Ilotulitekeskustelu

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
RL11/6
Watson itse
Viestit: 5612
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Ilotulitekeskustelu

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

Meneillään on se hetki, vuoden viimeisimmät päivät, joissa kannetaan myyntipisteistä muovikasseissa pyrotarvikkeita kotiin. Uudenvuoden juhlintaan kuuluu myöskin nakit, perunasalaatti, Coca-Cola ja tinan valaminen sekä roihuavat ulkotulet. Unohtamatta viinaa. Itse en meinaa ostaa mitään ilotulitetta, enkä meinaa edes edellisvuosien tapaan keskittyä niihin, koska pidän enemmän muista taivaan ilmiöistä, kuten revontulista, haloilmiöstä ja ilmakehään saapuvista meteoriiteista, jotka palaessaan muodostavat tähdenlentoja. Uskon myös vakaasti siihen, että seuraavasta vuodesta tulee parempi, jos on jo sammunut hyvissä ajoin ennen keskiyötä ja herää noin aamu klo 04.00 aikoihin, kun on suden hetki. Tuolloin astuu voimaan konjakin oikeutus juhlajuomana ja sen erityinen merkityksellisyys, jota on esitelty Leo Lastumäen pääroolisuorituksen ansainneessa elokuvassa Lampaansyöjät. Sadesään pieksiessä karaistunutta telttaretkeilijää läpimärälle iholle onnelisten saaressa, on konjakkihörppy silloin paikallaan, mutta alumiinisesta snapsiottimesta. Kuin keuhkosyöpäpotilas ja paskan työyhteisön myrkyttämä ahdistuspotilas sekä BLM-liike yhdessä huutaa: I can't breathe!!!, tulee tuolloin laittaa Kotiteollisuuden menestysalbumin Helvetistä lähi-itään klassikoksi muodostunut työpaikan radiobiisi Minä Olen, jossa lauletaan: "mutta minä olen elän ja HENGITÄN" sekä sitä kuunnellessani kengitän pimeällä kotiklinikallani pieleen menneessä päänvaihtoleikkauksessa siirrettyä styroxpäätä, jota ympäröi Bruce Willisin valtimokehäverestä tahriintunut eksternifiksaattori. Elämässä ja uuden vuoden alussa on tärkeintä potkia toista päähän, jotta voi olla itse voittaja. Kotiväkivalta on kuin kotikalja, kotona tehtyä. Saliväkivalta kuuluu kuntosaleille, mutta Kamppailijoita dojolta tatamilta -kirjassa esitellyt senseit osasivat oikeasti lyödä siellä dojolla sitä raskaalla hiekkajalustallaan paikallaan seisovaa white nigger -ihosävyistä lappalaisneekerinukkea päähän. Itsekin meinaan vuoden viimeisimpinä tekoina käydä antamassa Akira Kurosawan elokuvista tuttuja potkuja päähän tuollaiselle nyrkkeilynukelle, mutta konjakinväriset katutappelubootsit jaloissa. Tekisi mieli vielä lähtiessä tökkää AKC:n oranssikahvainen F16 stiletti rintaan pystyyn.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Sipi
Perry Mason
Viestit: 3767
Liittynyt: Ke Tammi 03, 2018 9:58 pm

Re: Ilotulitekeskustelu

Viesti Kirjoittaja Sipi »

Aikaa aikaansa kutakin.

Kun pojat olivat pienempiä ja asuivat kotona, tottakai kävimme järvenrannassa pommittelemassa. Teini-iässä se into hiipui, ja se oli äidille ihan tervetullut muutos.

Nykyään suon lapsille (siis naapurustoon) sen ilon, että pommittelevat aikuisten kanssa ja saavat siitä kivan kokemuksen.

Mutta jo eilen (29.12.) lenkillä ollessani joku täräytti jonkun vitun Karjala takaisin- pakkauksen ja koira tietysti sekosi ihan täysin. Kun on neliveto ja painoa 40 kiloa, saa ihan tosissaan pitää sitä lapasessa, että päästään pystyasennossa kotiin. Se on perseestä. Oltiin ns. pidemmällä kakkalenkillä, ja se pamaus tuli tietysti ennen sitä kakkaa. Joka jäi tekemättä. Sitten kotiin, pöydän alle tärisemään. Maanittelin sitä sieltä illan aikana ja sain sen lopulta ulos. Pihaan, minuutiksi.

