Pirkko Ryhäsen puukotus Kumpulassa 5.3.1963

[Oikeus ennen kaikkea]

Vähän kuvitusta juttuun

Pirkko Inkeri Ryhänen poseeraa vuotta aiemmin otetussa rippikuvassa.jpg (144.94 KiB) Katsottu 7916 kertaa

Poikaystävä löysi Pirkko Ryhäsen.jpg (244.82 KiB) Katsottu 7916 kertaa

Jälkien etsintää rikospaikalta.jpg (143.93 KiB) Katsottu 7916 kertaa

[Oikeus ennen kaikkea]

Torsti Ossian Koskinen saapumassa oikeuteen.jpg (150.99 KiB) Katsottu 7916 kertaa

Torsti Ossian Koskinen vapautui 7,5 vuoden vankeusoloaikansa jälkeen joulukuussa 1970.jpg (154.6 KiB) Katsottu 7916 kertaa

[J1L5]

https://areena.yle.fi/1-3740198
Tässä linkki "Ei vanhene koskaan" -jaksoon. Jakson nimi "Erehdys".

[mikko1979]

Suomen pahin oikeusmurha oli järkyttävä erehdysten sarja

Uudelleen oikeudessa käsiteltävä Anneli Auerin tapaus ei ole täysin ainutlaatuinen. Suomessa on purettu jopa henkirikos­tuomio.

”Kyllä se kalvaa mieltä, kun tietää, että syytön mies istuu vankilassa, eikä mitenkään voi auttaa. Ainoa toivo oli, että oikea surmaaja tunnustaa tekonsa.”

Komisario Väinö Haukka oli niitä harvoja, jotka vaivasivat päätään Torsti Koskisen kohtalolla sen jälkeen, kun tämä oli passitettu kärsimään 12 vuoden vankeusrangaistusta.

Koskinen oli tuomittu Helsingissä tapahtuneesta teinitytön taposta niin raastuvassa kuin hovioikeudessa.

Haukka oli kuitenkin alusta lähtien ajatellut, että vankilassa istui väärä mies.

Vuosien päästä osoittautui, että hän oli oikeassa.

Pelottava kotimatka
Pirkko Inkeri Ryhänen, 16-vuotias lastenhoitaja, kävi iltaoppikoulua Hämeentiellä Helsingin Alppiharjussa.

5. maaliskuuta 1963 hän poistui ennen viimeistä tuntia.

Hän harmitteli koulukaverilleen heikosti mennyttä saksan koetta ja astui sitten täysikuun valaisemaan pakkasiltaan.

Kotiin Käpylään olisi kävelymatkaa pari kilometriä. Reitti kulki Kumpulan Jyrängöntien kautta.

Kotimatka pelotti Pirkkoa.

Kumpula tunnettiin ”levottomuuspesäkkeistä”, kuten Helsingin Sanomat kirjoitti:

”Nämä Kumpulan seudut ovat melko rähjäisen näköisiä, ja parakkimaisia asuinrakennuksia sekä pieniä yksityistönöjä on vieri vieressä. Yleensäkin seutu on muutamien hämäräperäisten murjujen takia hyvin levotonta ja varsinkin saa pelätä lasten puolesta.”

Helsingin Sanomat 8. maaliskuuta 1963

20 puukoniskua
Noin kello 21.15 Limingantiellä kävellyt todistaja havahtui ääneen, joka karmi selkäpiitä.

Parinsadan metrin päästä Jyrängöntieltä kuului naisen pitkä kirkaisu.

Hän näki kaksi toisissaan kiinni olevaa hahmoa, joista toisen kädet heiluivat sivusuunnassa.

Todistaja lähti juoksuun. Hänen edellään samaan suuntaan käveli poika.

Kun todistaja pääsi Jyrängöntielle, nainen makasi verissään tien reunassa.

Oli tapahtunut kammottava rikos.

Poika, joka oli ennättänyt paikalle juuri ennen todistajaa, ilmoitti uhrin olevan hänen tyttöystävänsä Pirkko Ryhänen. Poika oli ollut kävelemässä tyttöä vastaan.

Pirkko Ryhäsen elämä päättyi 20 puukoniskuun.

Epäilty
Poliisi ei löytänyt teinitytön puukotukselle motiivia.

Tutkinta alkoi kuitenkin edetä seuraavana päivänä.

Poliisi kuuli, että joitain kymmeniä minuutteja ennen henkirikosta nuorta miestä oli viilletty leipäveitsellä kasvoihin 300 metrin päässä surmapaikasta.

Pahoinpitelijäksi osoittautui Torsti Ossian Koskinen, 39, ehdonalaisessa vapaudessa ollut rikoksenuusija. Kuulusteluissa hän myönsi ”raapaisseensa” nuorukaista teräaseella.

Kyse oli ollut hänen ja nuorisokolmikon välisestä nujakasta, joka oli saanut alkunsa nuorukaisten ahdisteltua Koskisen morsianta.

Kun kolmikko oli käynyt käsiksi naiseen, Koskinen oli hakenut tutusta lähitalosta keittiöveitsen ja iskenyt sillä yhtä miehistä kasvoihin.

Poliisin mielestä oli liian suuri sattuma, että samalla alueella tapahtui samana iltana kaksi teräaseella tehtyä väkivallantekoa.

Pian Koskista alettiin epäillä myös henkirikoksesta.

