Nuori vangittiin epäiltynä törkeään ampuma-aserikokseen Oulun Tuirassa 13.2.

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17448
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Nuori vangittiin epäiltynä törkeään ampuma-aserikokseen Oulun Tuirassa 13.2.

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Oulun käräjäoikeus on vanginnut tänään poliisin vaatimuksesta 2000-luvulla syntyneen miehen todennäköisin syin epäiltynä Tuirassa 13.2. tapahtuneeseen törkeään ampuma-aserikokseen ja vaaran aiheuttamiseen.

Poliisille ilmoitettiin torstaina 13.2. hieman ennen puolta yötä Tuirassa kerrostalon pihalla kuuluneesta laukauksen äänestä. Paikalle menneet poliisipartiot tavoittivat paikalta poliisin entuudestaan tunteman tänään vangitun miehen. Miehen hallusta löytyi kiinnioton yhteydessä puukko, minkä vuoksi häntä epäillään lisäksi toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.

Poliisi löysi kiinniottopaikalla olleesta roska-astiasta ladatun pistoolin. Ase on alun perin luvallinen, mutta kiinniotetulla ei ollut lupaa aseen hallussapitoon. Vangittu on esitutkinnassa kiistänyt pitäneensä hallussaan asetta tai ampuneensa sillä.

Poliisi jatkaa asian selvittämistä kuulusteluilla sekä teknisen tutkinnan keinoin. Poliisi pyrkii selvittämään myös sitä, miten luvallinen ase on kulkeutunut tähän tilanteeseen.

https://poliisi.fi/-/nuori-mies-vangitt ... uttamiseen
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17448
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Nuori vangittiin epäiltynä törkeään ampuma-aserikokseen Oulun Tuirassa 13.2.

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

PK 25/69
Oulun käräjäoikeus on vanginnut Durara Dani Awdishoun (s.06.05.2005) todennäköisin syin epäiltynä seuraavista rikoksista:
- Törkeä ampuma-aserikos 12.2.2026
- Vaaran aiheuttaminen 12.2.2026
Syytteen nostamisen määräpäivä on 6.5.2026
Vangitsemista koskeva oikeudenkäynti on pidetty 16.2.2026.
Vastaa Viestiin