Hessu52 vs. konsta ja wagner
Mistä johtuu, että Valepukki Sariola olet alkanutkin yht´äkkiä uskoa lehtiin kuin Gustaffsonin lämminveriseen "ruunatammaan"?
Vielä muutama aika sitten, väitit lehtien ja varsinkin sen ajan lehtien kirjoittelevan mitä sattuu, eikä niihin voi uskoa.
Nyt sitten jokainen kirjoitus, joka vaan on juuri niiltä ajoilta, on todellisempi, kuin itse totuus, että mistä moinen, Valepukki Sariola?

Sillä ei ole todellakaan v*******n väliä, kuunneltiinko, vai kuultiinko todistajaa, sillä taasen on, kuunneltiinko henkilöä todistajana, avunannosta rikokseen, itse rikoksentekijänä, vai pelkkänä todistajana.
Kun huomaat Valepukki jääväsi kakkoseksi, niin otat kaiken mahdollisen apuun, että saisit paneteltua minua, mutta kuule, minä olen läksyni lukenut ja jotain myös on jäänyt korvieni väliin, joten yrityksesi on turha.
Jos yrität saada minua hermostumaan, niin voinen sanoa, että sekin on turhaa, koska vuodet stunttien maailmassa opettivat minua, ettei hermoilu ainakaan ole paikallaan, kun tehdään vaarallisia temppuja, enneminkin se saattaa olla kohtalokasta, kun ajatukset eivät ole 100%:sesti itse suorituksessa.
Menepä Sariola joskus viidenteen kerrokseen katsomaan, miltä siellä näyttää esimerkiksi 4x4 metrinen alue ja siihen sinun pitäisi sieltä viidennestä kerroksesta hypätä pahvilaatikkokasaan, joista on tehty "pudotusalue" ja ajattele, jos siinä hermoilee.
No tuohan ei varmaan kerro sinulle mitään, mutta jollekin muulle saattaa kertoakin.
Se alue näyttää viidennestä katsottuna nimittäin hieman tulitikkurasiaa isommalta ja siihen pitäisi osua.
En suosittele kotona tehtäväksi tempuksi, edes ekasta kerroksesta.

Miten tämä liittyy meneillään olevaan keskusteluun?Hessu52 kirjoitti:
Menepä Sariola joskus viidenteen kerrokseen katsomaan, miltä siellä näyttää esimerkiksi 4x4 metrinen alue ja siihen sinun pitäisi sieltä viidennestä kerroksesta hypätä pahvilaatikkokasaan, joista on tehty "pudotusalue" ja ajattele, jos siinä hermoilee.
No tuohan ei varmaan kerro sinulle mitään, mutta jollekin muulle saattaa kertoakin.
Se alue näyttää viidennestä katsottuna nimittäin hieman tulitikkurasiaa isommalta ja siihen pitäisi osua.
En suosittele kotona tehtäväksi tempuksi, edes ekasta kerroksesta.
Joulupukki pökki innoissaan Korvatunturilla muoriaan
Jouluvalepukin konttiin voisi laittaa lahjaksi vaikkapa nettikirjallisuutta tukien Bodom-sukellustutkintaa.Hessu52 kirjoitti:Samalla tavalla, kuin omasi ja Valepukki Sariolan jutut.
Kiitos vaan Wagner mainostamisestasi, mutta en tarvitse niitä tuollaiselta limaiselta nilkiltä.
Hiero sinä vain noita Arskateorioitasi, niin minä kerron Arskalle, mitä sinä täällä kirjoittelet.
Saattaapi suuttua?
Panee taas poliisit asialle ja joudut taas syytettyjen penkille, jolloin rikoksenuusijana saatkin paremman tuomion, noin niinkuin yhteiskunnan kannalta katsottuna.
Saatat päätyä jopa vainohulluna pyöreään koppiin.

Limaiselta nikiltä?Hessu52 kirjoitti:Kiitos vaan Wagner mainostamisestasi, mutta en tarvitse niitä tuollaiselta limaiselta nilkiltä.
Hiero sinä vain noita Arskateorioitasi, niin minä kerron Arskalle, mitä sinä täällä kirjoittelet.
Saattaapi suuttua?
Panee taas poliisit asialle ja joudut taas syytettyjen penkille, jolloin rikoksenuusijana saatkin paremman tuomion, noin niinkuin yhteiskunnan kannalta katsottuna.
Saatat päätyä jopa vainohulluna pyöreään koppiin.
Ei ole mitään Arskateoriaa, vain vahvistettu tieto tunnustuksestaan.
Tekstisi on asiatonta ja solvaavaa, en ole tehnyt mitään rikosta enkä ole sellaista myöskään uusinut.
Luukkuhousut heiluu ja henkselit paukkuu..
Kivinilkka ei ole kivinilkki, mikä tiedoksesti. Voisit kouluttaa siitä seuralaisen pohjatutkimuksiin hieman kuten koiria opetetaan löytämään kanttarelleja, ruumiita ja jopa malmeja. Pohjamutia tonkiva limakala seurassasi saisit uuden aiheen Hegen Hengentuotoksia-sarjaasi: Elämää pohjamudassa, Ystäväni Kivinilkka, Kuinka Löysin Kassin, Ystäväni Ympyräsuu jne.Hessu52 kirjoitti:Limaiselta nilkiltä, etkö tiedä vanhana kalastajana Wagner minkälainen kala esimerkiksi kivinilkki on?
No katsohan peiliisi, jos se kestää, niin siellä on kuva juuri limaisesta nilkistä.
Minun peilini kestää, kun sille näytän naamani.
Kerro, kerro, kuvastin, ken on täällä kaunehin-jorinasi toki liityy klassisiin lastenkertomuksiin, mutta mehän olemme aikuisia - vai olemmeko ?
En ole kirjaasti mainostanut, hieman vain kommentoinut tuota nimittelyäsi viitaten sivustoon, jossa kirjaasti kehut, kertoen kertomasti kirjamyynnin tuoton tarkoituksen.
Olisiko pitänyt käyttää ilmaisua valejoulupukki jouluvalepukin sijaan ?
Toivottavaa olisi, että lopettaisit muiden kirjoittajien ainaisen parjaamisen.
Keskustelu olisi antoisampaa, jos pysyttäisiin vaihteeksi asiassakin.
Onhan se kumma, että ylläpito teki tästä Hessun ja Wagnerin sanailusta minunkin riitani siirtämällä tähän puoli vuotta vanhoja viestjä.
KO:Edellä todetut lukuisat seikat tukevat vahvasti johtopäätöstä Gustafssonin syyttömyydestä, eikä asiassa esitetty näyttö edes kokonaisuutena arvostellen osoita, että Gustafsson olisi kohdistanut syytteessä kerrotussa tilanteessa väkivaltaa...
Älä sinä Wagner kierrä jälleen totuutta, sillä itse aloit parjauskampanjasi, muka hienovaraisesti, mutta kyllä se on niin, ettei noilla sinun hengenlahjoillasi eds osata veetuilla kunnolla, joten jätä nekin Wagner osaavien käsiin.
Yrität olla muka joku sivisvistynyt, mutta olet pelkkä sateen kastelema lehmän läjä, joita täytyy kesällä pelloilla varoa, ettei niihin liukastu.
Olet nimittäin yhdistetty limanuljaska & lehmänläjä, etkä mikään muu.