16-tyttö järjesti vähän säpinää Jyväskylässä 9/2025

[M.Saaarinen]

Eipä tarttis tuommoset kun ketjulla kiinni metsään ja kävis aina välillä katsomassa joko pannaan monttun vai vieläkö tarttee juomista.
Mitään yhteiskuntakelposia ihmisiä tuommoisista ei ikävä kyllä koskaan tähän maahan saada.

[Kalapaliikki]

Tämmönen pikkuhuoruli vaan kosketuslaukauksella pois, elukat syö raadon kuleksimasta ja yhteiskunnan rahat säästyy johonkin järkevämpään.

[lordharambe_]

Nimensä oli Neea Hyttinen eli todennäköisesti ihan kotimaista tuotosta
Oli sijoitettuna Mäntylinnassa

Mistä tiedät nimen?

[Bird]

Mä en ainakaan tajunnut muuta tuosta lainaamastini kuin että toivoisit jotenkin rankaisua pehmeämpää vastetta yhteiskunnan taholta.Ehkä se oli jotenkin epäselvä ilmaus, kun et kerran tuota niin tarkoittanut.

Ei tässä ollut tarkoitus riitaa hasstaa. Hyvää joulua sinullekin

Okei, kiva kuulla ja kiitos. Voi olla, että itsekin kirjoitin liian yleisluontoisesti, mistä ei koko sanomaani pysty välttämättä hahmottamaan.

Pitäisi varmaankin ensin jutella, miten "rankaiseva vuorovaikutus" käsitetään, muttei ehkä mennä nyt siihen. Sen kuitenkin sanon, että vuorovaikutus voi olla ihan rauhallista, jämptiä ja rakentavaa silloinkin, kun tilanne akutisoituu ja seuraamuksia tulee (se on ihan tieteellisin tutkimuksinkin todettu tehokkaammaksi). Ja tosiaan parhaat poliisit ja vanginvartijat tämän osaakin puhumattakaan suurimmasta osasta sote-työntekijöitä (ja opetustoimen). Valitettavasti niidenkin kaikkien sekaan mahtuu ne ei-osaavat, välillä koko alalle sopimattomat. On sadisteja tai vaikka ihan niitä, jotka eivät osaa edes omaa aggressiotaan säädellä - saati sitten näiden asiakkaiden.

Kyllä mä olen tietenkin sakkojen, yhdyskuntapalvelun, ehdollisten tuomioiden, vapausrangaistusten ja sellaisten rikosoikeudellisten seuraamusten puolella. Ja muidenkin seurausten esim. lasten ja nuorten kanssa. Lisäksi on mielestäni ihan selvää, että meillä pitää myös olla laitoksia, joissa voi tarvittaessa pitää vaikka lopunelämää ihmisiä, joilla on vakava mielisairaus ja, jotka on muutenkin vakavasti vaurioituneita, kehittymättömiä (vrt. esim. impulssikontrollin häiriö) ja, joilla on vakavaa väkivaltarikostaustaa eikä heihin aiemmin kohdistetut aputoimet ole heitä yhteiskuntakelpoisiksi auttaneet.

En kuulu heihin, joiden mielestä kaikkia pystyy lopulta auttamaan yhteiskuntakelpoisiksi; ei pysty. Se on vain realismia. Jotkut eivät vain kykene elämään vapaana yhteiskunnassa yhteiskunnan sääntöjen mukaan muiden ihmisten kanssa. Mutta koska kukaan ei voi etukäteen tietää, kehen apu/hoito/kuntoutus tehoaa ja miten tehoaa ja kehen ei, niin omasta mielestäni kaikkia pitää aluksi kuitenkin yrittää hoitaa ja kuntoututtaa - eri keinoinkin. Eikä vain todeta esimerkiksi jo jostain rankastikin oireilevasta teini-ikäisestä, että tämä on toivoton tapaus, kun ei ole vielä paljoa sen kanssa edes yritetty ja aivojen kehitys on auttamattomasti kesken.

