Mies riehui silmittömästi Vaasan keskustassa 9.10.2025 – yritti tappaa vartijan
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17448
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Mies riehui silmittömästi Vaasan keskustassa 9.10.2025 – yritti tappaa vartijan
Pohjanmaan käräjäoikeus vangitsi maanantaina 32-vuotiaan miehen tapon yrityksestä epäiltynä
Miestä epäillään lisäksi törkeän pahoinpitelyn yrityksestä. Epäillyt teot tapahtuivat viime viikon torstaina Vaasassa. Komisario Mikko Uusimäki kertoo, että mies riehui Rewellin kauppakeskuksen edustalla torin laidalla puoli kuuden aikaan alkuillasta.
Episodi sai alkunsa, kun vartija kehotti miestä poistumaan kauppakeskuksesta. Poistuessaan mies yritti lyödä kauppakeskuksessa työskentelevää henkilöä. Kun mies meni ulos, hän kävi käsiksi kauppakeskuksen ulkopuolella olleeseen henkilöön.
Vartija tuli uhrin avuksi, jonka jälkeen väkivalta kohdistui vartijaan. Uusimäen mukaan asianomistajia tapauksessa on kaksi. Vartijaan kohdistunutta väkivaltaa poliisi tutkii tapon yrityksenä.
– Epäillyllä on ollut jonkinlainen astalo käytössään, Uusimäki jatkaa.
Kun mies oli vartijan kimpussa, tilanteeseen tuli ulkopuolisia avuksi.
Mies vangittiin todennäköisin syin rikoksista epäiltynä. Asiassa on nostettava syyte 1. joulukuuta mennessä.
https://ilkkapohjalainen.fi/rikokset-ja ... a-vartijan

Viimeksi muokannut Oikeus ennen kaikkea, Ti Loka 14, 2025 4:43 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
Matti Ja Maija
- Adrian Monk
- Viestit: 2858
- Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 10:32 am
Re: Mies riehui silmittömästi Vaasan keskustassa 9.11.2025 – yritti tappaa vartijan
Ens kuussa tapahtuu vasta? Ennustaja.
9.11.2025
9.11.2025
Slava Ukraini! <3
JanitaSlima nauraa joka paikkaan.
Bänniä hänelle.
JanitaSlima nauraa joka paikkaan.
Bänniä hänelle.
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17448
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Mies riehui silmittömästi Vaasan keskustassa 9.11.2025 – yritti tappaa vartijan
Aina aikaansa edellä!
Re: Mies riehui silmittömästi Vaasan keskustassa 9.10.2025 – yritti tappaa vartijan
Onko Vaasassakin jo ainakin yksi peukunkäyttäjä. Kuulostaa vähän siltä kun vartija tarvitsi sivullisten apua.
-
Make69
Re: Mies riehui silmittömästi Vaasan keskustassa 9.10.2025 – yritti tappaa vartijan
Vartija voi olla vaikka pieni kevyt tyttö, ei ne aina ole sellaisia kanuunoita mitä luulisi. Tuollainen raivohullu vastassa niin siinä on isommallakin joukolla pitelemistä. Hapettaminen auttaa, happiruuvia vähän ahtaammalle niin loppuu riehuminen.URSA kirjoitti: Ti Loka 14, 2025 6:42 pm Onko Vaasassakin jo ainakin yksi peukunkäyttäjä. Kuulostaa vähän siltä kun vartija tarvitsi sivullisten apua.
-
Syksyn sävel
- Harjunpää
- Viestit: 297
- Liittynyt: Ke Syys 24, 2025 1:30 pm
Re: Mies riehui silmittömästi Vaasan keskustassa 9.10.2025 – yritti tappaa vartijan
Pohjanmaalla ei ole tarvittu ennenkään peukkua väkivaltaiseen ja mielipuoliseen riehumiseen.URSA kirjoitti: Ti Loka 14, 2025 6:42 pm Onko Vaasassakin jo ainakin yksi peukunkäyttäjä. Kuulostaa vähän siltä kun vartija tarvitsi sivullisten apua.
