Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
Ulrica
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Su Kesä 21, 2026 1:51 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Mä näkisin teon jonkinlaisena symbolisena ja ideologisesti tekona, mikä liittyy alueeseen, johon Tuula on jätetty. Jonkinlainen sodan jatkoleikki. Ja erityisesti tekijä on halunnut mun mielestä jättää Tuulan Erkylän kartanon alueelle ja siten, että hänet välittömästi löydetään.

Ehkä alueella tiedetään taho ja ruumiin jättämisen aikaan tekijä ei ole pitänyt kiirettä eikä välttämättä varonut kiinnijääntiään. Sodan aikaan kidutettiin naisia ja heitä myös katosi jäljettömiin.

Ruth Munck asui hänelle varta vasten rakennetussa Leponiemen kartanossa, joka sijaitsee Hausjärvellä Erkylän tilan alueella. Ruth oli yksi kahdesta suomalaisesta naisesta, jotka palvelivat Saksassa jääkäriliikkeen yhteydessä ensimmäisen maailmansodan aikana.

Leponiemi kartanossa kokoontui myöhemmin jääkäreitä ja SS-vapaaehtoisiin liittyviä henkilöitä. Vuoden 1918 sisällissodan (vapaussodan) tapahtumista: Erkylässä käytiin 21.4.1918 taistelu saksalaisten ja punaisten välillä, ja kartanon puistossa on neljän saksalaissotilaan hauta. Käsittääkseni 22.4.1918 saksalaisjoukot siirtyivät Turkhautaan ja täällä myös tapettiin julmasti punaisia. Tästä saksalaiset jatkoivat Riihimäelle.

Tuo alue mihin Tuula jätettiin, voidaan nähdä saksalaismyönteisenä, josta tekijä voi haluta toistuvasti muistuttaa natsi-Saksan tukemisesta. Tuulan ruumiisiin kohdistunut väkivalta voi olla samankaltaista, mikä liittyy historiaan ja sotakuvioon. En nää näitä tekoja henkilökohtaisina, vaan ideologisina, himomurhina, joita jatketaan tavalla tai toisella.

Noi kaikki 4 naisuhria ovat sen ikäisiä, että voivat olla suomalaisten SS-joukkojen tai saksalaismielisten jääkäreiden jälkeläisiä, jotka kokoontuivat Ruthin kartanossa.
Voivat olla julkisia salaisuuksia ko. alueella.

Mitähän toi perhosrintakoru, liittyykö natsi-Ruthiin jotenkin?

https://www.apu.fi/artikkelit/suomalais ... ruth-munck

_____
Löytyi vielä linkkiä, josta käy ilmi keskusteluosiosta, että joku tuntenut aluetta Ruthin tilan ympäristöstä harvennushakkuun johdosta:
https://www.vapaussodanperinto.fi/2023/ ... sjarvella/
Touhupuntti
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1352
Liittynyt: Ke Heinä 29, 2020 11:21 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Touhupuntti »

Perhosella on ainakin symboliikkaa liittyen keskitysleirin vankeihin (seinäpiirrokset), sekä sotiin ja sotilaisiin, jotka kokivat perhosen tuovat lohtua (Länsirintamalta ei mitään uutta).

Vuoden 1918 tapahtumia ja "punakaartilaisten tyttöjen verisiä essuja" käsitteli myöhemmin Uralin perhonen.
https://yle.fi/a/20-95855
Ulrica
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Su Kesä 21, 2026 1:51 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Ton Ruthin epäiltiin värvänneen tiedustelua. Jotenkin toi Volker W. on vielä jossakin roolissa sopiva, muuta saksalaista tähän ei tule mieleen.

Ruthilla ei ollut lapsia. Mihinhän hänen valkoinen Volkswagen auto meni kuollesssaan? Saiko sen joku mies? Hänen on huhuttu ajelleen vielä 90-vuotiaana sillä Hyvinkäällä (poliisien kanssa, koska saattoi hieman juoda). Mielenkiintoinen tuo alkoholin juominen hänelläkin.

Hakukone löytää Hausjärven alueelle yhden juutalaisen, "Miss".