Mutta kuten sanottu, aina sieltä löytyy se pieni osa, joita ei lopulta vain voi hoitaa ja kuntouttaa onnistuneesti osaksi yhteiskuntaa. Heitä voi sitten sopeuttaa sinne suljettuun laitosasumiseen ja heidän kohdalla tavoitteet voi liittyä siihen laitosasumiseen sopeutumiseen esim. lakkaa käymästä käsiksi henkilökuntaan. Se on joillekin jo tosi isokin tavoite, pakollinen toki, mutta tätä paljon pienempiäkin tavoitteita kannattaa olla, että ko.henkilöt saa edes jostain ei-rikollisesta kerrankin elämässään onnistumisen kokemuksen. Se, kun auttaa siinä sopeutumisessa sekä muiden tavoitteiden tavoitteluun motivoitumisessa.

Ennen kaikkea silti edelleen olen sen ennaltaehkäisyn kannalla. Se voi olla muun muassa aikuisen mielenterveyshoito ja -kuntoutus ennen raskautta, raskausajan aikana vanhemmaksi kasvamiseen liittyvä hoito ja vaikka "pelkkä" psykoedukaatio. Tietenkin sen ohella on tarvittaessa myös vanhemman oma mielenterveyshoito ja/tai päihdehoito sekä tarvittaessa myös vanhempien parisuhteeseen kohdistuva hoito (eräs suomalainen pitkälle koulutettu ja erittäin osaava psykan alan työntekijä sanoi joskus hyvin, että "lapselle paras koti on vanhempien hyvä parisuhde.") Kaikille, kun ei mitenkään riitä neuvolan tuleville vanhemmille järjestämä perhekurssi ja kaiken lisäksi sitäkin on säästötoimenpiteenä vähennetty jo kauan, kaikki shp:t ei enää edes järjestä sitä. (Huoh, mitä lyhytnäköisyyttä päättäjiltä sekin.) Ja sitten lapsen syntymän jälkeen hyvät ja osaten hoituvat lapsiperheiden palvelut; neuvolasta, varhaiskasvatuksesta, koulusta ym. aina perhekohtaisiin palveluihin, lasten ja nuorten psykiatriaan sekä lastensuojeluun.

Itse asiassa, jos ihan tarkkoja ollaan, lapsiperheitä voi auttaa myös vaikkapa soteuudistuksenkin jälkeen kunnille jääneen liikuntatoimen puolesta; sen avulla liikuntamahdollisuuksia mahdollistetaan myös köyhille ja vähävaraisille perheille. Liikunta ja tervehenkiset harrastuksetkin, kun ovat tosi tärkeitä - näin jälleen yhtenä esimerkkinä.

Voisin kirjoittaa vielä paljon tarkemminkin esimerkiksi erilaisista vuorovaikutushoidoista, traumasensitiivisestä työotteesta, ART (aggression replacement training) - menetelmäkoulutuksesta ym.ym. Myös poliisien käyttöön on kehitetty erilaisia kehittämiskoulutuksia jo kauan. Resurssien puute se usein toki tulee vastaan, mutta todella moni soten työntekijä kouluttautuu omalla rahalla. Ja ainahan sentään joitain koulutuksia työantajakin tarjoaa.
Mutta maltan nyt mieleni, tulihan tässä taas jo kirjoitettuakin.

Mitä tämän ketjun tyttöön tulee, niin omasta mielestäni (ammatillisen osaamisen ja yleisen elämänkokemuksen perusteella) tämäkin tyttö olisi satavarmasti tarvinnut apua jo paljon aiemmin. Todnäk koko hänen perheensä olisi. Tai sijaisperheensä - heillekin, kun on kehitetty koulutuksia ja apumuotoja.

Kun tilanne on päässyt ko.tytön kohdalla liian pitkälle, on hoitaminen ja kuntouttaminen paljon työläämpää. Mahdollisesti ensin tähtäimessä pitäisi olla joku kiintymystyyliin kohdistettu, turvan ja luottamuksen lisäämiseen tähtäävä vuorovaikutushoito sen lastensuojelun oman työntekijän/työntekijöiden kanssa, minkä ohella/jälkeen olisi otollisempaa kokeilla muutakin. Ensin pitää luoda otolliset olosuhteet ja vakauttaa tilanne, minkä jälkeen vasta on mahdollista edes alkaa sitoutua johonkin hoitoon/kuntoutukseen. Pelkkä lastensuojelulaitoksen säännöllinen, strukturoitu arki, säännöt ja aikuisten työntekijöiden läsnäolo on jo hoitavaa ja kuntouttavaa. Nykyään lastensuojelussa on kehitetty myös muun muassa terapeuttinen omahoitaja -työmuoto - kaikki lapset ja nuoret, kun eivät vielä todellakaan kykene heti, jos koskaan, esim. omaan psykoterapiaan (eikä kaikki aikuisetkaan). Usein kannattaa aloittaa myös toimintaterapialla.

