"Mitä tapahtui Emanuelille?"

[A]

Vuoden 1979 Pohjolan poliisi kertoo -kirjassa on selvitys eräästä varsin mutkikkaasta ja erikoisesta henkirikoksesta, joka tapahtui Haaparannassa loppuvuodesta 1966. Rikoksen uhri oli keski-ikäinen huutokauppahallia pyörittävä mies. Viimeiset havainnot elävänä hänestä tehtiin joulukuun alussa, minkä jälkeen hän katosi. Tuttavat olettivat hänen lähteneen jälleen pidemmälle matkalle hoitamaan työasioitaan, mutta kuukauden kuluttua he alkoivat jo huolestua, ja ilmoittivat asiasta viranomaisille. Poliisi päätti tutkia autiolta vaikuttavan huutokauppahallin, jonka edusta oli kuukauden aikana lumeutunut umpeen.

Tämä Emanueliksi kutsuttu mies löytyi huutokauppahallistaan kuolleena. Hän oli lattialla polvillaan pienen kaapin edessä, luodinreikä niskassaan. Kaapin hyllyltä löytyi taskulamppu, ja hyvin pieni pistooli, jolla tappaminen oli suoritettu. Tutkimuksissa ilmeni, että taskulampussa oli käytetty normaalia litteämpää paristoa, minkä ansiosta pistooli mahtui valaisimen sisään. Eräästä paikallisesta kaupasta oli ostettu tällainen harvemmin käytetty paristo jonkin aikaa ennen rikosta, ja muistaakseni jotain henkilötietojakin saatiin, mutta mihinkään ne eivät johtaneet. Samana iltana kun Emanuel tapettiin, hänen nukkumassa olleen isänsä kotiin oli tunkeutunut kaksi suomalaista miestä, ja kyselleet 'johtajaa'. Kun tätä johtajaa ei löytynyt, he olivat poistuneet. Emanuel oli ennen katoamistaan yöpynyt ystävänsä luona, mistä hänen piti lähteä aamulla suoraan juna-asemalle lähteäkseen matkoille. Jostain syystä hän oli kuitenkin ajautunut huutokauppahallille.

Jutussa oli paljon pieniä selkeähköjä johtolankoja, ja tuntui suorastaan ihmeelliseltä ettei mitään ratkaisevaa ollut saatu selville. Emanuelilla ei tiedetty edes olevan vihamiehiä, joihin tutkimuksia oltaisiin osattu kohdistaa. Motiivikin jäi siis arvoitukseksi. Minkäänlaista tietoa tapauksesta en ole nähnyt muualla kuin tuossa kirjassa. Onkohan tätä myöhemmin enää tutkittu, ja onko juttu jopa selvinnyt? Jakakaahan tietoanne, mikäli sellaista löytyy.

[A]

Kirjoitanpa ajantapoksi ja aiheen nostamiseksi koko artikkelin Pohjolan poliisi kertoo -kirjasta vuodelta 1979.

Mitä tapahtui Emanuelille?

Tammikuussa 1967 tavattiin mies kuolleena työpaikaltaan Haaparannan Huutokauppahallilta. Niskaan ammuttu laukaus oli päättänyt hänen elämänsä. Laajoissa poliisitutkimuksissa kävi ilmi, että vainaja - Emanuel - oli seurustellut piireissä, joissa vihamielisyydet helposti leimahtavat. Oliko tällä yhteyttä hänen poismenoonsa on edelleenkin paljastamaton salaisuus. Saiko Emanuel surmansa toisen käden kautta - niinkuin termi kuuluu - ja kuka siinä tapauksessa oli hänen surmaajansa ovat kysymyksiä, joita tutkijat edelleenkin esittävät.

