Vanhus surmattu Kontulassa Helsingissä, 18.7.26

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Paikalla
aivoriihi
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4699
Liittynyt: Su Loka 04, 2015 8:16 am

Re: Vanhus surmattu Kontulassa Helsingissä, 18.7.26

Viesti Kirjoittaja aivoriihi »

Suru ja huoli levisivät Helsingin Kontulaan

Noin 80-vuotias nainen puukotettiin kuoliaaksi Kontulan metroasemalla Helsingissä lauantaina.
Poliisi epäilee 66-vuotiasta miestä taposta ja otti hänet kiinni Mellunmäessä.
Asukkaat ovat järkyttyneitä ja toivovat lisää vartijoita ostoskeskukseen.

----

Toisaalta useampi HS:n haastattelema kontulalainen kertoo ostoskeskuksen rauhoittuneen Symppiksen suljettua ovensa toukokuussa. Nyt kaupungin terveysneuvontapiste toimii toisella puolen Kontulantietä.

Symppiksestä levisi levottomuutta ympäristöön, sanoo Kalkan Pizza-Kebab-Grillin yrittäjä Selahattin Kalkan.

”Kun Symppis oli vielä täällä, silloin tällöin iäkkäät rouvat tulivat tänne meille näpistelijöitä pakoon.”

----

Pyörätelineiden läheisyydessä kesäpäivää viettää porukka, joista osa on juonut alkoholia. Myös he kertovat Symppiksen sulkemisen tuoneen tilanteeseen helpotusta.

----

Koko artikkeli: https://www.hs.fi/helsinki/art-20000121 ... =www.is.fi

----

Ehkä nämä "Symppikset" pitäisi sijoittaa alueille, joilla heidän "asiakkaansa" eivät ole vaaraksi ihan tavan ihmisille?

No, eihän ne "symppisläiset" minnekään korpeen kylläkään suostuisi menemään keskenään "sympatiseeraamaan"! :evil:
Viimeksi muokannut aivoriihi, Ma Heinä 20, 2026 5:35 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson
Avatar
-Martta-
Martin Beck
Viestit: 833
Liittynyt: Ma Syys 26, 2011 5:06 pm

Re: Vanhus surmattu Kontulassa Helsingissä, 18.7.26

Viesti Kirjoittaja -Martta- »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 4:30 pm Tuossa Iltalehden videossa olin havaitsevinani nimikyltissä Rajam... ennen kuin kuva pikselöidään. No, huomennahan se nimi selviää tai ainakin keskiviikkona.
Ihan hyvä et pikselöivät. Joissakin taloyhtiössä nimi vaihdetaan vain asukkaan pyynnöstä.

Tästä monikin mummu pahoillaan, kun ei tiedä uuden asukin nimeä.
Kukin saa ansionsa mukaan, niin muista... sinäkin saat... Älä väitä, ettet olisi ansainnut ;)
Le chat bleu
Martin Riggs
Viestit: 600
Liittynyt: Ti Huhti 14, 2026 7:58 am

Re: Poliisilla on väkivaltarikokseen liittyvä tehtävä Kontulassa Helsingissä, 18.7.26

Viesti Kirjoittaja Le chat bleu »

Näin se vain on kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 5:08 pm
Le chat bleu kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 12:27 pm
Sfo kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 10:55 am Kun täällä moni huutaa että Kontula on paskaläävä, niin kuinka moni oikeasti on käynyt Kontulassa?

Tai käynyt Kontulassa muuallakin kuin metron vieressä ostarilla?

Kontula on ihan samanlainen paikka kuin kaikki muutkin. Paitsi enemmän luontoa kuin kivitaloja.
Mä olen jopa asunut siinä Kontulan kupeessa, Länsimäessä. Ihan siis omaa kokemusta.
Ja kyllä, minäkin valmistunut ja kiireesti muuttanut pois tuolta. Ensin Helsinkiin kalliille alueelle, sitten se monikulttuurisuus ja kalluilu ajoi pois Helsingistä omakotialueelle, jonne ei mikään julkinen kulje. Enkä ole ainoa.
Montakos kertaa sinut siellä Länsimäessä ryöstettiin ja hakattiin, meinasivatko tappaakin? Jos kovasti pelottaa niin silloin kannattaa tietysti muuttaa pois.

