Supo: Kotikouluissa muhiva uskonnollinen ääriajattelu turvallisuusriski

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11490
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Supo: Kotikouluissa muhiva uskonnollinen ääriajattelu turvallisuusriski

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Aiheesta varmaan kuullaan myöhemmin lisää. Lähteenä STT. Eli näissä yksityisissä kotiopetuskouluissa on mukana on sekä hurmahenkisten oikealle kumartavien äärikonservatiivisten kristillisten lahkojen pitämiä puljuja sekä paikkoja, joissa lapsia pestään ääri-islamismiin. Jo Ulvilan lapsikaappaustapaus ja Karfit osoittavat sen, ettei lapsia pidä päästä saastuttamaan uskonnolliselle höpinälle kotiopetuksessa tai kotikouluissa. Kotikoulun yksi ajatuksista on myös "lapsilähtöinen ja lapsijohtoinen opetus": Mikä olisikaan parempi tapa kasvattaa tulevia fundamentalisteja ja diktaattoreita kun antaa lasten viedä ja aikuisten vikistä.

https://yle.fi/a/74-20199580

Supo: Kotikoululaiset käyvät vaivihkaa ääriuskovaisia kotikouluja

Ilman perusopetuksen järjestämis­lupaa toimivien koti­opetus­koulujen määrä Suomessa on kasvanut. Supon mukaan koulujen opetukseen osallistuu paikoin kymmeniä oppilaita.


(---)

Supon erikoistutkija Anna Santaholma sanoo, että ilman lupia toimivat yksityiskoulut lisäävät koulutuksen eriytymistä ja yhteiskunnallista segregaatiota Suomessa.

Kotiopetuskoulut voivat altistaa opetuksessa mukana olevia lapsia myös esimerkiksi uskonnolliselle tai ideologiselle radikalisoitumiselle.

– Näiden koulujen taustalla on usein fundamentalistista ja äärikonservatiivista ajattelua. Esimerkiksi äärioikeistolaiset ja ääri-islamin kannattajat suosivat näistä syistä kotiopetusta, Santaholma kertoo STT:lle.

Suomessa kotiopetusta saaneiden lasten määrä on kasvanut voimakkaasti vuodesta 2018. Tämän vuoden syyskuussa kotiopetuksessa oli noin 950 lasta.

Kotiopetuksen järjestäminen lapselle ei tällä hetkellä edellytä lupaa viranomaisilta. Käytännössä pelkkä huoltajan ilmoitus koululle lapsen siirtymisestä kotiopetukseen riittää.

https://yle.fi/a/74-20173571

Lähes 900 lasta käy kotikoulua – opetusneuvos muistuttaa, että kotiopetus ei ole etäilyä aurinkorannalla

Opetushallitus kehottaa huoltajia harkitsemaan tarkkaan, riittävätkö perheen voimavarat opetustyöhön. Kotikouluyhdistys näkee kotiopetuksessa mahdollisuuksia uhkien sijaan.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Slaikka
Martin Beck
Viestit: 843
Liittynyt: Ke Loka 21, 2020 1:25 am

Re: Supo: Kotikouluissa muhiva uskonnollinen ääriajattelu turvallisuusriski

Viesti Kirjoittaja Slaikka »

Ääri-islamistien kotikoulusta käytetään myös nimeä moskeija.
Koljattii
Theo Kojak
Viestit: 1111
Liittynyt: Su Elo 18, 2024 6:03 pm

Re: Supo: Kotikouluissa muhiva uskonnollinen ääriajattelu turvallisuusriski

Viesti Kirjoittaja Koljattii »

Vai että äärioikeistolainen kotikoulu 😂😂😂
No, onhan se pitänyt tuossa sanoa, kun ei voida myöntää mediassa että ählämit tätä harrastaa.
Ira Stub

Re: Supo: Kotikouluissa muhiva uskonnollinen ääriajattelu turvallisuusriski

Viesti Kirjoittaja Ira Stub »

Koljattii kirjoitti: La Joulu 13, 2025 10:40 am Vai että äärioikeistolainen kotikoulu 😂😂😂
No, onhan se pitänyt tuossa sanoa, kun ei voida myöntää mediassa että ählämit tätä harrastaa.
Perus kuset Levisi, kun uutiset ovat päivästä toiseen agendan vastaisia, on pakko valehdella ja levittää valeuutisia.