Aukko muistoissa
Torsti Koskinen oli taparikollinen, joka liikkui Helsingin juoppoporukoissa.

Koskinen tunnettiin ”herrasmiesmäisestä” pukeutumisestaan.

Pirkko Ryhäsen surmailtana hänellä oli yllään musta ulsteri eli pitkä päällystakki, mustat suorat housut sekä lierillinen huopahattu, jota kutsuttiin Eden-hatuksi.

Kohtalokkaana maaliskuisena iltana Koskisella oli takanaan usean päivän ryyppyputki.

Nuorten miesten kanssa sattuneen yhteenoton jälkeen hän meni morsiamensa kanssa lähitaloon, jossa heidän oli tarkoitus yöpyä.

Koskinen poistui sieltä vähän myöhemmin – ehkä noin kello 20.50 – omien sanojensa mukaan hakeakseen viinaa.

Todistajien mukaan hän kuitenkin saapui muutaman sadan metrin päässä olleeseen viinanostopaikkaan vasta noin kello 21.30.

Pirkko Ryhänen surmattiin noin kello 21.15.

Missä Koskinen oli ollut ne noin 40 minuuttia, joiden aikana surma tapahtui?

Hän ei omien sanojensa mukaan tiennyt sitä itsekään. Koskinen selitti, että rankka juopottelu aiheutti hänelle muistiaukkoja.

Nyt muistikatko oli osunut juuri kriittiselle hetkelle.

Ajatuskoe
Torsti Koskinen pähkäili päivät pitkät pidätyssellissä.

Hän alkoi miettiä, olisiko voinut syyllistyä tappoon muistamatta siitä mitään.

Seuraavassa kuulustelussa hän esitti poliisille ”ajatuskokeen”.

Koskinen pohti, olisiko hän tapahtumailtana voinut lähteä tuohduksissaan kostamaan nuorisokolmikolle morsiamensa ahdistelun.

Jos näin oli käynyt, hän saattoi kenties pimeässä erehtyä luulemaan Pirkko Ryhästä yhdeksi nuorukaisista, sillä nämä muistuttivat toisiaan ruumiinrakenteeltaan ja pukeutumiseltaan.

Kuten nyt edellä on pöytäkirjaan otettu, on tämä vain ajatuskoe, joka ei pohjaudu kuulusteltavan muistikuviin sanotun illan tapahtumista, mutta jos kuulusteltavan kiistattomasti osoitetaan syyllistyneen Pirkko Ryhäsen surmaamiseen, niin tämä on ainoa oikea selitys.

Torsti Koskisen kuulustelupöytäkirja 12. maaliskuuta 1963

Poliisi tulkitsi ajatuskokeen tunnustukseksi.

Se antoi teolle myös uskottavan motiivin: erehdyksen.

”Väärä mies putkassa”
Torsti Koskista vastaan kertyi muutakin näyttöä.

Useampi todistaja oli surman jälkeen nähnyt Eden-hattuun ja mustaan ulsteriin pukeutuneen miehen harhailemassa Jyrängöntien lähistöllä. Poliisi oletti, että tämä Koskisen tuntomerkkeihin sopiva harhailija oli tappaja.

Lisäksi Koskisen vaatteista löydettiin veritahra. Se saattoi tosin veriryhmän perusteella olla peräisin yhtä lailla Ryhäisestä, loukkaantuneesta nuorukaisesta kuin Koskisesta itsestäänkin.

Poliisissa ei oltu yksimielisiä Koskiseen kohdistuneista epäilyistä.

Lauhan jälkeen tullut pakkanen oli tehnyt lumesta jäistä ja rakeista, joten rikospaikalta löytyneitä kengänjälkiä ei voitu muodon tai koon perusteella yksilöidä.

Kauempana havaittiin Eden-hattua käyttäneen harhailijan jättämiä kengänjälkiä.

Tutkintaryhmän komisario Väinö Haukka oli vakuuttunut siitä, että nämä suippokärkisiltä vaikuttaneet jäljet eivät voineet olla peräisin Koskisen kengistä.

Lisäksi monien todistajahavaintojen ajankohdat olivat epävarmoja.

Haukan mukaan Koskisen liikkeet eivät täsmänneet ajallisesti Eden-hattuiseen mieheen, jonka oli nähnyt kuusi todistajaa.

Todistajista vain yksi tunnisti Koskisen näkemäkseen mieheksi, ja hänkin epävarmasti.

Pariskunta, joka oli puhunut miehen kanssa, ei ollut varma, oliko tämä Torsti Koskinen.

Komisario Haukka kertoi rikospoliisin päällikölle näkemyksensä: ”Meillä on väärä mies putkassa.”

Tämän jälkeen Haukka siirrettiin sivuun tutkinnasta.

Tappotuomio
Koskinen vakuutti syyttömyyttään. Hän ei muistiaukostaan huolimatta uskonut, että olisi voinut syyllistyä niin kamalaan tekoon.

Yksi suurimmista kysymysmerkeistä liittyi teräaseeseen.

Torsti Koskinen oli viiltänyt nuorta miestä lähitalosta hakemallaan keittiöveitsellä. Pirkko Ryhänen oli surmattu puukolla.

Miksi Koskinen olisi hakenut leipäveitsen, jos hänellä oli mukanaan puukko? Entä miksi hän olisi surmannut Ryhäsen puukolla, mikäli hänellä oli jo käyttämänsä leipäveitsi?

