Kansalta tyly tuomio Orpon hallitukselle

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Inkaa
Hetty Wainthropp
Viestit: 460
Liittynyt: To Syys 25, 2025 5:31 pm

Kansalta tyly tuomio Orpon hallitukselle

Viesti Kirjoittaja Inkaa »

USU-gallup: Kansalta tyly tuomio Orpon hallitukselle
Huonon arvion antaneiden osuus on kasvanut vuoden ja kahden vuoden takaisesta gallupista.


Tuoreen USU-gallupin mukaan 71 prosenttia arvioi nykyisen Petteri Orpon (kok) hallituksen onnistuneen vähintään melko huonosti. Vain neljännes arvioi hallituksen onnistuneen vähintään melko hyvin. Neljä prosenttia ei osannut ottaa kantaa asiaan ollenkaan.


Huonon arvion antaneiden osuus on kasvanut vuoden ja kahden vuoden takaisesta gallupista. Hyvän arvion antaneiden osuus on puolestaan laskenut vuoden ja kahden vuoden takaisesta.

Huonon arvion antaneiden osuus kasvoi vuodessa kolmella prosenttiyksiköllä, ja hyvän arvion antaneiden osuus laski kolmella prosenttiyksiköllä.

Iro Researchin toteuttamaan kyselyyn vastasi tuhat suomalaista. Kysely toteutettiin 12.–21. toukokuuta.

Kokonaistuloksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a ... f3ee6eb960