Haaparannan rajakaupunki

Haaparannan ja Suomen Tornion tullikamarit ovat E 4:ää pitkin mitattuna noin puolen kilometrin etäisyydellä toisistaan. Aluksi Haaparanta oli koulukaupunki, mutta jo vuosikymmeniä sitten rajakauppa on oleellisesti muuttanut kaupunkikuvaa ja antanut kaupungille aivan toisen luonteen. Varsinkin 1950- ja 1960-luvuilla, jolloin ruotsalaisten ja suomalaisten tavaroiden hintaero oli suuri, oli rajakauppakin laajimmillaan. Tuhansittain suomalaisia sekä miehiä että naisia tuli tuolloin Haaparantaan tekemään kaikenlaisia kauppoja, taikka hankkimaan tavalla taikka toisella työtä. Ruotsin puolella oli henkilöitä, jotka ammattimaisessa laajuudessa tarjosivat apuaan suomalaisille ystävilleen - tutuille taikka tuntemattomille - näiden tarvitessa yösijaa, kun piti lainata rahaa taikka vaihtaa valuuttaa.

Ruotsin Turistiyhdistyksen vuosikirjassa 1963 julkaistussa kirjoituksessa Sven Sandstedt kuvasi Haaparantaa Ruotsin Klondyke'ksi, tosin ilman ampumavälikohtauksia ja tappeluita ja hän väitti, että nk. "aitosuomalaiset" pitävät Haaparantaa maailman rauhallisimpana rajakaupunkina. Kuinka asianlaita todellisuudessa on, jääköön sanomatta, mutta tässä yhteydessä sietänee mainita, että Fabriksgatan Haaparannassa on kansan suussa saanut nimekseen "Mordets gata", eli Murhan katu. Tämä johtuu siitä, että vuosina 1957 ja 1963 murhattiin kaksi henkilöä, jotka asuivat juuri tämän kadun varrella. Molemmat uhrit tunnettiin lähes kautta koko Suomen siitä, että he olivat valmiit tarjoamaan yösijaa tutuille ja tuntemattomille suomalaisille, lainaamaan rahaa panttia vastaan taikka vaihtamaan valuuttaa edulliseen kurssiin. Vaikkakin tämä puuha saattoi olla tuottavaa ei se kuitenkaan ollut vaaratonta, joka myös ilmeni näiden molempien henkilöiden väkivaltaisessa kuolemassa.

Liikemies Emanuel

Emanuelin Huutokauppahallissa harjoittama toiminta erosi kuitenkin em. murhien uhreista siinä, että hän ei ammattimaisesti majoittanut tuntemattomia ihmisiä korvausta vastaan, vaan hän yritti elättää itsensä liikemiehenä ja itsenäisenä romukauppa-alan yrittäjänä. Yleisesti häntä pidettiin kilttinä ja rauhallisena ihmisenä, jolla ei ollut varsinaisia vihollisia. Hän oli 43-vuotias ja naimaton ja asui äitinsä ja isäpuolensa kanssa Nikkalassa, noin peninkulma Haaparannasta etelään.

Huutokauppahalli sijaitsi vanhassa ulkorakennuksessa osoitteessa Fabriksgatan 10. Hän oli vuokrannut sieltä suuren varaston, jonka kaksi ikkunaa olivat kadulle ja ovi pihalle päin. Huoneisto sijaitsi muuten
vain parin korttelin päässä niistä taloista, joissa aikaisemmin kerrotut murhat olivat tapahtuneet. Hänen kaksi sisartaan olivat muuttaneet jo nuoressa iässä pois kotoa ja he asuivat Haaparannassa ja Piteåssa.

Lemmenkohtauksia - kilpakosijoita

Jos tyydyttäisiin kertomaan vain tämä luonnekuva Emanuelista voisi erehtyä uskomaan, että hänellä ei ollut vihollisia. Mutta jos tunkeudutaan syvemmälle koko siihen laajaan tutkimukseen, joka hänen kuolemansa johdosta toimitettiin, saadaan pikemminkin se käsitys, että hänellä joka tapauksessa oli vihollisia, jotka sattoivat olla vaarallisia. Siksi on syytä jo tämän selostuksen alussa kosketella hieman niitä suhteita, joita hänellä oli vastakkaisen sukupuolen kanssa rajan toisella puolella.