Teräasemysteeri syveni, kun ohikulkija löysi huhtikuussa Jyrängöntien lähistöltä maastosta puukon.

Sen omistajaa ei löydetty, eikä teräaseen yhteyttä Koskiseen tai henkirikokseen voitu varmistaa.

Kaikesta huolimatta Helsingin raastuvanoikeus katsoi, että Koskista vastaan oli koottu riittävä näyttö.

Koskinen tuomittiin tahallisesta taposta 12 vuoden kuritushuonerangaistukseen. Ylemmät oikeusasteet eivät muuttaneet tuomiota.

Tunnustus
Torsti Koskinen koki tulleensa tuomituksi väärin perustein. Hän kirjelmöi viranomaisille vuosien ajan tuloksetta.

Sitten tuli vuosi 1970.

Koskisen tietämättä toinen vanki oli tunnustanut Pirkko Ryhäsen surman vankitovereilleen. Tunnustaja oli ollut tekoaikaan nuori mies, 16-vuotias.

Kun tunnustus lopulta kantautui Koskisen korviin, hän otti lakimiehensä kanssa yhteyttä eduskunnan oikeusasiamieheen Risto Leskiseen.

Leskinen määräsi uuden tutkinnan aloitettavaksi.

Tunnustaja osoitti poliisille melko tarkasti surmapaikan, tekijän pakoreitin sekä metsästä löydetyn puukon sijainnin.

Hän kertoi olleensa tekoiltana tinnerihumalassa, seuranneensa Ryhästä hetken ja käyneensä sitten tämän kimppuun.

Tunnustuksessa oli myös epätarkkuuksia. Mies väitti uhrin maanneen selällään, vaikka Ryhänen oli löydettäessä vatsallaan.

Viranomaiset katsoivat kertomuksen silti osoittavan, että väärä mies istui tappotuomiota.

Jättikorvaukset
Oikeusasiamies Risto Leskinen haki korkeimmasta oikeudesta (KKO) Koskisen tuomion purkamista. Hakemus meni läpi.

KKO palautti asian raastuvanoikeuteen, joka vapautti Koskisen syyttömänä 1. joulukuuta 1970.

Valtio määrättiin maksamaan Koskiselle noin 100 000 markan korvaukset.

Vapauduttuaan Koskinen sanoi, että äitinsä lisäksi vain komisario Väinö Haukka oli uskonut hänen syyttömyyteensä.

Haukka, joka oli siirtynyt Helsingin rikospoliisista nimismieheksi, tunsi menettäneensä ammattikunniansa mielipiteensä vuoksi.

Ikuinen mysteeri
Tapausta alettiin käsitellä raastuvanoikeudessa uudelleen, kun tunnustajaa vastaan nostettiin syyte taposta.

Syytetty oli surmatyön aikaan alaikäinen, joten asia käsiteltiin suljetuin ovin.

Lehdistö seurasi tapahtumia kuitenkin herkeämättä.

Nyt tunnustaja ei enää ollut muistikuvistaan yhtä varma kuin kuulusteluissa. Hän sanoi muistavansa tapahtumat ”jonkinlaisena unikuvana, joista ei voi olla täysin varma”.

Puolustusasianajajan mukaan syytteen tueksi ei ollut muuta kuin syytetyn oma hatara kertomus. Lisäksi miehen tuntomerkit, pukeutumista myöten, poikkesivat täysin oletetun surmaajan tuntomerkeistä.

Lopulta syytetty kiisti verityön.

Syytetty katsoi, että epätietoisuus tunnustuksen todenperäisyydestä ja arkuus poliisikuulustelussa olivat saaneet hänet tunnustamaan teon, jonka hän oli luonut itselleen mielikuvituksessa.

Raastuvanoikeus hylkäsi syytteen huhtikuussa 1971.

Näin oikeus oli vapauttanut molemmat taposta syytetyt miehet.

Jos tunnustaja olikin syytön, oliko Koskinen sittenkin syyllinen? Tätä pohdittiin myös poliisissa, mutta henkirikos jäi ratkaisematta.

Torsti Koskinen kuoli vuonna 1987.
https://yle.fi/a/74-20194787

[ipr]

Ensimmäistä kertaa luin tästä keissistä tänään tuosta Ylen jutusta. Melkein tämän koko ketjunkin luin läpi.

Paljon spekuloitiin sillä, olisiko lättähattujen käytöksestä suivaantunut Koskinen luullut poikamaisesti pukeutunutta ja lyhyttukkaista Pirkko Ryhästä yhdeksi lättähattupojista ja tullut kiihtyneessä tilassa puukottaneeksi tätä.

Erikoista oli kuitenkin se, että Koskinen oli hakenut majapaikastaan leipäveitsen morsiantaan puolustaakseen. Miksi hän olisi hakenut erikseen leipäveitsen, jos hänellä oli myös Mora tai Martini, jollaisella surmatyön arveltiin tehdyn? Lisäksi surmapaikan läheltä löydetyt tekijän kengänjäljiksi epäillyt jäljet olivat suippokärkisten kenkien. Koskisella ei ollut sellaisia.

