Tämä epämääräisyys "kiusaamista tuli vähän kaikkialta" ja "kokonaisilmapiiri" osoittaa myös Variksen raakkuvan täyttä paskaa:Ella Varis kertoi MTV:n Huomenta Suomessa olleensa keväällä sairauslomalla työpaikkakiusaamisen vuoksi. Lounais-Suomen poliisilaitoksen mukaan hän oli virkavapaalla.
Tässäkin hän valehtelee. Kyse ei ollut mistään vuoden aikana tehtyjen ilmoitusten tsunamista vaan yhdestä ilmoituksesta, joka jäi kesken kun Varis lennähti virkavapaalle, koska meni paskat housuun ja päätti irtisanoutua, ennenkuin ilmoitusta tutkittiin:– En pidä niitä [väärinkäytösilmoituksia] edes niin relevantteina kuin kokonaisilmapiiriä, missä kiusaamista tuli vähän kaikkialta.
Viimeisenä korttina sitten naisviha:Itse olen tuonut väärinkäytöksiä yli vuoden työnantajan tietoon, mutta koen, että en ole saanut riittävää tukea ja ymmärrystä, Varis sanoi Huomenta Suomessa.
Naisvihalla Varis saa houkuteltua mukaan päästään vinksahtaneita femakoita, mutta lähempää tarkastelua Variksen tarina ei kestä. Länsi-Suomen poliisilaitoksella on helvetisti naispoliiseja, eikä kukaan ole raportoinut Variksen tapaan "vähän kaikkialta" tulevasta naisvihaan perustuvasta kiusaamisesta.– Koen, että kiusaaminen liittyy todella paljon naiseuteen ja siihen, että on nuorena naisena esillä maskuliiniseksi mielletyssä organisaatiossa. Se herättää väistämättä kyseenalaistamista ja vihaa, hän sanoi MTV:n aamuohjelmassa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a434 ... 76e9ce4305
Varis kusi omiin muroihinsa ja seuraavaksi hän joutuu oikeasti sairauslomalle, kun häntä ei pidetäkään suurena työpaikkakiusaamisen ja naisvihan esiin nostaneena sankarina.