Itse asiassa muun muassa vakava masennus ja vakava ahdistuneisuushäiriö, ocd, ptsd sun muut on pahimmillaan niin invalidisoivia, että ei niiden kanssa vain ole mahdollista elää ns. normaalia elämää, vaikka kuinka sitä toivoisi.
On aika yleinen väärinkäsitys, että sairauslomalla ja työkyvyttömyyseläkkeillä olevat olisivat vain työhön kykenemättömiä. Todellisuudessa asia on kuitenkin niin, että ei monille onnistu yhtään mikään muukaan "normaalisti" toimintakyvyn laskun ja rajoitteiden takia. Eristäytyminen kotiin on hyvin yleistä, ihmissuhteet voi olla vähäisiä tai olemattomiakin. Itsestä huolehtiminen (hampaiden pesu, suihkut, terveydenhoito jne.), asiointi, kodin ulkopuolinen vapaa-ajanvietto (esim. harrastukset) on hyvin vaikeaa, usein mahdotontakin — jotkuthan ei pääse edes sängystä ylös. Saati kotinsa ulkopuolelle ilman apua (jos senkään kanssa).
Lisäksi kannattaa huomioida, että myös sairauslomalla ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevilla toimintakyky voi vaihdella aivan kuten meillä kaikilla muillakin. Joinain päivinä pystyy tekemään enemmän. Toisaalta he usein kuitenkin uupuvat tavallisista asioista, kuten vaikka imuroinnista, kasvokkain toteutuvasta vuorovaikutuksesta ja kodin ulkopuolella käymisestä niin voimakkaasti, että seuraavat päivät menee lepäämiseen. Se on tosi vaikea paikka kenelle tahansa. Ja huom. tätä uupumustakaan ei itse valita.
Joku minfolainen kirjoitti toisaalla, että psykiatrialla tyyliin vain myötäiltäisiin potilaita ja hänen kirjoituksestaan päätellen tuetaan "väärin". Tämäkään ei todellisuudessa pidä paikkaansa.
Ensinnäkään edes sairauslomaa/pidempää sairauslomaa ei välttämättä todellakaan saa, etenkään mikäli ei sitoudu hoitoon. Usein on myös niin, että Kelan tukemaa terapiaa hakevalta edellytetään ensin muuta hoitoa, esim.psyykelääkityksen kokeilemista, vaikka asiakas itse ei sitä haluaisi. Työkyvyttömyyseläkkeitä, määräaikaistakin (kuntoutustuki) on nykyään tosi vaikeaa saada. Meillä roikkuu vuodesta toiseen selvästi työkyvyttömiä ihmisiä, pitkäaikaisesti, myös työkkärin listoilla, mikä on ihan älytöntä ja lisäksi vääristää työllisyystilastoja.
Toiseksi psykiatrian hoitomuotoihin ja kuntoutukseen sisältyy myös ajatusten, toimintatapojen ja näkökulmien haastamista, konfrontointiakin. Asiakkaan kohtaaminen ja kuuntelu on tärkeä osa työtä (moni heistä ei ole tullut kuulluksi aiemmin) ja sen avulla rakennetaan yhteistyösuhdetta luottamuksineen. Tämän jälkeen kuitenkin esimerkiksi ajatusvirheitä/-vääristymiä aletaan työstämään avoimesti ja rehellisesti sinne suuntaan, mikä mahdollistaa toipumisen.
Uskallanpa myös väittää, että hyvin monilla vaikka etenkin psykoterapiassa pitkään työskennelleillä on keskimääräistä enemmän työkaluja tunnistaa omia ajatusvääristymiään ja tarkastella kriittisesti omia toimintatapojaan. Juuri esim. psykoterapia on vaativaa ja rankkaa työskentelyä, missä ei todellakaan päästä helpolla eikä tähdätä asiakkaan vääristymien tai vaikka narsismin vahvistamiseen. Eli, mikäli joku oikeasti luulee, että kyse on jostain "päähän taputtelusta" ja epärealistisesta tukemisesta, kertoo se lähinnä hänen omasta tietämättömyydestään.
Somesta. Itselläni on ristiriitainen suhde someen, mutta se on silti selvää, että monelle vakavasti sairastuneelle ja pitkäaikaissairaille voi olla lottovoitto löytää sieltä vertaisiaan, joiden kanssa olla yhteyksissä, kun ei useinkaan pysty tai jaksa edes kotoaan poistua. Myös tietoa saa ihan eri tavalla kuin aiemmin. Harmi ja ongelma on kuitenkin, että myös erilaiset kouluttamattomat auttajat; esim. kaikenlaiset pseudoterapeutit, itseään "traumaspesialisteiksi" tituleeraavat, jotkut hyvinvointivalmentajat ja muut on iskeneet kyntensä tähän markkinarakoon. Sen sääntelyä odotellessa..
Liika yksilökeskeisyys ja yksilön vastuun painottaminen sivuuttaa mielestäni yhteiskunnassa olevat ongelmat, esimerkiksi nykyajan opiskelu- ja työelämän ongelmat. Mikäli rakenteissa on vikaa, ei se sillä hoidu, että yksilöt hoitaa itseään vaativissa psykoterapioissa, maksavat itsensä kipeäksi siitä ja muuten. Usein esim. sairauslomalta palataan sinne yhtä myrkylliseen työpaikkaan, missä mikään ei ole muuttunut.
Pidän itse tosi tärkeänä sitä, että nähtäisiin vihdoin koko kokonaisuus ja luovuttaisiin siitä ainaisesta yksilön syyllistämisestä. Ei meistä kukaan täällä erillään yhteiskunnasta ja sen eri rakenteista elä. Eikä kukaan valitse sairastumistaan. Lisäksi pitää hyväksyä myös se, että osa ihmisistä on sairautensa/sairauksiensa vuoksi pysyvästi työkyvyttömiä, vaikka hoitoa ja kuntoutusta olisi saatavilla.
“The fundamental cause of the trouble in the modern world today is that the stupid are cocksure while the intelligent are full of doubt.”— Bertrand Russell
ja vitut mitään väliä onko se markkinataloudellisesti tehokasta / saisko se tyyppi "vapaassa kilpailussa" ees töitä... 