Kahakasta lättähattujen kanssa on täällä moneen kertaan esitetty tämä yllä oleva näkemys, että miksi Koskinen olisi hakenut Jussin mökistä leipäveitsen, jos hänellä olisi ollut myös puukko taskussa? Puolustuskin vetosi muun muassa tähän oikeuden loppupuheenvuorossaan. Täällä on myös spekuloitu, että Koskinen olisi lähimökeistä helposti saanut myös apuvoimia paikalle tappeluun lättähattuja vastaan. On myös korostettu sitä, että Koskisen intresseissä ehdonalaisvankina oli irtautua tilanteesta mahdollisimman vähin äänin, mistä osoituksena Koskinen oli hallinnut väkivallan käyttöään, vaikka olisi voinut tehdä leipäveitsellään poskeen sipaisemastaan nuorukaisesta hetimiten selvää jälkeä. Mikä huomioon ottaen on pidetty järjenvastaisena, että Koskinen olisi myöhemmin kostonhimoissaan käynyt ahdistelijaksi luulemansa henkilön kimppuun. Varsinkin, kun Koskisen käytöksessä ei myöhemmin illalla ollut mitään erikoista, joka olisi kielinyt henkirikoksen suorittamisen jälkeisestä adrenaliininhöyryisestä šokkitilasta. Nämä ovat tietysti hyviä perusteita epäillä, että Koskinen ei olisi tekijä.

Tämän ketjun sivulle 6 postatussa 70-luvun lehtileikkeessä Koskinen itse kertoo tilanteesta näin:

"Meitä vastaan tuli kolme nuorukaista, jotka vaativat minulta ja silloiselta morsiameltani tupakkaa ja viinahuikat. Sen jälkeen he käskivät minun painua helvettiin. He sanoivat ottavansa mukaansa naiseni ja tekevänsä hänelle temput.

Torsti Koskinen läksi omien sanojensa mukaan hakemaan apua eräältä lähettyviltä asuvalta mieheltä. Hän ei ollut kotona, mutta Torsti Koskinen löysi jostakin leipäveitsen ja syöksyi takaisin ulos jatkamaan ottelua.

Hän sai morsiamensa turvaan ja huitaisi tappelunujakassa leipäveitsellään erään nuorukaisen posken halki.

Tappelun päätyttyä Koskinen oli poistunut paikalta morsiamensa kanssa. Molemmat olivat menneet erään tuttavan luokse, mutta pian oli Torsti Koskinen lähtenyt ulos."

Eli tältä osin Koskisen omien sanojen mukaan hän ei mennyt sisään mökkiin hakeakseen sieltä leipäveitsen, vaan hän meni etsimään kaveria, mutta ei löytänyt ketään, ja otti leipäveitsen siksi, kun ei mökistä muutakaan apua löytynyt. Jos leikitään ajatuksella, että Koskisella olisi ollut puukko valmiiksi taskussa, kuulostaa minusta aivan loogiselta, että hän ei heti ensimmäisenä kuitenkaan olisi halunnut puukkoa ottaa esiin. Jos olet yksin humalaisena kolmea viriiliä voimiensa tunnossa olevaa nuorta miestä vastaan, siinä lienee kuitenkin aika iso todennäköisyys, että se puukko on kohta vastapuolen käsissä. Etkä voi myöskään tietää, onko vastustajillakin puukko. Lisäksi Koskisella oli ehdonalaisvankina siis intresseissä irtautua tilanteesta ylimääräistä huomiota herättämättä. Puukkotappelu olisi sopinut huonosti siihen kuvaan. Eli tuossa tilanteessa, vaikka puukko olisikin taskussa, niin paljon loogisempaa olisi säilyttää se hätävarana ja koittaa ensin hakea apuvoimia tasoittamaan voimasuhteita. Näinhän Koskinen siis toimikin. Kaksi vastaan kolme olisi luultavasti jo riittänyt laukaisemaan tilanteen, kun lättähatut olisivat tajunneet, että eivät saa vietyä naista mukaansa ilman joutumista tappeluun, jossa voi omaan nokkaankin sattua, toisin kuin yksinään hoipertelevalta humalaiselta, jota vastaan olisivat kolmistaan tunteneet itsensä ylivoimaisiksi. Tietysti pelkällä puukon esiin ottamisellakin olisi voinut olla sama vaikutus, mutta riskit Koskiselle olisivat olleet suuremmat, kun asetelma olisi ollut yksi vastaan kolme, eikä kaksi vastaan kolme. Muutenkin se olisi signaloinut voimakkaampaa tilanteen eskaloimista kuin kaverin hakeminen apuun.

No, apuja ei löytynyt, ja tilanne ulkona heikkeni nopeasti naisen jäätyä yksin lättähattujen käsiin. Koskisen piti äkkiä tehdä jotain, leipäveitsi sattui keittiöstä sopivasti käteen, ja Koskinen palasi veitsi kädessä ulos. Jos Koskisella oli myös puukko taskussa, niin olisi hän voinut tietysti palata pelkästään sen puukonkin kanssa pihalle, mutta ehkä leipäveitsi osui sopivasti käteen, ehkä yksin kolmea vastaan tuntui turvallisemmalta ja luontevammalta huitoa matkan päästä ulottuvammalla ja näyttävämmällä veitsellä kuin lähteä lähitaisteluun puukon kanssa, tai ehkä tuntui turvallisemmalta palata alivoimaisena pihalle kahden kuin yhden aseen kanssa ja hän halusi säästää puukon hätävaraksi, jos joutuisi tappeluun, jossa menettäisi leipäveitsen vastustajille. Tietysti myös se on mahdollista, että hän haki sisältä sekä veitsen että puukon.

