Somalialaissyntyinen vanki tilittää tuntojaan

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Zodiac
Olivia Benson
Viestit: 714
Liittynyt: To Heinä 26, 2007 7:58 pm

Somalialaissyntyinen vanki tilittää tuntojaan

Viesti Kirjoittaja Zodiac »

Tuolla taksikuskilla oli ilmeisesti myös ennustajan lahjoja.
Keravan vankilan koululuokassa istuu pian vapautuva mies. Nelikymppinen, Somaliassa syntynyt Ali on ensi kuussa kärsinyt runsaan vuoden mittaisen tuomion rahan ryöstämisestä.

Vankeus ei ole hänelle ensimmäinen. Aikaisemmat tuomiot ovat tulleet virkavallan vastustamisesta ja pahoinpitelyistä.

Helsingin Sanomat kertoi sunnuntaina, että ulkomaalais­taustaiset ovat yliedustettuina Helsingin poliisin väkivaltarikos­tilastoissa.

Ali muutti Suomeen 1990 parikymppisenä Somalian sotaa pakoon. Rasismia hän sanoo kokeneensa ensimmäisen kerran jo vastaanotto­keskuksessa Itä-Suomessa. "Taksikuski osoitti meitä ja sanoi: kun nämä tulevat tänne, Suomi menee konkurssiin", Ali kertoo.

Hän myöntää syyllisyytensä varkauksiin ja virkavallan vastustamiseen. "Monessa olen tehnyt virheitä. Mutta en halua koko elämääni varastaa. Hävettää, että olen täällä. Kukaan ei tule Suomeen mennäkseen vankilaan."

Kymmenisen vuotta sitten, ennen rikostuomiotaan, Ali eli omien sanojensa mukaan Suomessa olonsa parasta aikaa. Hän työskenteli vajaan vuoden vanhainkodissa työllistämistuella. "Vanhukset kertoivat paljon tarinoita ja kysyivät, 'saanko koskettaa sun hiuksia'. Vanhemmilla ihmisillä on paljon tietoa. Heitä pitää kunnioittaa", Ali sanoo.

Ali meni naimisiin suomalaisen naisen kanssa ja sai lapsia. Avioliitto päättyi eroon. Lapset asuvat sijaiskodissa äidin päihde- ja mielenterveysongelmien takia.

Rikostensa taustalla Ali näkee Suomessa koetun elämän ongelmat. "Mahdollisuudet otettiin pois", hän kuvailee. "Suomessa laki ei takaa maahanmuuttajille tulevaisuutta."

Kun pysyvää oleskelulupaa ei myönnetty, töitä oli vaikea saada. Siitäkin huolimatta, että Ali oli opetellut suomen kielen. Asunnoton hän kertoo olleensa noin kymmenen vuotta. "Joskus menin moskeijaan nukkumaan."

Ali toistaa useasti, miten huolissaan hän on somalitaustaisten maahanmuuttajien lapsista ja nuorista. Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tilanteeseen pitäisi hänen mielestään puuttua jo kouluiässä.

Seksuaalirikoksista pitäisi Alin mielestä antaa kovia tuomioita. "On eri asia ryöstää toisen lompakko kuin toisen vartalo. Ei ole sellaista kulttuuria, jossa raiskaus olisi oikein. Uhri voi kärsiä siitä koko elämänsä."

Haastateltavan nimi on muutettu.
http://www.hs.fi/artikkeliredirect/1135233957799

Linkki ei enää toimi, eikä tekstihaulla vastaavaa HS:n sivuilta löydy.
-NILS-
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Re: Somalialaissyntyinen vanki

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

Zodiac kirjoitti:Tuolla taksikuskilla oli ilmeisesti myös ennustajan lahjoja.
"Taksikuski osoitti meitä ja sanoi: kun nämä tulevat tänne, Suomi menee konkurssiin", Ali kertoo.
Onko Suomi menossa konkurssiin? Onko Suomen taloudellinen tilanne heikompi kuin vuonna 1990?
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Avatar
Zodiac
Olivia Benson
Viestit: 714
Liittynyt: To Heinä 26, 2007 7:58 pm

Re: Somalialaissyntyinen vanki

Viesti Kirjoittaja Zodiac »

Marsalkka kirjoitti:Onko Suomi menossa konkurssiin? Onko Suomen taloudellinen tilanne heikompi kuin vuonna 1990?
Hohhoijaa, eiköhän Marsalkka tiedä mitä taksikuski tarkoitti. Pakko päästä aina viisastelemaan ja nyyhkimään kun on kyse sompanssi rikollisista.
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Re: Somalialaissyntyinen vanki

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

Zodiac kirjoitti:
Marsalkka kirjoitti:Onko Suomi menossa konkurssiin? Onko Suomen taloudellinen tilanne heikompi kuin vuonna 1990?
Hohhoijaa, eiköhän Marsalkka tiedä mitä taksikuski tarkoitti.
Mitä nyt konkurssi yleensä tarkoittaa?
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Valdovas
Axel Foley
Viestit: 2427
Liittynyt: Ke Syys 24, 2008 12:25 pm
Paikkakunta: Paikallinen ryhmä, Orionin haara 4 B 13

Re: Somalialaissyntyinen vanki

Viesti Kirjoittaja Valdovas »

Marsalkka kirjoitti:
Zodiac kirjoitti:Tuolla taksikuskilla oli ilmeisesti myös ennustajan lahjoja.
"Taksikuski osoitti meitä ja sanoi: kun nämä tulevat tänne, Suomi menee konkurssiin", Ali kertoo.
Onko Suomi menossa konkurssiin? Onko Suomen taloudellinen tilanne heikompi kuin vuonna 1990?
No, eipä se kauhean kaukana taida enää olla...??? :roll:
Loka
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5206
Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 10:28 pm
Paikkakunta: On The Edge

