Juliet Jones kirjoitti:Kirsi kirjoitti:
Jos ystävyys loppuu, onko sitä koskaan ollutkaan- voiko ystävyys siis kuolla?
Kyllä, mutta ei itsestään.
Voiko sinusta?
Mä olen ikävä kyllä sitä koulukuntaa jonka mukaan rakkaus tai ystävyys, joka joskus todella syntyy, ei kuole. Asiat ja suhteet eivät vain aina alunperinkään olleet sitä mitä toivoi ja ajatteli. Mutta uskon rakkauteen, ja pettymykset opettavat arvostamaan todellisiin tunteisiin todistetusti kerta toisensa jälkeen perustuvia ja sitä myötä kuolemattomia rakkaus-/ystävyyssuhteita sitäkin enemmän. Mitä tulee ajatukseesi, "ei itsestään", muistelen vain korinttolaiskirjettä, "kaikki se kärsii". Korinttolaiskirje on tavallisimmin osa vihkikaavaa, mutta mun tulkintani mukaan sovellettavissa kaikkiin rakkaussuhteiden muotoihin, myös ystävyyksiin. Elämään yhdessä kuuluu tai pitäisi kuulua siis olennaisena osana myös rohkeus pyytää ja kyky antaa anteeksi. Kokoavasti nyt kuitenkin, pettymyksen äärellä, parempi rakastaa ja pettyä kipeästi kun olla kokonaan rakastamatta. Vammahan on siinä sielussa joka ei siihen (vastavuoroisesti) kykene tai kyennyt tai tietoisesti valehteli, kun niin väitti.
Ja jatketaan: Miinushkan kuvassa on komia katti. Tuollainen voisi muuttaa meille, mutta sitten jäisi uhkauksen toteutuessa talo ilman isäntää ja piha ilman sadettajaa--on kuulemma lapsiluku nelijalkaisia lopullisesti täynnä.
Mitä ominaisuutta, ja keneltä, kadehdit eniten? (Itse mieheni vakautta ja mielenrauhaa- positiivisessa mielessä, sehän tulee arkipäivässä auttamatta osaksi mullekin tai muakin. Jos se merkitsee toisaalta jonkunlaista sieluttomuutta, minä pidän kyllä siitä osastosta huolen

)