Helsinki on turvallinen kaupunki, samoin Vantaa ja Espoo. Eikä Suomessa muutkaan kaupungit vaarallisia ole.
Vain kerran pahoinpideltiin (olin ehkä 15v). Mutta miksi maailmassa asua paskasakin seassa, ellei ole pakko? En halua katsella narkkaamista, kännisten ölinää ja jatkuvaa paikkojen rikkomista ja sotkemista, haistella kusen hajua kun on taas jonkun ollut ihan pakko kusta hissiin.
Tai kuunnella sitä älämölöä ja perään huutelevia matuja, masokismi ei ole mun laji.
Ne jotka tuolla asuu tapaa vähätellä ongelmia, en tiedä miksi.
Valo tunnelin päässä on luultavasti liekinheitin :lol:
Avatar
Tähdet kertovat
Christopher Lorenzo
Viestit: 1679
Liittynyt: Ma Heinä 22, 2019 3:28 pm

Re: Poliisilla on väkivaltarikokseen liittyvä tehtävä Kontulassa Helsingissä, 18.7.26

Viesti Kirjoittaja Tähdet kertovat »

Portinvartija kirjoitti: Su Heinä 19, 2026 11:18 pm Onko Kontula tyypillinen lähiö missä asustaa pääsääntöisesti ihmisiä jotka ei ole lähtökohtaisesti tämän maan terävintä kärkeä.
Siihen tottakai voi liittyy asukkaiden tausta?
Onko mikä osuus asukkaista heitä jotka nauttivat yhteiskunnan säätämistä tuista, kaikista sen muodoista?
Onko nämä samat asukkaat heitä jotka hyväksyvät nämä isot yheiskunnalliset ongelmat, huumeet, maahanmuuton ongelmat, jne..
Onko Kontula poliittisesti enemmän vasemmisto vihreä joka kertoo asukkaiden enemmistön kannattavan "monimuotoisuutta".
Nämä naisten tapot tai raiskaukset ei lopu tästä maasta, ellei rangaistuksia kovenneta, sekä rikoksiin syyllityvien ulkomaalaisten maastakarkoittamisia helpoteta.
Huumausaineiden käyttörikoksia tulisi rangaista kovalla kädellä ja huumeiden käyttäjät karkoittaa yleisiltä paikoita vaikka Sipoon korpeen.
Muutenkin mieleltään väkivaltaiset henkilöt tulisi laitta Kellokoskelle.
Yleisen mielipiteen tulisi olla huomattavasti jyrkempi huumeita ja rikoksia kohtaan, eikä vain sateenkaari hyyssäämistä.
Kontula ei mielestäni ole nyt se avainasia tässä tapahtumassa, kuten Pieksämäen Prisman (sekopäisessä) puukotuksessakaan Pieksämäki tai Prisma. Vaan se, ettei selvästi hoidon tarpeessa olevia ihmisiä hoideta, eikä kansalaisten ympärillä tapahtuviin vaarallisiin ilmiöihin enää puututa, vaikka uutiset ja kaikkien somekanavat niistä kilkattelisi. Tästäkin puukotuksesta olisi ilmeisesti pitänyt olla vain uutisoimatta, ettei koko aluetta tai sen asukkaita leimattaisi, niinkö? Silläkö nämä asiat korjataan, että haukutaan kaikki? Kohta varmaan joku paskahousu sadattelee, että oli ikääntyneen vanhuksen syy, kun meni sinne metroasemalle ja pitäisi pysyä kotona, kun verovaroin kustannettu kotihoito voi nekin asiat toimittaa ikäihmisen puolesta. Täällä on kyllä kaikenlaista paskahousua nostattamassa omaa egoa ja paremmuutta muiden kustannuksella, nyt kyseisen tapahtuman, siitä kärsivän alueen ja siellä asuvien ihmisten kustannuksella.
Näin tehdään sitä alueellista segregaatiota, jossa häviää kaikki.
Viimeksi muokannut Tähdet kertovat, Ma Heinä 20, 2026 5:49 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
”puhaltelevat, huutavat ja ympäriinsä huitovat ihmiset aiheuttavat meille pörriäisille valtavasti imago-ongelmia"
Avatar
Tähdet kertovat
Christopher Lorenzo
Viestit: 1679
Liittynyt: Ma Heinä 22, 2019 3:28 pm

