Kun noita kyseisen herran kuvia on noissa postauksissa katsellut, en ihmettele yhtään mistä on kyse.
Tulee mieleen Wihurin käytöksestä vartijaa kohtaan tää iänikuinen herranarrisyndrooma: "Ettekö tiedä kuka MINÄ olen"
Jouti mennä.
Meriturvallisuusjohtaja Wihurille sakkoja
-
Aizerbaidzan
- Angus MacGyver
- Viestit: 6833
- Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm
Nelonen kirjoitti:http://www.nelonen.fi/uutiset/uutinen.asp?cat=1&d=47771
Virkamieslautakunta: Wihuri saa pitää työpaikkansa
Päivitetty 19.12.2008 16:54
Potkut saaneella meriturvallisuusjohtaja Paavo Wihurilla on virkamieslautakunnan mukaan oikeus pitää virkansa.
Wihuri sai potkut Merenkulkulaitoksesta viime keväänä, kun hänet oli tuomittu sakkoihin vartijan vastustamisesta. Nyt virkamieslautakunta kuitenkin katsoi äänin 6-3, ettei Wihurin menettely ollut niin moitittavaa, että hänet voitaisiin irtisanoa.
Virkamieslautakunta muistuttaa, että virkamiehen irtisanomiseen tulee lain mukaan olla painava syy. Wihuri oli lautakunnan mukaan kuitenkin pikemmin toiminut ajattelemattomasti kuin tarkoituksella turvallisuusmääräyksiä rikkoen. Wihuri sai 20 päiväsakkoa siitä, ettei hän ollut näyttänyt vartijalle henkilökorttiaan, vaan oli lopulta työntänyt korttia tivannutta vartijaa pois työoveltaan.
Lautakunnan mukaan Merenkulkulaitokselle on tullut Wihurin teosta haittaa lähinnä sen takia, että tiedotusvälineet kertoivat välikohtauksesta näyttävästi.
”Ottaen huomioon vielä sen, että Wihurille tuomittu rangaistus on lievä sakkorangaistus, irtisanominen sen seurauksena ei ole oikeassa suhteessa teon moitittavuuteen”, virkamieslautakunta perusteli.
Vähemmistön mielestä Wihurin tuomioon johtanut käyttäytyminen on jyrkässä ristiriidassa hänen työtehtäviensä kanssa. Tämän vuoksi tuomio osoitti vähemmistön mielestä hänet sopimattomaksi virkaansa.
Merenkulkulaitos voi valittaa päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Toisessa päätöksessä virkamieslautakunta totesi yksimielisesti, että Wihurin hyllyttäminen oikeudenkäynnin ajaksi oli lain vastainen. Tämä johtuu siitä, että hyllyttämisestä päätettiin sähköpostin välityksellä pidetyssä kokouksessa, vaikka laissa tai asetuksessa ei ole siihen nimenomaisesti oikeuttavaa säännöstä.
Jos päätös tältä osin jää pysyväksi, Wihurille on maksettava rästiin jääneet palkat. Virasta pidätetty saa vain puolet normaalipalkastaan.
Myös tästä päätöksestä Merenkulkulaitos voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Sähköpostikokous ei kelvannu ja asiasta käytiin myöhemmin joulun jälkeen puhelinkokous. Lopputulosta en tiedä, mutta monen mielestä Wihurin potkut tuli väärästä syystä ja ihan turhaan.
Vartija oli virkaintoinen nuori ja Wihuri on muutenkin aika ärhäkkä äijä, semmonen "elefantti posliinikaupassa"-tyyppi.
Vartija oli virkaintoinen nuori ja Wihuri on muutenkin aika ärhäkkä äijä, semmonen "elefantti posliinikaupassa"-tyyppi.
- Mitään hanhea ei saa ampua pinoiskiväärilläotus kirjoitti:Niin kyllähän se valta/maine täällä suomessakin puhuu, paksuinta oli tämä Suoli24:ssakin käsitelty hanhien ampumisjuttu
Lainaus->
Iltasanomat 23.8.
"Monimiljonääri Yrjö Paulow, 77, ei saanut tuomiota rauhoitettujen valkoposkihanhien tappamisesta.
Helsingin käräjäoikeus ymmärsi kauppaneuvosta, joka kesällä 2004 raivostui Kulosaaren-kotinsa pihaa ulosteilla sotkeneisiin siivekkäisiin.
Paulow kertoi oikeudessa, että hanhet olivat tuhonneet hänen merenrantatonttinsa puiston nurmikon, jolle ei ulosteiden takia voinut enää mennä. Tähän hermostuneena hän ampui kaksi hanhea pienoiskiväärillä.
Oman käden oikeuteen turvautuminen sinänsä oli käräjäoikeuden mukaan kiistatta lainvastaista.
Tässä tapauksessa teko oli tuomion mukaan kuitenkin vähäinen, joten syyte luonnonsuojelurikoksesta oli hylättävä."
- Kulosaari on käsitykseni mukaan taajamaa, ja tajamassa metsästys ja tuliaseen käyttö on kielletty, jollei tuliasetta käytetä siihen varatussa tilassa. Näitä nyt on vaikka surullisen kuuluisa Helsinki Shooting Club.
- Hanhi on kasvissyöjä ja niiden ulosteet maatuvat hyvin nopeasti, joten tuhoamisesta lienee turha puhua. Äijä olis saanut hankkia vaikka linnunpelättimen. Hänellä olisi varaa hankkia vaikka sähkön liikuttama pelätti.
- Otettiinko edes asetta pois? Sillä oli silti tehty selkeä rikos niin luonnonsuojelulain kuin ampuma-aselain mukaan.
Jos olis meikäläinen moisen tehnyt niin sakot olis tullu ja aseet lähtenyt. Miljonäärillä tais vaan olla liian arvokkaita aseita ja sopivia kavereita sopivissa viroissa.
Mutta suunnattomasti ottaa aivoon tämä.
Tyhmälle iloksi on ilkityön teko, mutta ymmärtäväiselle miehelle viisaus.
Sananlaskut 10:23
Sananlaskut 10:23