Lahtelainen noin 50-vuotias lakimies tuomittiin torstaina Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa sakkoihin kahdesta pahoinpitelystä ja virkamiehen vastustamisesta.
Päiväsakkoja oli 110, joista miehen tuloilla kertyi 12 870 euron summa.
Syytetylle kertyi lisäksi korvattavaa kahdelle asianomistajalle yhteensä noin 9 300 euroa, joten kaikkiaan hänellä on hoidettavanaan yli 22 000 euron maksut. Lakimies on tuomittu rikoksista aiemminkin.
Pahoinpitelyistä ensimmäinen tapahtui maaliskuussa 2024. Juristi potkaisi Lahden jäähallin VIP-tiloissa hänelle ennestään tuntematonta miestä päähän niin, että tämä menetti tajuntansa.
Toinen väkivaltarikos tapahtui viime lokakuussa lahtelaisessa anniskeluravintolassa, jolloin syytetty löi ravintolan naispuolista työntekijää nyrkillä kasvoihin.
Lyönti aiheutti uhrille sekä fyysisiä että henkisiä vammoja. Väkivaltaa edelsi tilanne, jossa työntekijä kieltäytyi tarjoilemasta syytetylle ja käski tämän poistua ravintolasta.
Poliisi haki riehujan pois, jolloin tämä selliin laitettaessa uhkasi selvittää kiinniotosta päättäneen poliisimiehen osoitteen. Kyseinen uhkailu täytti virkamiehen vastustamisen tunnusmerkistön.
Juristi myönsi syytteet sellaisinaan oikeiksi. Asianomistajien esittämistä korvausvaatimuksista hän kiisti osan. Syytetty ei tullut itse oikeuteen, vaan toimitti vastauksensa kirjallisena.
Sakkorangaistus oli jo lähellä rajaa, jonka jälkeen myös vankeustuomiota olisi voitu harkita rangaistusvaihtoehtona. Toistaiseksi sakkojen katsottiin kuitenkin riittävän seuraamukseksi.
Lakimies antoi vastineessaan erikseen kiitosta poliisille, joka päästi hänet seuraavana päivänä ajoissa lähtemään oikeuden istuntoon. Sinne hän meni työnsä puolesta. Syytetyllä on pitkäaikainen kokemus juridisten asiantuntijapalveluiden tarjoajana.
https://www.ess.fi/paikalliset/9242153
Lahtelainen lakimies pahoinpiteli kahta 2024/25 – näin paljon se tuli hänelle maksamaan
-
JanitaSlim
- Ben Matlock
- Viestit: 8690
- Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm
Re: Lahtelainen lakimies pahoinpiteli kahta 2024/25 – näin paljon se tuli hänelle maksamaan
Mikkikokkelia vaan lisää kaduille.
”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa rasisteja”
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Re: Lahtelainen lakimies pahoinpiteli kahta 2024/25 – näin paljon se tuli hänelle maksamaan
Onko taas Atte Niemi riehunu? Siltä vietiin aiemmin jo asianajajan tittelii kun se hakkas pari daamia baarissa.
Re: Lahtelainen lakimies pahoinpiteli kahta 2024/25 – näin paljon se tuli hänelle maksamaan
Sellainen naisten hakkaajaazam81 kirjoitti: Pe Helmi 20, 2026 6:26 am Onko taas Atte Niemi riehunu? Siltä vietiin aiemmin jo asianajajan tittelii kun se hakkas pari daamia baarissa.
-
Salamamanteri
- Alokas
- Viestit: 1
- Liittynyt: To Helmi 19, 2026 6:30 pm
Re: Lahtelainen lakimies pahoinpiteli kahta 2024/25 – näin paljon se tuli hänelle maksamaan
Kuka muu mukazam81 kirjoitti: Pe Helmi 20, 2026 6:26 am Onko taas Atte Niemi riehunu? Siltä vietiin aiemmin jo asianajajan tittelii kun se hakkas pari daamia baarissa.