PS kaupungin­valtuutettu Outi Mara joutui sylkemisen kohteeksi 18.7.26 Joensuussa - rikosilmoitus

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Avatar
Eräs1
Axel Foley
Viestit: 2195
Liittynyt: La Tammi 01, 2022 5:36 pm

PS kaupungin­valtuutettu Outi Mara joutui sylkemisen kohteeksi 18.7.26 Joensuussa - rikosilmoitus

Viesti Kirjoittaja Eräs1 »

Perussuomalaisten toritapahtumassa sattui lauantaina ikävä välikohtaus Joensuussa. Kaupunginvaltuutettu Outi Maran (ps.) mukaan vastaavaa tapahtuu kampanjointitilaisuuksissa usein, ja puolueiden pitäisi ottaa ilmiö vakavasti.

Mara oli lauantaina perussuomalaisten teltalla Joensuussa, kun paikalle tuli tuohtunut mies. Mies haukkui perussuomalaisten politiikkaa kovin sanoin ja yritti sylkäistä muun muassa Maraa kohti.

Toritapahtumaan oli tulossa puhumaan valtionvarainministeri Riikka Purra (ps.). Mara uskoo, että mies halusi kohdistaa viestinsä erityisesti Purralle.

Jatkuvaa uhkailua

Mara kertoo, että häntä on vuosien varrella nimitelty ja uhkailtu usein hänen poliittisten näkemystensä takia. Lisäksi perussuomalaisten telttoja on sotkettu.

– Kerran jotkut kävivät toritapahtumassa irrottamassa teltan klipsejä ja pudottivat teltan päälleni, Mara kertoo.

Maran mielestä Joensuussa ei oteta riittävän tosissaan sitä, että poliitikoihin kohdistuu jatkuvaa epäasiallista käytöstä. Hän toivoo, että kaupungin poliitikot tuomitsisivat jyrkästi kaiken häirinnän ja yrittäisivät lisätä kampanjoinnin turvallisuutta.

Maralla on myös viesti kansalaisille.

– Teltoille kannattaa tulla ja esittää vahvastikin oma eriävä mielipide, mutta ei meitä tarvitse solvata ja haukkua.

Mara kertoo, että hän on tehnyt lauantain tapahtumista rikosilmoituksen. Poliisilla ei vielä maanantaina ollut tietoa rikosilmoituksesta.

https://yle.fi/a/74-20237186
manearia
Frank Drebin
Viestit: 384
Liittynyt: To Kesä 11, 2026 5:36 pm

Re: PS kaupungin­valtuutettu Outi Mara joutui sylkemisen kohteeksi 18.7.26 Joensuussa - rikosilmoitus

Viesti Kirjoittaja manearia »

Väkisin tuli mieleen tuo jätkä josta tuli "julkkis" 4chanin ja Redditin kautta viitisen vuotta sitten "amerikkalaisena joka muutti Suomeen ja valitti, etteivät ihmiset puhuvat englantia ja kaikki ovat niin rasistisia." :D En valitettavasti löydä sitä videota enää, mutta sen tiedän, että tyyppi muutti Joensuuhun.
Tiinas
Axel Foley
Viestit: 2374
Liittynyt: Su Helmi 11, 2018 10:00 am

Re: PS kaupungin­valtuutettu Outi Mara joutui sylkemisen kohteeksi 18.7.26 Joensuussa - rikosilmoitus

Viesti Kirjoittaja Tiinas »

Tästä soijapojastahan on kuvakin jossain. Tuli vastaan facebookissa. Pitääkin kaivaa kaikkien ihailtavaksi tuo työtön täysin impotentilta näyttävä karvaturpa.
. ”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa muslimeja”
Rasistinen äärivasemmistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.

Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
manearia
Frank Drebin
Viestit: 384
Liittynyt: To Kesä 11, 2026 5:36 pm

Re: PS kaupungin­valtuutettu Outi Mara joutui sylkemisen kohteeksi 18.7.26 Joensuussa - rikosilmoitus

Viesti Kirjoittaja manearia »

Tiinas kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 5:40 pm Tästä soijapojastahan on kuvakin jossain. Tuli vastaan facebookissa. Pitääkin kaivaa kaikkien ihailtavaksi tuo työtön täysin impotentilta näyttävä karvaturpa.
Älä nyt, jos ei liity tapaukseen mitenkään.
Avatar
Eräs1
Axel Foley
Viestit: 2195
Liittynyt: La Tammi 01, 2022 5:36 pm

Re: PS kaupungin­valtuutettu Outi Mara joutui sylkemisen kohteeksi 18.7.26 Joensuussa - rikosilmoitus

Viesti Kirjoittaja Eräs1 »

PS-poliitikko: Mies sylki päin torilla – "Ei osaa aikuinen mies itseään hillitä"

Perussuomalaisten joensuulainen kaupunginvaltuutettu Outi Mara kertoo Iltalehdelle joutuneensa uhkaavaan tilanteeseen kaupungissa lauantaina järjestetyssä toritapahtumassa.

– Siinä rupesi pyörimään sellainen nuori mies, joka ensin huuteli rasistipaskoja ja sitten tuli kertomaan, kuinka olemme pedofiilipuolue, Mara kertoo.

Maran mukaan paikalla olleet perussuomalaiset toimijat menivät kysymään mieheltä, onko hänellä kaikki kunnossa.

– Se sitten vähän ilmeisesti hänen puoleltaan kulminoitui, että hän räkäisi meitä päin. Siinä oli neljäntenä aikuisena ihmisenä paikalla teltalla vierailija, joka sai sitten ne räät housuilleen.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2 ... 37d6280daa
Tiinas
Axel Foley
Viestit: 2374
Liittynyt: Su Helmi 11, 2018 10:00 am

Re: PS kaupungin­valtuutettu Outi Mara joutui sylkemisen kohteeksi 18.7.26 Joensuussa - rikosilmoitus

Viesti Kirjoittaja Tiinas »

manearia kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 5:44 pm
Tiinas kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 5:40 pm Tästä soijapojastahan on kuvakin jossain. Tuli vastaan facebookissa. Pitääkin kaivaa kaikkien ihailtavaksi tuo työtön täysin impotentilta näyttävä karvaturpa.
Älä nyt, jos ei liity tapaukseen mitenkään.
Se oli joku videonpätkä näkyi se sylkeminen ja huutelu. Kynäniskainen soijapoika joka LUULEE että hänellä on oikeus haukkua muita kun on vasemmiston kannattaja.
. ”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa muslimeja”
Rasistinen äärivasemmistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.

Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
manearia
Frank Drebin
Viestit: 384
Liittynyt: To Kesä 11, 2026 5:36 pm

Re: PS kaupungin­valtuutettu Outi Mara joutui sylkemisen kohteeksi 18.7.26 Joensuussa - rikosilmoitus

Viesti Kirjoittaja manearia »

Tiinas kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 6:19 pm
manearia kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 5:44 pm
Tiinas kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 5:40 pm Tästä soijapojastahan on kuvakin jossain. Tuli vastaan facebookissa. Pitääkin kaivaa kaikkien ihailtavaksi tuo työtön täysin impotentilta näyttävä karvaturpa.
Älä nyt, jos ei liity tapaukseen mitenkään.
Se oli joku videonpätkä näkyi se sylkeminen ja huutelu. Kynäniskainen soijapoika joka LUULEE että hänellä on oikeus haukkua muita kun on vasemmiston kannattaja.
Aaa, kiitos korjauksesta! Luulin, että olit näyttämässä tuon toisen pärstäkuvan. Kuvaus nimittäin sopii. :D
itikkapossu
Nikke Knatterton
Viestit: 198
Liittynyt: To Huhti 14, 2022 1:23 am

Re: PS kaupungin­valtuutettu Outi Mara joutui sylkemisen kohteeksi 18.7.26 Joensuussa - rikosilmoitus

Viesti Kirjoittaja itikkapossu »

Kun luin uutisotsikosta sylkemistapauksesta niin heti ensimmäisenä kävi mielessä, että olisikohan taas sylkevä matu. Näiden tietojen perusteella kuitenkin vaikuttaa siltä, että myös vihervasemmiston suomalaiset miespuoliset kannattajat saattavat sylkeä naisten päälle.