Tutkinta-asiakirjoista käy siis ilmi, että hänellä oli usein mm. 1966 lemmenkohtauksia suomalaisten tyttöjen kanssa Huutokauppahallissa, missä hän sitäpaitsi säilytti parin naisen rakkauskirjeitäkin. Mainitun vuoden keskipaikkeilla hän meni kihloihin 20-vuotiaan mustalaisalkuperää olevan tytön kanssa, jota asiaa tämän sukulaiset ilmeisesti eivät hyväksyneet. Parin ystävän lausuman mukaan hän oli runsas puolivuosi ennen katoamistaan hyvin järkyttyneessä ja kiihtyneessä tilassa kertonut, että pari suomalaista miestä oli pari eri kertaa pysäyttänyt hänet ja häntä vakavasti uhaten neuvoneet häntä jättämään työtön rauhaan. Useita kuukausia myöhemmin hän oli edelleenkin säikähtynyt ja peloissaan. Miehet olivat olleet tuntemattomia, mutta hän arveli heidän olleen suomalaisia mustalaisia.

Ulosmittaus

Kun eräät vekselit olivat langenneet maksettavaksi kruununvouti ja hänen apulaisensa ulosmittasivat koko Huutokauppahallissa olevan tavaravaraston maanantaina, joulukuun 5 päivänä 1966 Emanuelin läsnäollessa. Toimitus kesti pari tuntia ja se päättyi juuri ennen klo. 18.00, jolloin Emanuel jäi yksin. Toimituksen aikana kruununvouti poltti piippua ja koputti tuhkat Emanuelin luvalla puhtaaseen tuhkakuppiin. Kruununvoudin apulainen ja Emanuel eivät polttaneet. Tällä on merkitystä sikäli, että myöhemmin tuhkakupista löydettiin kuusi filtteritumppia, joka viittasi siihen, että Emanuelilla oli ulosmittauksen jälkeen ollut muita poliisille edelleenkin tuntemattomia vieraita. Kaksi tumpeista olivat ruotsalais- ja neljä suomalaisvalmisteisia.

Ulosmitattu tavaravarasto, joka käsitti vanhoja huonekaluja, neuletakkeja, kuparipannuja, käytettyjä vaatteita jne. arvioitiin 1800 kruunun arvoiseksi. Ennen ulosottomiehen poistumista tarkastettiin erityisen tarkoin, että kaikki ikkunat olivat kunnolla haassa sisäpuolelta. Tämä on mielenkiintoista siksi, että kuukausia myöhemmin poliisitutkimuksissa todettiin yhden kadulle päin olevan ikkunan olevan muutaman sentin raollaan.

Yritti lykkäystä

Kruununvouti oli tuskin ehtinyt kotiinsa - kello lienee ollut vain 18.30 - kun Emanuel soitti ensimmäisen kerran. Toinen puhelu tuli vähän TV-aktuellt-ohjelman alkamisen jälkeen, siinä 19.05 aikoihin. Kruununvouti ei tiennyt, mistä hän soitti. Hän ei pitänyt epätodennäköisenä sitä, että puhelut tulivat puhelinkioskista, sillä Huutokauppahallissa ei ollut puhelinta.

Emanuel oli ollut hyvin halukas saamaan kruununvoudilta luvan myydä osan ulosmitatuista tavaroista seuraavana päivänä - Suomen itsenäisyyspäivänä - jolloin hän halusi pitää Huutokauppahallin auki. Nyt hänellä tosin oli vain 80 kruunua käteistä, mutta hän laski pitämällä liikkeensä auki juuri itsenäisyyspäivän juhlinnan aikana saavansa niin monta suomalaista asiakasta, että hän voisi rahoittaa keskiviikoksi jo suunnittelemansa liikematkan ja tulla takaisin Haaparantaan kolmen päivän kuluttua mukanaan lisää huutokaupattavaa. Emanuelin itsepäisistä pyynnöistä huolimatta kruununvouti ei voinut suostua hänen toivomukseensa. Tämä oli kruununvoudin viimeinen kosketus Emanueliin.

Suljettu - ei ilmoitusta

Seuraavana päivänä, tiistaina, joulukuun 6 päivänä, kruununvouti lähti aamupäiväkahvin jälkeen Huutokauppahallille jättääkseen ulosmitatun omaisuuden luettelon. Kun ovi oli lukossa eikä Huutokauppahallista näkynyt valoa pani hän luettelon oven vasemmalla puolella olevaan postilaatikkoon.

