Itsemurha

[Sudenlapsi]

Ärsyttävää löytää hyvä keskustelu tässä vaiheessa, kun muut ovat sanoneet jo kaiken. Poimin kuitenkin tuolta keskustelusta yhden lainauksen (pahoittelut, en muista kuka tämän postasi), jota haluan kommentoida.

"Näen itsemurhaamisen häviämisenä kahdesta syystä:
1) siinä antaa mielisairauden voittaa
2) siinä ei kestä loppuun saakka sitä, minkä moni muu kestää"

Minua risoo suunnattomasti se, ettei suurin osa ihmisistä tajua sitä tosi seikkaa, että toinen ihminen ei voi koskaan tietää, miltä toisesta ihmisestä tuntuu. Ihminen voi hyvin pystyä päättelemään, mitä toinen ajattelee, ainakin aika lähelle totuutta, mutta tunteet ovat jokaisen ihmisen henkilökohtaisia, selittämättömiä asioita. Millään tieteellisellä tutkimuksella ei voi osoittaa, että tämä ja tämä tunne on kaikilla ihmisillä yhteneväinen.
Omasta karvaasta kokemuksestani olen saanut huomata, että ennen masennukseen sairastumistani minulla ei ollut pienintäkään aavistusta siitä, miltä henkinen tuska tuntuu. Vielä karvaampi kokemus oli kun huomasin, ettei kukaan tuntunut ymmärtävän, millainen raastava tuska sisälläni riehui. He eivät koskaan olleet kokeneet mitään sen kaltaista, eivätkä he osanneet sitä kuvitellakaan. Hyvä heille.
Yritän siis epätoivoisesti sanoa seuraavaa: Kukaan meistä ei tiedä, mitä toinen ihminen kokee. Me näemme sen, mitä tapahtuu (esim. avioero, läheisen kuolema tms.), mutta emme kuitenkaan tiedä, miltä se toisesta ihmisestä tuntuu. Emme voi vertailla, että tuo ja tuo asia tuntuu tuosta tältä, koska itse koin samanlaisen asian, eikä se minuakaan tämän enempää heilauttanut. Ei siis mitenkään voi sanoa, että "joku ei kestä loppuun saakka sitä, minkä monet muut kestävät". Ulkoinen kokemus on ehkä sama, mutta tunnemaailma ei.

[EuroJR]

Onpas veret seisauttava tuo Päivikirja. Läheiset ovat toisella sivustolla pyytäneet keskustelun poistamista, mutta minusta poistunut (Päivi?) ansaitsee ikuistaa päiväkirjansa ja perustelunsa valinnalleen.

Miksi? Minun on hiukan vaikea löytää syitä em. kaltaisen blogin pitämiseen.

Kyllähän siinä kirjoittaja on nähnyt paljon vaivaa asian eteen. Hän perustelee valintansa ja jättää muille selvät askelmerkkinsä kohti suurta tuntematonta. Jos jättää tirkistelynhalun ja Päivin omankin tahdon sikseen ja ajattelee kirjettä ja blogia, voi siitä löytää yleisiä ennusmerkkejä samankaltaisiin ihmiskohtaloihin ja kenties voidaan jotakuta auttaa ajoissa. Tietysti edellytyksin, että minkäänlainen apu kelpaa. On ihmisiä, jotka puntaroivat elämän tasetta. Katsovat pahan ja hyvän olon erotuksen olevan ratkaisevasti liikaa ensiksi mainitun puolella ja kun tulevaisuudessakaan ei näy valopilkkuja, päätyvät "matemaattiseen" ratkaisuun, jossa kärsimyksen määrä leikataan vähemmäksi katkaisemalla elämänlanka.

Taisin tähän ketjuun muuten aikaisemminkin kirjoittaa itsemurhan yrityksen paradoksista, josta Ennala mainitsi. Jos sitä yrittää hetken epätoivon puuskassa, asia sivuutetaan villiaisella. Jos taas itsemurhan ratkaisuun päätyy pitkän ja harkitun puntaroinnin tuloksena, sitä pidetään riittävänä syynä passittaa pakkohoitoon.

Mainittakoon vielä tähän loppuun, etten itse ole itsemurhan kannalla oikeastaan missään olosuhteissa. Tähän ei sen kummempaa arvofilosofista kantaa ole, kuin pelurin kanta. Aina voi katsoa kortin viimeiseen asti ja toivoa käännettä parempaan. Voi se päivä paistaa risukasaankin, vaikka kuinka huonolta näyttäisi. Voi voittaa lotossa tai sitten voisi viime töikseen kokeilla vaikka narkin elämää ja kuolla vaikka yliannokseen joku kaunis päivä.