Re: Poliisilla on väkivaltarikokseen liittyvä tehtävä Kontulassa Helsingissä, 18.7.26

Viesti Kirjoittaja Tähdet kertovat »

Le chat bleu kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 3:22 pm
MustaNaamion kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 1:35 pm Kuva
Säästöt iskeneet? Verijäljet pestiin ennen pois.
Sama tuli itselle mieleen, kun noi lasitkin näyttää siltä, ettei niitäkään ole ollut varaa pestä enää pitkiin aikoihin.
”puhaltelevat, huutavat ja ympäriinsä huitovat ihmiset aiheuttavat meille pörriäisille valtavasti imago-ongelmia"
Avatar
-Martta-
Martin Beck
Viestit: 833
Liittynyt: Ma Syys 26, 2011 5:06 pm

Re: Poliisilla on väkivaltarikokseen liittyvä tehtävä Kontulassa Helsingissä, 18.7.26

Viesti Kirjoittaja -Martta- »

Le chat bleu kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 5:32 pm
Näin se vain on kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 5:08 pm
Le chat bleu kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 12:27 pm

Mä olen jopa asunut siinä Kontulan kupeessa, Länsimäessä. Ihan siis omaa kokemusta.
Ja kyllä, minäkin valmistunut ja kiireesti muuttanut pois tuolta. Ensin Helsinkiin kalliille alueelle, sitten se monikulttuurisuus ja kalluilu ajoi pois Helsingistä omakotialueelle, jonne ei mikään julkinen kulje. Enkä ole ainoa.
Montakos kertaa sinut siellä Länsimäessä ryöstettiin ja hakattiin, meinasivatko tappaakin? Jos kovasti pelottaa niin silloin kannattaa tietysti muuttaa pois.

Helsinki on turvallinen kaupunki, samoin Vantaa ja Espoo. Eikä Suomessa muutkaan kaupungit vaarallisia ole.
Vain kerran pahoinpideltiin (olin ehkä 15v). Mutta miksi maailmassa asua paskasakin seassa, ellei ole pakko? En halua katsella narkkaamista, kännisten ölinää ja jatkuvaa paikkojen rikkomista ja sotkemista, haistella kusen hajua kun on taas jonkun ollut ihan pakko kusta hissiin.
Tai kuunnella sitä älämölöä ja perään huutelevia matuja, masokismi ei ole mun laji.
Ne jotka tuolla asuu tapaa vähätellä ongelmia, en tiedä miksi.
Tarpeeksi usei sattuu, niin se normalisoituu.

Kyll mulle oli noilla kulmilla asuminen kulttuurishokki. Taisin 5kk asua. Muuta hyvää en keksinyt, kuin metron kulkuvälin.
Kukin saa ansionsa mukaan, niin muista... sinäkin saat... Älä väitä, ettet olisi ansainnut ;)
Joosua
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4922
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 10:35 pm

Re: Poliisilla on väkivaltarikokseen liittyvä tehtävä Kontulassa Helsingissä, 18.7.26

Viesti Kirjoittaja Joosua »