Kruununvoudin arvion mukaan kello oli tuolloin 10 ja 11 välillä. Hän ei nähnyt lumessa jalanjälkiä ja sai sen käsityksen, ettei Emanuel ollut vielä palannut.

Lounaan jälkeen kruununvouti n. kello 13.00 meni jälleen Huutokauppahallille, mutta kaikki oli entisellään. Se ihmetytti häntä, koska mitään ilmoitusta siitä, että halli olisi tänään suljettuna ei näkynyt, varsinkin kun Emanuel oli suomalaisissa lehdissä ilmoittanut aukiolosta. Se, ettei kruununvouti nähnyt jälkiä lumessa selittyi ehkä sillä, että koko tiistain satoi runsaasti lunta ja tuulen voimakkuus oli 8-10 metriä sekunnissa, joten mahdolliset jäljet melko pian olisivat hävinneet jäljettömiin uuden lumen alle.

Matkasuunnitelmia

Jolloinkin marras-joulukuun vaihteessa 1966 Emanuel tilasi puhelimitse joukon huutokauppatavaraa, luultavasti lasten vaatteita yms. eräältä kirunalaiselta kolleegaltaan. Tämän mukaan Emanuel halusi täysin hyvän tavaralajitelman suomalaisia asiakkaitaan varten, joita hän odotti runsain määrin juuri tiistaina, joulukuun 6 päivänä. Nyt asia oli kuitenkin niin, että Emanuel oli aikaisemmista ostoistaan velkaa tälle kolleegalleen ja siksi tämä ehdotti, että Emanuel tulisi Kirunaan ensiksi maksamaan velkansa.

Saatuaan kruununvoudilta lopullisen päätöksen siitä, että koko tavaravarasto oli poikkeuksetta ulosmitattu ja sinetöity ja sen myyminen ei siis voinut tulla kysymykseen, Emanuel päätti lähteä Kirunaan ensimmäisellä sopivalla junalla tiistaiaamuna. Hänellä tosin oli vain 80 kruunua käteistä, mutta se riittäisi junalippuun. Hän tarvitsi kuitenkin lisää rahaa saadakseen tavarat ulos Kirunassa ja sen asian hän ajatteli ratkaista kiinnittämällä kiinteistönsä Nikkala 21:n. Kauppakirja ja lainhuudatustodistus olivat luultavasti hänen kotonaan Nikkalassa.

Kello 20 aikaan maanantai-iltana, joulukuun 5 päivänä, Emanuel tuli sisarensa Haaparannassa olevaan asuntoon, missä hänen äitinsäkin silloin oli. Hän kertoi matkasuunnitelmistaan sekä että hän yöpyisi ystävänsä, myyntimies Hildingin luona, joka asui mukavan matkan päässä rautatieasemalta.

Viimeinen todistaja

Hilding oli sittemmin kertonut, että Emanuel soitti hänelle maanantai-iltana kello 22 aikoihin ja kysyi saisiko hän yösijan ja kyydin Nikkalaan noutamaan tärkeän paperin, puvun ja kuparipannun, jotka hän aamulla ottaisi mukaansa lähtiessään Kirunaan. Emanuel tuli viiden minuutin kuluttua ja he ajoivat yhdessä Hildingin autolla Nikkalaan. Kello lienee ollut 23.00. Hilding jäi istumaan autoon Emanuelin mennessä hakemaan tavaroitaan. Hän palasi noin viiden minuutin päästä mukanaan puku ja kuparipannu. Hilding ei sitävastoin tiennyt, oliko hän löytänyt kertomansa tärkeät paperit.

Palattuaan Hildingin luokse he kävivät levolle Emanuelin soitettua ensin rautatie-asemalle ja saatua tietää, että juna Kirunaan lähti kello 06.20. Hilding heräsi tiistaiaamuna kello 5 aikaan siihen että Emanuel oli pesulla. Pukeuduttuaan pukuunsa ja päällysvaatteisiinsa Emanuel otti kuparipannun, sanoi Hildingille "hei" ja poistui asunnosta. Hilding oli viimeinen henkilö, joka näki Emanuelin elossa.