En siis tarkoita, että Koskinen siihen tappoon olisi syyllistynyt, mutta ainakin itse keksin tällaisen omaan järjenjuoksuun täysin loogisen kuuloisen mahdollisen tapahtumienkulun, joka olisi voinut johtaa siihen, että Koskinen päätyi hakemaan asunnosta leipäveitsen, vaikka hänellä olisi ollut puukkokin taskussa. Ei tuossa noin ajateltuna olisi mitään merkillistä.

Sitten seuraavaksi Koskinen lähti hakemaan mustalaisten luota viinaa. En edelleenkään tarkoita, että Koskinen olisi sitä tappoa tehnyt, mutta ei se taaskaan omaan järkeen mahdottomalta kuulosta, jos Koskinen olisi viinanhakureissullaan sattumalta nähnyt tytön, jolla oli kertomusten mukaan samanlainen takki, laukku ja ruumiinrakenne kuin yhdellä lättähatuista, niin nyt Koskinen olisikin katkerana aiemmasta nujakasta päättänyt hetken mielijohteesta yllättää yksinäisen "lättähatun" takaapäin. Nythän sekä kohde oli yksin että Koskisellakaan ei ollut morsianta mukana – luulen, että useimmilla miehillä tyttöystävän läsnäolo myös rauhoittaa impulssikontrollia – harva haluaa puukottaa toista ihmistä hengiltä morsiamensa silmien edessä. Tässä ei olisi Koskisella ollut estoja käydä päälle, eikä pelkoa joutua tappelussa alakynteen, jos käy yhtä vastaan takaapäin yllättäen puukon kanssa päälle. Ilmeisesti siis lättähattukolmikosta pienikokoisinta, koska yhden heistä kuvailtiin vaatetuksen ja ulkoisen olemuksen osalta tosiaan muistuttavan uhriksi joutunutta 160-senttistä tyttöä. Helposti voisi kuvitella Koskisen tunteneen erityistä halveksuntaa tätä kaveria kohtaan ajatellessaan, ettei tämä olisi ilman kahta kaveriaan uskaltanut tehdä mitään. Leipäveitsi Koskisella oli edelleen mukanaan, mutta jos hänellä oli myös puukko, tässä hän olisi varmaan mieluummin halunnut lähitaisteluun paremmin sopivaa puukkoa käyttää. Sitten tullaan tietysti siihen, että Koskisen olisi heti pitänyt ymmärtää erehtyneensä kohteesta, kun vastassa olikin tyttö. Tämä on tässä ajatuksessani tapahtumien kulusta se itsestäni ehkä kummallisin osuus. Tähän on vaikea keksiä muuta selitystä kuin se, että Koskinen olisi ehtinyt jo lyödä puukolla ensimmäisen kerran ennen kuin olisi tajunnut erehdystään. Jos puukottaja yllätti uhrinsa takaapäin hämärällä tiellä, ei tyttö välttämättä ehtinyt tajuta ennakolta mitään ja olisi kirkaissut vasta, kun sai jo ensimmäisen puukoniskun.

Tietysti tämä on edelleen vahvaa spekulointia, mutta voisi varmaan sopia tapahtumien aikajanaankin. Koskinen lähti viinankureissulleen noin klo 20.50, puukotus sattui noin klo 21.15, mustalaisten luona Koskisen kerrottiin olleen noin klo 21.30 ja palanneen takaisin noin klo 22.00. Mustalaisten luoksehan Koskinen oli jättänyt veitsen. Puukon hän olisi tässä skenaariossa heittänyt ehkä jo tuoreeltaan lumihankeen paikkaan, jonka tiesi vain murhan myöhemmin tunnustanut nuorempi vankikundi. Ja jos tämä tunnustanut ei ollut tekijä, jostain hän oli puukon paikan saanut tietoonsa, Koskisen sanoin paikan saattoi tietää vain tekijä.

