Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Joissa on valtavat määrät erilaisia esineitä, eikä niiden nostaminen ole ilmaista tai ympäristön kannalta aina edes järkevää. Moni pohjassa vuosikymmeniä maannut esine ei enää merkittävästi pilaa vesistöä.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Kuka nyt on syyttömäksi todettu?Pieni liekki kirjoitti: La Kesä 06, 2026 11:53 pm Eikö sinun mielestäsi poliisin pitäisi kertoa, kuinka Jukka S. Lahden murha on tehty? On aika suuri ero siinä, onko teko ulkopuolisen tekemä vai väitetäänkö syyttömäksi todetun ihmisen lavastaneen murhan ja nauhoittaneen murhatapahtuman ääniä etukäteen harhauttaakseen virkavaltaa. Melkein voisin lyödä vetoa sen puolesta, että Ulvilan oikealla ulkopuolisella tappajalla on muutakin historiaa poliisin kanssa kuin ainoastaan Jukka S. Lahden murha ja Annelin puukotus.
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."
-
mikkihirmu
- Agentti Scully
- Viestit: 699
- Liittynyt: La Kesä 24, 2023 4:06 am
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Olet oikeassa siinä että joessa on varmasti paljon erilaista roinaa ainakin niillä ranta-alueilla jossa joen viieressä on yleinen kulkuväylä ukaanlukien sillat, mutta se kohta joka tulisi tutkittavaksi,eli Tampereelle johtavan valtatien sillan yläpuolisella rantaviivalla on ainoastaan yksityisomisteisia maita ja tämän "torpan" rantaviiva josta olen puhunut on louultavasti vain muutamia kymmeniä metrejä pitkä.Detsi kirjoitti: Ti Kesä 09, 2026 11:44 pm Joissa on valtavat määrät erilaisia esineitä, eikä niiden nostaminen ole ilmaista tai ympäristön kannalta aina edes järkevää. Moni pohjassa vuosikymmeniä maannut esine ei enää merkittävästi pilaa vesistöä.
En usko että jos joen pohja siltä kohden tutkittaisiin viistokaikuluotaamalla niin sieltä ei kovin montaa pyörän raatoa löytyisi.
Mikäli oletettaisiin että mahdollinen upoksiin joutunut kyseisiä esineitä sisältävä pussi tai kassi olisi liikkunut joen pohjassa niin en usko sen joutuneen kilometriä edemmäksi upotuspaikasta.
Mikäli Viistokaikuluotaimen näköpiiriin ilmestyisi jokin muu esine kuin säkiltä tai kassilta näyttävä se olisi helppo jättää tutkimatta,eli vain sellaiset möykyt joiden olettaisi olevan mahdollinen säkki tai kassi pitäisi naarata ylös veneeseen ja tutkia mitä niissä on.
En tiedä miten tosissaa KRP on käynyt tutkimassa tähtisen tien pihapiiriä ,mutta jos he haluavat saada varmuuden astalon löytymisestä niin
uskon että jossain vaiheessa joen tutkintakin esittämäni osalta tulee ajankohtaiseksi.
Kuitenkin mahdotonta tuota tutkinta ei olisi toteuttaa koska olisihan esim. puolustusvoimilla asianmukaiset laitteet ja varusteet jos vain tahtoa olisi pyytää. Luultavasti myös Porista tai lähikunnista löytyisi sukellustooimintaan vihkiytyneitä harrastajia joiden apu saattaisi edesauttaa joen tutkimista.
-
Nice shirt
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3277
- Liittynyt: To Joulu 17, 2020 3:58 pm
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Mitä näytteitä tarkoitat? Mitä labranäytteitä ei ole tutkittu? Miten niitä voisi tutkia enemmän? Uskotko tähän itse vai onko tämä hymynaama-trollausta?Elpram kirjoitti: Su Kesä 07, 2026 12:22 amTeknologia kehittyy parhaillaan aimo harppauksin. Kuulustelutekniikat, taktinen tutkinta, labrat ja jopa valheenpaljastuskeinot. Näytteet, rekonstruktiot, mallintamiset, analyysit ja niin pois päin. Silmukka kiristyyNice shirt kirjoitti: La Kesä 06, 2026 7:29 pm Mitä "aktiivinen tutkinta" tässä asiassa enää auttaa? Murhaajan tunnustus on ainoa "aktiivinen keino" tässä asiassa. Murhaaja on kuitenkin tänä vuonna pystynyt elämään 20 vuotta asia tunnollaan. Eiköhän hän pysty elämään elämänsä loppuun asti.![]()
Naantalissa paistaa aurinko sinnekin, mihin se ei muilla paista!