Jotenkin jää käsitys, että poliisilla on jokin muu naisia yhdistävä tieto, mitä ei kerro, jolla linkittää 4 naista. Onko se heidän sukujuuret?

On kerrottu Ruthilla olleen lukittu salkku/matkalaukku ja myöhemmin hävittänneen sen sisällä olleet asiakirjat, joista olisi käynyt ilmi keskitysleirien totuutta. Jonkun naapurin on huhuttu nähneen, kun asiakirjoja laitettiin Erkylän peltoon. On myös arveltu Ruthin sukulaisten vieneen niitä pois. Jörn Donner oli myös Ruthin sukulainen ja vieraili hänellä. Hän oli kotoisin Lempäälästä Innilän kartanosta. Olikos siellä -70 -luvun puolessa välissä rautatieasemaa, kuitenkin Toijala aika lähellä..
Ulrica
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Su Kesä 21, 2026 1:51 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Touhupuntti kirjoitti: Ke Heinä 01, 2026 4:37 pm Perhosella on ainakin symboliikkaa liittyen keskitysleirin vankeihin (seinäpiirrokset), sekä sotiin ja sotilaisiin, jotka kokivat perhosen tuovat lohtua (Länsirintamalta ei mitään uutta).

Vuoden 1918 tapahtumia ja "punakaartilaisten tyttöjen verisiä essuja" käsitteli myöhemmin Uralin perhonen.
https://yle.fi/a/20-95855
Perhonen voisi myös symbolisoida tekijän homoseksuaalisuutta.

Uralin perhonen (2008) on myös runollinen ja surrealistinen nukkeanimaatio, joka perustuu tarinoihin ja legendoihin, joita ohjaaja Katariina Lillqvist keräsi vanhoilta tamperelaisilta punaleskiltä ja -orvoilta. Animaatio näyttää marsalkka Mannerheimin kylmäverisenä teloittajana ja rakkauteen pettyneenä sotapäällikkönä, jonka eroottinen suhde miespuoliseen kirgiisipalvelijaan saa julmia sävyjä.

Mannerheim käytti poikaystävästään myös nimeä perhonen.
Touhupuntti
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1352
Liittynyt: Ke Heinä 29, 2020 11:21 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Touhupuntti »

Pääsin hieman jäljille että alueesta on tehty intohimosta vuoden 1918 tapahtumiin tutkimuksia muun työn ohessa. Henkilöllä on myös rannikolle yhteys ja autoihin, sekä opettamiseen. Itselleni aiemmin uusi tuttavuus, tutkittava lisää. Voi olla täysin sivullinen, mutta tietää varmasti alueen historiasta hyvin jos vaikka haluaisi ottaa kantaa myöhemmin jos siltä tuntuu.

Zodiac ketjun kiinnostus ajoi tutkimaan piian vihjekirjettä Zodiacin menetelmää käyttäen ja oma psykoosi sen perusteella syvenisi mitä enemmän tutkisi. Samalla siis ollut kiinnostusta Piia, Järvenpäätä ja Zodiacia kohtaan.

Täällä ollut aiemminkin kauan sitten puhetta ja mielipiteiden vaihtoa, puuttuuko Tuulan perhoselta tuntosarvet ja jos puuttuu, missä vaiheessa pudonneet. Muistan kyseisen korun lapsuuden Tiimari-autosta ja omalla muistaakseni oli tuntosarvet.
Ulrica
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Su Kesä 21, 2026 1:51 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Teon luonteen motiivi voisi juuri lokaation vuoksi olla isäänmaallismielinen ja erittäin saksamyönteinen. Uskon tekijän löytyvän tästä porukasta.

Tässä hakukoneen tulos (lainaus):
Laskuvarjojääkärit ovat Utin jääkärirykmentissä koulutettavia Puolustusvoimien erikoisjoukkosotilaita. Utin laskuvarjojääkärikoulutuksessa ihmisen ja eläimen anatomian tuntemus on erittäin käytännönläheistä, ja se keskittyy henkeä pelastavaan hätäensiapuun sekä selviytymiseen haastavissa olosuhteissa. Tietämys ei vastaa lääketieteellistä tai eläinlääketieteellistä tutkintoa, vaan se on optimoitu taistelukentän tarpeisiin (TCCC). Siellä anatomian tuntemus jakautuu sekä ihmisen, että eläinten anatomian tuntemukseen.

