Sosialidemokraattisen puolueen oma delegaatio jäi kiinni Ruotsin tullissa yrityksestä salakuljettaa muutaman sadantuhannen kruunun summa Suomeen. Puolue olisi hyvinkin voinut siirrättää rahansa Suomen Pankin kautta omalle tililleen, mutta se pelkäsi, että Suomen Pankin keskustapuoluelaiset johtajat tutkivat yhtä paljon sosialidemokraattien ulkomaisia rahavirtoja kuin sosialidemokraattinen verohallitus tutki keskustapuolueen kotimaisia rahavirtoja. Siksi SDP:n silloinen talouspäällikkö Erkki Ketola (myöhemmin eduskunnan nykyisen pääsihteerin Seppo Tiitisen edeltäjä) avustajineen noudatti vanhaa temppua ja päätti salakuljettaa rahat Suomeen.
Ilman puolueen sisäisiä riitoja salakuljetus olisi onnistunutkin, mutta yksi puheenjohtaja Kalevi Sorsan vastustaja ilmiantoi rahakuriirit Ruotsin tullille. Suomen metallityöväenliitto jäi ilman rahojaan, jotka oli tarkoitettu sen sosialidemokraattien vaalikampanjan tukemiseen. Muutaman viikon Suomi sai nauraa katketakseen, kun SDP:n johtajat selittivät rahojen olleen kotoisin milloin Ruotsin sosialidemokraateilta, Ruotsin metalliliitolta tai saksalaiselta ammattiyhdistyspankilta.
Lopulta Länsi-Saksan metallityöläisten johtaja Eugen Loderer tunnustautui rahojen lahjoittajaksi, mutta kun häneltä kysyttiin mitä rahoja ne olivat, Loderer väitti niitä omikseen.
Komedia päättyi täydelliseen farssiin, sillä kukaan ei uskonut, että joku saksalainen ammattijärjestöpomo lahjoittaisi omia rahojaan suomalaisten metallityöläisten vaalitaisteluun.
Lainaus kirjasta Musta monopoli; Aarno Laitinen
Tästä häikäilemättömän rosvopolitiikan yhdestä härskeimmästä tapauksesta löytyy yllättävän vähän tietoja - mikä toisaalta on ihan ymmärettävää. Eihän SDP:stä saa puhua pahaa = totuutta.
Tapaus painettiin villaisella - tietenkin! Varminta olisi kuitenkin ollut maan edun nimessä vangita puolueen koko johto ja asettaa syytteeseen, mutta herra se on poliisillakin.
Olenkin jo varautunut todella korkealta taholta annettavaan banniin... Lisäksi aamulla töihin lähtiessä täytyy kurkistaa auton alle ja avata postilaatikko pitkän kepin avulla...