Matka peruuntui

Mutta mihin Emanuel meni poistuttuaan Hildingin asunnosta? Rautatieasemalle hän ei ainakaan mennyt. Näyttää siltä, että hän meni suoraan Huutokauppakamarille. Missä asiassa hän meni sinne? Olisiko voinut olla niin, että hän ei ollut löytänyt tärkeitä papereita - kauppakirjaa ja lainhuutotodistusta - Nikkalasta ja että hän siksi meni Huutokauppahalliin etsiäkseen niitä.

Niiden huomioiden perusteella, jotka sittemmin tehtiin, kun Emanuelin ruumis löydettiin, voi olla hyvä jo tässä todeta, että ilman lämpötila oli tänä aamuna +1,4 astetta, satoi lunta ja tuulen voimakkuus oli 8-10 metriä sekunnissa.

Kaksi tuntematonta yöllistä vierasta

Koska Emanuel ja hänen äitinsä yöpyisivät Haaparannassa tiistain, joulukuun 6 päivän vastaisen yön, jäi Emanuelin isäpuoli Einar Nikkalaan yksin. Kuulustelussa Einar kertoi, että hän oli mennyt aikaisin sinä iltana nukkumaan, mutta herännyt kello 23 aikoihin Emanuelin tullessa kotiin. Emanuelin, joka oli ollut hyvin innoissaan, piti hakea puku ja kuparipannu ja hän oli kertonut seuraavana aamuna matkustavansa Kirunaan ja jäävänsä siksi yöksi Hildingin luo, joka istui ulkona autossaan odottamassa. Korkeintaan viiden minuutin kuluttua Emanuel oli poistunut puku käsivarrellaan ja pannu kädessään. Sen jälkeen Einar oli nukahtanut uudelleen.

Joitakin tunteja myöhemmin, kello lienee ollut 24.00 - 01.00, oli Einar herännyt jälleen siihen, että ovi kävi ja joku seisoi huoneessa. Hän oli ensiksi luullut Emanuelin palanneen ja huutanut:
-Sytytä valo.

Kun huoneeseen tuli valoisaa hän oli nähnyt tuntemattoman, mustanpuhuvan miehen seisovan aivan hänen vuoteensa vieressä ja toisen miehen ovella. Vuoteen vieressä oleva mies seisoi kumartuneena ja haparoi puukkoaan, joka hänellä oli vaaleassa tupessa oikeassa saappaanvarressa. Samalla hetkellä oli ovella seisova mies huutanut "kiireesti" suomeksi:
-Onko se johtaja?
Tähän Einar oli vastannut myös suomeksi, ettei hän ollut johtaja. Mies oli pannut puukon tuppeen ja molemmat miehet olivat poistuneet sulkematta ovea perässään. Heidän mennessään ulos he mumisivat jotain käsittämätöntä keskenään. Heti tämän jälkeen Einar kuuli epätavallisen kovaäänisen auton lähtevän pihalta. Einar oli niin pelästynyt, että hän oli vasta muutaman tunnin kuluttua uskaltanut nousta ylös sulkemaan oven. Einarin noista kahdesta miehestä antamat tuntomerkit kuulutettiin koko maassa. Se ei kuitenkaan auttanut asian selvittämisessä.

Havainto

Maanantaina, tammikuun 2 päivänä 1967 iltapäivällä Hilding ja Einar saapuivat Haaparannan poliisiasemalle ja ilmoittivat, että he olivat levottomia Emanuelista, joka oli ollut poissa joulukuun 6 päivästä lähtien. He ilmoittivat tosin tapahtuneen, että Emanuel oli ollut liikematkoilla viikkokausia. Syy siihen, että hänet vasta nyt ilmoitettiin kadonneeksi oli, että hänen luultiin nytkin olleen sellaisella liikematkalla.

Joulun ja uudenvuoden pyhien aikaan oli hänen poissaolostaan puhuttu levottomuudella, mutta poliisin luokse saakka ei lähdetty. Nyt kuitenkin pelättiin, että hänelle oli tapahtunut jotain ja poliisin toivottiin tutkivan asiaa ja ensi kädessä tarkistavan oliko hän Huutokauppahallissa. Tämän ilmoituksen johdosta poliisin välittömästi suorittamassa tarkistuksessa voitiin todeta, että Huutokauppahallin oven edessä oli metrin korkuinen lumikinos ja ulko-ovi oli lukossa. Poliisien täytyi lapioida tie auki ja avata ovi irrottamalla saranat.