Kaikki laskuvarjojääkärit oppivat ihmisen anatomian perusteet, mutta erityisesti lääkintälinjalle erikoistuvat saavat syvällistä osaamista, joka keskittyy kriittisten vammojen hoitoon: Verenkiertoelimistö: Suurten valtimoiden (kuten reisivaltimon) sijainti raajoissa ja nivusissa massiivisen verenvuodon tyrehdyttämiseksi kiristyssiteellä tai painesiteellä. Hengitystiet ja rintakehä: Ilmatien avaaminen ja rintakehän anatomian tuntemus paineilmarinnan varalta (esim. neuladekompressio eli ilman päästäminen ulos keuhkopussista).

Luusto ja lihakset: Murtumien tukeminen ja vammojen arviointi maasto-olosuhteissa.

Eläimen anatomian tuntemus

Laskuvarjojääkärit toimivat pitkiä aikoja eristyksissä vihollisen selustassa ilman huoltoa, jolloin eläimen anatomian tuntemus liittyy selviytymiskoulutukseen (SERE) ja ravinnonhankintaan:

Anatomia ravinnonlähteenä: Riistan ja pieneläinten (kuten lintujen, kalojen tai jyrsijöiden) anatomian tuntemus niiden teurastamista, nylkemistä ja syötävien osien hyödyntämistä varten.

Hygienia ja sairaudet: Sisäelinten anatomian tunteminen, jotta osataan välttää myrkylliset tai pilaantuneet osat (esim. sappirakon puhkeamisen välttäminen) ja tunnistaa mahdolliset loisinfektiot.

Erikoiskoirat (ammattilaiset): Utin jääkärirykmentin palkatut erikoisjoukko-operaattorit (eivät varusmiehet) saavat lisäksi koulutusta sotilaskoirien ensiapuun, mikä vaatii koiran anatomian perusymmärrystä haavoittuneen koiran pelastamiseksi.
________________

On kuitenkin mahdollista, että Hausjärven alueella 1990 oli pienempiä puolustukseen liittyviä rakenteita, kuten: väestönsuojelu- tai viestiyhteyskohteita, reservivarastoja, tutka-, radio- tai johtamisjärjestelmiin liittyviä kohteita ja sodan ajan suunnitelmiin kuuluvia kohteita. Nämä olisivat tekijän tiedossa piolustusstrategisista syistä. Näitä kohteita emme löydä.

Mutta uskon henkilön omaavan myös joitakin suhteita myös Erkylän kartanon alueen rakennuksiin ja Lempäälän Innilän kartanoon jonkinlaisen henkilökohtaisten suhteiden kautta. Tämä Munckin sukuun ja jääkäri-liikkeeseen liittyen.

Nykyinen isäntä on jatkanut perhetilan pitoa. Hänen aikanaan Innilään palautettiin laiduntava karja avaamaan perinnemaisemia. Voi olla, että on ollut pääsy näihin kohteisiin, jossa on voinut "operoida" uhreja. Ei kuitenkaan kuulu kohteisiin omistajiin, mutta lähellä.

Mielessäni olevasta tekijästä ei löydy hakukoneella oikein mitään, koska työ on ollut tiedustelutehtäviä, osin myös ulkomailla laskuvarjojääkärikoulutuksen jälkeen.

Pidän edelleen myös kulissielämää viettävänä, homoseksuaalisia/transseksuaalisia taipumuksia omaavana, kuten Puolustusvoimissa tätä esiintyy paljon. Enkä enää usko tekijän asuvan alueella.