Jos ruumis löytyi siis tämän sivun 18 ensimmäisen viestin kuvassa olevan ruksin paikalta niin siitähän lähtee metsään ihan aktiivisessa käytössä ja täynnä askelia ollut kävelypolku. Miten luotettavasti siitä nyt tekijän askelia voisi erottaa? Polku menee ilmeisesti sinne parakeille, mistä Koskinen lähti viinanhakureissulleen. Pakeneminen polkua pitkin tuntuisi jälleen ihan loogiselta. Joku silminnäkijähän oli nähnyt jotain raahattavan ennen kuin tekijä pakeni mäkeä metsään, eli tarkoituksena oli varmaan siirtää ruumis tieltä vähän metsän tai ojan puolelle. Tämä myös osoittaa, että silminnäkijät olivat jo siinä ihan vieressä, niin ei tekijälle jäänyt muuta mahdollisuutta kuin jättää ruumis siihen ja paeta polkua pitkin metsään, koska tiellä hänet olisi nähty heti. Parakeille ei ollut palaamista ennen kuin viinapullo olisi haettuna, ja toisessa päässä polkua oli ruumis, niin looginen vaihtoehto oli palata tielle metsän läpi sivusta hiippaillen. Kai sieltä jotkin jäljet metsän läpi olivat palanneetkin Jyrängöntielle, kun oli jälkien perusteella päätelty surmaajan kääntyneen takaisin. Toki siellä on voinut polulta erkaantua useita eri ihmisten jättämiä jälkiä hangessa. Joka tapauksessa sieltä oli sitten se viinanhajuinen herrasmies ulsterissaan ja lierihatussaan putkahtanut kysymään sijaintiaan jotenkin korostuneen kohteliaasti siltä iltakävelyllä olleelta pariskunnalta. Korostuneen kohtelias käytös voisi sopia ihan hyvin pakenevalle tekijälle. Siinä kohtaa oli kovin adrenaliinipiikki ehtinyt jo tasoittua. Hälytysajoneuvot olivat juuri ajaneet Jyrängöntietä surmapaikalle, niin tekijällä varmaan oli mielessä liueta pois paikalta mahdollisimman huomaamattomasti. Adrenaliinipiikin laannuttua olisi tekijältä ollut loogista viettää loppuilta mahdollisimman hissukseen ja varsinkaan osoittamatta mitään kiihtymystä siitä illan aiemmasta kahakasta lättähattujen kanssa. En edelleenkään väitä Koskista tekijäksi, mutta huomiota herättää, että Koskinen muisti niin tarkkaan sen alkuperäisen kahakan tapahtumien kulun, sitten muistikuvissa oli se joku ~40 minuutin täydellinen aukko, jolta ajalta Koskinen osasi kertoa vain sen "ajatuskokeensa" tapahtumien mahdollisesta kulusta, ja sitten tapahtumat mustalaisten luota eteenpäin olivat jälleen hyvin tiedossa. Se lienee joku psykologinen juttu, että ihminen pyrkii kieltämään itseltään tuollaisen tapahtuman koskaan sattuneenkaan, niin ehkä Koskinen on voinut oikeastikin ajatella tavallaan olevansa syytön, vaikka olisi tiennytkin tehneensä teon. "Ajatuskoe" ja "muistamattomuus" olisivat silloin olleet lähinnä Koskiselle itselleen suunnattua selittelyä hänen omasta syyttömyydestään.

Niin näin kun ajattelee, ei se mitenkään mahdottomalta tunnu, että Koskinen olisi ollut tekijä. Voi tietty olla, että tämä ajatuskulkuni menee jossain kohtaa pahasti vikaan suhteessa siihen, mitä tapahtumien kulusta tiedetään. Tuossa Ylen uudessa jutussa nyt ainakin mainitaan, että Koskinen nimenomaan oli pukeutunut ulsteriin ja mustaan lierihattuun kyseisenä iltana. Sitäkin kun on täällä paljon spekuloitu, olisiko Koskisen vaatetus voinut vai eikö olisi voinut sopia surmaajan profiiliin.

[ipr]

Maalaisjärjellä ajatellen Koskista on vaikea nähdä tekijänä. En jaksa uskoa kostomotiiviin. Todistajalausunnoista käy selville se, ettei Koskinen ollut millään tavalla raivoissaan Ester Niemiseen kohdistuneen päällekarkauksen jälkeen. Hän haki Jokiselta leipäveitsen ja puolusti sillä morsiantaan, kuten kunnon miehen ajatellaankin tekevän. Kun ahdistelijat pakenivat paikalta, niin Koskinen ja Nieminen kävelivät kaikessa rauhassa Jokisen tupaan, jossa Koskinen ei osoittanut minkäänlaista kostonhimoa. Hän rupesi juomaan, ja kun liemi loppui, niin Koskinen päätti lähetä hakemaan mustalais-Fannilta lisää napanderia. Tästä tuli Koskisen ja Niemisen välille jopa riitaa. "Mitä sinne mustalaisille rahoja kannat?!", "Mikä sinua siinä Fannissa viehättää?!", "Mene vaikka hevonperseeseen, mutta jätä mulle ruokaraha!", oli Nieminen huutanut. Koskinen oli lähtenyt ulos kiukkuisena morsiamensa sanoista. Sanoisin siis, että tuollaisen pienen riidan jälkeen vaimon kunnian puolustaminen tuskin oli enää päällimmäisenä mielessä. Mistään kostosta ei edes keskusteltu Jokisen talossa.

Näkisin päinvastoin, että tuollainen pieni riita todennäköisesti pikemminkin kasvatti Koskisen kiukkua ja alttiutta impulsiivisille teoille. Kostomotiivissa olisi ollut kyse enemmän Koskisen itsensä kuin hänen naisystävänsä kunnian puolustamisesta. Lättähatuthan olivat jo yrittäneet nöyryyttää Koskista tekemällä tästä aisankannattajan ja osoittivat halveksuntansa tätä kohtaan antaessaan ymmärtää, että sellaisen arvottoman juopon kanssa liikkuvan naisen täytyy olla niin kevytkenkäinen luuska, että heillä on oikeus ottaa nainen keskellä katua. Tuohon päälle sitten lisäkolauksena itsetunnolle ja vitutusta kasvattamaan vielä tuo pieni riita naisen kanssa aiheuttamaan tunteen, että naiseltakaan ei arvostusta heru, vaan pelkkää nalkutusta kiitokseksi raiskaukselta pelastamisesta. En minäkään usko, että Koskinen olisi ulos lähtenyt tarkoituksella kosto mielessä, mutta kuvitellessaan näkevänsä otollisen tilaisuuden edessään, eli yhden lättähatuista yksin suojattomana, on kiukkuisen vittuuntuneessa mielentilassa liikkuneesta Koskisesta niin sanotusti tilaisuus voinut tehdä varkaan.