Kun aika paljon tälläkin foorumilla keskustelu naisvihasta ja ihan presidenttikin ottanut aiheeseen kantaa niin puidaanpa tapausta hieman näissä puitteissa. Aika usein kun on uutisoitu, että mies on kohdistanut naiseen on väkivaltaa tai muuta aggressiota niin kyseinen mies on sitten ollut narkkari/kallu/päihdeongelmainen. Välillä kuitenkin lukee kommentteja, joissa jotkut väittävät, että kyllä naisiin kohdistavat väkivaltaa muutkin miehet kuin vain narkkarit/kallut/päihdeongelmaiset. Varmaan noinkin, mutta uutisten perusteella vähemmissä määrin.

Olisiko tässä nyt sellainen tapaus, jossa tämä naisen päälle sylkenyt ei olisikaan narkkari/kallu/päihdeongelmainen vaan vihervasemmistolainen mies. Tuskin kuitenkaan töissä käyvä tai opiskeleva veronmaksaja. Vihervasemmistolaisuus ei sulje pois sitä, etteikö tämäkin mies voisi olla narkkari/kallu/päihdeongelmainen. Oli miten oli niin ei kovin soveliasta käytöstä tältä mieheltä.
Paikalla
MustaNaamion
Sofia Karppi
Viestit: 433
Liittynyt: Ma Maalis 09, 2026 6:02 pm

Re: PS kaupungin­valtuutettu Outi Mara joutui sylkemisen kohteeksi 18.7.26 Joensuussa - rikosilmoitus

Viesti Kirjoittaja MustaNaamion »

Kuva
Paikalla
Le chat bleu
Neuvoja-Jack
Viestit: 595
Liittynyt: Ti Huhti 14, 2026 7:58 am

Re: PS kaupungin­valtuutettu Outi Mara joutui sylkemisen kohteeksi 18.7.26 Joensuussa - rikosilmoitus

Viesti Kirjoittaja Le chat bleu »

Mutta tämä on sitä parempaa, vasemmistolaista sikailua, joten vassarin mielestä tämä on ihan oikein.

Noin ajattelevan kanssa puhuminen on kuin pelaisi pulushakkia, turha vaiva. Ei löydy pelimerkkejä asialliseen vuorovaikutukseen.
Valo tunnelin päässä on luultavasti liekinheitin :lol:
Paikalla
Öyhö
Frank Drebin
Viestit: 391
Liittynyt: La Touko 23, 2026 1:51 pm

Re: PS kaupungin­valtuutettu Outi Mara joutui sylkemisen kohteeksi 18.7.26 Joensuussa - rikosilmoitus

Viesti Kirjoittaja Öyhö »

itikkapossu kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 6:58 pm Näiden tietojen perusteella kuitenkin vaikuttaa siltä, että myös vihervasemmiston suomalaiset miespuoliset kannattajat saattavat sylkeä naisten päälle.
Näin se nyt vaan on. Poistetun(?) @MSavikivi -Twitter-tilin (valesitaatti luultavasti) mukaan "Vasemmiston väkivalta on toisenlaista." Todellakin, persut harvemmin sylkevät naisten päälle ja huuto on karmea jos niin tapahtuu.

Tähän väkivaltaan sopii hyvin tämä uutinen.
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Politiikka
12.12.2024 |17:15

Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.

Vasemmistoliiton meppi Li Andersson puhui keskiviikkona europarlamentin tiloissa järjestetyssä tilaisuudessa, jonka tarkoituksena oli äärivasemmistolaisen katuväkivallan puolusteleminen ja normalisointi. Tapahtumassa keskusteltiin erityisesti Budapestissa vuonna 2023 tapahtuneista ”antifasistisista” joukkopahoinpitelyistä.