Tähdet kertovat kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 5:40 pm
Portinvartija kirjoitti: Su Heinä 19, 2026 11:18 pm Onko Kontula tyypillinen lähiö missä asustaa pääsääntöisesti ihmisiä jotka ei ole lähtökohtaisesti tämän maan terävintä kärkeä.
Siihen tottakai voi liittyy asukkaiden tausta?
Onko mikä osuus asukkaista heitä jotka nauttivat yhteiskunnan säätämistä tuista, kaikista sen muodoista?
Onko nämä samat asukkaat heitä jotka hyväksyvät nämä isot yheiskunnalliset ongelmat, huumeet, maahanmuuton ongelmat, jne..
Onko Kontula poliittisesti enemmän vasemmisto vihreä joka kertoo asukkaiden enemmistön kannattavan "monimuotoisuutta".
Nämä naisten tapot tai raiskaukset ei lopu tästä maasta, ellei rangaistuksia kovenneta, sekä rikoksiin syyllityvien ulkomaalaisten maastakarkoittamisia helpoteta.
Huumausaineiden käyttörikoksia tulisi rangaista kovalla kädellä ja huumeiden käyttäjät karkoittaa yleisiltä paikoita vaikka Sipoon korpeen.
Muutenkin mieleltään väkivaltaiset henkilöt tulisi laitta Kellokoskelle.
Yleisen mielipiteen tulisi olla huomattavasti jyrkempi huumeita ja rikoksia kohtaan, eikä vain sateenkaari hyyssäämistä.
Kontula ei mielestäni ole nyt se avainasia tässä tapahtumassa, kuten Pieksämäen Prisman (sekopäisessä) puukotuksessakaan Pieksämäki tai Prisma. Vaan se, ettei selvästi hoidon tarpeessa olevia ihmisiä hoideta, eikä kansalaisten ympärillä tapahtuviin vaarallisiin ilmiöihin enää puututa, vaikka uutiset ja kaikkien somekanavat niistä kilkattelisi. Tästäkin puukotuksesta olisi ilmeisesti pitänyt olla vain uutisoimatta, ettei koko aluetta tai sen asukkaita leimattaisi, niinkö? Silläkö nämä asiat korjataan, että haukutaan kaikki? Kohta varmaan joku paskahousu sadattelee, että oli ikääntyneen vanhuksen syy, kun meni sinne metroasemalle ja pitäisi pysyä kotona, kun verovaroin kustannettu kotihoito voi nekin asiat toimittaa ikäihmisen puolesta. Täällä on kyllä kaikenlaista paskahousua nostattamassa omaa egoa ja paremmuutta muiden kustannuksella, nyt kyseisen tapahtuman, siitä kärsivän alueen ja siellä asuvien ihmisten kustannuksella.
Näin tehdään sitä alueellista segregaatiota, jossa häviää kaikki.
Ratikkayhteyden rakentamista Hakunilaan on perusteltu sillä että ns parempaa porukkaa muuttaa sinne ja näin se rauhoittuu. Pitäisi siis Kontulaankin vetää ratikka niin hyvin toimeentulevat muuttaisi sinne ja paikan status nousisi.
Avatar
Wow!
Sabrina Duncan
Viestit: 361
Liittynyt: La Joulu 28, 2024 11:25 pm

Re: Poliisilla on väkivaltarikokseen liittyvä tehtävä Kontulassa Helsingissä, 18.7.26

Viesti Kirjoittaja Wow! »

Joosua kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 6:23 pm
Ratikkayhteyden rakentamista Hakunilaan on perusteltu sillä että ns parempaa porukkaa muuttaa sinne ja näin se rauhoittuu. Pitäisi siis Kontulaankin vetää ratikka niin hyvin toimeentulevat muuttaisi sinne ja paikan status nousisi.
Hieman sivuun: Asuin Espoossa hetken aikaa juuri ennenkuin länsimetro valmistui. Rauhoittuiko alueen Kaitaa-Soukka-Espoonlahti elämä metron valmistuttua?
6EQUJ5 / 15.8.1977

“If you want to get laid, go to college. If you want an education, go to the library.”
― Frank Zappa
Mat-Lock
Jack Bauer
Viestit: 931
Liittynyt: La Syys 20, 2008 11:15 am

Re: Vanhus surmattu Kontulassa Helsingissä, 18.7.26

Viesti Kirjoittaja Mat-Lock »

Eiköhän jossain v*tun Imatralla ja muissa kouvoloissa tapahdu enemmän puukkotappoja kuin Kontulassa. :lol:

Tekijän henkilöllisyydestä mitään eli onko joku tsekannut käräjäoikeuden?
Edith_
Harjunpää
Viestit: 316
Liittynyt: Ma Huhti 17, 2017 12:48 pm

Re: Vanhus surmattu Kontulassa Helsingissä, 18.7.26

Viesti Kirjoittaja Edith_ »