[ipr]

Tuosta tapahtumien aikataulusta vielä. Jos esimerkiksi Ei vanhene koskaan -ohjelmassa esitetty tapahtumien aikajana pitää suurin piirtein paikkaansa, joku hidasti Koskista menomatkalla Putkinotkoon. Aikajanahan on esitetty näin:
- Koskinen lähti viinanhakureissulleen Kumpulan mäeltä noin klo 20.50
- puukotus sattui noin klo 21.15 (jossain on taidettu esittää arvioksi myös noin klo 21.10, aika ei kai ihan tarkkaan ole tiedossa, mutta hälytyksen puukotuksesta on mielestäni kerrottu tulleen klo 21.25)
- Koskinen saapui Fannyn luo Putkinotkoon noin klo 21.30
- Koskinen palasi takaisin Kumpulan mäelle noin klo 22.00

Ymmärsin, että tuo viinanhakupaikka oli jossain Vallilan puolella. Kävelymatka sinne voisi kestää arviolta jotain pyöreästi kymmenkunta minuuttia. Paluumatkan aikatauluun tämä istuu täydellisesti, jos ajatellaan, että Koskinen vietti Putkinotkossa ehkä parikymmentä minuuttia ennen kuin lähti takaisin. Paluumatkanhan Koskinen tuli yhdessä jonkun kaverin kanssa. Miten sitten menomatka kesti noin kauan, nelisenkymmentä minuuttia? Missään nimessä tuo kävelymatka ei olisi ottanut puoliakaan siitä. Tietysti aikataulu voi olla epätarkka. Ehkä Koskinen lähti vähän myöhemmin. Ehkä hän saapui perille oikeasti muutamaa minuuttia aiemmin. Ehkä Koskinen otti naisystävän kanssa käydyn pienen riidan jälkeen ensin hermosauhut pihalla tmv, kävi kusella jossain puskassa tai huussissa (ei varmaan sisävessoja ollut niissä rötisköissä?) ja/tai katseli hetken aikaa ympärilleen, näkyikö lättähattuja vielä jossain. Kuluihan tuosta Koskisen oletetusta lähtöajasta puukotukseenkin jo sen verran aikaa, että siihen mennessä Koskisen olisi pitänyt ehtiä kävellä jo perille asti, jos hän olisi heti lähtenyt liikkeelle. Puukotuspaikalle Kumpulan mäeltä kävelisi vain kolme-neljä, enintään viitisen minuuttia.

Jos Koskinen olisi tekijä, niin aikatauluun sopisi, että hän olisi vähän ennen yhdeksää lähtenyt ulos, pyörinyt pihalla muutaman minuutin, vetänyt ehkä sauhut tai käynyt kusella, tai katsellut, näkyisikö lättähattuja vielä, lähtenyt sitten käppäilemään, matkalla spotannut jostain etäältä tytön, jota olisi epäillyt yhdeksi lättähatuista, varjostanut tyttöä pari minuuttia ja yllättänyt sitten takaapäin, paennut metsään ja tasannut siellä hetken aikaa pulssia ja koonnut ajatuksiaan, kuullessaan hälytysajoneuvojen lähestyvän hortoillut metsästä pois ja pelmahtanut Jyrängöntielle vähän pöllämystyneenä ja suuntavaisto hukassa, kysynyt korostuneen kohteliaasti sijaintiaan ohikulkeneelta pariskunnalta ja tajunnutkin sitten heti, missä on, "aivan joo, kiitos teille", jotenkin näinhän kyselijä oli vastannut. Tässä kohtaa kellon on täytynyt olla jo vähintään noin 21.30, jos ensimmäiset hälytysajoneuvot olisivat ehtineet paikalle viidessä minuutissa, ja sitten Koskinen olisi kiiruhtanut mahdollisimman nopeasti Fannyn luo Putkinotkoon tajutessaan, että hän tarvitsee alibin siitä, että olisi ollut puukotuksen aikaan jo siellä. Jos siitä olisi viitisen minuuttia mennyt, niin tämä sopisi vielä tarinan aikatauluun, että joskus puolen maissa olisi Koskinen ollut siellä.

Se on myös mielenkiintoinen tieto, että Koskinen oli jossain vaiheessa kuulusteluissa kertonut heittäneensä puukon metsään (vai tarkoittiko tällä sitä veistä, jolla oli sohaissut lättähattua naamaan?), mutta perunut tämän myöhemmin ja esittänyt, ettei hänellä mitään puukkoa ollut mukana. Koskisenhan tiedettiin omistaneen puukon, mutta Koskisen virallisen selityksen mukaan hän oli hukannut puukon jo aiemmin talvella. Se jäi minulle epäselväksi, oliko surmapaikan läheltä metsästä myöhemmin keväällä löytynyt puukko samanlainen kuin Koskisella tiedettiin aiemmin olleen. Ilmeisesti se oli juurikin se murha-aseeksi epäilty puukko, jonka löytöpaikan surman myöhemmin tunnustanut Lappalainen osasi kertoa ihmeellisen tarkasti. Niin kuin on spekuloitu, tämänhän tietysti selittäisi se, jos Koskinen olisi puukon paikan Lappalaiselle kertonut.

Tarinan muuttuminen tuolta osin tietysti lisää epäilyjä Koskista kohtaan, koska se osoittaa, että muistamattomuustarina tuolle 40 minuutin aikaikkunalle ei ollut heti loppuun asti hiottu.

