Tarkastaja Levisi kirjoitti: To Helmi 12, 2026 11:13 am
Villan mukaan uhreista osa on ollut suomalaisia ja osa ulkomaalaisten lähetystyöntekijöiden lapsia.
Tapauksesta kertoo jotain se, että uhrit ovat olleet työntekijöiden lapsia, eivätkä esimerkiksi paikallisia.
Nyt, jos jollain olisi jonkinlainen historiikki käsillä, niin olisi mielenkiintoista tietää, miten suuri laitos tuo oppilaskoti on ollut, ja miten suuri osuus uhrit ovat olleet lasten kokonaismäärästä. Minkä näköinen ja kokoinen paikka, miten karu tai siisti?
Ainakin täältä löytyy jotain tietoa:
Taiwanin oppilaskoti – Wikipedia.
Tiilirakennus, kooltaan 350 m². Mutta jos uhreja sanotaan olleen 20 tai 30, niin siinä aletaan puhua merkittävästä osuudesta kokonaismäärään nähden. Käsittääkseni lasten vanhemmat työskentelivät eri tehtävissä ympäri saarta, ja lapset menivät heidän luokseen vain lomiksi ja välillä viikonlopuiksi.
Yksityiskohta vielä, joka saattaa jäädä epäselväksi, että tämä oppilaskoti oli vain suomalaisten. Vierailevia vapaaehtoisia tai heidän lapsiaan, jotka olivat muita kuin suomalaisia, oli ajoittain. Koulu, jonka yhteydessä oppilaskoti toimi, oli monikansallinen.
Ihan oma mielipiteeni tästä nykyaikaisesta lähetystyöstä, että sen pääasiallinen tarkoitus on viedä kohdemaahan koulutukseen, terveydenhuoltoon, sosiaalityöhön ja kansalaistoimintaan liittyvää osaamista, jossa kristinusko on vain jonkinlainen kehyskertomus. Juhlapuheissa sanotaan, että lähetyskentillä on "huutava pula Jumalan tuntemisesta ja evankeliumin sanomasta", mutta käytännössä se tarkoittaa vain erilaista sosiaalista yhteisöä, jolle vaivoin löytyy kysyntää.
Lukutaidolle, terveydenhuollolle ja sosiaalityölle toki löytyy kysyntää. Oletettava vastalause tähän on, että miksi ei sitten tehdä tätä kaikkea ihan vaan maallisena kehitysapuna? Koska silloin tämä resurssi jäisi käyttämättä. Nämä ihmiset lähtevät tuonne ja maksavat tämän touhun vain sillä ehdolla, että se markkinoidaan kristinuskona.
Voi yrittää kuvitella vakaumuksellisia ateisteja pystyttämässä terveydenhuoltoa ja peruskouluja köyhyysrajalla sen motivoimana, ettei ole olemassa korkeimpia olentoja tai elämän perimmäistä tarkoitusta.
Parhiala kirjoittaa ajattelevansa erityisesti menneisyyden tapahtumista johtuvaa kipua ja traumaa.
– Haluan omasta ja Lähetysseuran puolesta pyytää vilpittömästi anteeksi kaikilta, jotka ovat Lähetysseuran toiminnasta tai lähetystyön nimissä joutuneet millään tavoin vallan väärinkäytön tai kaltoinkohtelun kohteeksi.
Ei pitäisi pyytää vilpittömästi anteeksi. Pitäisi vain pyytää anteeksi, ja jättää vilpittömyys kuulijan pääteltäväksi. Helposti käsitetään nykyaikana väärin, että vilpitön tarkoittaa "syvästi koettua". Silloin omasta kokemuksestaan kertominen on tietenkin puhujan asia, eikä sitä ole kohteliasta epäillä ilman selvää syytä. Mutta kun vilpitön tarkoittaa oikeasti "sosiaaliseen rooliin tai asemaan kuuluvaa" ja "yhteisön odotuksien mukaista". Vilpitön on ihminen, joka tekee sen, mitä hänen pitääkin tehdä.
Henkilön, joka tekee sen, mitä hänen kuuluukin tehdä, ei pitäisi mainita sitä erikseen. Paitsi tietenkin jos haluaa käyttää sanaa sen uudessa merkityksessä ja vakuuttaa, että sanotut asiat ovat syvästi koettuja. Tai tahattomasti tulee sanoneeksi, että nyt kerrankin tekee sen, mitä olisi aina pitänyt tehdä. Ongelmaa ei olisi jos vain pyytäisi syvästi anteeksi.
Vilpillinen ei tarkoita henkilöä, joka ei koe tai tunne asiasta syvästi. Vaan se tarkoittaa henkilöä, joka todellisuudessa tekee jotain muuta kuin hänen asemaansa tai rooliinsa tai ympäristönsä odotuksiin kuuluisi.
