Haluaisin, että vanhemmat muistuttavat lapsilleen, että metsän suuntaan ei saa heitellä mitään, lahtelainen Minna Konoila sanoo.
– Metsäpoluilla kulkee ihmisiä ja koiria.
Muistutus koskee itsestäänselvästi myös aikuisia tonteilla, jotka rajoittuvat jostain reunastaan metsään. Tällaisia tontteja on lukemattomia Lahdessa, Päijät-Hämeessä ja ympäri Suomea.
Konoilan keihäsonnettomuus sattui lauantaina 13.6. metsäpolulla Etelä-Lahdessa. Polku kulkee lähimetsän reuna-alueella lähellä omakotitontteja.
Vakavassa vahingossa oli aineksia vielä vakavampaan.
Lauantaina iltakuudelta sade oli hellittänyt sen verran, että päätin lähteä lenkille, Konoila kertoo.
– Yhtäkkiä joku sattui käteen ja jotain puuta putosi. Menin viereiselle takapihalle ja huusin: "Ai hitto mua sattuu!"
Talossa asuva nainen kuuli huudon ja tuli auttamaan. Hän toi kylmäkalleja viilentämään Konoilan kyynärvartta, johon oli ilmestynyt pistohaava. Konoila kysyi naiselta, onko tällä poikaa.
Kävi ilmi, että naisen alakouluikäinen poika oli ollut takapihalla heittämässä keihästä. Harjoituskeihäällä on painoa 400 grammaa ja mittaa kaksi metriä.
Lapsen keihäs lensi naisen mukaan tuona iltana pidemmälle kuin koskaan. Vaikka heittosuunta oli talosta poispäin, suunta oli silti väärä.
– Tuntui että taju lähtee, kun nainen vei minua Akuuttiin, Konoila jatkaa.
– Hän kyllä suhtautui oikein kiitettävästi tähän tilanteeseen. Ja minut kipsannut hoitaja sanoi, ettei hän ole nähnyt mitään tällaista koskaan.
Etelä-Suomen Sanomien arkistohaku ja muut nettilähteet vahvistavat, että koululaisten ja muiden amatöörien aiheuttamat keihäsonnettomuudet eivät ole tätä ennen nousseet uutisiin Suomessa 2000-luvulla. Sama koskee viime vuosisataa.
Tästä keihästurmasta diagnoosiksi tuli Päijät-Hämeen keskussairaalassa kyynärvarren alaosan murtuma. Lääkäri määräsi sairauslomaa ensi alkuun 10.7. saakka, jolloin kipsi otetaan hoitosuunnitelman mukaan pois.
Oikeassa kädessä oleva kipsi tuottaa hankaluuksia oikeakätiselle Konoilalle, mutta ymmärrettävästi turmassa olisi voinut käydä vielä monin tavoin ja monin verroin huonommin.
– Keihäs osui ranteeseen lähelle valtimoa, hän kertoo käsivammastaan.
Tämän uutisen keihäänheittäjä on niin juniori, ettei hän ole rikosvastuussa vielä moneen vuoteen. Ajattelemattomuuden piikkiin mennyt onnettomuus herättää Minna Konoilassa ajatuksen ja toiveen, että vanhemmat vahtisivat lastensa pihapelejä myös silloin, kun ne tapahtuvat metsän tuntumassa.
https://www.karjalainen.fi/uutissuomalainen/9552559
Heitetystä keihäästä naisen käsivarteen murtuma metsänrajassa Lahdessa – pyytää varovaisuutta pihapeleihin, 13.6.26
Re: Heitetystä keihäästä naisen käsivarteen murtuma metsänrajassa Lahdessa – pyytää varovaisuutta pihapeleihin, 13.6.26
Jutun alkuperäinen otsikointi kuului näin: "Nainen keihästettiin metsänrajassa Lahdessa" (Soo, soo, Karjalainen!)
Mutta koska ylläpito on aikaisemmin jossain aikaisemmassa julkaisussani kommentoinut, että klikkihuoraus-otsikon saa muuttaa, niin muutin sen vähän enemmän todellisia tapahtumia kuvaavaksi.
Mutta koska ylläpito on aikaisemmin jossain aikaisemmassa julkaisussani kommentoinut, että klikkihuoraus-otsikon saa muuttaa, niin muutin sen vähän enemmän todellisia tapahtumia kuvaavaksi.