No, tässä nyt joitain yleisen tason esimerkkejä. Eiköhän niistäkin jo jotain kuvaa saa.

[Koljattii]

Ensinnäkin varhaiskasvatuksesta: tuttavapiirissä, jopa perhepiirissä, on useita varhaiskasvatuksessa työskenteleviä. Osalla yli 30 vuoden työkokemus. Kaikki moittivat nykyistä touhua, kun pennut saavat huutaa, riehua, tehdä mitä vaan. Ainoa mitä käytännössä työntekijät voivat nykyään tehdä on soittaa vanhemmat hakemaan kersa kotiin. Ja pentuhan oppii siitä että hei, näin pääsee kotiin kesken päivän.
Hoitajilta, kuten nykyään myös vanhemmilta, on viety käytännössä kaikki keinot rangaista pentuja huonosta käytöksestä. Jos vaikka käsket kersan omaan huoneeseensa rauhoittumaan ja sossut siitä kuulee, niin pentu voidaan ottaa huostaan perusteella "epäilty lasu-tapaus". Ja turha yrittää kenenkään väittää että näin ei tehdä, bisnes on bisnestä. Yksi tuttavistani on näitä jotka ottavat hätäsijoitettuja vastaan.
No sitten jos mennään kouluikäisiin. Kouluun menevistä pennuista osa on näitä mitkä ovat oppineet ettei heille voi tehdä mitään. Joten hyvästi opiskelurauha muulle luokalle. Näistä tapauksista saa lukea kuukausittain lehdistä.
Tähän vielä lisätään nykyvasemmiston ajama täysin sekopäinen koulutus, kuten että mieskin voi synnyttää, tai että sukupuolia on muitakin kuin uros ja naaras. Ei muuten voi, eikä muuten ole. Tästä nähdään seuraukset että teini-ikäiset ovat todella sekaisin. Oliko niin että joku yli 60% yläasteen käyneistä oli ollut hoidossa ja saanut lääkitystä mielenterveyden ongelmista?
Kyllä juurisyyt näihin nykynuorten rikosmääriin johtuu nykyisestä kasvatusmetodeista. Ei ongelmanuori/lapsi opi ymmärtämisestä. Rangaistus on se joka toimii.

[Bird]

Ensinnäkin varhaiskasvatuksesta: tuttavapiirissä, jopa perhepiirissä, on useita varhaiskasvatuksessa työskenteleviä. Osalla yli 30 vuoden työkokemus. Kaikki moittivat nykyistä touhua, kun pennut saavat huutaa, riehua, tehdä mitä vaan. Ainoa mitä käytännössä työntekijät voivat nykyään tehdä on soittaa vanhemmat hakemaan kersa kotiin. Ja pentuhan oppii siitä että hei, näin pääsee kotiin kesken päivän.
Hoitajilta, kuten nykyään myös vanhemmilta, on viety käytännössä kaikki keinot rangaista pentuja huonosta käytöksestä. Jos vaikka käsket kersan omaan huoneeseensa rauhoittumaan ja sossut siitä kuulee, niin pentu voidaan ottaa huostaan perusteella "epäilty lasu-tapaus". Ja turha yrittää kenenkään väittää että näin ei tehdä, bisnes on bisnestä. Yksi tuttavistani on näitä jotka ottavat hätäsijoitettuja vastaan.
No sitten jos mennään kouluikäisiin. Kouluun menevistä pennuista osa on näitä mitkä ovat oppineet ettei heille voi tehdä mitään. Joten hyvästi opiskelurauha muulle luokalle. Näistä tapauksista saa lukea kuukausittain lehdistä.
Tähän vielä lisätään nykyvasemmiston ajama täysin sekopäinen koulutus, kuten että mieskin voi synnyttää, tai että sukupuolia on muitakin kuin uros ja naaras. Ei muuten voi, eikä muuten ole. Tästä nähdään seuraukset että teini-ikäiset ovat todella sekaisin. Oliko niin että joku yli 60% yläasteen käyneistä oli ollut hoidossa ja saanut lääkitystä mielenterveyden ongelmista?
Kyllä juurisyyt näihin nykynuorten rikosmääriin johtuu nykyisestä kasvatusmetodeista. Ei ongelmanuori/lapsi opi ymmärtämisestä. Rangaistus on se joka toimii.

