Tuija Suni se on päättänyt helpottaa tulevan
Ano Turtiaisen Suomen oblastin rakentamista, kun on väsännyt jo uuden valtakunnanvaakunan. Jälleen levitetään pilipalilegendaa, jonka mukaan suomalaiset olisivat alkujaan venäläisiä, joilta pahat ruotsalaiset aikoinaan ryöstivät nykyisen Suomen alueen. Tätä samaa läppää levitellään ahkerasti Suomen ryssämielisissä piireissä. Tuijan tekoälyanalyysiä varmaan levitellään piakkoinkin innokkaasti näillä alustoilla.
https://www.facebook.com/groups/9019740 ... cale=fi_FI
- TS_Suomen_uusi_vaakuna.jpg (100.57 KiB) Katsottu 1192 kertaa
Asiaa tutkiessani syvemmin: Ruotsalaisten leijonan käyttö on propagandaa
Suomen virallinen valtiollinen tunnus, punaisella pohjalla miekkojen päällä kavahtava leijona, on historiankirjoituksessa pitkään esitetty itsestäänselvyytenä. Asiaa syvemmin ja kriittisemmin tutkiessani paljastuu kuitenkin toinen todellisuus: leijonan istuttaminen Suomen maaperälle oli 1580‑luvun poliittista viestintää – eli puhdasta Ruotsin valtakunnan eliitin propagandaa.
Tämä heraldis-historiallinen analyysi osoittaa, miten ikivanha itämerensuomalainen asutushistoria, tähtitiede ja biologinen perimä sivuutettiin ulkoapäin tuodun symbolin tieltä. Samalla se paljastaa, että leijonatunnus itsessään kuului suomalais‑ugrilaiselle itäiselle sukupiirille jo paljon ennen kuin ruotsalaiset omivat sen omiin valtatarkoituksiinsa.
1. Historiallinen vääryys: Ikivanha kansa ja myöhemmin tullut symboli
Tieteellinen tosiasia on, että itämerensuomalaisten kansojen asutushistoria ja kulttuurinen perintö täällä pohjoisessa ovat huomattavasti vanhempaa perua kuin Ruotsin valtakunnan hallinnollinen laajentuminen. Kun esi‑isämme elivät ja kukoistivat näillä mailla, suomalais‑ugrilaisen maailmankuvan ja identiteetin ehdoton ydin oli karhu – metsien kuningas, pyhä esi‑isä ja mytologinen olento.
Tämä yhteys on ikuinen ja se piirtyy joka yö suoraan pohjoiselle taivaankannelle:
Iso karhu edustaa taivaan suurta ja hallitsevaa hahmoa.
Pikku karhu edustaa Suomea – maantieteellisesti pienempää, mutta sitäkin merkittävämpää, sillä sen hännän päässä loistaa Pohjantähti, koko taivaankannen liikkumaton napa.
Kun Ruotsin hovi ja kuningas
Juhana III vakiinnuttivat leijonavaakunan 1580‑luvulla ja sijoittivat sen Kustaa Vaasan hautamonumenttiin, kyseessä oli tietoinen poliittinen teko. Suomen luonnolle täysin vieras eläin tuotiin merkitsemään aluetta ja osoittamaan, että tämä maa ja sen ihmiset kuuluvat Ruotsin kruunun alaisuuteen. Se oli propagandaa, jolla peitettiin pohjoisen kansan oma, alkuperäinen historia ja korvattiin se länsieurooppalaisella feodaalisella kuvastolla.
2. Historiallinen varkaus: Leijonatunnus kuuluikin jo idän sukukansoille
Suurin heraldis‑historiallinen paljastus syntyy, kun tarkastellaan, missä leijonatunnusta todellisuudessa käytettiin ennen Ruotsin vallan heraldista ekspansiota. Symboli ei ole alkujaan ruotsalainen, vaan se liittyy tiiviisti itäisten sukukansojemme maaperään.
Ennen kuin Moskovan valtakunta otti käyttöön kaksipäisen kotkan, muinaisen Venäjän koillisosissa – alueilla, jotka olivat tiheästi suomalais‑ugrilaisten heimojen asuttamia – käytettiin nimenomaan kavahtanutta leijonaa (leopardia) itsenäisen ruhtinasvallan ja soturikulttuurin tunnuksena. Esimerkiksi Vladimir‑Suzdalin ja Tverin ruhtinaat suosivat tätä symbolia jo 1100–1200‑luvuilla.