Viesti Kirjoittaja Loka »

***"Suomessa laki ei takaa maahanmuuttajille tulevaisuutta."
En ymmärrä tätä lausetta? Voisiko joku ulkomaalaistaustainen selittää minulle, millainen/miten tulevaisuus Suomessa pitäisi maahanmuuttajille taata? Ihan lailla säätää tämä tulevaisuusjuttu? Eikö toimeentulotuki ja asunto enää riitä? Sen pitäisi riittää, se on paljon se.
Maybrick
Perry Mason
Viestit: 3828
Liittynyt: Ti Loka 23, 2007 4:44 pm

Viesti Kirjoittaja Maybrick »

^ En ole ulkomaalaistaustainen täällä Suomessa, Saksassa kylläkin olin. :wink: Mutta ei minullekaan laki ole "taannut" tulevaisuutta Suomessa. Olen taistellut paikastani joka käänteessä yläkouluikäisestä asti ja sama jatkuu. Haluaisin myös kuulla ulkomaalaistaustaisen henkilön tulkinnan tästä asiasta, että millä tavalla lain odotetaan takaavan tulevaisuuden Suomessa. :?:
Nothing is quite what it seems
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5424
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

^Viittasiko mahdollisesti siihen, että ei ollut saanut pysyvää oleskelulupaa, joka oli esteenä työn saannille?

Olihan siinä "sata kaunista ja kymmenen hyvää", mutta myönnettäköön että taparikolliset puhuvat useasti kovin yleviä, käytännön toteutus jää puheiden asteelle.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
loneliness
Jessica Fletcher
Viestit: 3206
Liittynyt: Ti Kesä 03, 2008 12:30 am

Viesti Kirjoittaja loneliness »

Mielestäni hyvää pohdintaa rikolliselta. Katuu tekojaan ja miettii tekijöitä, jotka johtivat tähän tilanteeseen. Olisi ihan tervetullut ajattelutapa monelle välinpitämättömälle rikolliselle, jotka eivät kykene itsekritiikkiin. Sairaus on tietysti eri asia, jos on liian sairas kyetäkseen toimimaan normien edellyttämällä tavalla.
Paavo Arhinmäki on äijä!
Avatar
ABC
Michael Knight
Viestit: 4406
Liittynyt: To Touko 31, 2007 2:23 am

Viesti Kirjoittaja ABC »

Jaksan aina ihmetellä, miksi sotaan pakoon lähtee nimenomaan nuoria ja terveitä miehiä, joiden luulisi puolustavan kotiaan.

No, jokin aika sitten sain selityksen asiaan. Minulle nimittäin kerrottiin, että koko kylä tai suku kerää rahaa, jotta jotkut pääsisivät pois, ja matkaan lähetetään niitä, joilla on parhaat mahdollisuudet selvitä, eli nuoria miehiä. Kaikki tietysti toivovat, että he voisivat sitten järjestää matkan lopullekin porukalle. Kyse on siis eräänlaisesta menettelystä perustaa oman kulttuurin siirtokuntia muualle: vain nuoret miehet kykenevät vaalimaan kulttuuria uudessa maassa, koska naisilla ei näissä kulttuureissa ole miehiin nähden mitään oikeuksia, eivätkä he voi viedä traditioita eteenpäin.

Siis, paradoksaalista kyllä, tulijat haluavat tuoda uuteen maahan sen saman kulttuurin, joka on onnistunut järjestämään itsensä vuosikymmeniä kestäviin sotiin, jossa ihmisoikeudet (kuten tasa-arvo ja ruumiillinen koskemattomuus) eivät toteudu, ja jolla menee taloudellisesti ja teknologisesti huonosti. Uuden maan alkuperäisten kansalaisten odotetaan sitten kustantavan lystin, mistä ei voi päätellä muuta kuin että "pakolaisten" täytyy pitää länsimaalaisia todella typerinä ja meidän kulttuuriamme tuhoon tuomittuna, koska emme älyä puolustaa sitä.
Every ship must sail a world.
HrZ
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 101
Liittynyt: Ke Tammi 02, 2008 2:50 pm

Vitsaus:

Viesti Kirjoittaja HrZ »

Kaikki ovat varmaan kuulleet heinäsirkkaparvista, lentävät paikasta toiseen ja syövät kaiken mitä eteen tulee. Liekkä jumalan kosto tai sitten käytännön politiikkaa... ?
kelmikontio
Alibin satunnaislukija
Viestit: 65
Liittynyt: To Loka 02, 2008 9:42 pm

Viesti Kirjoittaja kelmikontio »

loneliness kirjoitti:Mielestäni hyvää pohdintaa rikolliselta. Katuu tekojaan ja miettii tekijöitä, jotka johtivat tähän tilanteeseen. Olisi ihan tervetullut ajattelutapa monelle välinpitämättömälle rikolliselle, jotka eivät kykene itsekritiikkiin. Sairaus on tietysti eri asia, jos on liian sairas kyetäkseen toimimaan normien edellyttämällä tavalla.
Tuskinpa kukaan rikollinen tollasessa haastattelussa kertoo kuinka vapauduttuaan aikoo ryöstää pari mummoa ja raiskata 14 vuotiaan tytön. Takaisin vaan kotimaahansa jos ei pysty elämään sääntöjen mukaan.
Vastaa Viestiin