Schimanski kirjoitti: Su Heinä 05, 2026 11:55 am
En ole ikinä kiinnittänyt tuohon asiaan minkäänlaista huomiota, mutta sehän ei ole mikään suuri salaisuus että Sielun Veljet nauttivat keikoillaan ja matkoillaan ainakin ajoittain muutakin kun vissyä ja kansan luottamusta.

Tuo Kaivopihan keikka oli juurikin siihen aikaan kun Siekkarit oli kaikkein kovimmassa iskussa ja myös suosionsa huipulla. Tuo Ismon hortoilu lavalta tippumisineen oli tuohon aikaan ihan normi juttuja. Kaivopihan keikka jäi minulta väliin kun olin silloin töissä siinä ihan lähituntumassa, mutta näin Siekkarit tuona samana kesänä Kaivarissa ja tippui Ismo sielläkin lavalta. Vähän tuon jälkeen homma alkoi kääntymään liikaa sisäänpäin ja minun kiinnostus lopahti siihen.
Hyviä biisejä löytyy kaikilta levyiltä, mutta minulle rakkaita albumeja on tasan kaksi.
Voi olla, että mulla on silmä herkistynyt työkokemukseni (tai no kuka ties muunkin elämän kokemukseni) takia, mutta joo, ei tosiaan ole mikään salaisuus. Mulla vaikuttaa sekin, että mun täti hengaili aikoinaan Joensuussa Alangon veljesten kanssa eikä siinä porukassa todellakaan päihteitä karsastettu.

Vaikka olihan aikoinaan "sekoileva käytös" monille yhtyeille ylipäänsä tyypillistä, ehkä jopa odotettuakin.
Sittemmin meiän nuorisoporukassa tuli mietittyä myös muun muassa, että mistähän tää(kin) biisi mahtaa oikeasti kertoa:
“The fundamental cause of the trouble in the modern world today is that the stupid are cocksure while the intelligent are full of doubt.”— Bertrand Russell