Kuudenikäinen: https://lyrics.lyricfind.com/lyrics/kat ... denikainen
-
M.Saaarinen
- Frank Drebin
- Viestit: 385
- Liittynyt: Su Helmi 16, 2025 8:10 pm
Re: Heitetystä keihäästä naisen käsivarteen murtuma metsänrajassa Lahdessa – pyytää varovaisuutta pihapeleihin, 13.6.26
Silloin on vanhemmat vastuussa jos eivät pidä huolta mitä jälkikasvu touhuaa,sieltä vaan korvauksia hakemaan.
Näin ainakin oli minun nuoruudessani,se kuka jotain teki joutui puhutteluun ja korvaukset maksoi vanhemmat,ei mitkään vakuutukset kuten nykyään moni tahtoo tehdä,eipä siihen aikaan sellasia vakuutuksia kellään ollukkaan.
Tekis ihan hyvää nykyajankin nuorille joutua vastuuseen jo heti kun tajuavat mitä tekevät yksinkin ollessaan ja samoin vanhemmillekkin,vähenis varmasti huumeongelmatkin jos vanhemmat kattois perään mitä tapahtuu missäkin...

Matti Ja Maija
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3020
- Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 10:32 am
Re: Heitetystä keihäästä naisen käsivarteen murtuma metsänrajassa Lahdessa – pyytää varovaisuutta pihapeleihin, 13.6.26
"Haluaisin, että vanhemmat muistuttavat lapsilleen, että metsän suuntaan ei saa heitellä mitään, lahtelainen Minna Konoila sanoo."
Jaa. Eikös se parempi sinne metsään heittää, kuin kadulle tai pihalle, yms.
.
Jaa. Eikös se parempi sinne metsään heittää, kuin kadulle tai pihalle, yms.
Slava Ukraini! <3
JanitaSlima nauraa joka paikkaan.
Bänniä hänelle.
JanitaSlima nauraa joka paikkaan.
Bänniä hänelle.
Re: Heitetystä keihäästä naisen käsivarteen murtuma metsänrajassa Lahdessa – pyytää varovaisuutta pihapeleihin, 13.6.26
Oikea paikka keihäänheitolle on yleisurheilukenttä, mutta ei sekään ole täysin riskitön paikka.
Vuonna 2007 Tero Pitkämäki heitti keihään Roomassa ranskalaisen pituushyppääjä Salim Sdirin kylkeen.
Vuonna 2007 Tero Pitkämäki heitti keihään Roomassa ranskalaisen pituushyppääjä Salim Sdirin kylkeen.
Yleisurheilun Kultaisen liigan Rooman-osakilpailussa 13. heinäkuuta 2007 Tero Pitkämäen sektorin ulkopuolelle suuntautunut keihäs osui Sdiriä kylkeen. Aluksi Sdirin kerrottiin selvinneen tapauksesta lievin vammoin, mutta myöhemmin selvisi, että keihäs oli osunut Sdirin oikeaan munuaiseen ja maksaan. Keihään osumahaava oli yli kymmenen senttimetriä syvä
https://fi.wikipedia.org/wiki/Salim_Sdiri
-
M.Saaarinen
- Frank Drebin
- Viestit: 385
- Liittynyt: Su Helmi 16, 2025 8:10 pm
Re: Heitetystä keihäästä naisen käsivarteen murtuma metsänrajassa Lahdessa – pyytää varovaisuutta pihapeleihin, 13.6.26
Meillä -70 luvulla heitteli naapurinpojat keihästä tiellä ja menikin lähelle kylän sähkölinjaa,pamaus kävi ja kylä pimeni ja keihäässä reikiä!
Eipä enää pojat heitelly.
Onneksi ei sähkömiehet mitään varurioita linjasta löytäneet.
Eipä enää pojat heitelly.
Onneksi ei sähkömiehet mitään varurioita linjasta löytäneet.
Re: Heitetystä keihäästä naisen käsivarteen murtuma metsänrajassa Lahdessa – pyytää varovaisuutta pihapeleihin, 13.6.26
Ja edelleen Iltasanomiltakin raflaavampi otsikko, kuin tämä minun: "Nainen keihästettiin Lahdessa".
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012093324.html
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012093324.html
Kuudenikäinen: https://lyrics.lyricfind.com/lyrics/kat ... denikainen