Leipäveitsen liikkeet tiedetään paremmin, ja sehän myös yritettiin ensin hävittää. Eli Koskinen jätti veitsen Fannyn luo, josta Koskisen naisystävä kävi sen myöhemmin hakemassa ja heitti sitten pois, eli yritti hävittää veitsen, mutta veitsi löytyi myöhemmin naisystävän kerrottua poliiseille, minne hän oli sen heittänyt. Jos Koskinen olisi ollut tekijä, hänen intresseissä olisi tällöin ollut tietysti nimenomaan veitsen löytyminen, koska se olisi osoittanut, että veitsi ei voinut olla surma-ase. Yhdistettynä siihen, että tarina puukon häviämisestä muuttui, tämäkin kertoo vähän raskauttavaa tarinaa Koskisen näkökulmasta.

On se koko erehdystarinan kehittäminenkin ihan mielenkiintoinen juttu. Tulee mieleen, että mikäli Koskinen oli tekijä, hän selitti tapahtuneen itselleen "erehdykseksi", eikä pitänyt siten itseään syyllisenä. Hänhän oli vain erehtynyt. Tämä voisi selittää sen, miksi hän niin tarmokkaasti edelleen vankilasta käsin yritti saada tapauksen uuteen tutkintaan ja itsensä vapaaksi. Hänhän ei mielestään ollut syyllinen, vaan oli tehnyt vain karmean erehdyksen.

Silminnäkijöiden lausunnot ovat kyllä myös hieman keskenään ristiriitaisia. Yksi kuuli ensin naisen kirkaisun ja näki puukotuksen kaukaa, juoksi paikalle, mutta ei kuitenkaan ehtinyt sinne ensin, vaan poikaystävä oli ensin ehtinyt uhrin luokse, vaikka ei ollut kuullut mitään kirkaisua, eikä ilmeisesti edes nähnyt itse tilannetta. Sitten oli vielä se yövartija, joka oli vielä lähempänä, näki jotain raahattavan ja ehti käydä uhrin luona ja poistuakin sieltä vielä ennen kuin tuo poikaystäväkään ehti paikalle. Mutta sitten taas tämä koko tilanteen kauempaa nähnyt ei nähnyt mitään raahattavan.

[JasseHames]

Tunnustaja osoitti poliisille melko tarkasti surmapaikan, tekijän pakoreitin sekä metsästä löydetyn puukon sijainnin.

...

https://yle.fi/a/74-20194787

Mielenkiintoista, ettei etenkään puukon sijainnin tietäminen johtanut tuomioon. Ehkä oikeus tulkitsi sillä tavalla, että tekovälineen löytöpaikan voi kyseinen ympäristö huomioon ottaen esimerkiksi arvata ja täten syyllisyydestä jää järkevä epäilys? Tämä muistuttaa jossain määrin Tesoman tapausta, jossa myös oli dumpattu tekovälineenä käytetty puukko melko lähelle rikoksentekopaikkaa.

[MS51]

Silminnäkijöiden lausunnot ovat kyllä myös hieman keskenään ristiriitaisia. Yksi kuuli ensin naisen kirkaisun ja näki puukotuksen kaukaa, juoksi paikalle, mutta ei kuitenkaan ehtinyt sinne ensin, vaan poikaystävä oli ensin ehtinyt uhrin luokse, vaikka ei ollut kuullut mitään kirkaisua, eikä ilmeisesti edes nähnyt itse tilannetta. Sitten oli vielä se yövartija, joka oli vielä lähempänä, näki jotain raahattavan ja ehti käydä uhrin luona ja poistuakin sieltä vielä ennen kuin tuo poikaystäväkään ehti paikalle. Mutta sitten taas tämä koko tilanteen kauempaa nähnyt ei nähnyt mitään raahattavan.

Näiden kolmen henkilön todistukset on kyllä ristiriitaisia. Poikaystävä taisi olla humalassa mutta töihin menossa ollut yövartija ilmeisesti selvinpäin kuten myös autonkuljettaja.

En oikein hahmottanut tuota paikkaa ja kuvatkin mitkä löysin on kuvattu kohti rinnettä tai rinteestä alaspäin. Osaako joku piirtää mistä suunnasta kukin oli tulossa ja minkälainen näkyvyys surmapaikalle? Kuutamo kuitenkin valaisi ja autonkuljettajalla on ollut paikkaan näkyvyys 150 metrin päästä. Kahdella muulla ilmeisesti paljon vähemmän. Autonkuljettaja kuullut huudon, mutta lähempänä olleet eikä kukaan muukaan ei?

Tekotapa oli 20 puukoniskua johon menee arviolta 10-20(?) sekuntia.

Autonkuljettaja juoksi huudon kuultuaan joten oli paikalla noin 30(?) sekunnin päästä. Poikaystävä oli ennen autonkuljettajaa eli alle 30s. Yövartija oli ennen tätä nähnyt pakenevan hahmon ja jututtanut uhria ja ehtinyt poistua ennen kahta muuta. Ei taida kaikkien kolmen tarina yhdistyä millään. Yövartijalta muutenkin outoa käytöstä jos näkee jonkun poistuvan paikalta juosten eikä edes tarkista maassa mahallaan makaavan kuntoa. Ainakin voisi olettaa maassa olevan tulleen ryöstetyksi.