Valo paloi huoneistossa, lattialla oli päälläoleva sähkölämmitin ja lämpötila oli + 7 astetta. Ikkunan edessä olevan noin metrin korkuisen kaapin vieressä oli Emanuelin ruumis polvillaan kuulanreikä niskassaan. Murha-ase, pieni pistooli, oli kaapissa hyllyllä. Vainajan taskussa olivat mm. aikaisemmin mainittu kauppakirja ja lainhuutotodistus ja Huutokauppahallin avaimet. Huoneen toisessa päässä olevalla vuoteella oli hänen päällystakkinsa ja hattunsa ja niiden päällä takki, jonka omistaja edelleenkin on tuntematon. Ei nimittäin voitu selvittää, kuuluiko takki ulosmitattuun tavaravarastoon, vai oliko se ilmaantunut paikalle ulosmitttaustoimituksen jälkeen. Kuparipannu, joka Emanuelilla oli ollut mukanaan hänen poistuessaan tiistaiaamuna Hildingin asunnosta, oli myös huoneessa.

Ruumiinavauksessa todettiin, että kuula oli osunut sellaisiin elimiin, että ensiksi oli aiheutunut täydellinen halvaantuminen ja heti sen jälkeen kuolema. Infrapunakuvaus osoitti, että laukaus oli ammuttu läheltä.

Musta käsilyhty

Kaapissa, jonka edestä Emanuelin ruumis löydettiin, oli hänen henkilökohtaisia tavaroitaan, joten sekä kaappi että sen sisältö olivat jääneet kruununvoudin toimituksen ulkopuolelle. Kaapissa oli musta käsilyhty, joka ulkoapäin näytti aivan viattomalta, mutta joka lähemmin sitä tarkasteltaessa oli hyvin mielenkiintoinen. Kun nimittäin lyhdyn takaosa avattiin ilmeni, että patteri oli niin ohut, että lyhtyyn jäi tilaa äskenmainitulle pistoolillekin ja että lyhdyn sisäpuolella näkyi pistoolin lippaansulkijan aiheuttamia raapamia. Ei siis voitu sulkea pois sitä mahdollisuutta, että joku muu kuin Emanuel oli tuonut pistoolin lyhtyyn piilotettuna Huutokauppahalliin.

Oli olemassa mahdollisuus, että joku olisi nähnyt lyhdyn jossakin ja siksi siitä julkaistiin kuva paikallislehdissä. Joitakin päiviä myöhemmin erään liikkeen myymäläapulainen soitti ja kertoi luultavasti marraskuussa (pari viikkoa ennen Emanuelin katoamista) myyneensä patterin Näslund-nimiselle miehelle, jolla oli ollut mukanaan lyhty, joka muistutti sitä lyhtyä, jonka kuva oli julkaistu lehdissä. Hänen mielestään oli ollut erikoista, että Näslund ei ollut halunnut ostaa sopivankokoista patteria, vaikka sellaisiakin oli varastossa, vaan valinnut ohuemman.

Pistooliin liittyi salaperäisyyttä

Näslund, joka tunsi Emanuelin hyvin ja oli hänen hyvä ystävänsä, vahvisti kuulustelussa myymäläapulaisen tiedot ja kertoi mm. seuraavaa:
-Jolloinkin marraskuun puolessa välissä hän oli tavannut Huutokauppahallin pihalla suomalaisen miehen, joka oli kysynyt Emanuelia. Keskustelun aikana mies oli kysynyt, voisiko Näslund lainata 100 kruunua pistoolia ja muutamaa patruunaa vastaan muutamaksi viikoksi. Hän ostaisi rahoilla moottorisahan, jota hän tarvitsi metsätöissä.

