Jouluna katsottiin jälkikasvun kanssa maantiekiitäjä-piirrettyjä ja niissäkin oli ihmeellinen kojoottti, joka muutamassa sekunnissa toipui, vaikka niskaan oli juuri tipahtanut tonnien kalliolohkare tai nippu dynyä räjähtänyt kädessä.Hessu52 kirjoitti:..olen nähnyt, kun erästä jätkää lyötiin turpaan ja häneltä meni leukaluut kolmeen kappaleeseen ja poskeen tuli samantapainen läpireikä, kuin mikä Gussellakin kait oli, eikä tuo tyyppi mitenkään menettänyt taisteluhaluaan, vaan oli kampeamassa edelleenkin päälle, mutta onneksi muut kaverit menivät väliin, ettei isompia vahinkoja enää tullut....Niin ja lyöjälle ei tullut rystyihinsä edes hankaumaa...
Menikö toimintakyky ?
Ei, jo hetken kuluttua tuo kojootti oli suunnittelemassa uutta ansaa maantiekiitäjälle.
Täytyy siis alkaa miettimään sitäkin mahdollisuutta, että toimintakyky säilyy, vaikka olisi pää tohjona ja tajuttomana, sillä lentäähän päätön kanakin vasta teurastettuna ja kirjoittahan Awakin syntaktisesti ihan oikeita sanoja, jopa lauseita, joiden semantiikan arvioinnin jätän mieluisasti pätevämmille.
Mahdollisesti Maantiekiitäjä on lastensatu ja nuo "Gusse"-kuvitelmat aikuistensatuja ?
Vai toisinpäin, onhan Hessu lastensatumestari.