Kotikouluja harrastavat nuslimit ja ääriuskonnolliset vasemmistopiirit.
Marsumi
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 94
Liittynyt: Ma Marras 21, 2022 4:59 pm

Re: Supo: Kotikouluissa muhiva uskonnollinen ääriajattelu turvallisuusriski

Viesti Kirjoittaja Marsumi »

Koljattii kirjoitti: La Joulu 13, 2025 10:40 am Vai että äärioikeistolainen kotikoulu 😂😂😂
No, onhan se pitänyt tuossa sanoa, kun ei voida myöntää mediassa että ählämit tätä harrastaa.
Naureskelin samaa. Kynttilöiden palaessa suuren johtaja kuvan ympärillä, opiskellaan Taisteluni jakeita ulkoa. Pahkasiassa (se lehti) oli joskus tämän kaltainen sarjis.
Avatar
Villeri
Michael Knight
Viestit: 4215
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 7:40 am

Re: Supo: Kotikouluissa muhiva uskonnollinen ääriajattelu turvallisuusriski

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Levisin ylemmän linkin takaa. Lihavointi minun.
Kotiopetuksen määrä on kasvanut viime vuosina ruotsalaisperheiden muuttojen vuoksi hurjasti Ahvenanmaalla.

Keväällä 2024 jopa 95 prosenttia Ahvenanmaan kotikoululaisista oli kotoisin Ruotsista, SVT kertoo.

Kotiopetuksen mahdollisuus on lisännyt myös äärioikeistolaisten toimijoiden kiinnostusta aluetta kohtaan. Esimerkiksi Ruotsissa äärioikeisto on kehottanut ruotsalaisperheitä muuttamaan Ahvenanmaalle.

Ainakin yhdellä Ruotsista Ahvenanmaalle hiljattain muuttaneella perheellä on sidoksia äärioikeistoon. Myös Nordisk styrka -uusnatsijärjestön johtaja muutti viime vuonna Ahvenanmaalle.
vaihokas
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 118
Liittynyt: Su Joulu 29, 2024 3:41 pm

Re: Supo: Kotikouluissa muhiva uskonnollinen ääriajattelu turvallisuusriski

Viesti Kirjoittaja vaihokas »

Koraanikoulut tulevat tulevaisuudessa lisääntymään kasvavan kysynnän vuoksi sillä Euroopan muslimiväestö kasvaa kovaa vauhtia eikä vasemmiston vähättely auta yhtään asiaa. Islamisaatio on totta.
KUULAA SILLE JOKA KENKKUILEE
Neonataali
Jack Bauer
Viestit: 950
Liittynyt: Ke Kesä 14, 2023 7:34 pm

Re: Supo: Kotikouluissa muhiva uskonnollinen ääriajattelu turvallisuusriski

Viesti Kirjoittaja Neonataali »

Ira Stub kirjoitti: La Joulu 13, 2025 10:46 am
Koljattii kirjoitti: La Joulu 13, 2025 10:40 am Vai että äärioikeistolainen kotikoulu 😂😂😂
No, onhan se pitänyt tuossa sanoa, kun ei voida myöntää mediassa että ählämit tätä harrastaa.
Perus kuset Levisi, kun uutiset ovat päivästä toiseen agendan vastaisia, on pakko valehdella ja levittää valeuutisia.

