https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011822512.htmlRavintoloitsijan häikäilemätön toiminta paljastui Mikkelissä: kokki teki 13 tunnin päiviä, tarjoilijat potkittiin pihalle sovituista työvuoroista
Palkoista jäi saamatta kymmeniä tuhansia euroja.
Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi Mikkelissä toimineen ravintola-alan yrittäjän ehdolliseen vankeusrangaistukseen entisten työntekijöidensä hyväksikäytöstä. Tuomio on yhdeksän kuukauden mittainen.
Tapauksesta kertoo Lupa- ja valvontavirasto.
Yrittäjä tuomittiin yhdestä törkeästä kiskonnasta, kahdesta kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä sekä kahdesta työsyrjinnästä. Hyväksikäytön kohteeksi joutuivat ravintolan kokki ja neljä tarjoilijaa.
Tapahtumat sijoittuvat vuosiin 2022–2023.
Kokki työskenteli ravintolassa poikkeuksellisen pitkiä työpäiviä, pääsääntöisesti aamukahdeksasta iltayhdeksään.
Kokilla oli vain kaksi vapaapäivää kuukaudessa sekä jouluna ja juhannuksena kaksi vapaata päivää, jolloin ravintola oli suljettuna.
Käräjäoikeuden mukaan kokille ei maksettu ravintola-alan työehtosopimuksen mukaisia vuorolisiä, joitakin sunnuntaikorvauksia lukuun ottamatta. Myös lomakorvaus jäi maksamatta.
Kokilta jäi saamatta palkkaa noin kahdeksan kuukauden työsuhteesta yhteensä lähes 38 000 euroa.
Tarjoilijat työskentelivät ravintolassa osa-aikaisesti opintojensa ohella.
Heillä teetettiin usein lyhyitä, vain kahden tunnin pituisia työvuoroja. Ravintola-alan työehtosopimuksen mukaan työvuoron tulee pääsääntöisesti olla vähintään neljä tuntia.
Joskus tarjoilijat käskettiin kotiin kesken sovitun työvuoron. Yrittäjä vetosi riittämättömiin asiakasmääriin.
Tarjoilijoiden peruspalkka alitti työehtosopimuksen mukaisen määrän. Heille ei maksettu vuorolisiä eikä lomakorvauksia.
Tarjoilijoilta jäi saamatta palkkaa vajaasta tuhannesta eurosta noin 6 500 euroon. Työsuhteet olivat kolmesta kuukaudesta noin vuoteen.
Lupa- ja valvontaviraston mukaan ravintola-alan yrittäjä on kiinalainen, samaten kokki. Tarjoilijat ovat vietnamilaisia.
Hyväksikäytön kohteeksi joutuneet työntekijät ovat tyypillisesti kielitaidottomia ja vasta vähän aikaa Suomessa oleskelleita ulkomaalaisia, viraston tiedotteessa kerrotaan.
Käräjäoikeuden mukaan yrittäjä käytti häikäilemättömästi hyväkseen työsuhteesta ja oleskeluluvasta riippuvaisen sekä kielitaidottoman kokin turvatonta tilaa.
Työn teettäminen työehtosopimuksen vastaisesti oli ollut järjestelmällistä ja yrittäjän menettely suunnitelmallista. Suunnitelmallisuuteen viittasi muun muassa se, että yrittäjä jätti pitämättä asianmukaista työvuoroluetteloa ja työaikakirjanpitoa.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
Kiinalainen ravintoloitsija riisti työntekijöitään
-
Nile Jarvis
- Remington Steele
- Viestit: 222
- Liittynyt: Su Joulu 07, 2025 10:36 pm
Kiinalainen ravintoloitsija riisti työntekijöitään
Re: Kiinalainen ravintoloitsija riisti työntekijöitään
Reipas ja ahkera mies, ei voi kun arvostaa. Toisin ku näitä karvakäsiä jotka vetää röökiä putkeen kunnes asiakas tulee eikä pese edes käsiään. Ravintolassa istuskelemassa sata muuta imemässä kahvia röökien välillä. Tuet juoksee mikäs siinä.
-
Nile Jarvis
- Remington Steele
- Viestit: 222
- Liittynyt: Su Joulu 07, 2025 10:36 pm
Re: Kiinalainen ravintoloitsija riisti työntekijöitään
Tarkoitatko tuota kokkia? Miksi sitten käyt syömässä noisen "karvakäsien" paikoissa?Jaguaari2 kirjoitti: Ma Helmi 16, 2026 9:50 pm Reipas ja ahkera mies, ei voi kun arvostaa. Toisin ku näitä karvakäsiä jotka vetää röökiä putkeen kunnes asiakas tulee eikä pese edes käsiään. Ravintolassa istuskelemassa sata muuta imemässä kahvia röökien välillä. Tuet juoksee mikäs siinä.