Käsittämätön tapaus. 66-vuotias tappaa itselleen tuntemattoman 80-vuotiaan.
Vai onko se käsittämätöntä? Onko nykyisen terveyden- ja vanhustenhuollon myötä syntymässä uusi ilmiö, joka tekee siitä jokseenkin ymmärrettävän tutustuessaan lukuisiin tosielämän tapauksiin.
Esim. ranteesi kipeytyy yllättäen rankassa työssäsi. Ikäsi n.60v. Työterveyslääkäri määrää sairaslomaa ja tulehduskipulääkkeitä pariksi viikoksi jännetupentulehdukseen. Parin viikon päästä käyt näyttämässä kättäsi ja sairasloma jatkuu parilla viikolla. Lääkäri on sitä mieltä, että ranteesta pitäisi ottaa mangneettikuva, mutta se kuuluisi julkisen terveydenhuollon piiriin. Hän myös kehoittaa tilaamaan ajan työterveyden fysioterapeutilta, jolta saat kivoja jumppaohjeita. Käsi entisestään kipeytyy. Samoin vatsa syötyäsi kuukauden särkylääkkeitä.
Soitat terveyskeskukseen, jossa vastassasi on hoidon tarpeen arvioija. Lääkäriajat ovat monen kuukauden päässä, mutta hän lupaa keskustella asiasta tohtorin kanssa. Hoitaja soittaa n. viikon päästä ja kertoo, että sinulle on kirjoitettu resepti vatsansuojalääkkeistä(olet niitä jo hakenutkin apteekista, ne ovat reseptivapaita). Ranteesta lääkäri oli todennut, että työterveyden pitäisi kirjoittaa lähete mangneettikuvaan(kallis tutkimus).
Seuraavalla kerralla kerrot tämän työterveyslääkärille. Hän pudistelee päätään ja kirjoittaa kuukauden sairaslomaa jne. jne. Lääkäri määrää kihtikokeisiin ja tenttaa alkoholinkäytöstäsi. Sekin varmistetaan labrakokeilla. Jospa on aivan itse aiheutettua kaikki vaivat. Eivät olleet.
Lopulta puolen vuoden päästä tilaat mangneettikuvaan ajan yksityiseltä ja kustannat sen itse. Löytyy vamma, joka on johtunut työn kuormittavuudesta ja olisi pitänyt hoitaa heti. Hoitona olisi ollut lepo, ei jumppa. Nuori lääkäri kertoo tämän ymmärrettävällä esimerkillä: Jos vanha kangas repeää, niin sitä on turha enää ommella. Hymyilet ja nyökytät päätäsi (ja ajattelet haista sinä - s..tanan palikka pitkä v...ttu).
Nyt alkaa häämöttää työkyvyttömyyseläke. Tuleva eläke jäisi kovin pieneksi. Siitäkin maksetaan veroa, jolla kustannetaan mamujen elo ja olo, narkkien ja juoppojen hotellihoito ajoittain, jotta jaksavat taas vetää ja ja ja
vankien luksusolot asunto kuntosaleineen, säännöllisin ruokailuin, terveydenhuolto pelaa…
SINNE pitää päästä. Eihän hoitolaitoksiin enää pääsekkään.
Samanaikaisesti iäkkäät huonokuntoiset ja muistisairaat asuvat kotonaan vailla asianmukaista hoitoa. Heitä katoaa jatkuvasti. Hukkuvat tai kuolevat metsiin. Se on yhteiskunnalle säästöä.
Eli 1+1 → tämä tapaus? Motiivina saada hoitoa tässä tapauksessa tuntemattomasta syystä tai ylläpito varallisuudesta johtuen. Valikoitunut uhri tarkoituksella iäkäs, sillä heitä ei enää hoideta.
Avatar
Sissi
Roger Murtaugh
Viestit: 884
Liittynyt: Ti Tammi 05, 2010 11:08 am

Re: Vanhus surmattu Kontulassa Helsingissä, 18.7.26

Viesti Kirjoittaja Sissi »

Tekijän iäksi arioitiin ensin n. 50 vuotta mutta onkin 66-vuotias joten mies on ilmeisen nuorekkaan näköinen ja pitkän linjan narkkarit tai alkoholistit ovat pikemminkin vanhemman näköisiä kuin todellinen ikä.
Joten psykoosi ? mutta miksi mukana teräase, ei sellaista pidä mukana kuin mannet?
Avatar
-Martta-
Martin Beck
Viestit: 833
Liittynyt: Ma Syys 26, 2011 5:06 pm

Re: Poliisilla on väkivaltarikokseen liittyvä tehtävä Kontulassa Helsingissä, 18.7.26

Viesti Kirjoittaja -Martta- »