Poliisi on kertonut, että löysi punaisten joukkohaudan vihjeen perusteella. Se on mielestäni tärkein johtolanka tässä casessä. Uskon myös lisätietoa olevan enemmän tekijästä, lisävihjeitä poliisi kaipaa, vaikka tulisi mullistamaan Puolustusvoimien syvät rakenteet. Ymmärrän myös, että liittyy pelkoa erityisjukkosotilaskoulutuksen saaneisiin.
Touhupuntti
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1352
Liittynyt: Ke Heinä 29, 2020 11:21 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Touhupuntti »

Sanotaanko viimeinen johtolangan jaksossa 2. n.4.20 kohdalla Iittalan poika (eli se kenen kanssa oli sivusuhde ja meni oikeuteen)?
https://areena.yle.fi/1-50640985?t=jaksot
Ulrica
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Su Kesä 21, 2026 1:51 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Punaisten maahautaan liittyen epäillyn pohdinta on kiinnostavaa.

Tutkinnallisesti kiinnostavin kysymys on, miten vihjeenantaja tiesi tiedon ja kuinka harvinaista kyseinen tieto oli? Jos vastaus osoittaa hyvin rajattuun henkilöjoukkoon, siitä voi muodostua tutkinnalle merkittävä johtolanka. Jos taas tieto löytyi esimerkiksi arkistoista, paikallishistoriateoksista tai yleisestä perimätiedosta, yhteys tekijään jää paljon heikommaksi.

Yleisellä tasolla vihje tällaisesta historiallisesta kohteesta voisi johtaa tekijään vain, jos se paljastaa jotakin vihjeenantajan yhteyksistä tai toiminnasta.

Mahdollisia tutkinnallisia polkuja ovat esimerkiksi: jos vihje sisältää tietoa, jota vain harvat tiesivät. Tutkijat voivat selvittää, ketkä tunsivat kohteen sijainnin. Jos tieto ei ollut julkinen, tietopiiri voi olla hyvin pieni. Vihje kertoo tiedonlähteestä. Henkilö on voinut saada tiedon suvulta, maanomistajilta, paikallishistorian harrastajilta, viranomaisilta tai sotilaallisista lähteistä.

Tutkinta voi kartoittaa nämä yhteydet. Myös vihjeen ajoitus on merkityksellinen. Jos vihje annettiin vasta tutkinnan tiettyyn vaiheeseen liittyen, voidaan pohtia, miksi juuri silloin. Oliko vihje auttamista, huomion siirtämistä vai sattumaa?

Myös vhjeen yksityiskohtaisuus voi olla paljastavaa. Jos vihjeessä oli tarkkoja maastollisia tai historiallisia yksityiskohtia, tutkijat voivat arvioida, millaista osaamista tai kokemusta niiden tunteminen vaatisi.

Vihje voi johtaa henkilön verkostoihin. Jos käy ilmi, että vihjeenantaja liikkui samoissa piireissä kuin epäilty henkilö, siitä voi syntyä uusia tutkintalinjoja.

On kuitenkin hyvä huomata, että vihjeen antaminen ei itsessään tarkoita syyllisyyttä. Historiallisista kohteista vihjeitä antavat usein myös täysin sivulliset henkilöt, jotka tuntevat paikallishistoriaa tai ovat kuulleet asiasta perimätietona.
Touhupuntti
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1352
Liittynyt: Ke Heinä 29, 2020 11:21 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Touhupuntti »

YouTubessa tuli vastaan Renessanssi miehen vanhempi video perhoskorusta jossa kertoi perhosia olleen myynnissä (ainakin) Järvenpään kirpparilla. Nyt uudessa valossa Tuulan meikki-/meikkisivellin rihkamakorumyyntitiedon jälkeen tuli ajatus, voisiko Tuulalla olla ollut tuolla kirpparilla sellainen kestovarauspöytä omille tuotteilleen. En tiedä miksi niitä kutsutaan mitä vieläkin monella kirpparilla on, missä on uusia kiinantavaroita "vuodesta toiseen".