Re: Kiinalainen ravintoloitsija riisti työntekijöitään
Tarkoitin. Ja käyn paikoissa joilla hygienia ja palvelu priimaa. Välittävät asiakkaista.Nile Jarvis kirjoitti: Ma Helmi 16, 2026 9:59 pmTarkoitatko tuota kokkia? Miksi sitten käyt syömässä noisen "karvakäsien" paikoissa?Jaguaari2 kirjoitti: Ma Helmi 16, 2026 9:50 pm Reipas ja ahkera mies, ei voi kun arvostaa. Toisin ku näitä karvakäsiä jotka vetää röökiä putkeen kunnes asiakas tulee eikä pese edes käsiään. Ravintolassa istuskelemassa sata muuta imemässä kahvia röökien välillä. Tuet juoksee mikäs siinä.
-
Nile Jarvis
- Remington Steele
- Viestit: 222
- Liittynyt: Su Joulu 07, 2025 10:36 pm
Re: Kiinalainen ravintoloitsija riisti työntekijöitään
Olet kuitenkin käynyt noissa "karvakäsien" paikoissa,kun tiedät millaista siellä on. Oletko halunnut tukea maahanmuuttajien yritteliäisyyttä silloin? En ole ollenkaan varma, että kiinalaisissa ravintoloissa olisi hygienia-asiat paremmalla tolalla.Jaguaari2 kirjoitti: Ma Helmi 16, 2026 10:02 pm
Tarkoitin. Ja käyn paikoissa joilla hygienia ja palvelu priimaa. Välittävät asiakkaista.
Re: Kiinalainen ravintoloitsija riisti työntekijöitään
Olen tietenkin käynyt. Elämäni heikommissa ja paremmissa paikoissa. Sulla menee ilmeisesti mun pointti ihan ohi.Nile Jarvis kirjoitti: Ma Helmi 16, 2026 10:06 pmOlet kuitenkin käynyt noissa "karvakäsien" paikoissa,kun tiedät millaista siellä on. Oletko halunnut tukea maahanmuuttajien yritteliäisyyttä silloin? En ole ollenkaan varma, että kiinalaisissa ravintoloissa olisi hygienia-asiat paremmalla tolalla.Jaguaari2 kirjoitti: Ma Helmi 16, 2026 10:02 pm
Tarkoitin. Ja käyn paikoissa joilla hygienia ja palvelu priimaa. Välittävät asiakkaista.![]()
*Poistettu kielipoliisina esiintymistä*tm
-
Nile Jarvis
- Remington Steele
- Viestit: 222
- Liittynyt: Su Joulu 07, 2025 10:36 pm
Re: Kiinalainen ravintoloitsija riisti työntekijöitään
Miksi, kun et kerran pidä "karvakäsistä"? Minulle pointti on ihan selvä. Tämä ketju käsittelee kiinalaisen tyypin työntekijöiden riistämistä, ei karvakäsiä. Kai tuo kiinalainen on sentään karkotettu maasta?
Re: Kiinalainen ravintoloitsija riisti työntekijöitään
On hyviä jopa erittäin hyviä kabab ja pizzapaikkoaja olemassa, tietenkin niissä käyn. Onko sinulla tuuheta karvat vai mikä loukkaa? Minua ne ei haittaa vaan nuo asiat mistä puhuin. Kannattaa varmaan lukea eka viesti uudestaan. En kylläkään hyväksy että muita sorretaan palkalla, mutta kehuin työmoraalia, mikä monilta puuttuu.Nile Jarvis kirjoitti: Ma Helmi 16, 2026 10:27 pmMiksi, kun et kerran pidä "karvakäsistä"? Minulle pointti on ihan selvä. Tämä ketju käsittelee kiinalaisen tyypin työntekijöiden riistämistä, ei karvakäsiä. Kai tuo kiinalainen on sentään karkotettu maasta?
-
lonesjucca
- Javier Pena
- Viestit: 1823
- Liittynyt: Ke Heinä 26, 2023 9:26 pm
Re: Kiinalainen ravintoloitsija riisti työntekijöitään
Eihän ruuanlaitto, siivous, tai metsätyöt ole oikeita töitä eikä noista pitäisi maksaa palkkaa.
-
Rapsuttaja
- Martin Beck
- Viestit: 788
- Liittynyt: La Maalis 26, 2022 12:24 pm
Re: Kiinalainen ravintoloitsija riisti työntekijöitään
Vain valtio saa harrastaa kiskontaa ja riistoa, kunhan sitä kutsutaan esim. työpalveluksi tai kuntouttavaksi työtoiminnaksi. Kaikki on vain sanavalinnoista kiinni.lonesjucca kirjoitti: Ma Helmi 16, 2026 10:41 pm Eihän ruuanlaitto, siivous, tai metsätyöt ole oikeita töitä eikä noista pitäisi maksaa palkkaa.
Millions must go.