- Pieni liekki
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11928
- Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Käytännössä ainoastaan Anneli.CSI kirjoitti: Ke Kesä 10, 2026 9:12 pmKuka nyt on syyttömäksi todettu?Pieni liekki kirjoitti: La Kesä 06, 2026 11:53 pm Eikö sinun mielestäsi poliisin pitäisi kertoa, kuinka Jukka S. Lahden murha on tehty? On aika suuri ero siinä, onko teko ulkopuolisen tekemä vai väitetäänkö syyttömäksi todetun ihmisen lavastaneen murhan ja nauhoittaneen murhatapahtuman ääniä etukäteen harhauttaakseen virkavaltaa. Melkein voisin lyödä vetoa sen puolesta, että Ulvilan oikealla ulkopuolisella tappajalla on muutakin historiaa poliisin kanssa kuin ainoastaan Jukka S. Lahden murha ja Annelin puukotus.
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Kun oikein faktoihin katsotaan, niin eipä taida olla.
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."
-
Arkipäiväinen
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 501
- Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 3:21 pm
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Toistetaan Pikku Liekkiä, eli Auer on ainoa henkilö, joka on lain edessä todettu syyttömäksi Jukka Lahden murhaan. Sitten on villejä spekulaatioita, joihin jotkut uskovat, mutta niillä ei ole mitään tekemistä minkään faktojen kanssa. Vai mitä tarkoitat tässä noilla "faktoilla"?
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Kaikki ovat syyttömiä kunnes toisin todistetaan.
Rationaalinen tieto nojautuu luonnonlakeihin, mutta intuitiivinen tieto antaa selityksen sille, mihin luonnonlait lopulta perustuvat.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Ja myös tuomittiin käräjäoikeudessa. Tuomio myöhemmin purettiin ja hänet vapautettiin, mutta historiasta ei katoa se, että hänet ensin myös tuomittiin.Arkipäiväinen kirjoitti: To Kesä 18, 2026 8:29 pmToistetaan Pikku Liekkiä, eli Auer on ainoa henkilö, joka on lain edessä todettu syyttömäksi Jukka Lahden murhaan. Sitten on villejä spekulaatioita, joihin jotkut uskovat, mutta niillä ei ole mitään tekemistä minkään faktojen kanssa. Vai mitä tarkoitat tässä noilla "faktoilla"?
-
Arkipäiväinen
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 501
- Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 3:21 pm
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Se on fakta, että Auer on tuomittu käräjäoikeudessa kahdesti syylliseksi ja sekin on fakta, ettei siitä tullutta muistijälkeä saada historiankirjoista pois. Kaikki muu mikä liittyy Auerin syyllisyyteen, onkin sitten mielikuvitusta.Detsi kirjoitti: To Kesä 18, 2026 9:38 pmJa myös tuomittiin käräjäoikeudessa. Tuomio myöhemmin purettiin ja hänet vapautettiin, mutta historiasta ei katoa se, että hänet ensin myös tuomittiin.Arkipäiväinen kirjoitti: To Kesä 18, 2026 8:29 pmToistetaan Pikku Liekkiä, eli Auer on ainoa henkilö, joka on lain edessä todettu syyttömäksi Jukka Lahden murhaan. Sitten on villejä spekulaatioita, joihin jotkut uskovat, mutta niillä ei ole mitään tekemistä minkään faktojen kanssa. Vai mitä tarkoitat tässä noilla "faktoilla"?
- Pieni liekki
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11928
- Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Luen parhaillaan Helinä Häkkäsen tänä vuonna julkaistua kirjaa "Suomalaisen henkirikoksen anatomia", jossa Häkkänen toteaa mm. seuraavaa: "Nähdäkseni Ulvilan murhasta syytettynä ollut Anneli Auer on kokenut Suomen kaikkien aikojen suurimman oikeusmurhan." Minusta Häkkänen on viisas, kun toteaa tämän tosiseikan ääneen. Hän on sentään henkilö, joka on työskennellyt keskusrikospoliisissa profiloijana ja joka laati melko tuoreeltaan profiilin Ulvilassa tapahtuneeseen murhaan. Hän on siis päässyt perehtymään siihen aineistoon, jonka alkututkinta jutusta dokumentoi.Detsi kirjoitti: To Kesä 18, 2026 9:38 pmJa myös tuomittiin käräjäoikeudessa. Tuomio myöhemmin purettiin ja hänet vapautettiin, mutta historiasta ei katoa se, että hänet ensin myös tuomittiin.Arkipäiväinen kirjoitti: To Kesä 18, 2026 8:29 pm Toistetaan Pikku Liekkiä, eli Auer on ainoa henkilö, joka on lain edessä todettu syyttömäksi Jukka Lahden murhaan. Sitten on villejä spekulaatioita, joihin jotkut uskovat, mutta niillä ei ole mitään tekemistä minkään faktojen kanssa. Vai mitä tarkoitat tässä noilla "faktoilla"?
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."
