Onko venäläisyys enää lainkaan sitä aitoa venäläisyyttä, mitä suomalaisuuskin edustaa?

[RL11/6]

Kohta on jälleen kerran suomalaisuuden pyhin merkkipäivä, eli 29.04, joka tunnetaan Aleksanteri 2 syntymäpäivänä, jolloin juomme simaa vappua, eli duunarijuhlaa edeltävänä päivänä juhlistaaksemme tuota suomalaisuuden ikonista merkkihahmoa. Ei ole lainkaan sattumaa, että pääministerimme työhuoneen ikkunasta näkyy Aleksanteri 2 patsas olkapoletteineen, koska olemme yhtä ryssiä ja sotaisia, kuin 1800-luvulla, jolloin suomalaisuus alkoi vasta kehittymään ja saimme oman markan, jonka raiskasimme EU-jäsenyydellä ja jota nykyisin lähes halveksutaan aikakautena, jolloin Suomessa ei ollut yhtään transua, eikä neekeriä. Tämä johtuu osittain siitä, että tuolloin mielenterveyspalvelut olivat varsin kehittyneet, koska Aleksanteri 2 määräsi kunnat vastuuseen hulluista, eli hän oli sote-ammattilainen ja sen edelläkävijä, kuten Nikolai Kibaltšitš venäläisessä 1800-vuosisadan rakettitieteessä.

Venäläisyys tarkoittaa suurimmilta osin kurjuutta, mutta myös erityistä köyhyydestä johtuvaa oivaltamista ja mielihalua olla narodnikki, eikä vatnikki. Puhumattakaan halusta olla silovikkien hyväksikäyttämä ratnikki, joka saa kiitokseksi isänmaallisesta palveluksestaan 200 -tuotekoodin. Venäläinen on mielellään lammas, puhovikki, joka suosii Fila -vaatemerkkiä kuin Jeesus valkoista kaapua. Suomalaisetkin, etenkin nuoret, ovat yhtä merkkitietoisia Canada Goose -takkeineen, koska he ovat ryssien jälkeläisiä, eli teidän ja Neuvostoliiton lapsia.

Tosin venäläinen ei pidä enää kaalikeitosta, kuten ei suomalaisetkaan hernekeitosta, vaan ranskalaisen keittiön gastronomiasta, jossa smetana ja majoneesi sekä sitruuna luo makumaailmaa yhdessä suolakurkkujen kanssa liha- ja kalaruokiin. Suomalaisen makumaailmaa koristaa ravinteikas americana pizza, jossa on optimaallisessa suhteessa vehnäjauhon viljaproteiinia ja täytteistä rasvaa, silkkaa trendikästä ketoosiruokaa, jossa suositaan rasvaa ja proteiinia yltäkylläisyyden ja terveyden takaamiseksi.

Heurestiikaltaan paras mahdollinen ratkaisu on lisätä määrärahoja terveyspalveluihin, ei armeijalle ja poliisille. Koska tilanne on päinvastainen, näkyy se tälläkin sivustolla runsaana vatnikkipohjaisena mielipidekirjoitteluna, joka todistaa yksinomaan pelkästään suomalaisuuden identiteetin olevan täysin ryssäläinen ja perustuvan siihen.

Halusitte tai ette, olette ryssiä. On vain yksi kysymys ja se on, haluatteko olla mielenvikaisia vatnikkeja vai tervehenkisiä narodnikkejä?

Varmaa on vain, että Suomen pyhin hahmo ei ole Mannerheim, vaan Aleksanteri 2 ja heti perään Hitler ja Himmler, jotka Aleksanteri 2 tapaan arvostivat ja jopa suoranaisesti rakastivat suomalaisuutta eräänlaisena finkaa vyöllään kantavana, hakkapeliitoista juontuvana ja pohjautuvana sotilaallissosiaalisena mystisyytenä, joka ei ruotsalaisten tavoin viikinkimäisyyttä ole koskaan tarvinnut, koska suomalaisuus ei perustu ryöstämiseen ja sillä rikastumiseen, muuta kuin meidän elitismissä, joka on matkittu puhtaasti Neuvostoliitosta, suomalaisesta vientituotteesta made in Finland.