Näslund oli suostunut ehdotukseen ja oli sovittu siitä, että pistooli jäisi Emanuelin säilytettäväksi Huutokauppahalliin, mistä sen voisi käydä noutamassa takaisin jonkin viikon kuluttua lainaa maksettaessa. Koska Emanuel ei juuri tuolloin ollut tavattavissa oli Näslund vienyt pistoolin kotiinsa ja ladannut sen pelkästä uteliaisuudesta. Tällöin hänelle oli kuitenkin syntynyt niin epämiellyttävä tunne, että hän oli päättänyt piilottaa aseen autossaan olevaan lyhtyyn. Siksi hän oli ostanut niin ohuen patterin, että se olisi mahtunut lyhtyyn kuoren ja pistoolin väliin.

Joitakin päiviä myöhemmin hän oli tavannut Emanuelin Huutokauppahallissa. Selitettyään hänelle asian hän oli Emanuelin pyynnöstä antanut hänelle sekä lyhdyn että aseen. Hän ei tuolloin ollut ajatellut, että patruunat olivat edelleenkin lippaassa. Vaikkakin Näslundin kertomusta voidaan pitää kummallisena, ei sitä ole pystytty kumoamaan. On sitäpaitsi pantava merkille, ettei muutenkaan - ei teknisessä tutkimuksessa taikka todistajain kuulusteluissakaan - ole ilmaantunut mitään sellaista, joka antaisi aihetta olettaa, että Näslundilla olisi ollut jotain tekemistä Emanuelin kuoleman kanssa.

Monia kysymysmerkkejä

Toimitetussa tutkimuksessa on ilmennyt monia muita asian kannalta tärkeitä seikkoja, jotka tässä monista syistä jätetään kertomatta. Emanuelin kuolemaan liittyvät olosuhteet ovat kaikesta huolimatta edelleen selvittämättä ja niihin liittyy monia kysymysmerkkejä, joista jotakin on ilmennyt jo tässä kertomuksessa:

Kuka tai ketkä olivat jättäneet savukkeenpätkät tuhkakuppiin ulosmittauksen jälkeen? Oliko tämän toimituksen jälkeen todella jäänyt aikaa tapaamiseen jo maanantaina? Miksi Huutokauppahallin kadulle johtavan ikkunan haat oli avattu, milloin ne oli avattu ja miksi? Ketkä henkilöt etsivät "johtajaa" tiistain, joulukuun 6 päivin vastaisena yönä? Jos he olivat ajatelleet tappaa Emanuelin olisi sen pitänyt tapahtua puukolla, mutta miksi hänet sitten oli ammuttu pistoolilla? Miksi Emanuel meni Huutokauppahalliin poistuessaan aamulla Hildingin luota sen sijaan, että olisi mennyt suoraan rautatieasemalle? Miksi hän oli riisunut päällysvaatteensa, jos hän todella oli ajatellut lähteä junalla kello 06.20?

Voidaan siis asetaa useitakin kysymyksiä, mutta tärkein kysymys on joka tapauksessa mitä Emanuelille tapahtui?
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Erittäin mielenkiintoinen, mutta unohdetulta vaikuttava tapahtumasarja. Olen yrittänyt kehnolla ruotsinkielelläni etsiä Googlesta tietoutta tapauksesta löytämättä käytännössä yhtään mitään. Vuoden 1957 henkirikoksesta löytyi foorumikeskustelua, jossa mainittiin ohimennen tämä saman kadun varressa vuonne 1966 tapahtunut murha, mutta mitään spekulaatiota tai tietoutta ei ollut.

[NancyDrew]

Mielenkiintoinen tarina. Tapaus olisi voinut selvitä, jos käytössä olisi olleet nykyaikaiset tutkintamenetelmät. Sen verran kiinnitin huomiota johtolankoihin, joihin oltaisiin nykyään tartuttu. Ainakin tupakantumppien jättäjät olisi voitu hyvällä tuurilla selvittää.

[Tampereen Tyttö]

Tässä on tavallaan monta melkein liiankin selkeää viittausta romanien suuntaan. Ilmeisesti vielä huhuilla ohjattu siihen suuntaan.
Mutta olisivatko käyneet tappamassa miehen ja jättäneet ryöstämättä tavaroita. Ja sama ihmetys oikeastaan kenen vain tekijän kohdalla.
Olikohan nämä isäpuoli Einarin jutut ihan totta. Siihen suuntaan vielä kallistuisin, että miksi mahdollisesti keksi omiaan. Vai onko tapaus saanut jonkinlaisen vahvistuksen