[Blues]

Päivi oli vuosia minun "nettituttu", en siis paremmin tuntenut, mutta samoilla palstoilla pyörittiin ja jutut oli tuttuja.
Blogi oli ihan järisyttävää luettavaa. Tai siis viimeinen merkintä siinä.
Tuntuu aivan järkyttävän pahalta.

Olen lukenut tuota blogia nyt...ööh...noin satakertaa, enkä vieläkään ymmärrä.
Päivi teki valintansa, teki ihan itse ja suunnitteli. Suunnitteli pitkän kaavan mukaan.

Tuntuu kauhean pahalta

[EuroJR]

Päivin tapausta olen tässä miettinyt. Pystyn ymmärtämään ajatusmaailmaansa. Katsotaas. Saanut burn-outin ja muuttanut rakkauden perässä Ruotsiin. Tehnyt siellä töitä ja pikkuhiljaa ottanut iisimmin. Toipumisajan aikana ottanut lainan ja elänyt hieman kulutusjuhlaa.

Sitten suhde ajautuu karikolle. Paluu Suomeen sarvikuonojen maahan pienemmälle palkalle ja kiireisempään työtahtiin. Entiset velat painavat vielä päälle ja niskassa on epäonnistujan leima. Kaiken kukkuraksi rakkaus Hannuun kaivertaa.

Kukas sen osuvasti keski-iästä määritteli: "Keski-ikä on sitä, että kaikki on jo koettu ja tietää ettei Jumalaa ole olemassa, eikä uutta rakkautta enää todennäköisesti tule nurkan takaa."

Tähän päälle vielä sitten alkoholisoituneet ja depressistä toiseen vaeltavat lähisukulaiset, joiden ongelmia saa vatvoa. Tulevaisuudessa ei näy valonpilkkua. Rentoutuminen ja lepokin vaikeaa, kun töistä tullessa kaiken huomion vievät elukat, niin kivoja kuin ovatkin. Elämä on työn- tai elukoidenhoitoa. Ainut lääke on pieni tissuttelu iltaisin ja netissä vaikuttaminen. Siihenkin kyllästyy ja alkoholi jo itsessään aiheuttaa masennusta, eikä suinkaan vähäisissä määrin.

Niinpä niin.

Olisiko tähän kurssiin sitten saanut muutosta? Taloudellisen tilan koheneminen aluksi olisi saattanut auttaa. Koirat ja elukat hoitoon ja itse lomalle lepäämään vailla rahahuolia. Jonkinnäköinen täyskäännöskin olisi ollut mahdollista, kunhan vain olisi voimia löytynyt. Päivin onnettomuus oli ottaa vastuuta, ehkä liikaakin. Työstä, työkavereista ja perheestä. Muut ihmiset sitten tuppaavat ylikuormittamaan niitä yksilöjä, jotka vastuuta kantavat.

Väkisinkin tulee mieleen, että Päivi olisi saattanut olla paljon onnellisempi jossain muualla, ilman Suomea.

[kakojootti]

Hmm. Tekstit kadonneet tuolta. Ottiko kukaan niitä talteen?

[EuroJR]

Hmm. Tekstit kadonneet tuolta. Ottiko kukaan niitä talteen?

Minä otin talteen. Nykyään kopsaan kaiken parempaan talteen heti, enkä viidestoista päivä (vaikka taisi tällä kertaa juuri olla se viidestoista päivä).

[otus]

Hmm. Tekstit kadonneet tuolta. Ottiko kukaan niitä talteen?

Juu, niin onkin kadonneet, siis kaikki tekstit on poistettu, jotka koskivat itsemurhaa, kas kun ei koko bloqia ole poistettu..

Taitaa joku/jotkut halunneet, että ihmiset luulevat ettei mitään olisikaan tapahtunut, mutta minkä takia..

Häpeä.

[EuroJR]

Hmm. Tekstit kadonneet tuolta. Ottiko kukaan niitä talteen?

Juu, niin onkin kadonneet, siis kaikki tekstit on poistettu, jotka koskivat itsemurhaa, kas kun ei koko bloqia ole poistettu..

Taitaa jokut ollut halunneet, että ihmiset luulevat ettei mitään olisikaan tapahtunut, mutta minkä takia..

Häpeä.

Niin, tässä nyt on kaksi leirikuntaa. Toisten mielestä pitäisi antaa omaisille "rauha" . Toisten mielestä Päivin sanoma ansaitsee tulla ikuistetuksi. Näistä kahdesta kuulun jälkimmäisen kannattajiin. En kuitenkaan ala kinastella asiasta, joten jätän pohdinnan tähän. Teksti on onneksi minulla tallessa.

[otus]

Niin kuulun minäkin tuohon viimeisempään leirikuntaan, olihan se mielestäni tavallaan sitten se viimeinen tahto..