Kotikouluja harrastavat nuslimit ja ääriuskonnolliset vasemmistopiirit.
Onko sulla jotain dataa näistä ääriuskonnollisista vasemmistopiireistä? Mielellään kuulisin lisää, kun kuulostaa sen verran erikoiselta yhdistelmältä.
Jannes
Rico Tubbs
Viestit: 1206
Liittynyt: La Heinä 23, 2016 3:22 pm

Re: Supo: Kotikouluissa muhiva uskonnollinen ääriajattelu turvallisuusriski

Viesti Kirjoittaja Jannes »


Yleisestihän vassarit uskoo kommunismiin, ja niillä on kaiken sorttisia ukkeleita nostettu jumalan tasolle ;)

Musset pitäisi kyllä saattaa paratiisiinsa mitä pikimmiten, ihan vauvasta vaariin.
Koljattii
Theo Kojak
Viestit: 1111
Liittynyt: Su Elo 18, 2024 6:03 pm

Re: Supo: Kotikouluissa muhiva uskonnollinen ääriajattelu turvallisuusriski

Viesti Kirjoittaja Koljattii »

Ai ne onkin ruåttalaisia eikä suomalaisia. Unohtui taas otsikossa mainita.
Eli matuja kaikki siltikin.
Confusius
Jack Bauer
Viestit: 925
Liittynyt: Ke Joulu 15, 2021 8:46 pm

Re: Supo: Kotikouluissa muhiva uskonnollinen ääriajattelu turvallisuusriski

Viesti Kirjoittaja Confusius »

Tarkastaja Levisi kirjoitti: La Joulu 13, 2025 9:11 am Aiheesta varmaan kuullaan myöhemmin lisää. Lähteenä STT. Eli näissä yksityisissä kotiopetuskouluissa on mukana on sekä hurmahenkisten oikealle kumartavien äärikonservatiivisten kristillisten lahkojen pitämiä puljuja sekä paikkoja, joissa lapsia pestään ääri-islamismiin. Jo Ulvilan lapsikaappaustapaus ja Karfit osoittavat sen, ettei lapsia pidä päästä saastuttamaan uskonnolliselle höpinälle kotiopetuksessa tai kotikouluissa. Kotikoulun yksi ajatuksista on myös "lapsilähtöinen ja lapsijohtoinen opetus": Mikä olisikaan parempi tapa kasvattaa tulevia fundamentalisteja ja diktaattoreita kun antaa lasten viedä ja aikuisten vikistä.

https://yle.fi/a/74-20199580

Supo: Kotikoululaiset käyvät vaivihkaa ääriuskovaisia kotikouluja

Ilman perusopetuksen järjestämis­lupaa toimivien koti­opetus­koulujen määrä Suomessa on kasvanut. Supon mukaan koulujen opetukseen osallistuu paikoin kymmeniä oppilaita.


(---)

Supon erikoistutkija Anna Santaholma sanoo, että ilman lupia toimivat yksityiskoulut lisäävät koulutuksen eriytymistä ja yhteiskunnallista segregaatiota Suomessa.

Kotiopetuskoulut voivat altistaa opetuksessa mukana olevia lapsia myös esimerkiksi uskonnolliselle tai ideologiselle radikalisoitumiselle.

– Näiden koulujen taustalla on usein fundamentalistista ja äärikonservatiivista ajattelua. Esimerkiksi äärioikeistolaiset ja ääri-islamin kannattajat suosivat näistä syistä kotiopetusta, Santaholma kertoo STT:lle.

Suomessa kotiopetusta saaneiden lasten määrä on kasvanut voimakkaasti vuodesta 2018. Tämän vuoden syyskuussa kotiopetuksessa oli noin 950 lasta.