Hetki sitten pamahti taas, ja vaikka olemme sisällä, koira luikki syliin sohvalle.

Huomiseen olen varautunut kuten aina, rauhoittava lääkitys koiralle, kaihtimet alhaalla ja radio koko ajan päällä. Voin hyvin tulla vastaan sen yhden kuusituntisen vuodessa, mutta tosiaankin toivoisin, ettei sitä irrationaalista räiskintää aloitettaisi jo kahta päivää etuajassa ja viimeisiä pommeja ammuttaisi loppiaisena.

Olemmehan saaneet iloksemme vielä tämän elokuun viimeisen viikonlopunkin, jolloin viimeisten viiden vuoden aikana on tullut tavaksi pommittaa Venetsialaisia. Ei niitäkään aloiteta edellisellä viikolla.
Knobster
Adrian Monk
Viestit: 2983
Liittynyt: To Loka 08, 2020 10:19 pm

Re: Ilotulitekeskustelu

Viesti Kirjoittaja Knobster »

^
Ymmärrän täysin. Täällä koira asui aiemmin isossa kaupungissa sun muualla sukulaiseni luona. Nappasin hoitoon kun menehtyi. Nyt maaseudun rauhassa niin ei paljoa pommit vanhusta hätkäytä. Mutta voi perkele jos joku ampuu semmoisen yllättäen ja ihan milloin sattuu. Helposti menee ilta pilalle kun koira säikkyy idioottia. Ei tämä missään korvessa silti ole niin asutusta ja ihmisiä on.
Avatar
rikkalapio
Axel Foley
Viestit: 2035
Liittynyt: Ke Joulu 31, 2025 12:34 pm

Re: Ilotulitekeskustelu

Viesti Kirjoittaja rikkalapio »

Varovasti niiden räjähteiden kanssa


Ei Eurooppa ole mikään USA:n vasalli muualla kun Venäjän propagandassa
- Schimanski -

"Iran on lyöty. Kukaan ei ole koskaan voittanut näin. MINÄ pelastin Yhdysvallat ja maailman siinä sivussa.

Tiedättehän te."

-Trump-
DJ M€atballz

Re: Ilotulitekeskustelu

Viesti Kirjoittaja DJ M€atballz »

Nykyiset jonnet eivät tajua että ne tykärit ja raketit täytyy purkaa, ottaa ruudit talteen ja väsätä metalliputkiin kunnon jysyjä. Niin ennen vanhoina hyvinä aikoina tehtiin.
Parhaimmat paukut näkyivät seismologian laitoksen antureissa 90-luvulla.
Jack the Ripper
Jessica Fletcher
Viestit: 3230
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ilotulitekeskustelu

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Pommien paukuttelu kuuluu nuorille kolleille mutta aikuisena paukutteleva on vähän kyseenalainen hahmo. Toki jos lapsia ja koiria koulutetaan etteivät olisi paukkuarkoja niin olkoon menneeksi.

Joskus penskoina purettiin varmaan sata tai kaksisataa papattia ja musta ruuti valutettiin hiilidioksidikapsyyliin, jollaisia esim ilma-aseissa käytetään ja kotipanijan oluttynnyreissä. Emme valitettavasti saaneet pommista Darwin award-tyylisiä sirpaleita läpäisemään kallojemme otsalohkoja vaan pienen tussauksen ja maailman hienoimman savurinkulan noin metrin halkaisijaltaan joka eteni kuulaassa tuulettomassa pakkassäässä useita metrejä ennen hajoamistaan.
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"
Avatar
AlsSie
Agentti Scully
Viestit: 677
Liittynyt: La Kesä 28, 2025 12:52 am

Re: Ilotulitekeskustelu

Viesti Kirjoittaja AlsSie »

