Ano Turtiainen 4.2.2026: - Voiko Suomen enää pelastaa?
Ano lienee sen verran väsynyt tulevan kirjan oikolukemisesta ja Epstein-uutisista, että hän laittaa striimiin loppukevennyksen jo ensimmäisen minuutin jälkeen. Video esittelee taksista kadulle nousua yrittävää läskiä ja todennäköisimmin venäläistaustaista miestä. Anoa video kovasti naurattaa. Onneksi Moskovassa voi apilla tilata monenlaisia takseja. Petroskoissa se ei aina onnistunut. Kun jätti ottamatta pienen taksin, tuli sen jälkeen paikalle vielä pienempi taksi. Striimin lopussa Ano avaa uutta kirjaa. Sitä on kirjoitettu jo viisi lukua ja lisää tulee. Ano haluaa kirjalla viestiä, että hänen pakomsa Moskovaan juontaa jo vuosien taakse. Syitä siihen löytyy jopa ajalta Anon politiikkauraa ennen.
Kirjan viiden ensimmäisen luvun työotsikot alla (koplattuna PIF:iltä)... Viidennelle luvulla ei tietääkseni ole nimeä, koska kirjassa käsitellään kai Anon uraa pandemista hyökkäyssotaan useammasakin luvussa.
1. Tällainen kaveri otetaan haltuun tai tuhotaan
2. Persujen listoilta eduskuntaan
3. Voiko Suomen enää pelastaa?
4. Valta kuuluu kansalle
5. Pandemiasta hyökkäyssotaan

- VKK_Ano_haltuun_tuhotaan.jpg (47.89 KiB) Katsottu 312 kertaa
Valtamediassa on varsinainen uutisvyöry: Sen takia Ano laittaa minuutin taksikevennyksen jo striimin alkuun ja alkaa selittää Yandex-takseista.
Hänellä on ollut videon kaltaisia kokemuksia (läskillä miehellä vaikeuksia päästä ulos taksista).
Moskovassa pystyy valitsemaan apista monen tasoista taksia mutta kun Petroskoissa kun tilasi Yandexin kautta tilatessa siellä tuli aina liian pieniä ja vielä pienempiä autoja.
Ano haluaa nostaa esiin Epsteinin paljastukset. Sitä on nyt joka paikka täynnä. Ja onhan tuo sairasta.
Anolle tulee mieleen prinsessa Dianan jutut sekin oli sen tason ihmisiä että varmasti tiesi missä maailma makaa. Ano rinnastaa Dianan ja Epsteinin kohtalon.
Anon mielestä on sairasta tuo lännen touhu, tuo siionistien touhu. Ano pohtiikin kyykkääkö lännen puoli sitten näihin Epstein-paljastuksiin?
Luoja on pannut palikat sellaiseen järjestykseen että kuhinaa on joka paikassa. Kun on sisäiset kahinat niin siinä sitten paljastuu nää jutut.
Ano ei halua lähteä yksityiskohtiin mutta kun Suomeenkin liittyen on asioita ihan istuvaan presidenttiin ja moneen moneen muuhun liittyen. Mutta Ano ei halua spekuloida.
Kovasti kovasti on pakka sekaisin ja jokainen yrittää pelastaa nahkansa. Kyllähän tässä on häpeän paikka kaikille ketkä on puolustaneet tuota lännen juttua.
Häpeän paikka on niillä edessä ja ei ole ihan sama kuka siellä Amerikassa nyt nousisi valtaan vai saako Trump pelastettua nahkansa. Ei hyvältä näytä. Ei oo minkäännäköistä luottoa tuohon hulluuteen. Ei minkään näköistä.
Ja katsokaapa mitä Putin on sanonut. Putin keskustelee lainausmerkeissä vampyyrien tanssiaisista.
Video leviää nyt verkossa. Siihen aikaan ei ymmärretty mitä tuo tarkottaa, mutta nyt se kannattaa katsoa moneen kertaan, että ymmärretään missä nyt mennään.
Putin on tuon tason kaveri että se ymmärsi jo tuolloin missä pahuudessa maailma rypee. Ja nyt varmaan ymmärrätte minkä takia Putinia joka ei oo tämmöisessä mukana, ett minkä takia sitä vihataan. Ja teidätkin laitetaan vihaamaan kun nää hullut omistaa mediat ja te uskotte niitä med niin teidätkin laitetaan vihaamaan Putinia joka taistelee tätä hulluutta vastaan.
Joooo. Aikamoista, aikamoista settiä kuitenkin. Joo jota jo joo. Ettei tää mee liian vakavaksi niin vaihdetaan puheenaihetta ja mennään kirjaan. Eli mä oon parhaillaan… öö… oisko puolessa välissä niinkuin oikolukemassa tuota tekstiä.
No, ei ehkä puolessa välissä mutta siellä on aika valmista. Käydään läpi nää viisi ensimmäistä lukuotsikkoa.
Ensimmäinen luku on tällainen
"Otetaan kaveri haltuun ja tuhotaan hänet". Se on ensimmäisen luvun otsikko. Voitte kuvitella mitä tuota… No ei välttämättä kaikki oikein mutta mihin nää liittyy mutta tää lähtee ajalta ennen eduskuntaa. Jo vuosia ennen eduskuntaa. Tää kertoo mitä on tapahtunut ja on just sen takia sielä, koska tää kirjan otsikko on Euroopan läpi Moskovaan turvaan ja nyt ollaan täällä nin se liittyy siihen.
Siellä on todella vanhoja juttuja, todella vanhoja juttuja tapahtunut jo ennen politiikkaa. Kun sitten nousin politiikkaan niin sitten lähti isommalle vaihteelle asiat ja ollaan tässä tilanteessa.
Sitten toinen luku. Se on
"Persujen listoilla eduskuntaan". Sielläkin on mielenkiintoista aineistoa mutta elämäkertakirjassa mennään sitten syvemmälle kaikkiin yksityiskohtiin. Aika kattavasti tässäkin tulee tätä eduskuntaan noususta ja olemista persujen riveissä, koska se liittyy sitten siihen että ollaan tässä tilanteessa kun on saatu Moskovasta turvapaikka.
Kolmas luku on
"Voiko Suomea enää pelastaa". Joo. Mielenkiintoista aineistoa on tulossa.
Sit neljäs luku
"Valta kuuluu kansalle". Siitäkin on vahvasti tuossa kirjassa ja sekin liittyy tähän missä nyt ollaan. Eduskunnassa synty oma eduskuntaryhmä ja muutin sen sitten nimeksi Valta kuuluu kansalle.
Sitten viides luku eli viimeinen joka tässä kohtaa on menossa. Näitä tulee sitten paljon lisää aina pandemiasta hyökkäyssotaan eli tää on kyllä vahvasti sitä eduskunnan aikaa. Mielenkiintoista aineistoa on tulossa. Kartoitetaan minkä kokoinen on ensimmäinen painos ja laitetaan sitten painoon kun alkaa olemaan aineisto täysin valmis.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.