Viimeisestä johtolangasta nosto nyt kun ajan kanssa keskittyneesti seurasin lounasravintolassa haastatetulta naista niin sama nainen on kuka oli Tuulan exsän kanssa Tuulan jälkeen, puhuu Tuulan särkemästä avioliitosta JA eläimien kaltoinkohtelusta, eli tuo eläimiä huonosti hoitanut on juuri Tuulan exsä "Iittalan poika?". Kuka hän tarkalleen nyt onkaan?
liukaslahna
Martin Riggs
Viestit: 615
Liittynyt: Ma Joulu 02, 2024 2:17 pm

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja liukaslahna »

Ulrica kirjoitti: To Heinä 02, 2026 1:53 pm Punaisten maahautaan liittyen epäillyn pohdinta on kiinnostavaa.

Tutkinnallisesti kiinnostavin kysymys on, miten vihjeenantaja tiesi tiedon ja kuinka harvinaista kyseinen tieto oli? Jos vastaus osoittaa hyvin rajattuun henkilöjoukkoon, siitä voi muodostua tutkinnalle merkittävä johtolanka. Jos taas tieto löytyi esimerkiksi arkistoista, paikallishistoriateoksista tai yleisestä perimätiedosta, yhteys tekijään jää paljon heikommaksi.

Yleisellä tasolla vihje tällaisesta historiallisesta kohteesta voisi johtaa tekijään vain, jos se paljastaa jotakin vihjeenantajan yhteyksistä tai toiminnasta.

Mahdollisia tutkinnallisia polkuja ovat esimerkiksi: jos vihje sisältää tietoa, jota vain harvat tiesivät. Tutkijat voivat selvittää, ketkä tunsivat kohteen sijainnin. Jos tieto ei ollut julkinen, tietopiiri voi olla hyvin pieni. Vihje kertoo tiedonlähteestä. Henkilö on voinut saada tiedon suvulta, maanomistajilta, paikallishistorian harrastajilta, viranomaisilta tai sotilaallisista lähteistä.

Tutkinta voi kartoittaa nämä yhteydet. Myös vihjeen ajoitus on merkityksellinen. Jos vihje annettiin vasta tutkinnan tiettyyn vaiheeseen liittyen, voidaan pohtia, miksi juuri silloin. Oliko vihje auttamista, huomion siirtämistä vai sattumaa?

Myös vhjeen yksityiskohtaisuus voi olla paljastavaa. Jos vihjeessä oli tarkkoja maastollisia tai historiallisia yksityiskohtia, tutkijat voivat arvioida, millaista osaamista tai kokemusta niiden tunteminen vaatisi.

Vihje voi johtaa henkilön verkostoihin. Jos käy ilmi, että vihjeenantaja liikkui samoissa piireissä kuin epäilty henkilö, siitä voi syntyä uusia tutkintalinjoja.

On kuitenkin hyvä huomata, että vihjeen antaminen ei itsessään tarkoita syyllisyyttä. Historiallisista kohteista vihjeitä antavat usein myös täysin sivulliset henkilöt, jotka tuntevat paikallishistoriaa tai ovat kuulleet asiasta perimätietona.
Miten se nyt meni 2017, aloittiko KRP ensin tutkinnat vai aloitettiinko tutkinnat tuosta vihjeestä. Jotenkin ollut käsitys että maastohauta on ollut tiedossa kymmeniä vuosia mutta sen on annettu olla. Jos ajatellaan että poliisi on haravoinut aluetta useampaan kertaan Haantien katoamiseen liittyen ja vasta vihjeen jälkeen löytänyt tuon hautakummun ja ristin niin kertoo paljon tutkinnan tasosta. Tuohan on kivenheiton päässä ns. pelipaikoista ja näkyy Hikiäntielle jos osaa katsoa.
Ulrica
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Su Kesä 21, 2026 1:51 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

1988 juuri ennen surmia tullut "julkiseen tietoon" Punaisten hauta
http://www.tyovaenliike.fi/muistomerkit ... n-hauta-2/

60.7025°N, 24.9162°E,

Kuitenkaan tällaista ei ole kukaan osapuoli ilmoittanut ennen asian ilmituoloa 2010-luvulla. On toki voinut ilmoittaa, mutta eihän kaikkiin vihjeisiin reagoida. Tässä puhutaan tutkimuksesta vihjeen perusteella:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005379960.html

____________
Tällaisen haudan löytyminen on varmasti kirvoittanut tunteita 1988. Miehet on haudattu ikäänkuin natsien takapihalle, kuin eläimet.

