Suomessa on meneillään merkittävä aserikoslainsäädännön uudistus, joka kiristää luvattomien aseiden hallussapitoa ja rangaistuksia. Uudet säädökset tulivat voimaan pääosin vuoden alussa, heti ensimmäisenä päivänä, jolloin suurin osa kansasta oli varmuudella krapulassa tai muuten perinteisesti tiedottomassa ja syyntakeettomassa tilissa. Uudistus perustuu Petteri Orpon hallitusohjelman kirjauksiin, joiden tavoitteena on torjua jengirikollisuutta, joka tunnetusti noudattaa ase- ja järjestyslakia ja huumausaineita koskevaa lainsäädäntöä sekä raiskausrikollisuuden osalta seksuaalirikoslakia.
Uudistuksen myötä teräaseiden osalta hyväksyttävän syyn (esim. rakennustyö, eräretkeily, kalastus, makkaranpaisto) tulkinta on entistä tiukempi ja perustuu kenttätuomioita jakavan insanssin, eli poliisin kasvoperusteiseen profilointiin ja silkkaan mielivaltaan, jonka tarkoituksena voi olla kyykyttää kansalaista, josta poliisi ei jostain syystä pidä. Esim. pitkä tukka ja tai parta, mustaihonväritys, hippivaatteet, bulagialaistyylinen mustalaisuus jne. voivat tarkoittaa vuoden vankeutta, jos henkilöllä on mukanaan poliisityypillisiä teräaseita, eli poliisilla hyvin usein virka-aseen reisitelakan kiinnitysnauhaan klipsikiinnitteisenä taittoveitsi tai välinevyössä kotelossa Leatherman -monitoimityökalu.
Kysymys kuuluukin, millä vitun perusteella joku ammattikoululainen virkamiessinivuokko saa kantaa mukanaan esim. lukkiutuvateräistä taittoveistä? mihin poliisi tätä mukamas tarvitsee enemmän kuin vaikkapa pahvilaatikoita työkseen availeva varastomies, jolla taittoveitsi kulkee henkilökohtaisena työvälineenä mukana, jos ei mieli tee jättää sitä työpaikalle muiden varastomiesten anastettavaksi?
Koska elämme vaikeita aikoja, joissa juridiikalla ei ole selkeää roolia kansalaisten ja poliisiluopioiden välisessä sodassa, on tärkeää ottaa poliisitorjuntateknisesti kännykällä kuva jokaisesta poliisista, joilla havaitsee teräaseen ja selvittää tämän etu- ja sukunimi sekä virka-asema. Nämä tiedot sitten kuvineen, joista pystyy erikoissyyttäjä havaitsemaan kiistämättömästi teräaseen ja sen mallin, liitteenä rikosilmoitukseen, jotta saadaan tasa- ja yhdenvertaisesti ilman hyväksyttävää syytä teräasetta kantaneelle poliisille se samainen tuomio kuin muillekin jengirikollisille, joita poliisiorganisaatio edustaa pedofiilitaipumuspiirteisinee raiskaus-, huume- ja väkivaltarikollisineen.
Tähän ketjuun saa myös liittää poliisista otettuja kenttä- ja uutiskuvia, joissa korostuu poliisin henkisesti sairas mieltymys erityisesti leikkaaviin teräaseisiin, aivan kuin he olisivat obduktiota suorittavia oikeuslääkäreitä, mutta tosiasiallisesti kuitenkin lähempänä Ed Geinia.
RL11/6
Murha.infon mielisairaanhoidon vastaava ylilääkäri
Poliisillako sitten on oikeus kantaa teräasetta?
Poliisillako sitten on oikeus kantaa teräasetta?
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
-
Rapsuttaja
- Martin Beck
- Viestit: 788
- Liittynyt: La Maalis 26, 2022 12:24 pm
Re: Poliisillako sitten on oikeus kantaa teräasetta?
Poliisi ei tuomitse ketään vankilaan ja sakoista voi valittaa. Jos ulkoinen habituksesi houkuttaa poliiseja peräsuolen tutkintaan, ehkä syy löytyy peilistä.RL11/6 kirjoitti: Su Helmi 08, 2026 7:58 pm Uudistuksen myötä teräaseiden osalta hyväksyttävän syyn tulkinta on entistä tiukempi ja perustuu kenttätuomioita jakavan insanssin, eli poliisin kasvoperusteiseen profilointiin ja silkkaan mielivaltaan, jonka tarkoituksena voi olla kyykyttää kansalaista, josta poliisi ei jostain syystä pidä.
Millions must go.
Re: Poliisillako sitten on oikeus kantaa teräasetta?
Poliisi on kautta aikojen ollut se taho, joka tuomitsee ja usein täysin mielivaltaisesti. Meininki poliisilaitoksilla ja poliisipiireissä on kuin päiväkodeissa, joissa laista viisveisataan ja joissa on yhtä kypsäksi kasvaneita aikuisia lapsia virka-aseineen sekä rikoskomisarioita olkapoletteineen työhuoneissaan runkkaamassa Lidlin alusvaatekuvastoille. Suomileijonan pää, siinä keppihevosta matkien tsaarin ajan hukari pään kannattimena, joka on mielestäni erityisen hyvin kuvaava suomalaisen poliisin tunnus sen kaikessa ivallisuudessaan. Se tunnus kuvastaa hyvin sitä tsaarin aikaa, josta poliisi ei ole pystynyt muun kansan tavoin päästämään irti, jonka vuoksi olemme sodassa. Aiheesta on tehty Ezkimon toimesta biisi Salainen Agentti 998, jossa hän kertoo suorin sanoin miten asiat ovat.Rapsuttaja kirjoitti: Ti Helmi 10, 2026 7:50 pmPoliisi ei tuomitse ketään vankilaan ja sakoista voi valittaa. Jos ulkoinen habituksesi houkuttaa poliiseja peräsuolen tutkintaan, ehkä syy löytyy peilistä.RL11/6 kirjoitti: Su Helmi 08, 2026 7:58 pm Uudistuksen myötä teräaseiden osalta hyväksyttävän syyn tulkinta on entistä tiukempi ja perustuu kenttätuomioita jakavan insanssin, eli poliisin kasvoperusteiseen profilointiin ja silkkaan mielivaltaan, jonka tarkoituksena voi olla kyykyttää kansalaista, josta poliisi ei jostain syystä pidä.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
-
Rapsuttaja
- Martin Beck
- Viestit: 788
- Liittynyt: La Maalis 26, 2022 12:24 pm
Re: Poliisillako sitten on oikeus kantaa teräasetta?
Sinä mielisairaanhoidon johtavana päälekurina hyvin tiedät, että sellaiset hoitajat kuin potilaat.RL11/6 kirjoitti: Ti Helmi 10, 2026 8:56 pm Meininki poliisilaitoksilla ja poliisipiireissä on kuin päiväkodeissa, joissa laista viisveisataan ja joissa on yhtä kypsäksi kasvaneita aikuisia lapsia virka-aseineen sekä rikoskomisarioita olkapoletteineen työhuoneissaan runkkaamassa Lidlin alusvaatekuvastoille.
Millions must go.