-
nihilistinahalisti
- Martin Beck
- Viestit: 810
- Liittynyt: To Loka 31, 2024 4:34 pm
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Nämä ketjut on pelkkää spekulaatioita, se pitää muistaa aina.Pieni liekki kirjoitti: To Kesä 18, 2026 10:30 pmLuen parhaillaan Helinä Häkkäsen tänä vuonna julkaistua kirjaa "Suomalaisen henkirikoksen anatomia", jossa Häkkänen toteaa mm. seuraavaa: "Nähdäkseni Ulvilan murhasta syytettynä ollut Anneli Auer on kokenut Suomen kaikkien aikojen suurimman oikeusmurhan." Minusta Häkkänen on viisas, kun toteaa tämän tosiseikan ääneen. Hän on sentään henkilö, joka on työskennellyt keskusrikospoliisissa profiloijana ja joka laati melko tuoreeltaan profiilin Ulvilassa tapahtuneeseen murhaan. Hän on siis päässyt perehtymään siihen aineistoon, jonka alkututkinta jutusta dokumentoi.Detsi kirjoitti: To Kesä 18, 2026 9:38 pmJa myös tuomittiin käräjäoikeudessa. Tuomio myöhemmin purettiin ja hänet vapautettiin, mutta historiasta ei katoa se, että hänet ensin myös tuomittiin.Arkipäiväinen kirjoitti: To Kesä 18, 2026 8:29 pm Toistetaan Pikku Liekkiä, eli Auer on ainoa henkilö, joka on lain edessä todettu syyttömäksi Jukka Lahden murhaan. Sitten on villejä spekulaatioita, joihin jotkut uskovat, mutta niillä ei ole mitään tekemistä minkään faktojen kanssa. Vai mitä tarkoitat tässä noilla "faktoilla"?
Totuus löytyy Lahteen aiheutetuista vammoista, paikkakuvista että häketallenteelta ja aikamääreestä.
Auer on 100% syytön, perustuu tallenteeseen ja aikamääreeseen, että verijälkiin.
Tuomituksi tuleminen voi tapahtua kenelle vain, koska suolisuomeen on iskostunut tapa, että niin kauan olet syyllinen kunnes todistat syyttömyytesi ja tämä koskee poliiseja että käräjäoikeuksia,, Hovioikeus on jonkun verran tarkempi, sinne on vain nykyään aika työläs saada asioita puitavaksi käyttöönotetun lupa systeemin vuoksi ja tapa joka sotii syyttömyysolettamaa vastaan.
Tai käräjäoikeuden oikeasti pitäisi ottaa käyttöönn syyttömyysolettama.
Olettaisin olevani väärässä, vai olenko Pieni Liekki?
Mutta olen alkujaankin mieltänyt Auerin syyttömäksi, ne voi lukea, nimim. nebukadnessar ja nihlisti teksteistä, ne ovat olleet nimimerkkejäni aiemmin.
Korjaan omaani, nimimerkki nihlisti on näköjään poistettu, olen ollut varmaan liika lähellä totuutta.
Ei veneellä pääse eteen päin, jos liikuttaa airoja ilmassa, eikä veden alla 
Huopaajat menee ympyrää ja peesaajat pitää perää
Kun et kirjoita mitään, et voi kirjoittaa väärinkään
Huopaajat menee ympyrää ja peesaajat pitää perää
Kun et kirjoita mitään, et voi kirjoittaa väärinkään
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Näköjään nuorempi lapsi, oliko poika peruessaan seksuaaliset hyväksikäytön syytteet on sanonut.
Kyllä kai äiti isän tappoi, mutta ei hän seksirikollinen ole.
Aika paljon sanottu.
Kyllä kai äiti isän tappoi, mutta ei hän seksirikollinen ole.
Aika paljon sanottu.
-
Arkipäiväinen
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 501
- Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 3:21 pm
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Mikä on lähde tälle?Hurjimus kirjoitti: Ti Kesä 23, 2026 8:01 am Näköjään nuorempi lapsi, oliko poika peruessaan seksuaaliset hyväksikäytön syytteet on sanonut.
Kyllä kai äiti isän tappoi, mutta ei hän seksirikollinen ole.
Aika paljon sanottu.
- Pieni liekki
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11928
- Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Olen ymmärtänyt, että lapset ovat aina syvällä sisimmässään tienneet äitinsä syyttömäksi isän murhaan. Toisaalta lapsia on helpompi manipuloida kuin aikuisia, ja saihan poliisi valheilla vakuuteltuaan Auerin itsensä hetkellisesti uskomaan pystyvänsä suorittamaan teon, josta ei ollut mitään mielikuvia jäänyt muistiin. Toivottavasti siis laitat lähteen lapsen mahdolliselle sanomiselle, jotta pystymme sen sijoittamaan oikeaan kontekstiin.Hurjimus kirjoitti: Ti Kesä 23, 2026 8:01 am Näköjään nuorempi lapsi, oliko poika peruessaan seksuaaliset hyväksikäytön syytteet on sanonut.
Kyllä kai äiti isän tappoi, mutta ei hän seksirikollinen ole.
Aika paljon sanottu.
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."