Taidan ymmärtää, mitä ajat takaa. Etenkin, kun olen itse työskennellyt varhaiskasvatuksessa ennen varsinaiseen ammattiini kouluttautumista aikoinaan. Toisaalta siellä näki kyllä hoitajistakin kaikenlaisia puolia.
Mutta kyllähän se niin onkin, että nykylapsista aiempaa suurempi osa oireilee ja enemmän. Ja myös jotkut vanhemmat (ja koko perheet) ovat pulassa - eri tavalla kuin aiemmin, koska pulassa olevia vanhempia ja perheitä on ollut aina. Sotien ja aiemmin vahingollisten kasvatustapojen (kuritusväkivalta, pelolla ja häpeällä kasvattaminen ym.) sekä turvattomien kiintymyssuhteiden aiheuttamaa ylisukupolvista traumatisoitumista ja taakkaa ei sovi unohtaa. Ympäristöstä ja kulttuurista puhumattakaan.

Lapsetkaan eivät kuitenkaan elä missään primääriperheensä kuplassa, vaan heihinkin vaikuttaa tosiaan muu ympäristö, yhteiskunta, muuttuneet arvot, liika yksilöllisyyden ja itseriittoisuuden painottaminen lähiyhteisön tärkeyttä unohtaen, narsististen piirteiden lisääntyminen ja voimistuminen, unohtamatta myöskään nopeaa teknologista kehitystä ja sen aiheuttamaa laajempaa yhteiskunnallista ja kulttuurista ym. muutosta. Ja tässäkin vain osa kaikesta.

Tuossa toisessa kirjoituksessani kuitenkin jo mainitsinkin, että yhteiskunta palveluineen jättää myös nykyvanhempia ja perheitä selvästi aiempaa enemmän "yksin" ja avutta. Esimerkiksi neuvolan järjestämää perhevalmennusta on vähennetty ja pahimmillaan lopetettu jo vuosikausia. Ennen tulevat äidit ja isät saivat jo raskausajan loppupuolella käydä myös tutustumassa synnyttävien osastoon ja osaan henkilökunnasta, mikä muun muassa lisäsi vanhempien turvallisuuden kokemusta. Sekin on lopetettu jo kauan aikaa sitten, ainakin suurimmaksi osaksi. Ennen neuvolasta tehtiin lapsen synnyttyä myös vähintään yksi kotikäynti, millä saatiin jo heti nähdä vauvan kotiympäristö sekä havainnoida vielä tarkemmin vanhempien ja vauvan suhdetta ja vuorovaikutusta sekä tarvittaessa opettaa lisää tarvittavia taitoja, kuten vaikkapa imetystä. Ennen myös sairaalan osastolla neuvottiin uusille äideille vaippojen vaihdon, pesemisen ja imettämisen lisäksi vauvahierontaakin, mutta tämäkin loppui joskus 2000-luvun aikana viimeisimmistäkin sitä toteuttaneista sairaaloista. Ja nämä edellä mainitutkin olisivat ennen kaikkea tukeneet vauvan ja vanhemman kiintymyssuhteen syntymistä sekä lapsen kasvua ja kehitystä tukevaa vuorovaikutusta - muista hyödyistä puhumattakaan.

Joskus ennenkään tällaisia ei toki ollut, mutta koska tutkimusten ja muun kautta huomattiin, että silloin lapset jäivät vahingollisilla tavoilla liian yksinkin, liian varhain (mikä sekin voi aiheuttaa oireilua) ja oli sitä kuritusväkivaltaa ynnä muuta, niin nimenomaan näitä apukeinoja ja menetelmiä kehitettiin, jotta lapset saisivat paremmat ja turvallisemmat kasvuolosuhteet. Silti jotkut päättäjät päättivät, että näistäkin nipistetään rahan takia. Ja nyt taas vanhemmat ovat liian yksin.