Kommunismi on suomalainen vientituote, joka on kuin Rapala uistinmarkkinoilla, yksinkertaisesti maailman paras, heti catch a fish -vieheen jälkeen.

[Luciano Viskos]

Ville Haapasalo matkoillaan havainnoi sitä aitoa venäläisyyttä mikä on vielä ehkä nykyäänkin olemassa jossain vanhan kansan keskuudessa, eläkeläisten ja maatuskoiden parissa missä köyhä ihminen tarjoaa vieraalle juhla-aterian vähistä resursseistaan. Ehkä voimissaan vielä myös akateemisissa piireissä. Neuvostoaikana oli myös yleistä että tavallinen kadunmieskin oli sivistystasoltaan roimasti yli eurooppalaisen keskitason ja pystyi siteeraamaan runoilijoita ja flexaamaan klassisen musiikin tuntemuksellaan. Elokuvataide myös kukoisti neuvostoaikana; Tarkovski ja muut. Elokuvissa ja kirjallisuudessa syntyi niin monia klassikoita siksi, että sensuuria välttääkseen taiteilijat joutuivat verhoamaan kommunistisen yhteiskunnan kritiikin symbolismiin joka sensuuriviranomaisille ei välttämättä auennut.
Tiedemaailmakin poikkesi neuvostoaikana yleiseurooppalaisesta varsinkin lääketieteen osalta. Siinä missä Euroopassa keskityttiin sairauksien lääkitsemiseen, neuvostovenäjällä tutkittiin ahkerasti ennaltaehkäisevää lääkintää, isoja tutkimuksia luonnonlääkinnästä, omenoiden ja marjojen sekä antioksidanttien vaikutuksista terveyteen. Luonnonkasvien hyödyntäminen myös isossa roolissa varsinkin "vanhan kansan" keskuudessa.

Kaikki tämä ehkä romanttisenkin sädekehän saanut venäläisyys tuntuu nykyään kadonneen kuin kyyneleet sateeseen. Se ehkä elää vielä jossain ankeassa kerrostalolähiössä kituuttavan vanhan isoäidin 70-luvulle jääneessä keittiössä jossa hän tarjoaa lapsilleen ja lapsenlapsilleen perinteisiä herkkuruokia pyöreän pöydän ääressä. Venäjällä ruokapöytä on aina pyöreä koska ketään ei aseteta toisen yläpuolelle toisin kuin meillä jossa perheen pää istuu päädyssä. Ja Venäjällä pöytä on aina täynnä herkkuja. Se on Itä-Eurooppalaisessa ruokakulttuurissa sitä mistä itse tykkään. Ei jäykistellä ruokapöydän ääressä eikä santsaamista hävetä.
Se klassinen venäläinen sielu elää vielä siellä jossain, vaikka Putte sitä yrittää kiivaasti tuhota muuttamalla sen ryssän sieluksi.

[m1ckey]

Ville Haapasalo matkoillaan havainnoi sitä aitoa venäläisyyttä mikä on vielä ehkä nykyäänkin olemassa jossain vanhan kansan keskuudessa, eläkeläisten ja maatuskoiden parissa missä köyhä ihminen tarjoaa vieraalle juhla-aterian vähistä resursseistaan.