En räjäytellyt mitään, mutta sukulainen oli hommannut hienot räjäytesetit ja siitä tuli taianomainen elämys.
Mahdollisesti näin.
RL11/6
Watson itse
Viestit: 5612
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Ilotulitekeskustelu

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

Heräsin juuri sopivaan aikaan noin tunti sitten. Otin kunnon hörpyt konjakkia. Nyt on kai vuosi vaihtunut. Onko kuolleiden lukumäärästä tietoa?
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Schimanski
Adrian Monk
Viestit: 2908
Liittynyt: To Helmi 15, 2024 1:02 am

Re: Ilotulitekeskustelu

Viesti Kirjoittaja Schimanski »

Jack the Ripper kirjoitti: Ke Joulu 31, 2025 9:11 pm Pommien paukuttelu kuuluu nuorille kolleille mutta aikuisena paukutteleva on vähän kyseenalainen hahmo. Toki jos lapsia ja koiria koulutetaan etteivät olisi paukkuarkoja niin olkoon menneeksi.

Joskus penskoina purettiin varmaan sata tai kaksisataa papattia ja musta ruuti valutettiin hiilidioksidikapsyyliin, jollaisia esim ilma-aseissa käytetään ja kotipanijan oluttynnyreissä. Emme valitettavasti saaneet pommista Darwin award-tyylisiä sirpaleita läpäisemään kallojemme otsalohkoja vaan pienen tussauksen ja maailman hienoimman savurinkulan noin metrin halkaisijaltaan joka eteni kuulaassa tuulettomassa pakkassäässä useita metrejä ennen hajoamistaan.
Kersoina leikittiin ilotulitteilla sotaa ja vieläkin ihmettelen että kukaan ei loukkaantunut vakavasti :mrgreen:

Paukkuaroille koirille markkinoidaan nykyään hotellimajoituksia lentokenttien läheisyydestä.

Tässä on niistä yksi...

Kuva

https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000011720443.html

Tuo on hyvä idea.
Pohjois-Korea on maailman suurimpia menestystarinoita :mrgreen:

-rikkalapio-
Avatar
rikkalapio
Axel Foley
Viestit: 2035
Liittynyt: Ke Joulu 31, 2025 12:34 pm

Re: Ilotulitekeskustelu

Viesti Kirjoittaja rikkalapio »

^
En lukenut viedäänkö lemmikit siis pahvilaatikoissa hotelli aamiaiselle rankan uuden vuoden jälkeen ?

Aikaisemmin kun olin vielä sekaisin niin omistin koiran joka ei ollut laisinkaan hämmentynyt paukkeesta päinvastoin ilolla otti vastaan räjähteet ja puri naapuriani nilkkaan. Oikein tulee mieleen vielä jo klassikoksi noussut huumekoira Dani jonka ilkeä omistaja lopulta myrkytti hengiltä.
Ei Eurooppa ole mikään USA:n vasalli muualla kun Venäjän propagandassa
- Schimanski -

"Iran on lyöty. Kukaan ei ole koskaan voittanut näin. MINÄ pelastin Yhdysvallat ja maailman siinä sivussa.

Tiedättehän te."

-Trump-
Schimanski
Adrian Monk
Viestit: 2908
Liittynyt: To Helmi 15, 2024 1:02 am

Re: Ilotulitekeskustelu

Viesti Kirjoittaja Schimanski »

rikkalapio kirjoitti: To Tammi 01, 2026 1:45 pm ^
En lukenut viedäänkö lemmikit siis pahvilaatikoissa hotelli aamiaiselle rankan uuden vuoden jälkeen ?
Ei nyt sentään :mrgreen:

Otto Räsänen siirtää buffet-antimia koirien illallista varten. Tarjolla on ainakin nappuloita, kalapateeta, suolatonta puuroa ja maksalaatikkoa. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen / HS
Pohjois-Korea on maailman suurimpia menestystarinoita :mrgreen:

-rikkalapio-
Avatar
rikkalapio
Axel Foley
Viestit: 2035
Liittynyt: Ke Joulu 31, 2025 12:34 pm