Vaikka asia todellakin on kaksi piippuinen juttu..

Hyvä, että sait tekstin talteen..

[esmes-]

syitä miksi blogi olisi pitänyt jättää nettiin:
-oli päivin oma (viimeinen) tahto, itse kirjoitti ja julkaisi.
-selittää asioita jälkeenjääneille, sukulaisille ja tuttaville.
-jakaa konkreettista tietoa ulkopuolisille joilla ei ole kokemusta/näkemystä asiasta.
-saattaa auttaa joitakin tunnistamaan masennuksen/itsetuhoaikeet läheisessään.
-saattaa laittaa miettimään kahdesti sellaisen ihmisen joka samaa harkitsee.

...eli minun puolestani sitä ei olisi pitänyt poistaa. tällainen salailu vain lisää väärinkäsityksiä eikä asioista voida jatkossakaan puhua oikeilla nimillä.

[Teresa Banks]

Yritän siis epätoivoisesti sanoa seuraavaa: Kukaan meistä ei tiedä, mitä toinen ihminen kokee. Me näemme sen, mitä tapahtuu (esim. avioero, läheisen kuolema tms.), mutta emme kuitenkaan tiedä, miltä se toisesta ihmisestä tuntuu. Emme voi vertailla, että tuo ja tuo asia tuntuu tuosta tältä, koska itse koin samanlaisen asian, eikä se minuakaan tämän enempää heilauttanut. Ei siis mitenkään voi sanoa, että "joku ei kestä loppuun saakka sitä, minkä monet muut kestävät". Ulkoinen kokemus on ehkä sama, mutta tunnemaailma ei.

Tuota piti itse asiassa minunkin kommentoida.
Ymmärrän ja tiedän, että on varmasti "turhia" itsemurhia, äkkipikaistuksissa, päihteissä, uhopäissä tehtyjä lähtöjä, mutta aivan yhtä lailla myös niitä, missä ihminen harkiten ja tietäen päättää tuskan, mille ei muuta loppua näe.

Paljon ihminen halutessaan kestää - ja vielä vähän lisääkin. Mieltä voi oppia jossain määrin säätelemään ja mielensä terveyttäkin ylläpitää. Mutta viime kädessä meistä ei kukaan ole mikään sanomaan toisen tuskasta yhtään mitään.

On olemassa niin suurta tuskaa ja/tai tyhjyyttä, että joskus kaikkein merkityksellisimmältä ja viisaimmalta teolta tuntuu sen päättäminen omin käsin.

[whispers]

Lueskelin Päivikirjaa viikonloppuna. Kaikessa karmeudessaan se todella pysäytti minut ja sain ihan tajuttoman ahdistuksen itselleni. En pystynyt lopettamaan lukemista, yhä uudelleen ja uudelleen luin tekstiä ja mietin voiko tuo kaikki olla totta. Lopuksi minulle kävi niin että luin netistä päivin aiempia postauksia, etsin vastausta onko teksti aito, katselin tippalinssissä päivin kuvia... Niin, niitä mitä oli juuri ennen kuolemaa postattu. Siinä meni koko yö... ihan aamuun asti. Aamun valjetessa olin hyvin tietoinen että kaikki lukemani oli totta, ikävä kyllä!

En oikein vieläkään tiedä miten asiaa tarkastelisin, olen tarkastellut sitä niin monelta kantilta. Minä näen Päivissä hauraan ja haavoittuvan, rakkauden murjoman naisen joka pari kk sitten oli tullut sellaiseen tienristeykseen ettei ollut enää paluuta...hän kyennyt näkemään mitään valoa elämässään. Omalla karmealla tavalla Päivi oli rohkea, hän valmisteli kaiken viimeistä piirtoa myöden. Hän teki omasta kuolemastaan itselleen sen viimeisen elämäntehtävän jota hän halusi. Pystyn jollain tasolla samaistumaan hänen tuntemuksiinsa, sillä aivan kuin hän kuvaili itseään, ettei hän koskaan näyttänyt todellista minäänsä vaan suojasi omaa itseään kuorella, olen samanlainen ja luulen tietäväni tarkalleen mitä hän tarkoittaa. Hän itse halusi päättää elämänsä lopun ja niin hän myös teki. Yhdyn mielipiteeseen että hänen bloginsa olisi pitänyt jättää muistoksi nettiin. Tietysti on aina vaara olemassa että joku ahdistuksissaan seuraa hänen jalan jälkiään, mutta se vaara on olemassa myös ilman hänen blogiaan.