[RL11/6]

Ville Haapasalo matkoillaan havainnoi sitä aitoa venäläisyyttä mikä on vielä ehkä nykyäänkin olemassa jossain vanhan kansan keskuudessa, eläkeläisten ja maatuskoiden parissa missä köyhä ihminen tarjoaa vieraalle juhla-aterian vähistä resursseistaan. Ehkä voimissaan vielä myös akateemisissa piireissä. Neuvostoaikana oli myös yleistä että tavallinen kadunmieskin oli sivistystasoltaan roimasti yli eurooppalaisen keskitason ja pystyi siteeraamaan runoilijoita ja flexaamaan klassisen musiikin tuntemuksellaan. Elokuvataide myös kukoisti neuvostoaikana; Tarkovski ja muut. Elokuvissa ja kirjallisuudessa syntyi niin monia klassikoita siksi, että sensuuria välttääkseen taiteilijat joutuivat verhoamaan kommunistisen yhteiskunnan kritiikin symbolismiin joka sensuuriviranomaisille ei välttämättä auennut.
Tiedemaailmakin poikkesi neuvostoaikana yleiseurooppalaisesta varsinkin lääketieteen osalta. Siinä missä Euroopassa keskityttiin sairauksien lääkitsemiseen, neuvostovenäjällä tutkittiin ahkerasti ennaltaehkäisevää lääkintää, isoja tutkimuksia luonnonlääkinnästä, omenoiden ja marjojen sekä antioksidanttien vaikutuksista terveyteen. Luonnonkasvien hyödyntäminen myös isossa roolissa varsinkin "vanhan kansan" keskuudessa.

Kaikki tämä ehkä romanttisenkin sädekehän saanut venäläisyys tuntuu nykyään kadonneen kuin kyyneleet sateeseen. Se ehkä elää vielä jossain ankeassa kerrostalolähiössä kituuttavan vanhan isoäidin 70-luvulle jääneessä keittiössä jossa hän tarjoaa lapsilleen ja lapsenlapsilleen perinteisiä herkkuruokia pyöreän pöydän ääressä. Venäjällä ruokapöytä on aina pyöreä koska ketään ei aseteta toisen yläpuolelle toisin kuin meillä jossa perheen pää istuu päädyssä. Ja Venäjällä pöytä on aina täynnä herkkuja. Se on Itä-Eurooppalaisessa ruokakulttuurissa sitä mistä itse tykkään. Ei jäykistellä ruokapöydän ääressä eikä santsaamista hävetä.
Se klassinen venäläinen sielu elää vielä siellä jossain, vaikka Putte sitä yrittää kiivaasti tuhota muuttamalla sen ryssän sieluksi.

Kävin joitakin vuosia sitten säännöllisesti Pasilassa Junailijankujalla venäläisessä Eestikaupaksi nimetyssä ruokakaupassa ostamassa aitoja venäläismummon tekemiä piirakoita. Ne olivat aivan helvetin hyviä. Samoin vesimelonit, joita he myivät. Tuohon aikaan Junailijankujalla sijaitsi myös asiallinen huumekansan asuttuma tukiasuntotyyppinen kerrostalokompleksi. Niitä narkkareita oli mukava katsella, kun istui kauppareissun jälkeen alas läheiselle penkille syömään piroshkia ja juomaan termospullosta kaffia. Se heidän mölyäminen oli aivan erilaista kuin nykypäivän peukkuporukan epätoivoinen ulina ja pakokauhuinen hätähuutaminen. Se oli sellaista innokasta, jossa oli tekemisen meininkiä. Reipasta ja samalla ongelmaratkaisukeskeistä kovaan ääneen toiselle kollegalle huudettua selkokieltä. Pidin kovasti siitä ja toivoisinkin, että juuri niitä iloisia narkkareita tulisi lisää ja näitä epätoivoissaan kiljuvia elukoita kuolisi pois. Huumeet ovat rikkaiden juttu. Ja etenkin niiden, joilla on rahaa ja ennen kaikkea halua viettää ikuista vappua. Venäläisessä maailmassa olevat erikoisuudet huumeiden saralla ovat aina kiehtoneet minua. Etenkin krokotiilihuume ja sen sisältämän punaisen fosforin ja lasipölyn aiheuttamat ihosairaudet. Tietyllä tapaa alfa-huumeet ovat hyvin samankaltaisia, mitä tulee ihovaurioihin ja amputaatioihin, mutta nimi on krokotiilihuumeella eksoottisempi ja jotenkin ihanasti räväkämpi sekä räyhempi. I.v -narkkaaminen on nykypäivän kovinta altruismia, jolla voi luovuttaa oman kroppansa lääketieteelle vielä eläessään. Sen vuoksi pidän narkkareista, koska he ovat pohjimmiltaan hyvin reiluja tyyppejä. En tiedä ainuttakaan narkkaria, kuka olisi luovuttanut omat kätensä sairaalajätteisiin pistämällä väärään kohtaan ja ei olisi siitä iloinen. Siinä alkaa aivan vitivalkoinen naamaltaan oleva narkkari iloisesti ja veikeästi hymyilemään neuroleptiineissa, kun alan vuolemaan pihkaisesta männystä hänelle uusia käsiä. Kämmeneksi sopii mainiosti Myytinmurtajien eräässä jaksossa, jossa testattiin metallista tehdyllä kädellä aseen patruunoiden sytyttämistä nuotiossa, esittelemä käsiproteesi mallia t-800 terminaattori. Narkomaaneissa parasta on se, etteivät he kaipaa vieroitusta neuroleptiineistä, kun annos on kohdillaan, eli 1000 mg klotsapiinia, joka on vähän kuin mielisairaanhoidon makaroonilaatikko, jonka päälle tulee laittaa kunnon tujaus ketsuppina aripipratsolia. Narkkarit ovat tukiensaajien suuressa joukkossa kuin rikkailla jehovantodistajat, eivät taakkana, vaan mukavina keskustelijoina. Tosin samanlaiseen vaatetukseen narkkarit voisivat panostaa. On nimittäin paljon mukavampaa jutella pukua käyttävän kanssa, kuin farkkukansanosan edustajan. Tosin monet narkkarit suosivat tummia retkeilyhousuja, jotka sopivat loistavasti siihen menevään ja tarmoa täynnä olevaan vappukulttuuriin.