Kotiopetuksen järjestäminen lapselle ei tällä hetkellä edellytä lupaa viranomaisilta. Käytännössä pelkkä huoltajan ilmoitus koululle lapsen siirtymisestä kotiopetukseen riittää.

https://yle.fi/a/74-20173571

Lähes 900 lasta käy kotikoulua – opetusneuvos muistuttaa, että kotiopetus ei ole etäilyä aurinkorannalla

Opetushallitus kehottaa huoltajia harkitsemaan tarkkaan, riittävätkö perheen voimavarat opetustyöhön. Kotikouluyhdistys näkee kotiopetuksessa mahdollisuuksia uhkien sijaan.
Eiköhän se ole ihan valtion marxistien ja Venäjän sekä EU:N toimijoiden oma vika kun pitää niitä s2 oppilaita tunkea joka kouluun raiskaamaan suomalaisia. Vaikka juutalaispainotteinen sosiaalinenmedia on ahkerasti yrittänyt lakaista arabi ja afrikkalaistaustaisten neekerigeeneistä johtuvaa impulsiivisuutta maton alle sekä koko valtiojärjestelmä on konditioinut suomalaisia unohtamaan omat väkivaltageenit ja alistumaan lännen ja idän kolonialismille ei se tarkoita että kaikki suomalaiset vaan antaa lastensa joutua muslimien tai romanipunjabi neekereiden tai afrikkalaisten raiskaamaksi.

Suomalaiset voivat ihan rauhassa järjestää omat koulutukset jälkikasvulleen ja ulkomaalaiset jotka eivät halua käydä sivistyskoulua integroitumiseen Suomen arvomaailmaan voidaan lähettää ruumispusseissa tai lentokoneella takas kotimaihinsa.
Confusius
Jack Bauer
Viestit: 925
Liittynyt: Ke Joulu 15, 2021 8:46 pm

Re: Supo: Kotikouluissa muhiva uskonnollinen ääriajattelu turvallisuusriski

Viesti Kirjoittaja Confusius »

Confusius kirjoitti: La Joulu 13, 2025 2:46 pm Eiköhän se ole ihan valtion marxistien ja Venäjän sekä EU:N toimijoiden oma vika kun pitää niitä s2 oppilaita tunkea joka kouluun raiskaamaan suomalaisia. Vaikka juutalaispainotteinen sosiaalinenmedia on ahkerasti yrittänyt lakaista arabi ja afrikkalaistaustaisten neekerigeeneistä johtuvaa impulsiivisuutta maton alle sekä koko valtiojärjestelmä on konditioinut suomalaisia unohtamaan omat väkivaltageenit ja alistumaan lännen ja idän kolonialismille ei se tarkoita että kaikki suomalaiset vaan antaa lastensa joutua muslimien tai romanipunjabi neekereiden tai afrikkalaisten raiskaamaksi.

Suomalaiset voivat ihan rauhassa järjestää omat koulutukset jälkikasvulleen ja ulkomaalaiset jotka eivät halua käydä sivistyskoulua integroitumiseen Suomen arvomaailmaan voidaan lähettää ruumispusseissa tai lentokoneella takas kotimaihinsa.
Suomen kommunismia ja sosialismirakenteita rakastavat paperinpyörittäjät voivat nimittää heimoneuvoston joka kuntaan jossa on yksi virkamies jonka luona suomalainen perheen isä tai äiti voi käydä pyörähtämässä ja osoittamassa ettei kuulu arabimaiden tai afrikan maiden kehitysvammaisiin neekereihin ja kutsua sitä pällitestiksi.

SUPO vois pikkuhiljaa alkaa arvostamaan suomalaisia eikä maalata niistä jotain vitun uhkaryhmiä kun ei maistu väestönvaihto. Pitää varmaan soittaa Kremlille ja ilmoittaa että ilmiantakaa taas vähän suomalaisia tiedustelijoita ja heittäkää ne kaikki punatukkaset kommarit vittuun kirkon pesteistä.