Ennen myös isovanhemnat ja muut sukulaiset auttoivat ja parhaimmillaan "koko kylä kasvatti". Suomessakin. Suurin osa tästäkin kaikesta on loppunut. Muistan jopa jonkun median tehneen jutun ikääntyneille siitä, että he voivat (itsekkäästi) keskittyä vain omasta elämästään nauttimiseen - nykyaikana ei enää tarvitse aikuisia lapsia eikä lapsenlapsia hoitaa. Nykyajan ihmiset ovatkin paljon itsekkäämpiä kuin aiemmin. Valitettavasti myös monen lapsen vanhempi/vanhemmat.

Mutta mitä tuohon sinun mainitsemaasi kohtaan tulee, niin valitettavasti ne, joilla on yli 30 vuoden työkokemus varhaiskasvatuksesta, ovat itse kasvaneet aikana, jolloin ruumiillinen kuritusväkivalta oli sallitumpaa, yleisempää - henkisestä puhumattakaan. Siitäkin huolimatta, että se kiellettiin lailla 1983. (Tutkimusten mukaan ruumiillinen kuritus on edelleen valitettavan käytettyä ja sekin aiheuttaa lasten ja nuorten oireilua.) Osa heistä on suureksi onneksi silti kiinnostuneita itsensä kehittämisestä sekä kykenee oppimaan uusia, tieteellisesti tehokkaammiksi ja lapsia vähemmän vaurioittaviksi todettuja menetelmiä, kuten nyt vaikkapa theraplay sekä ratkaisukeskeinen Muksuoppi. Lisäksi varhaiskasvatuksen sekä opettajakoulutusten sisältöjä on parannettu luonnollisesti koko ajan ja nuoremmat hoitajat ja opettajat ovat parhaimmillaan erittäin hyvin kouluttautuneita sekä hyviä työssään. Nämä vanhimmat hoitajat vaikuttavat usein olevan sellaisia, jotka ajattelevat, että varhaiskasvatuksessa pitää huolehtia vain lasten perushoidosta täysin tajuamatta sitä, mikä vaikutus heidän kommunikaatio- ja vuorovaikutustaidoillaan on näiden lasten kasvuun ja kehitykseen. Olen itsekin erinäisissä yhteyksissä törmännyt käsittämättömiin touhuihin varhaiskasvatuksessa ja kouluissa (lastensuojelulaitoksissakin kyllä) "ammattilaisten" osalta.

Totta silti on, että jossain vaiheessa vähän liikaakin vietiin hoitajilta, opettajilta, ohjaajilta ym. keinoja, kuten vaikkapa fyysinen rajoittaminen ja tavaroiden tutkiminen sekä takavarikointi. Esimerkiksi kun itse olin lukion jälkeen päiväkodissa töissä ennen korkeakoulua, niin meille työntekijöille pidettiin vielä koulutuksia ns. holdingista eli mahdollisimman turvallisesta kiinnipidosta, mitä sai käyttää, jos lapsi oli vaaraksi itselleen ja/tai muille. Sitten tämäkin lopetettiin (kiellettiin) jossain vaiheessa. En ole ihan perillä nyt tästä tarkan ajankohtaisesti - siis, että mikä tilanne nyt juuri on.