Re: Ilotulitekeskustelu

Viesti Kirjoittaja rikkalapio »

Schimanski kirjoitti: To Tammi 01, 2026 2:35 pm
rikkalapio kirjoitti: To Tammi 01, 2026 1:45 pm ^
En lukenut viedäänkö lemmikit siis pahvilaatikoissa hotelli aamiaiselle rankan uuden vuoden jälkeen ?
Ei nyt sentään :mrgreen:

Otto Räsänen siirtää buffet-antimia koirien illallista varten. Tarjolla on ainakin nappuloita, kalapateeta, suolatonta puuroa ja maksalaatikkoa. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen / HS
Bulkki papanat ovat ainoa ruokavalio valio koirille ja niitä jyystäessä koiran elämä on antoisaa. Joskus tarjoan itse rakkaalleni suklaata joka on muka ehdottomasti nou nou mutta todellisuudessa suurta herkkua ja terveys ruokaa ihmisen parhaalle ystävälle.
Ei Eurooppa ole mikään USA:n vasalli muualla kun Venäjän propagandassa
- Schimanski -

"Iran on lyöty. Kukaan ei ole koskaan voittanut näin. MINÄ pelastin Yhdysvallat ja maailman siinä sivussa.

Tiedättehän te."

-Trump-
Avatar
rikkalapio
Axel Foley
Viestit: 2035
Liittynyt: Ke Joulu 31, 2025 12:34 pm

Re: Ilotulitekeskustelu

Viesti Kirjoittaja rikkalapio »

RL11/6 kirjoitti: To Tammi 01, 2026 5:37 am Heräsin juuri sopivaan aikaan noin tunti sitten. Otin kunnon hörpyt konjakkia. Nyt on kai vuosi vaihtunut. Onko kuolleiden lukumäärästä tietoa?
Minuakin kiinnostaisi kovasti osuiko veikkaukseni oikeaan voisiko joku avata uuden vuoden niittokoneen saldoa?
Ei Eurooppa ole mikään USA:n vasalli muualla kun Venäjän propagandassa
- Schimanski -

"Iran on lyöty. Kukaan ei ole koskaan voittanut näin. MINÄ pelastin Yhdysvallat ja maailman siinä sivussa.

Tiedättehän te."

-Trump-
Jack the Ripper
Jessica Fletcher
Viestit: 3230
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ilotulitekeskustelu

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

rikkalapio kirjoitti: To Tammi 01, 2026 1:45 pm Oikein tulee mieleen vielä jo klassikoksi noussut huumekoira Dani jonka ilkeä omistaja lopulta myrkytti hengiltä.
Suomen Tulli-seurantarealityn Dani-koiralla oli kasvain vatsassa, ravinto eikä neste uponnut ja jalat eivät kantaneet. Sai pitkän piikin eläinlääkärillä. Lähtö oli inhimillisempi kuin ihmisillä, jotka samassa tilassa sidotaan sänkyyn ja nesteytetään suoneen sekä annetaan morfiinia jotta kivuliaita päiviä riittää vielä viikoiksi.
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"
Avatar
rikkalapio
Axel Foley
Viestit: 2035
Liittynyt: Ke Joulu 31, 2025 12:34 pm

Re: Ilotulitekeskustelu

Viesti Kirjoittaja rikkalapio »

Amfetamiini on aivan saatanan rankka huume pitkässä käytössä se ajaa koiran uuvuksiin ja lopulta kuolemaan. On aivan sairasta tarjota tuhat kertaa ihmistä herkempää koiraa tuohon nuuhkimis hommaan. Mielestäni pitäisi kouluttaa asiaan perehtyneitä ihmisiä valvomaan tarjottujen aineiden toimivuutta.
Ei Eurooppa ole mikään USA:n vasalli muualla kun Venäjän propagandassa
- Schimanski -

"Iran on lyöty. Kukaan ei ole koskaan voittanut näin. MINÄ pelastin Yhdysvallat ja maailman siinä sivussa.

Tiedättehän te."

-Trump-
Vastaa Viestiin