskoille ammattikunnan mainehaitat toimittajapiireissä sysättiin. Hän oli tähdittämänsä Hymyn ruumiillistuma: kultavuosinaan Suomen luetuimman lehden, joka pursusi kielletyn viehätystä.

Suomeen rantautui 1960-luvun kulttuurivallankumous, jonka airot roiskivat lokaa perinteisen seksuaalimoraalin ja valtionkirkon suuntaan. Mediamaailmassa uudet tuulet vaistosi ensimmäisenä lehtikeisari Urpo Lahtinen, joka palkkasi 44-vuotiaan Ennalan Hymyyn vuonna 1966.

Liikemiehellä ja hulttiotoimittajalla ei ulkoa päin katsottuna ollut paljonkaan yhteistä, mutta kummankin elämää varjostivat päättymätön melankolia ja viinanhimo. Molempien avioliitto natisi liitoksistaan ja molemmat olivat sitä mieltä, että asioista oli ryhdyttävä puhumaan lehdissäkin niiden oikeilla nimillä.

Urpo Lahtinen pohdiskeli itsemurhaa, Ennala oli epäonnistunut yrityksessään.

– Lahtinen saattoi soittaa Ennalalle (huvilaltaan) Villa Urpolta ja valitella yksinäisyyttä, minkä jälkeen hän pani taksin noutamaan Ennalaa. Kahdenkeskisissä sessioissa heillä tuli käsittääkseni aika usein riitaa, koska molemmat olivat tiuskivia ja omapäisiä. Kumpikin kuitenkin tiesi, että he tarvitsivat toisiaan, sanoo Liimatta.

Hymy-lehden alamäki alkoi 1970-luvun puolivälin jälkeen. Yksityiselämää loukkaavan tiedon julkaisemista vaikeutettiin kiristämällä rikoslakia. Lex Hymyksi kutsutun säännöksen sai aikaan laaja yhteiskunnallinen kuohunta kirjailija Timo K. Mukan kuolemasta, johon Hymyssä ilmestyneen parjausartikkelin uskottiin vaikuttaneen. Lehden julkaisulinja muuttui vastuullisemmaksi, mutta aiempi särmikkyys tylsistyi.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008215487.html

[Schimanski]

Tämä on ihan hyvä sarja vaikka on vähän turhan siisti tekele vähemmän siististä ilmiöstä. Siinä käydään kuitenkin läpi kaikki oleellisimmat asiat.

Hymyä!-sarja vie 70-luvun lehtimaailman hurmioon ja turmioon.

https://seura.fi/tv/cmoren-hymya-sarjas ... -lahtinen/

Veikko Ennala saa paljon tilaa ja runsaasti on saanut tilaa myös Monsieur Mosse joka oli sen ajan Suomessa vielä kiistanalaisempi ja repivämpi hahmo kun Urpo ja Veikko yhteenlaskettuna