Sisar Munck on kestittänyt kartanossaan kuolemaansa asti Erkylässä SS-joukkoja ja on ollut heidän mukana Saksassa osallistumassa juutalaisten joukkosurmiin. Valkoisten SS-joukkojen suomalaiset jääkärit ovat Saksassa koulutettuja ammattitappajia, sissejä. Nuorimmat miehet 1940-luvulla teinejä näissä operaatioissa. Henkilö, joka pystyy tekemään tuollaista, pitää ihmisten tappamisesta. Siitä ei pääse mihinkään.

Kansallismieliset kokoontuvat säännöllisesti vieläkin näiden aiheiden äärelle ja ovat ylpeitä "saavutuksistaan". Polvelta toiselle nämä ideologiat siirtyvät.

Elokuussa taas kierros: https://www.vapaussodanperinto.fi/tulevat-tapahtumat/
Viimeksi muokannut Ulrica, To Heinä 02, 2026 8:47 pm. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
liukaslahna
Martin Riggs
Viestit: 615
Liittynyt: Ma Joulu 02, 2024 2:17 pm

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja liukaslahna »

Näyttökuva 2026-07-02 kello 20.40.02.png
Näyttökuva 2026-07-02 kello 20.40.02.png (503.81 KiB) Katsottu 266 kertaa
Mielenkiintoisia linkkejä, noi koordinaatit on vaan ihan pielessä.

60°44'03.7"N 24°56'45.0”E

Ja nyt menee rankasti OT mutta jos sisällissota alueella kiinnostaa niin voi laittaa hakuun vaikka Mommilan kartano, Ahdenkallion kartano, Ahdenkallion yhteys Väinö Svahniin, Eero Hiltuseen jne, loputon suo.
Ulrica
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Su Kesä 21, 2026 1:51 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Mun virhe tuo koordinaatti, kun kopioin sen tästä ekasta näytöstä.

Linkistä avautuu se oikea. Eikö niin?
Screenshot_2026-07-02-20-55-31-65_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12~2.jpg
Screenshot_2026-07-02-20-55-31-65_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12~2.jpg (72.26 KiB) Katsottu 245 kertaa
Screenshot_2026-07-02-20-54-20-00_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12~2.jpg
Screenshot_2026-07-02-20-54-20-00_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12~2.jpg (303.59 KiB) Katsottu 243 kertaa
Touhupuntti
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1352
Liittynyt: Ke Heinä 29, 2020 11:21 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Touhupuntti »

https://yle.fi/aihe/a/20-205678

Tuo 1970-luvulla maksettu korvaus on voinut katkeroittaa jotain henkilöä:

"Toinen kädenojennus tapahtui 1970-luvulla, jolloin valtio päätti maksaa korvauksen kaikille niille, jotka olivat olleet vankileireillä. Korvausta maksettiin kaikille, eikä vain syyttömänä leireillä olleille."

Ajatuksena, että Tuula oli Kellokoskella töissä:

"Kun taas punaiset naiset leimattiin moraalisesti huonoiksi naisiksi. - Punakaartin sairaanhoitajana toiminut saattoi saada ankaramman rangaistuksen kuin punakaartissa keittäjänä tai siivoojana toiminut nainen.

- Vahva propaganda poisti punaisilta naisilta humaanisuuden. Tarinoissa kerrottiin sellaista, että he tappavat sairaaloissa valkoisia potilaita, mikä ei ollenkaan pidä paikkansa, sanoo Tiina Lintunen."

Yksi nimimerkki jonka olen tulkinnut ketjuissa olevan kommentoijan kahdenkeskistä kommentointia varten, on aika samansuuntainen kuin noissa piireissä kansallissankariksi noussut "Oitin Kanuuna"


https://www.ku.fi/artikkeli/2988008-lah ... otadilleni

"Tehtaalainen Tyyne Natalia Backberg syntyi 9. 10. 1896 Hausjärvellä. Hän asui Hyvinkäällä ja oli sotilaana Punakaartissa. Mestattiin Lahden vankileirissä keväällä 1918......

