Hovioikeuteen saapumatta jättäminen

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Antsa
Neuvoja-Jack
Viestit: 579
Liittynyt: To Huhti 24, 2008 2:34 pm

Hovioikeuteen saapumatta jättäminen

Viesti Kirjoittaja Antsa »

Allekirjoittaneen läheisellä on se tilanne, että perheen nuori tutustui väärään porukkaan joka johti päihteisiin ja lopulta porukassa rikokseen josta iskettiin 2 vuotta ja 8 kuukautta kakkua. En avaa asiaa enempää kun julistettiin salaiseksi koko prosessi, mutta tuomio oli kova jos vertaa vaikka tälläkin sivustolla käsiteltyihin rikoksiin. No asiasta valitettiin hoviin, mutta kyseinen nuori ei oikein omaa järkeä ja syy sekä seuraus käsitekin on oikeastaan pienen lapsen tasolla. No ei niistäkään sen enempää, mutta kyseinen nuori on hatkaillut ennenkin kun oli hetken laitoksessa ja nyt on hyvin suuri uhka sille, että joko hatkaa ennen hovia kotoaan tai sitten vain päättää, että ei aio sinne mennä ja ilman väkivaltaa ei voi pakottaakaan. Hyvin moni ihminen on yrittänyt puhua järkeä ja takoa totuuksia, mutta tilanne on vain se tilanne, että kun lusikalla on annettu ei kauhalla voi ottaa.

Eli kysymys on se, että mitä tästä seuraa? Ilmeisesti sakkoa ainakin tulee jos ei saavu paikalle. Voiko se sitten suoraan johtaa siihen, että jää käräjäoikeuden päätös voimaan? Entä mitä seuraa jos myöhästyy? Viranomaisten kanssa on sovittu, että jos poika ei itse "viitsi" lähteä, niin virka-apuna pyydetään poliisi noutamaan kotoa, mutta en usko, että aamulla aikaiseen mikään poliisin virka-apu on salamana paikalla ja lapsi ajoissa parinsadan kilometrin päässä oikeudessa?
Huutaja Jaana
Horatio Caine
Viestit: 6156
Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am

Re: Hovioikeuteen saapumatta jättäminen

Viesti Kirjoittaja Huutaja Jaana »

Tuskin tuo ainakaan mitenkään positiivisesti tuomioon vaikuttaa.

Voi tulla rahasakkoa ja mikäli on päätekijöitä, koko käsittely voidaan siirtää ja kaverille laittaa Haku Päälle.
punch kirjoitti: Su Heinä 20, 2025 2:44 am Tällaisella foorumilla te ihmiset kirjoittelette.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6833
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Hovioikeuteen saapumatta jättäminen

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Jos valittaja on hovioikeuden istunnosta poissa ilman laillista estettä, niin valitus voidaan jättää käsittelemättä, ts. käräjien päätös sitten pysyy.
Vastaa Viestiin