-
Peltokallo
- Lauri Hanhivaara
- Viestit: 127
- Liittynyt: Ma Joulu 04, 2023 4:32 am
Re: Mies riehui silmittömästi Vaasan keskustassa 9.10.2025 – yritti tappaa vartijan
Jos kohdehenkilö on todella pahalla päällä eikä mikään tivolikääpiö ruumiinrakenteeltaan, ei keskiverto vartija voi yksin yhtään mitään. Puhumattakaan siitä jos on jotain vempaimia mukana.
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17448
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Mies riehui silmittömästi Vaasan keskustassa 9.10.2025 – yritti tappaa vartijan
1. Epäillyn nimi: LAHTI, Ari Pekka (260593)
2. Puolustajan nimi: OTM Ronnie Lind
3. Tutkinnanjohtaja: Rikoskomisario Mikko Uusimäki
4. Rikokset, joista epäillään todennäköisin syin:
1) Tapon yritys, 5710/R/21828/25, 9.10.2025, Vaasa
2) Törkeän pahoinpitelyn yritys, 5710/R/21828/25, 9.10.2025, Vaasa
5. Syytteen nostamisen määräpäivä: 1.12.2025
Lahti määrättiin vangittavaksi.

- Jarkallas
- Martin Beck
- Viestit: 757
- Liittynyt: La Elo 29, 2020 1:34 pm
- Paikkakunta: Annalan Heilan persesilmä
Re: Mies riehui silmittömästi Vaasan keskustassa 9.10.2025 – yritti tappaa vartijan
Just näin. Lisäks vartijan voimankäyttökoulutus kestää muutaman hassun tunnin. Ja vaikka olis vähän isompi kaveri vartijana ja vaikka olis jotain lajitaustaakin ei se aina mene ihan niinku elokuvissa ja chuck norris pistelee peukkupäitä yhdellä kädellä nippuun. Tuolla sekopää riehujalla oli ton linkin mukaan myös joku astalo. Uutisesta saa kuitenki sen kuvan että riehuja saatiin taltutettua ja yritykseksi jäi tappo. Hienoa työtä vartijalta kun meni avuksi ja sai sekopään teot estettyä, ja hienoa toimintaa sivullisilta jos auttoivat eivätkä jääneet viereen katseleen ja kuvaamaan videoo someen.Make69 kirjoitti: Ti Loka 14, 2025 6:49 pmVartija voi olla vaikka pieni kevyt tyttö, ei ne aina ole sellaisia kanuunoita mitä luulisi. Tuollainen raivohullu vastassa niin siinä on isommallakin joukolla pitelemistä. Hapettaminen auttaa, happiruuvia vähän ahtaammalle niin loppuu riehuminen.URSA kirjoitti: Ti Loka 14, 2025 6:42 pm Onko Vaasassakin jo ainakin yksi peukunkäyttäjä. Kuulostaa vähän siltä kun vartija tarvitsi sivullisten apua.
-jarkko, white nigger
immigrants are like sperm
millions get in only one works
immigrants are like sperm
millions get in only one works
Re: Mies riehui silmittömästi Vaasan keskustassa 9.10.2025 – yritti tappaa vartijan
Vaasassa ei ole peukku-epidemiaa. Tämä tieto luottolähteestä. kuulemma piri pitää pintansa ja ihmiset eivät muutenkaan halua Alpha-pvp:tä kaupattavan koko kylässä.URSA kirjoitti: Ti Loka 14, 2025 6:42 pm Onko Vaasassakin jo ainakin yksi peukunkäyttäjä. Kuulostaa vähän siltä kun vartija tarvitsi sivullisten apua.
Joskus se vaan naurattaa
i was fat nigger. not anymore.
i was fat nigger. not anymore.