"Teillä on jonkinlaiset punakaartilaispuserot päällä ja kravatit. Rauhalla on jalassaan miehen housut, ja se oli kuulemma syy surmaamiseen heti tavattaessa. ”Housukaartiin” kuulumisesta ei sinussa ole perustetta, koska sinulla on pukimena hame. Molemmilla on kuvatekstin mukaan ”lanteilla aseet”. Sinun aseesi näyttää kyllä pikkuriikkiseltä puukolta ja Rauhan koristetikarilta. Rauhalla on kädessään kukkakimppu ja päässä venäläiseltä näyttävä lippalakki.

Olen jostain lukenut arvailusta, että olisitte yrittäneet päästä Venäjälle ja käyneet sitä ennen valokuvaajalla. Venäjän sijasta päädyitte Lahden soramonttuun"

"Paljon joukoissanne oli niin sanottuja tavallisia naisia, palvelijattaria ja tehtaalaisia, mutta valkoisten kuvausten mukaan myös ”häilyviä tyhjäntoimittajia, velttoja yllyttelijöitä, kiihottajia, kuljeksivaa elämää viettäneitä kiivaanpuoleisia ja laiskoja irtolaisia”, sellaisia jotka olivat olleet ”koko ikänsä paikkakunnan kauhuna”, ”hänen lapsensa on ryssän tai mustalaisen kanssa tehty”.

"Naimaton 23-vuotias Ruusa Amanda Sauranen mestattiin ja syyksi kirjattiin epäsiveellisyys. ”Punaisen mädätyksen turmelemat naiset ovat unohtaneet asemansa naisena” (Kianto), ja tällainen villi ja luonnoton nainen on eläintä alemmaksi vajonnut ihmislaji, kuten muutkin ”sairaan roistot varkaat ja huorat”. ”Langenneista naisista tihkui ympäristöönsä siveettömyyttä, joka vaaransi muutenkin heikkouteen taipuvaisten miesten siveyden”. Muuan oli irtolaisnainen, ”vaikka ei ole rikollisen näköinen”, muuan esiintyi miehen vaatteissa.


Pastori Rentolan mukaan punaiset ovat saastainen roistokarja ja ”rikollinen rotu”. Punaiset ovat eläimellisiä raakalaisia, joille ylemmät arvot olivat täysin vieraita. Mutta silti hän teki myös hengellistä työtä vankien parissa: ”Oli niin ihanaa keskustella kuolemaantuomitun kanssa… kuolemaantuomittujen ja elinkautisten keskuudessa pidetyt kokoukset ihania”."

"Sinunkin kohdallasi kirjattu ”mestattu” on kuulemma vain papiston käyttämä. Koskakohan toteutuisi kait teidänkin hartaasti helvetin ensimmäisessä porstuassa toivomanne haave että ”vartijoista tulisi inhimillisiä ja papeista kristittyjä” (Oscar Wilde)?

Voi olla että nipistelisit itseäsi, jos lukisit näitä kuvauksia itsestäsi ja toverittareistasi. Mutta mistä sen tietää. Me voimme vain arvailla ja lukea teitä rivien välistä. Enkä nyt tarkoita riveillä teitä kulkemassa riveissä sorakuopan reunalle.

Kirjeen kirjoitti sisaresi Elin Backbergin tyttärenpoika Pekka Hongisto talvella 2012."
Ulrica
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Su Kesä 21, 2026 1:51 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Onkohan tämän paikkakunnalla surmatun naisen nimi selvinnyt, oliko hänellä sukulaisia tai jälkeläisiä?

Lainaus
– Samoina päivinä samoilla seuduilla joutui saksalaisten ampumaksi valkoisia kannattanut nainen, joka oli epäonnekseen pukeutunut punaiseen villapaitaan.

Lähde
27.6.2017, Iltasanomat
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005270214.html
Vastaa Viestiin