Ja mitä noihin seksuaalikasvatuksen muutoksiin tulee, niin en osaa sanoa tietenkään, mikä "tieteellinen lopputulos" siitä tulee olemaan, kuten ei kukaan muukaan. Itse en ala sitä edes spekuloimaan. Mutta kyllä itsekin vastustan (ennen kaikkea tunne- ja maalaisjärki- perusteisesti, koska tosiaan tieteellistä tietoa ei ole vielä tarpeeksi) sitä, että lapset altistetaan liian varhain ja liian huonosti toteuttaen materiaalille, mikä saattaa vain enemmän hämmentää ja "sekoittaa" heitä. Toisaalta mietin, että jos ja kun he altistuvat tälle materiaalille vapaa-ajallakin todennäköisesti -kuka enemmän ja kuka vähemmän, että jos ja kun tarjotaan lapsille ja nuorille tilanteita ammattilaisten kanssa, missä ko. asioita voi mahdollisimman neutraalisti ja turvallisesti käsitellä, niin onko se silti parempi vaihtoehto, jos esimerkiksi vanhemmatkaan eivät tällaista tilaa osaa heille tarjota ja he jäävät asioiden kanssa liian yksin. Tällöinhän, kun nykylapset sitten etsivät tietoa netistä, missä voi törmätä vielä paljon pahempiinkin asioihin. No, en tiedä, spekuloin.

Se nyt on mielestäni sairasta p*skaa, että "miehillä voi olla kuukatiset" tai, että he voivat synnyttää. Todellakin toivon, että tällaista ei ainakaan lapsille opeteta. Tai, jos opetetaan, niin toivon, että vähintään käytetään käsitettä trans-mies (ja, että tällöin sen merkityksen lapset ja nuoret jo tietävät). Vaikka onhan se silti jotenkin hullua. Puhumattakaan vaikka niistä brittiläisistä tapauksista, joissa lapset vietiin drag queenien strippausesityksiin. ( olisi se kyllä paha ollut sittenkin, jos strippaamassa olisi ollut naisia tai miehiä.) Jotkut vanhemmat on todellakin itse aivan sekaisin. Viime aikoinahan siitä on ainakin yksi esimerkki ollut täällä Minfossakin (se forssalainen, vanhempien rajattoman seksin tapaus).

Pyrin silti suhtautumaan tieteeseen ja sen itsensä kehittävyyteen uusine "tuloksineen" avoimin mielin.

Edit. lisäys: pakko kuitenkin sanoa, että pelkkä vasemmistolaisuus (saati Vasemmistoliitto, jota en muuten ole koskaan äänestänyt enkä äänestäisi) ei tätä koko kehitystä saati konkreettista muutosta ole voinut yksinään aikaiseksi saada. Oliskin todella mielenkiintoista hahmottaa tätä muutosta kaikin eri puolin; mikä kaikki lopulta on vaikuttanut/vaikuttaa. Haluaisin ehdottomasti lukea mahdollista sitä tukevaa tieteellistä näyttöä (vaikken tokikaan kaikkeen tutkimuksiin tietenkään uskokaan, vaikka jos otos, toteutus ja menetelmät on ihan p*skat). Joskus luin jutun molekyylibiologian uusista löydäksistä sukupuoliin liittyen. Harmi, etten muista siitä juurikaan, en edes julkaisua, missä siihen törmäsin. Pitänee ehkä googletella joku päivä.

[Täytekakku Koskinen]

Nimensä oli Neea Hyttinen eli todennäköisesti ihan kotimaista tuotosta
Oli sijoitettuna Mäntylinnassa

Mistähän tämänkin nimen kaivoit? Vastaa, jos haluat.

[Yrjö Yrjönpoika]

No, tässä nyt joitain yleisen tason esimerkkejä. Eiköhän niistäkin jo jotain kuvaa saa.

No, kyllä totta vieköön oli "joitakin".

Vaan niinpä vain näyttää jokaiselta, joka tässäkin ketjussa kommentoi, unohtuvan sellainen seikka, että jos ja kun ei ole koko lapsuutensa aikana saanut tuntea rakkautta ja turvallisuutta, niin kuinka voi silloin edes tietää mitä ne ovat, saatika että miltä ne tuntuvat. Niitä kun ei jälkeenpäin enää voi kellekään opettaa. Tietämään ja tuntemaan niin, että niitä voisi myös itse antaa eteenpäin.

Jää vain pieni toivo, että paskaan painettu ei jää sinne voimattomana makaamaan, vaan saa jotenkin ihmeellisesti niin paljon sisäistä voimaa, että kykenee murtamaan oman mielensä pahuuden vankilan.
Ei Charles Mansonistakaan olisi välttämättä tullut se Manson jonka tiedämme, jos jotain olisi mennyr toisin. Vaan kun rakkaus puuttui elämästä jo pikkupojasta alkaen.