[Bird]

Pikkusen ohi aiheen huutelen, että Citymarketin pakasteosastolla myydään edellä mainittuja Haapasalon hatsapureja/hatsapurilloja. Suosittelen.

[Luciano Viskos]

Venäläinen kurkku, toisin sanoen fermentoimalla eli maitohappobakteerien käymisellä muhevoitunut kurkku on itselle se kovin juttu itänaapurin keittiöstä.

Mikä nautinto ostaa Lidlistä tuoretta patonkia, maksamakkaraa ja purkki Myrttisen valkosipulisuolakurkkuja joita siellä usein on saatavilla erätuotteena (tavallisesti ne täytyy ostaa K- tai S-marketista).
Toinen mihin hapankurkut kuuluvat on esim. paahtoleivälle valkosipulimajoneesia/aiolia, hapankurkkuviipaleita sekä rapeita kalapuikkoja. Eräänlainen yksinkertainen kalahampurilainen siis. Suosittelen.

Hapankurkut ovat jäljittelemättömältä maultaan paljon pehmeämpiä ja ruokahalua kiihottavampia kuin etikkaiset maustekurkut joita jostain syystä meidän ruokakaupoissa on tarjolla useita kymmeniä vaihtoehtoja.
Hapankaali on myös loistavan maukas ja terveellinen lisuke. Myrttinen valmistaa sitäkin, myös valkosipulisena.
Terveystuotteina ovat siitä harvinaisia että maistuvat taivaallisilta.

Pääsiäisenä tuli myös katsottua Mel Gibsonin ohjaama koko perheen Jeesus-elokuva ja syötyä pashaa yli 30 purkkia. Sitruunankuorien aromi antaa tälle samettiselle ja rakenteeltaan miellyttävän lohkeavalle ortodoksiselle perinneherkulle aivan uskomattoman jumalaisen maun.

Kaikki hyvät ruoat tulevat kyllä tuolta itäisestä ilmansuunnasta. Sienien hyödyntäminen on myös itäinen perinne, Länsi-Suomessa sienet on potkittu perinteisesti nurin ja sanottu niiden olevan lehmänruokaa. Sienet ja sieniruoat ovat niin iso juttu että niistä joskus toiste.