Wow! kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 6:34 pm
Joosua kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 6:23 pm
Ratikkayhteyden rakentamista Hakunilaan on perusteltu sillä että ns parempaa porukkaa muuttaa sinne ja näin se rauhoittuu. Pitäisi siis Kontulaankin vetää ratikka niin hyvin toimeentulevat muuttaisi sinne ja paikan status nousisi.
Hieman sivuun: Asuin Espoossa hetken aikaa juuri ennenkuin länsimetro valmistui. Rauhoittuiko alueen Kaitaa-Soukka-Espoonlahti elämä metron valmistuttua?
Mä olen ymmärtänyt, että LM:n myötä muuten ympäristössä julkinen liikenne heikkeni.
Kukin saa ansionsa mukaan, niin muista... sinäkin saat... Älä väitä, ettet olisi ansainnut ;)
Edith_
Harjunpää
Viestit: 316
Liittynyt: Ma Huhti 17, 2017 12:48 pm

Re: Poliisilla on väkivaltarikokseen liittyvä tehtävä Kontulassa Helsingissä, 18.7.26

Viesti Kirjoittaja Edith_ »

Tähdet kertovat kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 5:46 pm
Le chat bleu kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 3:22 pm
MustaNaamion kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 1:35 pm Kuva
Säästöt iskeneet? Verijäljet pestiin ennen pois.
Sama tuli itselle mieleen, kun noi lasitkin näyttää siltä, ettei niitäkään ole ollut varaa pestä enää pitkiin aikoihin.
Ei todellistakaan, ettei paikkaa ole siivottu heti.
MustaNaamion
Sofia Karppi
Viestit: 434
Liittynyt: Ma Maalis 09, 2026 6:02 pm

Re: Poliisilla on väkivaltarikokseen liittyvä tehtävä Kontulassa Helsingissä, 18.7.26

Viesti Kirjoittaja MustaNaamion »

Edith_ kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 7:05 pm
Tähdet kertovat kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 5:46 pm
Le chat bleu kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 3:22 pm

Säästöt iskeneet? Verijäljet pestiin ennen pois.
Sama tuli itselle mieleen, kun noi lasitkin näyttää siltä, ettei niitäkään ole ollut varaa pestä enää pitkiin aikoihin.
Ei todellistakaan, ettei paikkaa ole siivottu heti.
Ihan totta. Tuolla kuvassa takana oleva lasiseinissä oleva töhry, jos olisi siivottu aikaisemmin olisi se voinut ehkäistä henkirikoksen tapahtumisen!
Paikalla
Kräki
Jane Marple
Viestit: 1038
Liittynyt: Ti Heinä 07, 2020 8:34 am

Re: Poliisilla on väkivaltarikokseen liittyvä tehtävä Kontulassa Helsingissä, 18.7.26

Viesti Kirjoittaja Kräki »

Le chat bleu kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 5:32 pm
Näin se vain on kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 5:08 pm
Le chat bleu kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 12:27 pm

Mä olen jopa asunut siinä Kontulan kupeessa, Länsimäessä. Ihan siis omaa kokemusta.
Ja kyllä, minäkin valmistunut ja kiireesti muuttanut pois tuolta. Ensin Helsinkiin kalliille alueelle, sitten se monikulttuurisuus ja kalluilu ajoi pois Helsingistä omakotialueelle, jonne ei mikään julkinen kulje. Enkä ole ainoa.
Montakos kertaa sinut siellä Länsimäessä ryöstettiin ja hakattiin, meinasivatko tappaakin? Jos kovasti pelottaa niin silloin kannattaa tietysti muuttaa pois.

Helsinki on turvallinen kaupunki, samoin Vantaa ja Espoo. Eikä Suomessa muutkaan kaupungit vaarallisia ole.
Vain kerran pahoinpideltiin (olin ehkä 15v). Mutta miksi maailmassa asua paskasakin seassa, ellei ole pakko? En halua katsella narkkaamista, kännisten ölinää ja jatkuvaa paikkojen rikkomista ja sotkemista, haistella kusen hajua kun on taas jonkun ollut ihan pakko kusta hissiin.
Tai kuunnella sitä älämölöä ja perään huutelevia matuja, masokismi ei ole mun laji.
Ne jotka tuolla asuu tapaa vähätellä ongelmia, en tiedä miksi.
Kontula on juuri paskasakin keskittymä. Siellä jos joutuu asumaan,on epäonnistunut elämässään hyvin pahasti.
Vastaa Viestiin