[Bird]

No, tässä nyt joitain yleisen tason esimerkkejä. Eiköhän niistäkin jo jotain kuvaa saa.

No, kyllä totta vieköön oli "joitakin".

Vaan niinpä vain näyttää jokaiselta, joka tässäkin ketjussa kommentoi, unohtuvan sellainen seikka, että jos ja kun ei ole koko lapsuutensa aikana saanut tuntea rakkautta ja turvallisuutta, niin kuinka voi silloin edes tietää mitä ne ovat, saatika että miltä ne tuntuvat. Niitä kun ei jälkeenpäin enää voi kellekään opettaa. Tietämään ja tuntemaan niin, että niitä voisi myös itse antaa eteenpäin.

Jää vain pieni toivo, että paskaan painettu ei jää sinne voimattomana makaamaan, vaan saa jotenkin ihmeellisesti niin paljon sisäistä voimaa, että kykenee murtamaan oman mielensä pahuuden vankilan.
Ei Charles Mansonistakaan olisi välttämättä tullut se Manson jonka tiedämme, jos jotain olisi mennyr toisin. Vaan kun rakkaus puuttui elämästä jo pikkupojasta alkaen.

Mua itse asiassa hetki ton kirjoitukseni jälkeen huvitti toi sama juttu.
Mulla on joo välillä taipumus innostua ja kirjoittaa pitkältikin, mutta Francis Munkin tasoon en ikinä yllä. Mietin myös, että näinköhän suurin osa minfolaisista jaksaa edes ko. kirjoituksiani lukea. Vaikka ei sen väliä. Jos vaikka yksikin lukee, asia on ok.

Mutta oikeastikin asia menee niin, että olisin tosiaan helposti voinut kirjoittaa vielä pidemmältikin. Muun muassa koska on kehitetty niin monia erilaisia menetelmiä ja työmuotoja, joita näiden lasten ja nuorten kanssa voidaan kokeilla. (Aikuistenkin kanssa omansa.) Kiintymyssuhdetraumat on rikollisillakin tosi yleisiä. Näihinkin on kehitetty omat menetelmänsä, minkä avulla lapsi/nuori voi oppia kiintymään vaikka siihen omaan lasten tai nuorisopsykiatrian tai lastensuojelun työntekijäänsä ja saa itse kokea aitoa, turvallista kiintymystä, mikä jo auttaa eheytymään. Mutta en nyt taas kirjoita liian pitkälti.

Oot ihan oikeassa tossa, mitä kirjoitat. Rakkautta kokemattomasta lapsesta tulee kärjistäen sanoen rakkaudeton. Tai miten kokea myötätuntoa, jos ei koskaan ole saanut sitä osakseen? Osasta tulee rakkauden ja myötätunnon nälkäinen, mikä sekin vaikuttaa kaikkiin ihmissuhteisiin ym. Ja näitä rakkaudettomia myös rankaistaan kovimmilla ja pahimmilla tavoin. Toivoisin, että tästä(kin) ilmiöstä puhuttaisiin tai vaikka mediassa kirjoitettaisiin paljon nykyistä enemmän, vaikka ei silti kaikki vaan kykene asettumaan näiden asemaan. Joitakin ei edes kiinnosta. Mutta ehkä sentään jotkut pystyisi ja sekin olis jo parempi. Jotkut lapset voi "pelastaa" vaikka vain yksi pitkäaikaisempi opettaja, joka välittää, on lempeä ja myötätuntoinen. Siksi yhdenkään ammatti-ihmisen tärkeyttäkään ei pidä väheksyä. Suojaava tekijä on suojaava tekijä, vaikka aina sekään kyllä ei riitä.

Hyvä pointti toi Manson. Muistaako kukaan yhtään sarjamurhaajaa, jolla olisi ollut turvallinen ja hyvä lapsuus?
Oon lukenut noista paljon ja katsonut monia dokumentteja (ja niistä tehtyjä elokuviakin), mutta eipä ainakaan omaan mieleeni tule yhden yhtä turvallisissa ja rakastavissa kasvuolosuhteissa elänyttä sarjamurhaajaa(kaan).

Ok, menee ehkä jo ot:ksi. Sori siitä.