Jos olisin tuntenut hänet, olisin varmasti ensiksi kauhistunut lukemastani, mutta hetken ajateltuani olisi tietoisuus hänen valinnoistaan helpottanut ikävää ja surua. Jollain tapaa Päivi lähdöllään onnistui koskettamaan montaa ventovierasta ihmistä. Ehkä jopa aukaisemaan jonkun ahdistuneen silmät. Päiviä ei kukaan voinut auttaa koska kukaan ei tiennyt hänen tuskastaan. Mutta ehkä Päivin kautta joku muu saa apua. Mene ja tiedä.

Sytytän Jouluna Päiville yhden kynttilän,
Rauha hänen muistolleen!

[Maybrick]

Minulle Päivin tekstistä ei tullut niinkään kuva rohkeudesta, vaan täydellisestä kyllästymisestä ja tarpeeksisaamisesta, joka oli niin täydellinen, ettei itsesuojeluvaistoa enää ollut jäljellä niinkuin ihmisellä yleensä on. Tuo monen lemmikkieläimen suunnitelmallinen lopetus ja huolehtiminen niiden kohtalosta on minusta merkillisintä. Hän toisaalta ikäänkuin säälikin koiriaan ja halusi antaa niille hyvät, "ikimuistoiset" viimeiset päivät, ja toisaalta oli tehnyt vahvan päätöksen niiden lopettamisesta.

Kaikkiaan minulle tuli kuva, että hän oli todella pahasti ja peruuttamattomasti häiriintynyt, eikä häntä olisi kukaan voinut enää auttaa. Teksti oli kuitenkin niin vieraantunutta, että minua se ei järkyttänyt.

[JustFine]

Hmm. Tekstit kadonneet tuolta. Ottiko kukaan niitä talteen?

Juu, niin onkin kadonneet, siis kaikki tekstit on poistettu, jotka koskivat itsemurhaa, kas kun ei koko bloqia ole poistettu..

Taitaa joku/jotkut halunneet, että ihmiset luulevat ettei mitään olisikaan tapahtunut, mutta minkä takia..

Häpeä.

Oisko tässä muutama syy miksi jotkut osat tekstistä on kadonneet:

A. omaisten pyyntö
B. Poliisin pyyntö
C. Tuollaiset viestit ovat palveluntarjoajan eli livejournalin sääntöjen vastaisia

Tuskin niitä kukaan v*ttuillakseen on sieltä poistanut.

Jos jollain olisi tuo Päivin viimeinen merkintä tallessa ottaisin sen mielelläni vastaan, "tunsin" Päivin kissa-asioissa sekä muutamalta foorumilta mutta tekstejä en saanut talteen.

[email protected]

[Andre]

Minulle Päivin tekstistä ei tullut niinkään kuva rohkeudesta, vaan täydellisestä kyllästymisestä ja tarpeeksisaamisesta, joka oli niin täydellinen, ettei itsesuojeluvaistoa enää ollut jäljellä niinkuin ihmisellä yleensä on. Tuo monen lemmikkieläimen suunnitelmallinen lopetus ja huolehtiminen niiden kohtalosta on minusta merkillisintä. Hän toisaalta ikäänkuin säälikin koiriaan ja halusi antaa niille hyvät, "ikimuistoiset" viimeiset päivät, ja toisaalta oli tehnyt vahvan päätöksen niiden lopettamisesta.

Kaikkiaan minulle tuli kuva, että hän oli todella pahasti ja peruuttamattomasti häiriintynyt, eikä häntä olisi kukaan voinut enää auttaa. Teksti oli kuitenkin niin vieraantunutta, että minua se ei järkyttänyt.

Itse näen lemmikkieläinten tulevaisuudesta huolehtimisen aivan puhtaasti välittämisenä. Ehkä ne olivat olleet ko. henkilölle viimeinen ja aidosti tärkeä asia elämässä. Yksi asia mistä hän välitti paljon, vaikka muu elämänhalu olikin jo kadonnut. Uskoisin hänen nimenomaan ajatelleen lemmikkiensä parasta katsoessaan etteivät ne jää kiertolaisiksi tai päätyisi huonoon kotiin. Lopettaminen oli toki karu päätös, mutta uskon hänen päätyneen siihen nimenomaan siksi että rakasti koiriaan. Eikä uskonut kenenkään muun voivan tarjota yhtä hyvää kotia.

Itsekin olen laatinut kirjallisen testamentin mitä haluan lemmikeilleni tehtävän mikäli jostain syystä kuolisin. Aivan tarkat ohjeet. Lopettaminen ei todellakaan ole ykkösvaihtoehto. Mutta senkin olen vaihtoehdoksi listannut, mikäli kukaan lähimmäinen tai tuttu, hyvä paikka ei lemmikkejäni voisi vastaanottaa. Ihan vain siksi että välitän todella koiristani ja niiden tulevaisuudesta.