Jenkit valmistautuu teloittamaan neljä asevoimien vankia

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Tuohirulla
Nikke Knatterton
Viestit: 152
Liittynyt: La Kesä 29, 2024 10:42 pm

Jenkit valmistautuu teloittamaan neljä asevoimien vankia

Viesti Kirjoittaja Tuohirulla »

Yhdysvaltain maavoimat valmistautuu teloittamaan neljä asevoimien vankia, jos presidentti Donald Trump niin käskee. Asiasta kertoo ABC News käsiinsä saaman asiakirjan perusteella.

Jos teloitukset toteutuvat, se olisi ensimmäinen kerta yli viiteenkymmeneen vuoteen, kun Yhdysvaltain asevoimat teloittaa tuomittuja yhdysvaltalaisvankeja.

Asiakirjan mukaan tuomitut vangit tulee siirtää Fort Leavenworthin sotilasvankilasta Kansasista teloituslaitokseen, joka sijaitsee Terre Hauten kaupungissa Indianan osavaltiossa.

Kyseisessä teloituslaitoksessa toteutettiin Trumpin ensimmäisen presidenttikauden aikana liittovaltiotason teloituksia, jotka eivät liittyneet asevoimiin.

Kaikki neljä kuolemaan tuomittua ovat entisiä sotilaita, joista jokainen on tuomittu murhasta, asiasta ensimmäisenä uutisoinut Task & Purpose kertoo.

Esimerkiksi maavoimien entinen majuri Nidal Hasan tappoi 13 ihmistä ja haavoitti useita ammuskelussa Fort Hoodissa Texasissa. Ronald Gray taas tuomittiin murhan lisäksi muun muassa kolmen naisen raiskauksesta.

Maavoimien tiedottaja Cynthia Smithin mukaan armeija ei ole saanut tähän mennessä teloituskäskyä Trumpilta.

Sotilastuomioistuimet voivat Yhdysvalloissa tuomita ihmisiä kuolemaan. Niiden täytäntöönpano tarvitsee kuitenkin aina hyväksynnän presidentiltä.

Viimeksi maan asevoimat teloittivat sotamies John Bennettin vuonna 1961. Hänet tuomittiin 11-vuotiaan tytön raiskauksesta ja murhan yrityksestä Itävallassa
RL11/6
Watson itse
Viestit: 5612
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Jenkit valmistautuu teloittamaan neljä asevoimien vankia

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

Tässä on sitä retroa 70-lukua suoraan Walla Wallasta, kunhan vain teloitukset suoritetaan hirttämällä. Amerikka on vankiloiden, maissipuuron ja kuolemantuomioiden luvattu maa.

Lead Bellyn luomaa laulumuotoista kertomusta neekereiden orjatyöstä Ku Klux Klanin isännöimillä Lions Clubin ylläpitämillä kristillisillä puuvillapelloilla, joissa pääsi hirtettäväksi, kun erehtyi katsomaan Eminemin lailla etuoikeutettua valkoihoista naista.

Green Mile ei tosiasiallisesti kerro muusta kuin mustaihoisen vangin näkökulmasta Billy Baileyn viimehetkistä ja kohtalosta.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Avatar
devil_doll
Axel Foley
Viestit: 2032
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: Jenkit valmistautuu teloittamaan neljä asevoimien vankia

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

^Miten nostalginen muistelosi liittyy yo. uutiseen?

Nuo rikokset on sen verran törkeää laatua, ettei tuossa pitäisi olla nokan koputtamista kenelläkään. Jenkkien lainkäyttö on niiden asia. Myös jos nyt Suomessa joku niiden soltuista sattuisi murhaamaan jonkun, niin he vaativat rakkaan valtiomme kanssa tehtyyn soppariin, että perseilijä tuomitaan samojen jenkkilakien mukaan, ei ole suomaalaista 13-16 v. lepokotilomaa tulossa.
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
Avatar
rikkalapio
Axel Foley
Viestit: 2036
Liittynyt: Ke Joulu 31, 2025 12:34 pm

Re: Jenkit valmistautuu teloittamaan neljä asevoimien vankia

Viesti Kirjoittaja rikkalapio »

devil_doll kirjoitti: Ti Kesä 09, 2026 6:48 am ^Miten nostalginen muistelosi liittyy yo. uutiseen?

Nuo rikokset on sen verran törkeää laatua, ettei tuossa pitäisi olla nokan koputtamista kenelläkään. Jenkkien lainkäyttö on niiden asia. Myös jos nyt Suomessa joku niiden soltuista sattuisi murhaamaan jonkun, niin he vaativat rakkaan valtiomme kanssa tehtyyn soppariin, että perseilijä tuomitaan samojen jenkkilakien mukaan, ei ole suomaalaista 13-16 v. lepokotilomaa tulossa.
Äärimmäisen harvinaista että Jenkkisotilas tuomitaan mihinkään koskaan teki mitä tahansa . Haagin oikeuteen nämä eivät koskaan päädy tekivät mitä tahansa massamurhia maailmalla siitä pitää huolen American Service-Members' Protection Act.
https://en.wikipedia.org/wiki/American_ ... ection_Act

Venäjähän nyt viimein otti saman lain käyttöönsä myöskin.
Ei Eurooppa ole mikään USA:n vasalli muualla kun Venäjän propagandassa
- Schimanski -

"Iran on lyöty. Kukaan ei ole koskaan voittanut näin. MINÄ pelastin Yhdysvallat ja maailman siinä sivussa.

Tiedättehän te."

-Trump-
RL11/6
Watson itse
Viestit: 5612
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Jenkit valmistautuu teloittamaan neljä asevoimien vankia

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

rikkalapio kirjoitti: Ti Kesä 09, 2026 11:31 am
devil_doll kirjoitti: Ti Kesä 09, 2026 6:48 am ^Miten nostalginen muistelosi liittyy yo. uutiseen?

Nuo rikokset on sen verran törkeää laatua, ettei tuossa pitäisi olla nokan koputtamista kenelläkään. Jenkkien lainkäyttö on niiden asia. Myös jos nyt Suomessa joku niiden soltuista sattuisi murhaamaan jonkun, niin he vaativat rakkaan valtiomme kanssa tehtyyn soppariin, että perseilijä tuomitaan samojen jenkkilakien mukaan, ei ole suomaalaista 13-16 v. lepokotilomaa tulossa.
Äärimmäisen harvinaista että Jenkkisotilas tuomitaan mihinkään koskaan teki mitä tahansa . Haagin oikeuteen nämä eivät koskaan päädy tekivät mitä tahansa massamurhia maailmalla siitä pitää huolen American Service-Members' Protection Act.
https://en.wikipedia.org/wiki/American_ ... ection_Act

Venäjähän nyt viimein otti saman lain käyttöönsä myöskin.
USA käyttää aika paljon aliurakoitsijoita, joista Blackwater on hyvä esimerkki. Trumphan juuri muuten armahti kaikki 2007 Bagdadissa siviileihin kohdituneen verilöylyn Blackwateroperaattorisuorittajaa, joukkomurhaajaa. USA on aina raiskannut ja murhannut siviilejä, eikä My lai ole mitenkään erikoisuus, vaan enemmänkin heille normaali tapa toimia. Afganistan osoitti, miten pelkurimainen ja täydellisen kyvytön USA:n asevoimat todellisuudessa on. Afganistan on pahempi mainehaitta USA:lle kuin Ukraina Venäjälle.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Vastaa Viestiin