Budapestissa tapahtui 9.-11.2.2023 useita joukkopahoinpitelyitä, joissa joukko naamioituneita henkilöitä hyökkäsi kadulla kävelevien ihmisten kimppuun raukkamaisesti takaapäin. Hyökkääjät löivät uhrejaan päähän vasaroilla, teleskooppipampuilla ja muilla lyömäaseilla. Yhdeksästä uhrista neljä sai vakavia vammoja. Kaikki päähän kohdistuneet lyönnit olisivat voineet olla tappavia.
Uhrit valittiin vaatetuksen perusteella

Uhrien joukossa oli sekä unkarilaisia että ulkomaalaisia. Kohteiksi oli ilmeisesti valittu vaatetuksen ja ulkonäön perusteella sellaisia henkilöitä, joita hyökkääjät pitivät ”fasisteina”. Suomen Uutiset raportoi tapahtuneesta heti tuoreeltaan.
Monet hyökkääjistä naisia

Poliisin mukaan Budapestin hyökkäysten erityispiirteenä oli naisten suuri osuus. Eräässä iskussa puolet hyökkääjistä näyttää olleen naisia. Naiset eivät ainoastaan katselleet vaan osallistuivat aktiivisesti pahoinpitelyihin lyömäaseita käyttäen.

Unkarin poliisi otti paikan päällä kiinni useita epäiltyjä. Yksi heistä oli italialainen Ilaria Salis, josta tuli myöhemmin vasemmiston meppi. Myös hän oli mukana europarlamentissa pidetyssä tapahtumassa yhdessä Li Anderssonin kanssa.

Ilaria Salis asetettiin Unkarissa syytteeseen avunannosta pahoinpitelyihin. Raskauttavana asianhaarana pidettiin sitä, että teot oli tehty osana ääriryhmän rikollista toimintaa. Salis kiisti syyllistyneensä mihinkään.
Rikosepäillystä mepiksi

Kun oikeudenkäynti alkoi tammikuussa 2024, Salis tuotiin oikeuteen kahleissa, kuten Unkarissa on väkivaltarikollisten kohdalla tapana. Tämä herätti suurta huomiota ja Italiassa hänen kohteluaan pidettiin barbaarisena.

Huhtikuussa Italian vihreiden ja vasemmiston vaaliliitto ilmoitti ottavansa Ilaria Salisin eurovaalilistalleen, jotta hän voisi vapautua tutkintavankeudesta meppien nauttiman syytesuojan ansiosta, kertoo Politico-lehti. Hän sai vaaleissa peräti 178 000 ääntä ja pääsi europarlamenttiin. Merkittävä määrä italialaisia oli siis valmis äänestämään äärivasemmistolaisesta katuväkivallasta epäiltyä henkilöä.
Europarlamenttiin pääsyn myötä Salis vapautettiin tutkintavankeudesta, jossa hän oli ollut 15 kuukautta. Häntä ei ole julistettu syyttömäksi, vaan oikeudenkäynti on ainoastaan keskeytetty viisivuotisen meppikauden ajaksi. Unkarin viranomaiset ovat jo vaatineet europarlamenttia poistamaan Salisin syytesuojan.
Vasemmisto huolissaan ”antifasismin kriminalisoinnista”

Europarlamentin vasemmistoryhmän järjestämässä tilaisuudessa Budapestin tapahtumia käsiteltiin siitä näkökulmasta, että vangituiksi joutuneet äärivasemmistolaiset ovat kaikki viattomia uhreja ja että ongelmana on Unkarin valtio, joka pyrkii ”kriminalisoimaan antifasismin”.

Tämä on kuitenkin täysin vääristynyt näkökulma. Äärivasemmiston aktivisteja ei vangittu siksi, että heitä epäiltiin Antifan jäseniksi, vaan siksi, että heidän epäiltiin hakanneen ihmisiä vasaralla päähän kadulla.
Katutappelija kokemusasiantuntijana

Li Andersson veti keskustelun toisen osuuden, jonka teemana oli ”Antifasismi tänään ja tulevaisuuden strategiat”. Hänen lisäkseen paneelikeskusteluun osallistuivat antifasismin tutkija Jan Rettig Saksasta, väitöskirjatutkija Sonja Pietiläinen Oulun yliopistosta ja kansanedustaja Raphael Arnault Ranskasta.

”Entiseksi militantiksi” esitelty Arnault itse kehui, että hänellä on niin paljon käytännön kokemusta katutappeluista Generation Identitairen ”fasisteja” vastaan, että Ranskan viranomaiset ovat luokitelleet hänet uhaksi kansalliselle turvallisuudelle.
Andersson vaatii ”äärioikeistolaisuuden stigmatisointia”

Omassa avauspuheenvuorossaan Li Andersson varoitti äärioikeiston ja heteropatriarkaatin noususta. Hän oli hyvin huolissaan siitä, että PS:n ministerit ovat avoimesti puhuneet väestönvaihdosta.

Äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa puhunut Li Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Äärivasemmistolaiset mielenosoittajat kävivät poliisien kimppuun Töölöntorilla. Poliisi otti kiinni 40 äärivasemmistolaista mellakoitsijaa. 612-soihtukulkue puolestaan marssi rauhallisesti Hietaniemen sankarihaudoille.
Koko juttu täällä;

https://www.suomenuutiset.fi/li-anderss ... isuudessa/

Minä en yhtään pidä kaikista 612-touhuun osallistuneista, mutta 40 pidätettyä 'anti'fasistia kertoo paljon siitä ketkä tuolloin rähinöivät. Ei poliisit, ei 612-jengi, vaan se laitimmainen laita.

Tämä taipumus väkivallan käyttämiseen demokratian ohittamiseksi on juuri punamustien sosialistien, myös kansallissosialistien, tyyli. Demokraattiset voimat eivät siihen ryhdy, vaan sallivat mielipiteitä, myös sellaisia mielipiteitä jotka ovat loukkaavia ja vastustettavia. Juuri siinä demokratia osoittaa toimintansa. Vaaleissa, ei ehdokkaiden pelottelussa, murhaamisessa tai kannattajiin kohdistetussa raa'assa väkivallassa kuten diktatuureissa tapahtuu.
Konservatiivi-libertaari, entinen vihreä. Ei lue al-Hesaaria. Nuiva. Antinatsi. Antikommunisti. Anti-antifantti. Arhinmäki syytteeseen. GWh CO2++ U238 CPU AI UKR IL RSA ICE++ SCOTUS X
Avatar
kerpeikkari
Harjunpää
Viestit: 328
Liittynyt: Su Tammi 25, 2026 2:57 pm

Re: PS kaupungin­valtuutettu Outi Mara joutui sylkemisen kohteeksi 18.7.26 Joensuussa - rikosilmoitus

Viesti Kirjoittaja kerpeikkari »

Minkä takia aina vassarit ja muut pellet on räkimässä ihmisten päälle?
Paikalla
olenoikeassa
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 104
Liittynyt: Ke Tammi 28, 2026 12:25 am

Re: PS kaupungin­valtuutettu Outi Mara joutui sylkemisen kohteeksi 18.7.26 Joensuussa - rikosilmoitus

Viesti Kirjoittaja olenoikeassa »

Kyseinen räkijä Outi Maran facebookseinältä.
Näyttökuva 2026-07-20 200752.jpg
Näyttökuva 2026-07-20 200752.jpg (11.69 KiB) Katsottu 1310 kertaa
Tiinas
Axel Foley
Viestit: 2374
Liittynyt: Su Helmi 11, 2018 10:00 am

Re: PS kaupungin­valtuutettu Outi Mara joutui sylkemisen kohteeksi 18.7.26 Joensuussa - rikosilmoitus

Viesti Kirjoittaja Tiinas »

olenoikeassa kirjoitti: Ma Heinä 20, 2026 8:09 pm Kyseinen räkijä Outi Maran facebookseinältä.Näyttökuva 2026-07-20 200752.jpg
^ tunteeko kukaan, nyt maalittamaan ihan samalla tavalla kuin vasemmisto tekee. Viestiä mahdollisille työnantajalle ja puolisolle ja kavereille ja kaikille. Näin kunnon vassuli tekee aina.
. ”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa muslimeja”
Rasistinen äärivasemmistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.

Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
pasi_nieminen
Alibin satunnaislukija
Viestit: 65
Liittynyt: To Touko 28, 2026 10:11 pm

Re: PS kaupungin­valtuutettu Outi Mara joutui sylkemisen kohteeksi 18.7.26 Joensuussa - rikosilmoitus

Viesti Kirjoittaja pasi_nieminen »

Räkivä vihervassari. Hyi vittu. Toivottavasti kyseinen lantatunkio erehtyy vielä joku päivä räkimään väärän tyypin päälle ja saa kunnolla runtua.
Viimeksi muokannut pasi_nieminen, Ma Heinä 20, 2026 8:53 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vastaa Viestiin