Muutenkin todella ala-arvoista liittää suomalaiset johonkin epärehellisiin muslimineekereihin joita hiekkaneekerit omissa kotimaissaankin pitävät lähinnä kehitysvammaisina elämässä epäonnistuneina apinoina joista ei koidu muutakuin haittaa Eurooppaisille ja mainehaittaa muslimeille kotimaissaan.
Avatar
ajanpatina
Javier Pena
Viestit: 1787
Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 5:08 pm
Paikkakunta: Loimaa, Tampere
Viesti:

Re: Supo: Kotikouluissa muhiva uskonnollinen ääriajattelu turvallisuusriski

Viesti Kirjoittaja ajanpatina »

Slaikka kirjoitti: La Joulu 13, 2025 9:30 am Ääri-islamistien kotikoulusta käytetään myös nimeä moskeija.
Moskeijan ei olettaisi olevan "kotikoulutusta", vaan islamin suoranaista opetusta koraani kourassa. Elikä, opetetaan vihaamaan ja tappamaan kaikki "vääräuskoiset" ja etenkin juutalaiset ja kristityt. Sen jälkeen loputkin "vääräuskoiset"..., ateisteja myöten.
Koraani kertoo, ettei ole väärin valhdella "vääräuskoisille, eikä liioin pettää, varastaa ja tapaa heitä.
Mutta suomen vihervasemmisto ihannoi ja palvoo muslimeja, kun ne eivät kerran heitä listi..., vielä... :twisted:
Kaikella on aikansa.
siiantaika
Vic Mackey
Viestit: 1938
Liittynyt: Su Loka 18, 2020 6:58 pm

Re: Supo: Kotikouluissa muhiva uskonnollinen ääriajattelu turvallisuusriski

Viesti Kirjoittaja siiantaika »

Koljattii kirjoitti: La Joulu 13, 2025 10:40 am Vai että äärioikeistolainen kotikoulu 😂😂😂
No, onhan se pitänyt tuossa sanoa, kun ei voida myöntää mediassa että ählämit tätä harrastaa.
Minutkin pisti aluksi sama äärioikeistosta hourailu vähän vihaiseksi, mutta taitaa olla kyse vain poliittisesta pakosta. Jos puhuu islamista liian avoimesti ja "epätasapainoisesti" (eli pitää keksiä yhtä suuri vastakkainen uhka), niin siitä tulee sanktioita.

Joka tapauksessa supon pitäisi armeijan ohella voida olla politiikasta riippumaton taho ja vapaa puhumaan rehellisesti konkreettisista uhkakuvista.

> Suojelupoliisin päällikön virka täytetään enintään viiden vuoden määräajaksi.
> Päällikön nimittää valtioneuvoston yleisistunto sisäministerin esittelystä.

Nykyinen supon päällikkö ansaitsi virkansa toimittuaan aiemmin istuvan sisäministerin valtiosihteerinä.
Viimeksi muokannut siiantaika, La Joulu 13, 2025 7:51 pm. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
siiantaika
Vic Mackey
Viestit: 1938
Liittynyt: Su Loka 18, 2020 6:58 pm

Re: Supo: Kotikouluissa muhiva uskonnollinen ääriajattelu turvallisuusriski

Viesti Kirjoittaja siiantaika »

ajanpatina kirjoitti: La Joulu 13, 2025 4:01 pm
Slaikka kirjoitti: La Joulu 13, 2025 9:30 am Ääri-islamistien kotikoulusta käytetään myös nimeä moskeija.
Moskeijan ei olettaisi olevan "kotikoulutusta", vaan islamin suoranaista opetusta koraani kourassa.
Ööh? Sinä et tainnut ymmärtää sitä, että muslimien kotikoulutus on juurikin tuota: islamin opetusta koraani kourassa. Se kuuluu islamistiseen elämäntapaan ja sitä tehtäisiin kotona sitten koulun jälkeen iltaisin, jos ei voisi vetää lasta kokonaan pois koulusta, jotta koraania voidaan lukea myös aamupäivällä. Tätä se suponkin uhkana mainitsema fundamelismi juuri on.
Vastaa Viestiin