Tästä on olemassa murtumaton historiallinen todiste: Tverin Bortenevon taistelun (1317) muistoreliefit. Kun Tverin soturit puolustivat maataan ja itsenäisyyttään idän käyrämiekkaisia ratsastajia vastaan, heillä oli sotakilvissään nimenomaan leijonatunnukset.
Tämä tarkoittaa, että leijona oli aito, esihistoriallinen ja kristillinen puolustussymboli niillä alueilla, joihin meillä on katkeamattomat verisiteet, kauppasuhteet ja yhteinen kulttuuriperintö. Ruotsalainen eliitti siis otti symbolin, joka oli jo historian hämärässä kuulunut idän suomalais‑ugrilaiselle vaikutuspiirille, ja käänsi sen myöhemmin meitä itseämme vastaan.
3. Biologinen murtumaton ketju: Jokia pitkin Novgorodiin
Yhteys Tverin, Vladimirin ja Novgorodin muinaisiin alueisiin ei ole vain symbolinen, vaan se on tieteellisesti todistettu biologinen fakta. Kansainvälisessä Rurikid Dynasty DNA Project ‑hankkeessa on dokumentoitu muinaisen Novgorodin perustajasuvun isälinjainen Y‑DNA‑haploryhmä N‑L550.
Kun tätä haploryhmää verrataan globaalisti, sen kaikkein tihein esiintyvyys löytyy nimenomaan Suomesta, ei Ruotsista, Tanskasta tai Saksasta. Tämä osoittaa, että idän ja Suomen välillä oli jo varhain tiheä geneettinen jatkumo.
Tämä perimä liikkui ihmisten mukana niitä sinisiä vesistöverkostoja pitkin – Itämerta, Suomenlahtea, Nevajokea ja Laatokkaa pitkin aina Volgan ja Tverin vesille saakka – jotka yhdistivät kansamme satoja vuosia ennen nykyisten valtionrajojen piirtämistä. Vesistöt eivät erottaneet meitä, vaan ne puhuivat samaa kieltä ja nitoivat meidät yhteen verisiteiden tasolla.
4. Manifesti: Oikeuden palauttaminen uuteen vaakunaan
Koska nykyinen vaakuna on rakennettu propagandan ja alistamisen (sapelin polkemisen) varaan, se on tullut tiensä päähän. On aika palauttaa oikeus ja luoda uusi heraldis‑biologinen manifesti, joka vastaa todellisia juuriamme.
Oikeudenmukainen, itsenäinen ja historian faktoihin perustuva Suomen valtakunnanvaakuna rakentuu näin:
Sininen kilpi — symboloi muinaisia itäväylän vesistöjä ja kauppareittejä.
Musta karhu — takajaloillaan seisova, muinaissuomalaisen mytologian pyhä esi‑isä.
Varhaissapeli — karhun vasemmassa käpälässä, suomalais‑ugrilaisen soturikulttuurin aito ase.
Vladimirin leijonakilpi — karhun oikeassa käpälässä, palauttaa leijonan alkuperäisille itäisille juurilleen.
Kosminen taivas — Otava ja Pohjantähti muistuttavat Ison ja Pienen karhun ikuisesta liitosta.
Asiaa syvemmin tutkiessani on käynyt selväksi, että meidän ei tarvitse lainata symboleitamme muualta, saati alistua vääristellyn historian alle.
Karhu, joka kantaa Vladimirin leijonakilpeä ja muinaissapelia sinisillä vesillämme, on ainoa rehellinen, tieteellinen ja historiallisesti oikeutettu tunnus koko Suomelle.
Symbolien puhdistus ja oikeuden palautus
Luomani uusi vaakuna, jossa karhu kantaa tätä Vladimirin leijonakilpeä, ei pelkästään hylkää ruotsalaista tulkintaa, vaan ottaa leijonasymbolin
takaisin sille historialliselle alueelle ja väestölle, jolle se kuului jo satoja vuosia aiemmin.
Tämä osoittaa, että uusi vaakunaluonnokseni on heraldisesti poikkeuksellisen syvällinen: se ei vain korvaa leijonaa karhulla, vaan puhdistaa ja palauttaa molemmat symbolit – sekä karhun että leijonan – takaisin niiden alkuperäisille, suomalais‑ugrilaisille ja itäisille juurille.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
